Itsenäistyminen

Onkohan normaalia, että itsenäistyminen on
todella vaikeaa? Olen 19-vuotias tyttö ja asun
yha kotona, en osaa lähteä. Valmistun ammattiin
keväällä, enkä yhtään tiedä mitä teen
valmistumisen jälkeen. Ennen oli selvää, että
menen töihin ja muutan sitten omaan asuntoon,
mutta sitten äkkiä tajusin, ettei minulla ole
muuta elämää kuin koti. Kavereita ei erikoisemmin
ole, paitsi koulukaverit ja nekin kaukana
opiskelupaikkakunnalla. Poikaystävää ei ole
koskaan ollutkaan. On jotenkin vaikeaa lähteä
yksin mihinkään, muuttaa pois. Minulla on aina
ollut hyvät suhteet vanhempiini ja he eivät
hoputa minua muuttamaan, mutta silti
itsenäistyminen on alkanut vaivata minua yhä
enemmän. Nyt työn alla on ajokortti ja toivon
että se lisää omaa elämää, kun pääsen sitten itse
liikkumaan enemmän. Kertokaapa omia kokemuksia
aiheesta!
2281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulle itsenäistyminen tuli vähän niin kuin
pakon edessä. Isä irtisanottiin ja sai töitä
toisesta kaupungista, äiti myös. Itse olin käynyt
juuri lukion ensimmäisen. He muuttivat
pikkuveljeni kanssa toiselle puolen Suomea, minä
jäin vanhaan asuntoomme käymään lukion loppuun.
Muutin myöhemmin samaan kaupunkiin opiskelemaan,
mutten enää muuttanut yhteen heidän kanssaan.
Ajokortin ajoin vasta n. 22-vuotiaana eikä autoa
ole koskaan ollut käytössä. Veljeni asuu vieläkin
vanhempien kanssa vaikka on jo 22, eli täyshoito
ja autoetu. Vähän erilaiset tarinat!

Äänestä

Muutin nyt syksyllä toiselle paikkakunnalle
opiskelemaan. (olen samanikäinen tyttö). Ennen
muuttoa podin jotain ennenaikaista koti-ikävää ja
surin vain, että kuinkahan tulen pärjäämään.
Toisaalta tiesin, että kun joskus on lähdettävä,
se käy nyt helpoiten. Lopulta kaikki on sujunut
ihan hyvin. Opiskelujen ja opiskelijaelämän
kanssa on tosin mennyt niin paljon aikaa, ettei
ole ehtinyt liiemmin kotiin ikävöidä. Vaikken
vielä ole kauheasti löytänyt omanlaisiani
kavereita, en tunne oloani mitenkään erityisen
yksinäiseksi. Tietysti joskus tulee koti mieleen,
mutta kun tarkemmin miettii, näin on kaikinpuolin
parempi, sillä mitä tekisin sielläkään...
Itse asiassa olen käynyt muuttoni jälkeen vain
kerran kotona ja nähnyt vanhempani kolme kertaa.
Niiden kanssa nyt voi puhua puhelmiessakin ja
toisaalta perhe on aina perhe ja tuntuu
läheiseltä, vaikkei kuulisi kuukauteen mitään.
Sulla on tietty vähän toinen tilanne, kun
valmistut jo ammattiin.
Olen kyllä tullut huomattavasti itsenäisemmäksi
näiden parin kuukauden aikana, tunnen selviäväni
elämässä olevani "pätevä" huolehtimaan itse
itsestäni. Minäkään en ole koskaan varsinaisesti
seurustellut ja vaikka etukäteen ajattelin, että
muutto kävisi ehkä helpommin, jos lähtisi yhdessä
jonkun kanssa, olen nyt tyystin toista mieltä; en
tahdokaan seurustella vähään aikaan, haluan elää
nyt kunnolla "yksin". Pelkäänpä pahoin, että
muuan mieshenkilö ei ole iloinen kyseisestä
päätöksestä...

Mutta tsemppiä sulle, luulen, ettet tulisi
katumaan, vaikka todella lähtisit kotoa niin kuin
aiemmin suunnittelit. Mitä jos sinäkin muuttaisit
toiselle paikkakunnalle? Kun sinulla on hyvät
suhteet vanhempiisi, on kotoa muuttaminen
varmasti jossain määrin helpompaa, kuin jos
joutuisit pelkäämään tms. heitä/heidän
puolestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sarah kirjoitti:

Onkohan normaalia, että itsenäistyminen on
todella vaikeaa? Olen 19-vuotias tyttö ja asun
yha kotona, en osaa lähteä. Valmistun ammattiin
keväällä, enkä yhtään tiedä mitä teen
valmistumisen jälkeen. Ennen oli selvää, että
menen töihin ja muutan sitten omaan asuntoon,
mutta sitten äkkiä tajusin, ettei minulla ole
muuta elämää kuin koti. Kavereita ei erikoisemmin
ole, paitsi koulukaverit ja nekin kaukana
opiskelupaikkakunnalla. Poikaystävää ei ole
koskaan ollutkaan. On jotenkin vaikeaa lähteä
yksin mihinkään, muuttaa pois. Minulla on aina
ollut hyvät suhteet vanhempiini ja he eivät
hoputa minua muuttamaan, mutta silti
itsenäistyminen on alkanut vaivata minua yhä
enemmän. Nyt työn alla on ajokortti ja toivon
että se lisää omaa elämää, kun pääsen sitten itse
liikkumaan enemmän. Kertokaapa omia kokemuksia
aiheesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu