miksi jätkät haluaa vain yhden illan juttuja?
Jätkille!
´kiinnostunut tietämään
12671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei ainakaan tämä.
ne tietyt tarpeet. panettaa, mut ei halua
sitoutua.
itse en ainakaan tällähetkellä tahdo mitään
pitempiaikaista suhdetta. muutto toiselle
paikkakunnalle on edessä kuitenkin kohtapuoliin.
vituttais yrittää pitää suhdetta kasassa, jos
välimatkaa olis perkeleesti.
Jätkät ovat sen verran fiksuja, että sellainen
kodin leikkiminen, sitoutuminen sekä kaikki muu
gimmojen aiheuttama stressaus on turhaa nuoressa
iässä, kun on tärkeämpiäkin asioita hoidettavana,
kuten esimerkiksi koulutus.
Väitättekö että ei olis mukava vittumaisen päivän
jälkeen nähdä sitä rakastaan, häh!? Vai meettekö
vain "opiskelemaan" jonkun vittumaisenkin päivän
jälkeen tms... Ei ole yhtään mahdotonta opiskella
ja olla oikeassa suhteessa yhtä aikaa... Luulis
sunkin tajuavan ja tietävän kun esimerkkejä on
ympärillä varmaan joka paikassa!
Ei nyt ihan olisi teititellä tarvinnut, mutta
kiitos kuitenkin.
En nyt ihan kuitenkaan puhu muiden puolesta, se
viestini oli enemmänkin sellainen statement sille
alkuperäiselle viestille, kun siinä yleistettiin,
että "kaikki" kundit haluis vaan pelkästään
yhenillan juttuja.
Älä nyt suut, mutta täytyy myöntää, että ei mulla
oo aikaa seurustella. Mä lähden aamulla kouluun,
meen koulusta töihin, oon illalla vasta himassa.
Viikonloppuisin käyn klubeilla, mutta en
varsinaisesti tarvitse vakituista biletys seuraa,
sillä mulla riittää sen verran paljon kavereita
ja uusiinkiin tutustuu jatkuvasti.
Näin ollen tyttöystävä tuntuisi pikemminkin
rasitteelta. Ei mulla oo pariin viime vuoteen
seurustelusta tullut yhtään mitään, kun gimmat
ovat vaatineet liikoja. muutenkin, sit ku pääsen
himaan, ni ei mua enää siinä vaiheessa kiinnosta
ruveta jauhamaan paskaa kenekään kanssa,
mieluummin vaan chillaan ja olen rauhassa.
Ymmärtäähän sen kyllä tuonkin...
Heh, teitittely tuli vahingossa mutta eipä
haitannut...
Heittäsin kyl pallon takasin! Oon lopettanu
jotain kuukaus sit seurustelun, ku muija ei ollu
valmis sitoutuun ja oltiin sitä enen jo yhen
reipas pari kuukautta! Nyt antasin mitä vaan et
saisin oman kullan, vaikkakin opiskelenkin vielä.
Sillä mä en ainakaan koko aikaa oo kirjat
kädessä. Ja sit vielä, nää yhden illan jutut ei
ainakaan mua kauheesti kiehdo, ne on vaan ittensä
pettämistä!!
tämäkään ei haluu 1 illan juttui
olemme niin hulluja
Kuka sulle tollasta paskaa on syöttänyt??? Lue
nyt näitä juttuja ni huomaat että valtaosa
jätkistä haluaisi vakituisen suhteen! Joskus
naisen pitää katsoa myös itseään peiliin eikä
aina syyttää miehiä! En väitä että sä olisit
kyseinen tyyppi ja sulla on voinut olla huonoja
kokemuksia jne.... No niinpä on ollut mullakin
naisista... No tuu kylään ni mennään naimisiin ja
tehdään lapsia niin perkeleesti... Ei
sittenkään...naidaan vaan....;P
mä en huvikseen syötä paskaa!oon joutunu ihan
itte sellasen jutun keskelle et jätkä on ollu
niin aivan kuin haluais olla yhes maailman ääriin
saakka...mutta kuinkas kävikään!jätkä lampsii
menemään niinku ei ois koskaan nähnykään!!!!!
piste!
ja se tarkoittaa sun mielestä heti että
yleistetään ja pistetään kaikkien jätkien
syyksi...! Kyllä te olette itsekin kuules aivan
samanlaisia...