Erilainen joulu

Erilainen joulu

On vaikeata eläytyä kuvittelemaan länsimaista joulukatua, valoja, kiirettä, juoksua ja lahjoja silloin kun jalkojen alla polttaa vain kuuma erämaan hiekka ja edessä aukeaa sadeajan alkua edeltävä lupaava, orastava vihreys puissa ja pensaissa.
Soputeltta laitetaan pystyyn katokseen, se ei kaivanne joulupuuta.

oli totta laulun sanat -no onkos tullut kesä nyt talven keskelle-

Kolme kuumuudesta vääntynyttä kynttilää hiekassa, siinä on joulun tuntua ja etsintää tarpeeksi.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka meidän oma jouluviettotapamme on kaikenkaikkiaan kovin nuori. Joulukuusi oli tuttu saksalaisissa kodeissa jo Martti Lutherin aikaan, mutta meille se tuli koululaitoksen myötä vasta satakunta vuotta sitten ja yleistyi kovin hitaasti.
Meidän joulupukkimme ei ole kovin iäkäs Korvatunturin pajoineen ja joulutonttuineen.
Pukki sinänsä on tuttu suomalaisten keskuudessa kiertelevänä rähinöitsijänä lähinnä kekrin aikaan ja sen jälkeen.Vanha eläinkirja sanoo pukin olevan "kiimainen pahennusta aiheuttava eläin, joka on aina himokas parittelemaan."
Esikuvana hällä lie piispa Nikolaus, joka tiputteli lahjat savupiipustakin tarun mukaan.
Lahjat lapset saivat vasta loppiaisena kuten Beetlehemin lapsikin itäisten maiden tietäjiltä.
Ihmeteltävää meille "oikeaoppisille."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Satunnainen matkailija kirjoitti:

Erilainen joulu

On vaikeata eläytyä kuvittelemaan länsimaista joulukatua, valoja, kiirettä, juoksua ja lahjoja silloin kun jalkojen alla polttaa vain kuuma erämaan hiekka ja edessä aukeaa sadeajan alkua edeltävä lupaava, orastava vihreys puissa ja pensaissa.
Soputeltta laitetaan pystyyn katokseen, se ei kaivanne joulupuuta.

oli totta laulun sanat -no onkos tullut kesä nyt talven keskelle-

Kolme kuumuudesta vääntynyttä kynttilää hiekassa, siinä on joulun tuntua ja etsintää tarpeeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu