Enoni kuoli viime keväänä (2003). Perunkirjoituksessa esitettiin testamentti
jossa hän antoi kaiken omaisuutensa veljelleen.
Tämä veli kuoli viime kesänä. Nyt olen saanut kuulla, että enoni jälkeen perintövero olisi
70 000 e (toisen osakkaan arvio). Testamentinsaajan perunkirjoitus pidettiin
äsken. Häneltä ei jäänyt testamenttia. Olen hänen
sisarensa jälkikasvua. Sisaria kesällä kuolleella enollani on elossa 3 ja kuolleena 2 joilla on lapsia. Itselläni on 2 sisarta. Ilmeisesti minun osuuteni perintöverosta on 1/5 jaettuna 3:lla
ja tästä summasta lasketaan taulukon mukaan ja kerrotaan kahdella ( 4 666 e). Onko näin?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Siis vero onkin 2*10% 4 666 eurosta eli 932 e.
En ole saanut perukirjaa. Kuuluisiko
minun saada?
Jos perukirja on jätetty jo verotoimistoon, niin pyydä se sieltä tai sitten perunkirjoittajalta. Perukirjasta selviää oletko perimässä enoasi.
Perintöverosta ei tarvitse huolta kantaa, kyllä verottaja omansa ottaa. Verottaja tarvitsee todennäköisesti jakokirjan ennen verotusta.
Vero kyllä laitetaan osakkaille maksuun
riippumatta jaosta. Täytyy käydä verotstossa.
Perintökaaressa ei suoraan sanota, että perukirja
pitää toimittaa osakkaille. Vero on kuitenkin lähempänä 5 000 e. Perukirjasta sen näkisi.
Veroa ei jaeta murto-osuuksiin, vaan vero määrätään erikseen kullekin perilliselle hänen perintöosuudestaan. Sinun osuutesi perinnöstä on, kuten olit laskenut 1/15 osa. Jos koko jäämistö on 150 000 e, sinun perintöosasi on 10 000 e ja perintövero sinulle määrätään 10 000 eurosta. Kuulut II veroluokkaan, jossa vero I luokkaan nähden on kaksinkertainen.
Vero määrätään perukirjan perusteella. Jos perinnönjako on ennen veropäätöstä toimitettu, jakokirja tulee toimittaa verotoimistoon. Myöhemmästä jaosta näin ei tarvitse menetellä.
Sinun tulee pyynnöstä saada (kuluja vastaan) kopio perukirjasta. Jos et sitä perunkirjoituksen toimittajalta tai toiselta osakkaalta saa, saat sen ainakin verotoimistosta.
Enosi on kuollut keväällä 2003. Hänen jälkeen on vielä perintövero maksamatta.
Testamentinsaajana enon veli on ollut velvollinen tämän veron maksamaan. Sinä et ole verovelvollinen tältä osin.
Perintövero, joka on perinnön saajan kuollessa vielä maksamatta, on saajan kuolinpesän velkaa verottajalle. Se maksetaan kuolinpesästä ennen kuin perinnönjakoon voidaan ryhtyä. Maksu suoritetaan kuolinpesän varoista. Jos rahaa ei riittävästi ole, täytyy omaisuutta myydä, ellei osakkaat muuta sovi.
Näin perinnön määräksi sinulle tulee enosi veljen jäämistö vähennettynä velat jaettuna perillisten määrällä. Omat perintöverosi maksat sitten saamasi perintöosuuden mukaisesti.
2 maksuerää tulee maksuun 1.4. ja 1.6.2004.
Summa oli niin suuri, että se varmaan oli kuolinpesälle osoitettu. Olin niin pihalla
etten edes huomannut kysyä. Täytyy yrittää
ottaa selville milloin minulle henk. koht. tarkoitetut veroliput tulevat.