"Luin tutkimusta, joka oltiin tehty zenmunkkeista.
Kyseessä oli fysiologinen tutkimus, aiheena meditaatio.
Heidän aivonsa reagoi jopa toistuviin monotonisiin ärsykkeisiin- kuin he olisivat kokeneet ne vasta ensimmäistä kertaa.
Merkittävää oli myöskin se että mitään tottumista, tai reaktioiden heikkenemistä ei ollut havaittavissa, vaan he kokivat ne jopa normaalia selvemmin.
Näin ollen meditaatio voi aiheuttaa samanlaisen noidan kehän kuin esim. huumausaineet.
Aluksi otetaan hyväolo, joka vie pois huonon olon.
Sitten huomataan että varsinainen olo on vielä huonompi kuin aiemmin, jolloin edes saadakseen normaaliolon, on otettava lisää huumetta, itsensä armahtamista, joka toimii yhtä hyvin kuin käsintehtyjumala."
En ymmärrä tuota tulkintaa ... mun mielestäni jos tuo tutkimus on oikeassa, niin kaikkien kannattais ryhtyä zen-munkkiksi: kaikki on uutta joka hetki! Mä meen tästä meditoimaan, hyvää joulua.
Meditaatio ooppiumia?
6
667
Vastaukset
- Agwé
Liskot ovatkin luonnonlahjakkuuksia meditaattiossa. Hyvää onnea pyrkimyksillesi tulla zenmunkkiksi!
:a: - Meditaattori
Hei. Niinhan siina KAYKIN! Aivan niin...olen huomannut, etta ihan "tavallisten" biisienkin kuuntelusta voi paasta melkein EKSTAASI-tilaan! Keskittyy nimenomaan siihen monotoniseen rytmiin...ja todellakin...usein aani tuntuu vain vahvistavan itseaan.
Etta mikas tassa "munkkina" ollessa....:) - Sseppo
zen-munkeista? Olisiko metodina keskimäärin tehokkaampi kuin kirjanoppineisuus ?
Tulkintasi on sama kuin minun, ukot eivät olleet unessa. - Chandi
kokevat jatkuvasti kaiken uutena. Ovatko he siis ikäänkuin jatkuvasti mömmöissä?
Varsin epäterve ja luonnoton tila, josta heidät pitää kurittamalla irti kiskoman. Vai??? - Kronos
Jos tutkimus pitää paikkansa, tulos ei todellakaan ole mitään positiivista.
Ihmisellä on normaalisti selektiivinen kuulo. Se tarkoittaa että aivot valitsevat aistimuksista tulkittavakseen sen mikä on tärkeintä, muun se jättää huomiotta.
Jos aivot todella reagoivat KAIKKEEN, se tarkoittaa kaaosta. Normaalisti kaupungilla kulkiessasi kuulet auton - tai sadan auton - melun, mutta aivot jättävät sen huomiotta, koska sillä EI OLE INFORMAATIOARVOA. Jos sitten joku tööttää, se on uusi elementti johon aivot reagoivat.
OK? Mitä luulette tapahtuvan, kun aivot ymmärtävät kaiken informaation uutena?
Pikemminkin näkisin että meditaation pyrkimyksenä olisi kehittää nimenomaan tätä selektiivisyyttä. Siis tulkintaa. Mikäli näin ei ole, niin paska juttu.- kale
alkuperäinen meditaatio kehittää ihmista,ja hyvin pitkälle.esim.Shangharaksita valaistumisen ihanne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.623737Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j873128Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin692336Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141600Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m661334- 891193
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä291059Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11001Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55985- 47962