Valehtelusta...

Miten pitäisi suhtautua siskoon (17v.) joka valehtelee melkein kaikesta, mitä tapahtuu?
Väittää esim. kavereilleen, perheelleen ym. asioita, jotka eivät ole edes totta!
Hän on esim. väittänyt seurustelleensa montaa kertaa, harrastaneensa seksiä, saaneensa uusia kavereita, kaikkia pikkujuttuja ym. suurempia. Jopa, että vanhempamme ovat eronneet, vaikka eivät ole.
Jos asian ottaa jollain tapaa puheeksi hän nopeasti kyllä luovii itsensä pois tilanteesta.
Lisää valheita ja valheita.... Tuntuu, ettei voi uskoa enää mitään, mitä hän sanoo!
101919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Murrosiän valehtelu ja asioiden suurenteleminen on normaalia käytöstä juuri tuonkin ikäiseltä. Voin sanoa niin syvällä rintaäänellä. Sillä yritetään saada itselleen "kunnioitusta" ja huomioo. Ikä 17 vasta paha ikä onkin, koska ei ole vielä 18, eikä siten saa vielä oikein tehdä mitään, esim. käydä baareissa. Eikä saa vielä niin "aikuisen" kohtelua osakseen. Mutta varmasti asia korjaantuu siskosikin kohdalla kun hän täyttää 18 ja "aikuistuu".

Äänestä
  • sitä ennen ehtii menettää ystävänsä.

    Ei kukaan jaksa kuunnella valehtelijaa.
    Sanokaa hänelle heti kun hän valehtelee ja pitäkää siitä vaikka kirjanpitoa.
    Näin joudun tekemään 11 vuotiaan kohdalla.
    Eli onko hän siinä kehitys vaiheessa vasta vaikka on 17 v.

    Äänestä

  • isä kirjoitti:

    sitä ennen ehtii menettää ystävänsä.

    Ei kukaan jaksa kuunnella valehtelijaa.
    Sanokaa hänelle heti kun hän valehtelee ja pitäkää siitä vaikka kirjanpitoa.
    Näin joudun tekemään 11 vuotiaan kohdalla.
    Eli onko hän siinä kehitys vaiheessa vasta vaikka on 17 v.

    Mistä sä tiedät, että se valehtelee? Ja tosi monihan tietty valehteleekin, mutta ei kai tollasista valheista oo vahinkoa... ja saattaa toi jopa loppuakin ajan kanssa.

    Äänestä

  • liarliar kirjoitti:

    Mistä sä tiedät, että se valehtelee? Ja tosi monihan tietty valehteleekin, mutta ei kai tollasista valheista oo vahinkoa... ja saattaa toi jopa loppuakin ajan kanssa.

    ongelma usein onkin kun ei seurata lapsen touhuja vaan annetaan kaiken kuin valua tyhjyyteen. Me olemme siinä tilanteessa että valehtelu on jo saanut aikaan sen että ei ole ketään kaveria lapsella. KUKAAN EI JAKSA EIKÄ LUOTA HÄNEEN valehtelu on yksi turvallisuus kysymyksistä.
    Me "vanhemmat"ja lapsi käymme terapiássa josta olemme saaneet apua jo sen verran että lapsi on hiukan tietoinen siitä mitä valehtelu hänelle on aiheuttanut. Eli toivon että otatte valehtelevan lapsen/nuoren vakavasti ja teette selväksi että ei valheessa voi elää tasapainoista elämää. Te ei valehtelevat tiedätte kyllä miten se on vaikea uskoa ja luottaa henkilöön joka usein valehtelee. Se on ongelma jostakin muusta vaikeasta.

    ääh, mun mielestä rehellisyys ja luottamus on ihan yliarvostettua...! Onko puheilla väliä, jos ihmisen rakkauteen, välittämiseen ja apuun voi luottaa? Sitäpaitsi, jos ihmistä ahdistellaan kysymyksillä, se valehtelee helposti. ainakin minä.

    rehellisyys ja luottamus yliarvostettua. Mietippäs hiukan enempi asiaa.

    Jos puheet ovat toista kuin teot niin ei voi luottaa rakkauteen, välittämiseen ja apuun. Kun ihmisellä joka valehtelee on hävinnyt luottamus sanoihin esm. -minä rakastan sinua. Sanat siis eivät merkitse mitään koska ei ole saanut niille vahvistusta tekojen kautta. Sitten hän itse käytännössä toteuttaa sitä samaa periaatetta että "minuun ette voi luottaa".

    Siitähän juuri tässä on kysymys että saa luottamuksen kavereihin.

    Me tässä kotona tiedämme ongelman ja sen vaikeudet joten se on meidän sekä muiden lapsen kanssa yhteyttä pitävien aikuisten velvollisuus ojentaa eli ohjata lasta oikealle tielle.

    Voin sanoa että ei ole kysymys mistään pienistä mitättömistä valheista vaan se on vaikeasta elämän sisällöstä ja siitä tulleesta tavasta selviytyä eri traumaattisista tilanteista ja siitä on tullut kuin todellinen elämä ei hän tiedä itsekään koska on valehdellut.

    Eikä ole kysymys myöskään siitä että ahdisteltaisiin kysymyksillä. Ei vieras ihminen tiedä ahdistella kysymällä jotakin ahdistavaa.
    Ymmärrän mitä sinä meinaat sillä. Näen sen sellaisena että ei ole huolta huolestua jos valhe on "valkoinen".

    Olen asiaa miettinyt vaikken olekaan kanssasi samaa mieltä.
    Kaikella on tietysti rajansa. Jos valehtelee noinkin tärkeissä ja olennaisissa asioissa, se on vakavampaa. Mutta ei se minusta välttämättä ole yhteydessä tavalliseen kusetukseen, ei siitä tarvitse seurata, ettei osaa antaa aitoa rakkautta.
    Minä suhtaudun valehteluun rennolla asenteella, eikä siitä ole haittaa ollut. Tarkoitan, että onko sillä merkitystä, mikä ihmisen puheista on oikeasti totta? Mahdollisuuksien maailma on rajaton, sieltä voi poimia paljon ylimääräistä tosielämään. Onko jotain itseasiassa tapahtunut vai ei, mielestäni raja on häilyvä.
    Valehtelu sanana herättää negatiivisia mielikuvia epäluotettavasta ihmisestä. Minusta tämä on pikemminkin luovuutta ja mielikuvitusta. Valehtelun ei tarvitse vahingoittaa ketään.

    Ihmisellä on oikeus omaan todellisuuteen.

    Äänestä

meidän entiseen kaveriporukkaan kuului eräs tyttö joka keksi aina niitä juttujaan. aikasemmin sillä tytöllä ei paljon kavereita ollut, mutta kun hän kuului meidän porukkaamme ja sitä kautta sai myös monia uusia tuttavuuksia ja sittenhän se valehtelu vasta alkoikin ja tämä kyseinen tyttö lopulta muuttui ihan kamalaksi. ei me jaksettu sitä valehtelua. annettiin olla hänen uusien kavereittensa kanssa. lopulta hän menetti heidätkin kun keksi ihan uskomattomia juttuja ja puhui kaikkea paskaa toisista. viimeisin valhe mitä kuulin häneltä niin väitti olevansa raskaana. ja vain sen takia että saisi poikaystävänsä takaisin. tällä tytöllä ei nykyisin enää paljon ole kavereita kun on valheillaan ne menettänyt. valehtelijoilla "on kaikki aina paremmin kuin muilla ja he ovat parempia" kun pystyvät valehtelemaan kaiken itselleen. mutta miten pitkälle se kannattaa? siinä menettää vaan kaiken lopulta.

Äänestä
  • kirjoittanut juuri sitä mihin se valehtelu voi johtaa tai se tulee aina käymään näin saa olla siis yksin. Tai sitten on kavereita jotka vain kohottavat olkapäitään jne...

    Äänestä

  • isä kirjoitti:

    kirjoittanut juuri sitä mihin se valehtelu voi johtaa tai se tulee aina käymään näin saa olla siis yksin. Tai sitten on kavereita jotka vain kohottavat olkapäitään jne...

    esim. kun pettävät. väittävät olevansa omassa kodissa,vaikka on jonkun muun luona... jne jne.

    jotenki yleistynyttä tämmönen.ei oikein tiedä mitä enää uskoa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Siri kirjoitti:

Miten pitäisi suhtautua siskoon (17v.) joka valehtelee melkein kaikesta, mitä tapahtuu?
Väittää esim. kavereilleen, perheelleen ym. asioita, jotka eivät ole edes totta!
Hän on esim. väittänyt seurustelleensa montaa kertaa, harrastaneensa seksiä, saaneensa uusia kavereita, kaikkia pikkujuttuja ym. suurempia. Jopa, että vanhempamme ovat eronneet, vaikka eivät ole.
Jos asian ottaa jollain tapaa puheeksi hän nopeasti kyllä luovii itsensä pois tilanteesta.
Lisää valheita ja valheita.... Tuntuu, ettei voi uskoa enää mitään, mitä hän sanoo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu