Auttakaa = ( Väsyttää...

En tiedä kauvan jaksan tätä. Erosin pari kuukautta sitten. olen siis 31vuotias ja neljän lapsen yksinhuoltaja. Ensiksi saimme Hanneksen kanssa Identtiset kaksoset Iiron ja Aamun. Halusimme kuitenkin vielä kolmannen lapsen, Millan. Erosimme Hanneksen kanssa avioliitosta kun olimme 27vuotiaita. Menin heti 6kk päästä naimisiin Joonaksen kanssa. No sitten hän VÄLTTÄMÄTTÄ halusi lapsen joka olisi hänen omansa, joten teimme lapsen josta tuli kehitysvammainen, ja sen vuoksi Joonas minut jätti vähän aikaa sitten.

Nyt hoidan yksin Iiroa (9v), Aamua (9v), Millaa(6v), Danielia (1v) Joista nuorimmainen on vielä kehitysvammainen.

Tuntuu että vajoan päivä päivältä alemmaksi. En jaksa enään. Kukaan mies ei halua minua koska olen 160/80 ja neljän lapsen yksin huoltaja joista yksi on kehitysvammainen. Rahaa on erittäin vähän ja lapset pukeutuvat UFF:sta saatuihin vaatteihin ja haen aikaajoin ruokaa pelastusarmeijalta. Asumme vuokra-asunnossa helsingissä 3huonetta, keittiö, vessa ja parveke. Nukun itse olohuoneessa ja 2lasta per. huone.

Voitte kuvitella millaista elämä on. En jaksa enään. Antakaa minulle jotain neuvoja, mitä teen. Omistan myös kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Vanhimmat lapset hoitavat niitä pää sääntöisesti joten niistä ei ole muuta harmia kuin ruoka rahat.
141422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan kiva provo. Kerros mulle yhdelle kaksosten äidille mites olet onnistunut saamaan identtiset kaksoset jotka ovat vieläpä eri sukupuolta? Vai onko Aamu poika?

Äänestä
  • Voi sua ku jaksat takertua pikkuseikkoihin. Ymmärrän hyvin mitä on olla kertakaikkisen väsynyt äiti ja silloin ei paljon naurata ja kaikki apu ja ymmärrys ovat tarpeen eikä tollaset saivartelevat tollot paljoo auta.

    Toivon sulle nuori äippä jaksamista ja lähetän samalla tässä voimia!

    Äänestä

  • Bella kirjoitti:

    Voi sua ku jaksat takertua pikkuseikkoihin. Ymmärrän hyvin mitä on olla kertakaikkisen väsynyt äiti ja silloin ei paljon naurata ja kaikki apu ja ymmärrys ovat tarpeen eikä tollaset saivartelevat tollot paljoo auta.

    Toivon sulle nuori äippä jaksamista ja lähetän samalla tässä voimia!

    Höpöhöpö.Pikkuseikka?? Lues uudestaan mitä kirjoitin. Tuntuu jotenkin oudolta jos ei vielä 9 vuoteen ole tiennyt että identtiset kaksoset eivät voi olla eri sukupuolta. Itse olen kolmen lapsen(12v ja 5v 5v)äiti joista nuorimmaiset ovat kaksoset.Olen ollut viisi vuotta yksinhuoltajana,eli kaksosten syntymästä asti. Tiedän kyllä mitä on totaalinen väsymys.

    Äänestä

  • rumpu kirjoitti:

    täysin totta, identtiset kaksoset eivät voi olla eri sukupuolta koska heidän geneettinen perimänsä on täysin samanlaisia. pikku juttuihin takertuminen kertoo joskus totuuden.

    Äänestä

  • rumpu kirjoitti:

    Höpöhöpö.Pikkuseikka?? Lues uudestaan mitä kirjoitin. Tuntuu jotenkin oudolta jos ei vielä 9 vuoteen ole tiennyt että identtiset kaksoset eivät voi olla eri sukupuolta. Itse olen kolmen lapsen(12v ja 5v 5v)äiti joista nuorimmaiset ovat kaksoset.Olen ollut viisi vuotta yksinhuoltajana,eli kaksosten syntymästä asti. Tiedän kyllä mitä on totaalinen väsymys.

    siis tollaset pikkunipottajat..itseään täynnä olevat ämmät ottaa mua kaaliin..anna anteeksi mokat ja lue se asia..mikä oli hätänä??VÄSYMYS!!mitä menetät auttamalla tätä naista..

    Äänestä

  • rumpu kirjoitti:

    Höpöhöpö.Pikkuseikka?? Lues uudestaan mitä kirjoitin. Tuntuu jotenkin oudolta jos ei vielä 9 vuoteen ole tiennyt että identtiset kaksoset eivät voi olla eri sukupuolta. Itse olen kolmen lapsen(12v ja 5v 5v)äiti joista nuorimmaiset ovat kaksoset.Olen ollut viisi vuotta yksinhuoltajana,eli kaksosten syntymästä asti. Tiedän kyllä mitä on totaalinen väsymys.

    heippa rumpu! jaksatko kertoa millä viikolla kaksosesi syntyivät? ovatko ns täysaikaisia? odotan itse kaksosia viikolla 35...odotan kovin...

    Äänestä

  • jaani kirjoitti:

    heippa rumpu! jaksatko kertoa millä viikolla kaksosesi syntyivät? ovatko ns täysaikaisia? odotan itse kaksosia viikolla 35...odotan kovin...

    täysaikaisia. Syntyivät 39 2,kuusi minuuttia ikä eroa.

    Äänestä

  • rumpu kirjoitti:

    täysaikaisia. Syntyivät 39 2,kuusi minuuttia ikä eroa.

    odotan siis levollisena...

    Äänestä

  • tuplien äiti kirjoitti:

    odotan siis levollisena...

    Ja eivät olisi tullut silloinkaan mutta lekurin "taikasormi" avitti hieman. Jaksamisia sinulle,lepää nyt kun vielä voit,kohta huomaat ettet levon hetkeä näe. Voimia kaikille monikkoraskaina oleville/jo synnyttäneille. Ja vielä toivottaisin niille vanhemmille jotka ovat saaneet lapsensa lapsettomuushoidon tuloksena jaksamista tuleville vuosille.

    Äänestä

Mutta ellei ole, niin kunnallista kodinhoitajaa vaan peliin. Hoitoapua saa myös Kehitysvammaliitosta. Taloudellista tukea kannattaa kysyä sosiaalitoimistosta, jaksamiseen tukea perheneuvolasta. Ystävät ja suku ovat kullanarvoisia, jos vain ovat lähettyvillä.

Mitä tulee "haluttavuuteesi", niin ehkä sinulla on muutaman seuraavan vuoden ajan muutakin puuhaa kuin etsiä uutta miestä? Paino putoaa ihan kivasti, kun syö vähemmän ja liikkuu enemmän. Lapset kasvavat etkä ole vielä mikään ikäloppu. Minulla on tuttava, joka oli 5 terveen ja yhden kehitysvammaisen yh. Kaupungin vuokrakolmiossa hekin asuivat. Tarkka budjetti ainakin heillä auttoi: ei tarvinnut lasten käyttää UFF:n vaatteita eikä äidin jonottaa leipää Pelastusarmeijalta. Kummasti vaan löytyi ajan myötä uusi mieskin ja nyt perheessä on 7. lapsi. Joten ei pelisi ole menetetty vielä, mutta aikaa se kyllä voi viedä.

Äänestä
  • tuosta saa hieman lohtua. En ymmärrä miksi joku laittaisi tälläisen provon tänne? Siinä ei olisi minusta järkeä. meillä kun ei ole sukulaisia auttamassa olin perheen ainut lapsi vanhemmat ja heidän sisarukset kuolleet, muita en tunne. Olen ajatellut ensitöiksi luopua koirista joka on minulle ja lapsille hankalaa. Uusi mies auttaisi raha-asioissa ja saisi minuun lisää puhtia. mutta todellakin minun kannattaisi ensiksi saada lapseni ja minun asiat parempaan kuosiin. Joku uusi harrastus saisi painon putoamaan, hankkisin uusia tuttuja ja voisin piristyä. Lapset voisi laittaa vaikka iltapäivä hoitoon, ja osaavathan he itsekkin kotona olla, kehitysvammaisliittoon jos ottaisi yhteyttä.

    Ehkä olin liian hätäinen tuota kirjoittaessani enkä ajatellut tarkasti kun erostakin on niin vähän aikaa.

    Kiitos kannustuksesta!

    Äänestä

Provooo...
Koska eihän kukaan aikuinen (vanhempi) voi olla ajtusmaailmaltaan noin nuiha.
Herrantähe erosta pari kk ja murheena miten uusi mies, huhuhuh.
Kokemuksesta tiedän että kun on todella raskasta, uuvuttavaa jne ei uusi mies tai sen puute ole ensimmäisenä mielessä, lapset ja perheen hyvinvointi ovat takuulla ekana, etenkin jos joukossa vammainen lapsi.

Mutta jos kyseisellä nimimerkillä on oikeasti joku hätänä, voin lohduttaa:
Kyllä sitä jaksaa ja kyllä sitä venyy koitokseen jos toiseenkin.
Täällä on eläviä esimerkkejä selviytyjistä jokaisella on varmaankin ollut enemmän tai vähemmän vaikeaa ja väsy vaaninut nurkan takana.
Ja kyllä se painokin putoaa ja mies löytyy kunhan on sen aika.

Äänestä

noita älyvapaita juttuja täällä! jos sulla on 4 kersaa ainakin joku ilmeisesti on halunnut olla sun kaa, vai mitä? ja hoiihoijaa että 2 koiraa ja katti..juu ja ruokaa nekin syövät ja sinä syöt ilmeisesti tiekkarin äärellä ja lihot ja kakaras saa kulkee huonoissa vaatteissa vai???? jos sulla
on kakaroita niillä on myös isä. mutta tosiaan tämä juttuhan on pelkkää peetä, joten keksi murusein jotain parempaa..ei kukaan usko että tuollainen helv luuseri ole edes olemassa voi voi että 4 lasta ja köyhä ja kukaan ei halua....hyppää taavetti jorpakkoon.

Äänestä

Itsellä 5 lasta, kaksi nuorinta heistä Downin syndroomasta kärsiviä... tiedän milä sinusta taytyy tuntua... itse olen ollut yksin huoltaja yhden vuoden ja en ole vieläkään selvitäänyt exäni kanssa lasten tapaamisia... tuntuu että aamulla ei jaksa nousta sängystä ylös...mutta kun vanhempi downin sydroomasta kärsivä lapseni Heli herää ja huutaa ÄÄppää nin se antaa minulla potkua nousta sängystä ylös ja jaksaa päivä loppuun... Voimia Sinulle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Minna kirjoitti:

En tiedä kauvan jaksan tätä. Erosin pari kuukautta sitten. olen siis 31vuotias ja neljän lapsen yksinhuoltaja. Ensiksi saimme Hanneksen kanssa Identtiset kaksoset Iiron ja Aamun. Halusimme kuitenkin vielä kolmannen lapsen, Millan. Erosimme Hanneksen kanssa avioliitosta kun olimme 27vuotiaita. Menin heti 6kk päästä naimisiin Joonaksen kanssa. No sitten hän VÄLTTÄMÄTTÄ halusi lapsen joka olisi hänen omansa, joten teimme lapsen josta tuli kehitysvammainen, ja sen vuoksi Joonas minut jätti vähän aikaa sitten.

Nyt hoidan yksin Iiroa (9v), Aamua (9v), Millaa(6v), Danielia (1v) Joista nuorimmainen on vielä kehitysvammainen.

Tuntuu että vajoan päivä päivältä alemmaksi. En jaksa enään. Kukaan mies ei halua minua koska olen 160/80 ja neljän lapsen yksin huoltaja joista yksi on kehitysvammainen. Rahaa on erittäin vähän ja lapset pukeutuvat UFF:sta saatuihin vaatteihin ja haen aikaajoin ruokaa pelastusarmeijalta. Asumme vuokra-asunnossa helsingissä 3huonetta, keittiö, vessa ja parveke. Nukun itse olohuoneessa ja 2lasta per. huone.

Voitte kuvitella millaista elämä on. En jaksa enään. Antakaa minulle jotain neuvoja, mitä teen. Omistan myös kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Vanhimmat lapset hoitavat niitä pää sääntöisesti joten niistä ei ole muuta harmia kuin ruoka rahat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu