Sori Espi ja Umbba, mutta kun teidän ne lahja linkit ei toiminut, oli vaikea keksiä teille mitään, että naurakaa vain päälle *__*
Umbulle:
http://www.dacapojewellery.co.uk/axes saph ruby.jpg
Espulle:
http://www.ncsu.edu/sciencejunction/terminal/imse/lowres/2/ruby.gif
Ja koko palstalle: JATKOTARINA! Siitä tuli niin hemmetin pitkä, joten antakaa anteeksi virheet ja tökkivä teksti ^_^
”Steeliix?!” pokemonit huusivat juosten samalla Neon perässä.
”Aarg, ei olisi pitänyt lähteä hortoilemaan” Espeon manasi ja kiristi vauhtiaan. Vulpix kiri hänen vierelleen. ”Turha sitä on näin jälkeenpäin enää murehtia, ja kyllä Steelix pärjää”.
Espeon katsoi toista epäilevästi ”Kunpa voisin olla yhtä varma”.
Samoihin aikoihin Alakazam ja Zubat olivat löytäneet metsästä suuren aukean, jonne Steelix laskettiin. Yhä Alakazamin voimien alaisena Steelix yritti epätoivoisesti rimpuilla, mutta tuloksetta.
”Täällä, oi ystävä hyvä, tuhoamme teidät kaikki – yksitellen”, Alakazam nauroi ja virnisti Steelixille, joka virui liikkumatta maassa.
”Nyt meidän täytyy vain odotella ystäviäsi, sillä mitä todennäköisimmin he astuvat yhtä sokeasti kuin sinäkin, mustien virittämään ansaan”, Alakazam jatkoi.
Alakazamin sanat raivostuttivat Steelixiä, mutta vaikka hän kuinka tahtoi, niin ääntäkään ei hänen kurkustaan lähtenyt. Zubat ja Alakazam nauroivat häijysti, sillä Alakazam oli lukenut Steelixin ajatukset.
”Ai niin, unohdin varmasti kertoa, että minulla on myös Neo pienenä apurina. Ei, ei! Älähän nyt turhaan hurjistu. Hänen ei tarvitse muuta kuin johdattaa ystäväsi tänne ja silloinhan kaikki on jo ohi, ennen kuin huomaatkaan”.
Äkkiä Zubat kääntyi tulosuuntaan ja höristi korviaan. ”Alakazam! Ne ovat jo aika lähellä. Mennään piiloon”.
Viisi pokemonia pysähtyivät lähelle aukeaa, Neon yhä leijuessa sitä kohti.
”Neo, oletko varma, että olemme oikealla tiellä?” Umbreon kysyi väsyneesti. Pitkät matkat metsässä eivät olleet Umbreonin alaa ja tassuissakin komeili jo punaisia naarmuja.
”Neo? Kuuletko sinä?” Espeon huhuili tämän perään.
”Kyllä kyllä, hän on tuolla ihan lähellä. Jatketaan matkaa!” Neo vastasi etäisesti.
Mew ja Celebi vilkaisivat toisiaan varautuneesti. Neo vaikutti jotenkin sairaalta.
Espeon katsahti kahta suojelijaa, ja outo levottomuuden tuntu valtasi hänet. Nyt ei ollut kaikki kohdallaan. Espeon kääntyi Vulpixin ja Umbreonin puoleen, mutta nämä istuivat täysin normaaleina.
”Lähdetään, hän on ihan lähellä!” Neo kehotti ja pokemonit nousivat seuratakseen häntä.
Kaikki olivat yllättävän vaisuja, lukuun ottamatta Celebiä ja Mewtä, jotka puhuivat hiljaa keskenään.
”Piru vie, kun on kylmä ilta”, Umbreon huokaisi ja puhalsi haalean höyrypilven ulos.
”Kylmä?” Vulpix kysäisi. ”No, amulettini ainakin lämmittää minua ihanasti”
Umbreon hymyili alakuloisesti Vulpixin onnelle.
Espeonia kuitenkin pysähtyi ja jäi miettimään Vulpixin sanoja. Eihän amuletti ollut ennenkään lämmittänyt Vulpixia kylminä iltoina. Tai se oli merkki Steelixin vaarasta, mutta amuletti suojeli vain kantajaansa. Tässä oli kyllä suuri koira haudattuna.
”Espeon! Tuletko sieltä? Steelix on ihan lähellä!” Mew huuteli Espeonille, joka juoksi toiset kiinni.
Syvä masennus valtasi Steelixin. Ystävät olivat tulossa pelastamaan häntä ja kävelisivät suoraan ansaan, niin kuin hänkin oli tehnyt. Jos Steelix vain voisi, hän olisi itkenyt, huutanut ja hakannut itseään syyllisyyden tuskissa. Steelix kuuli lähestyviä ääniä, mutta ei jaksanut välittää niistä, sillä tämä olisi heidän karu loppu.
”Steelix! Steelix! Hän makaa tuolla! Näettekö?” Vulpix huusi ja ryntäsi Steelixiä kohti. Amuletti hehkui tulikuumana, mutta Vulpix näki vain maassa makaavan ystävänsä.
”Tyhmä kettu!” Umbreon manasi raivoissaan. Neo oli pysähtynyt ilmaan. Mew ja Celebi tuijottivat ympärilleen hiljaisina. Espeon ja Umbreon olivat ryntäämässä Vulpixin perään, mutta pysähtyivätkin tajutessaan mistä oli kyse. Kaikki tapahtuivat kuitenkin liian nopeasti.
Ensimmäinen isku osui Neoon, joka oli juuri herännyt transsista. Pokemon tipahti tajuttomana maahan. Toinen isku oli tähdätty Celebiin ja Mewiin, jotka ehtivät kuitenkin väistää. Espeon ja Umbreonkin saivat osumat, mutta ne olivat pieniä, sillä suuri pokemon-joukko vyöryi takaapäin heitä kohti.
Vulpix oli juuri ehtinyt Steelixin luokse, kun Alakazamin tähtäys lennätti hänet metrien päähän.
Steelixin ympärillä kävi suuri hyllynmylly, kun alivoima yritti murskata ylivoimaa. Itsesäälin sumennossa Steelix oli kuitenkin täysin tietämätön tästä kaikesta.
Umbreonilla oli täysi työ suojella tajutonta Neoa mustien raivoisilta hyökkäyksiltä. Celebi tuli onneksi pian avuksi ja Mew pelasti Espeonin suuren ylivoiman alta. Vulpix väisteli väsyneenä Alakazamin tarkkoja säteitä sekä Zubatin ilmaiskuja. Lopulta hän sai osuttua pienellä tulipallolla Alakazamiin, mutta se riitti katkaisemaan Steelixin ja Alakazamin välisen yhteyden.
Steelix alkoi kuulla ympäriltään ääniä. Aluksi hän ei tajunnut mistä oli kyse, mutta kun silmistä kaikkosi loputkin sumut, kaikki avautui kirkkaana hänen mieleensä. Ystävät olivat astuneet ansaan ja nyt he taistelivat hengestään. Suuri raivo, joka oli piillyt Steelixin sisällä, vyöryi terveen järjen tilalle ja sai pokemonin hyökkäämään kuuden houndoomin kimppuun tappaen nämä tarkoilla sivalluksilla. Lisää mustia, jotka olivat olleet väijyksissä puiden takana hyökkäsi Steelixin kimppuun ja isoon raivostuneeseen pokemoniin oli helppo osua.
Vulpix huomasi Steelixin ja hänen kimppuunsa hyökänneet mustat, mutta ei voinut auttaa ystäväänsä, sillä viholliset olivat piirittäneet hänetkin.
Umbreonin voimat alkoivat hiipua nopeasti. Naarmut tassuissa olivat muuttuneet verta vuotaviksi haavoiksi. Hyökkäyksiä sateli joka puolelta, eikä Umbreon pystynyt torjumaan niistä kuin muutaman. Lopulta hän huomasi olevansa piirityksen keskipisteenä.
Espeon oli raivoissaan itselleen. Jos hän olisi kuunnellut vaihteeksi itseään, ei näin olisi luultavasti käynyt. Tai jos Vulpix olisi jaksanut syventyä miettimään amulettinsa kummaa käytöstä, tätä ei varmasti olisi tapahtunut. Mustan Raticaten kova purema nostatti tuskan kyyneleet Espeonin silmiin. Ei tässä kannattanut itseään tai muita enää syytellä, nyt piti vain taistella ja – TAISTELLA!
Espeonin hyökätessä Raticaten kimppuun, tumma salama halkaisi taivaan ja pysäytti kaiken liikkeen taistelukentällä. Alkoi kuulua kummallista ääntä ja hyvin tumma olento laskeutui alas keskelle jähmettyneitä pokemoneja.
Espeoni rubiini, Umbreonin lehti ja Vulpixin amuletti alkoivat hohtaa voimakkaasti.
Mustalla olennolla oli jonkin tyyppiset kädet, joilla se sinkautteli tummansinisiä säteitä Mustia kohti, jotka lankesivat nöyrinä maahan. Sen tummanpunaiset silmät kiersivät Espeonista Umbreonin kautta Vulpixiin, saaden jokaisen niskakarvat pystyyn.
Umbreon tunsi painottomuutta ja näki sinisen kehän ympäröimänä Espeonin ja Vulpixin, jotka alkoivat hitaasti kohota ilmaan. Olento ohjaili heitä lähemmäs toisiaan, ja sai lopulta kaikki kolme yhden tummansinisen kehän sisälle.
”Alakazam?” Olento puhui ja näki Alakazamin tulevan juosten paikalle kädessään nahkapussi.
Hiljaa keskenään keskustelevat viholliset vilkuilivat välillä vankien suuntaan ja osoittelivat sormillaan muutamaa mustaa pokemonia.
”Sinä sieltä! Tule ja tee tuli!” Alakazam komensi yhtä houndoomia, joka tuli nöyränä esiin ja sylkäisi punaisen tulipallon maahan, johon se jäi lepattamaan hiljalleen.
”Ja nyt Alakazam, tyhjennä pussi”, olento komensi rauhallisesti. Alakazam haparoi pussin suuta vaivaantuneesti.
”Mutta oi majesteetti, niitä on vielä yksi. Tuo tuolla”, Alakazam vikisi ja osoitti tummaa hahmoa pokemonien takaa.
Steelix oli koko tämän ajan pysynyt varjoissa ja selvitellyt ajatuksiaan. Tuo olento, luultavasti Mustien pomo, oli vanginnut hänen kolme ystäväänsä ja aikoi mitä todennäköisimmin satuttaa, ellei jopa tappaa heidät. Hän oli yrittänyt keksiä jonkin pakokeinon, mutta pää löi tyhjää. Yksikin väärä liike saattoi olla vaaraksi muille.
Olento katsoi Alakazamin osoittamaan suuntaan ja tähtäsi tarkan sinisen säteen Steelixiä kohti.
”Hänet me tapamme ensimmäisenä”.
Steelix huomasi myös olevansa sinisen kehän sisällä ja näki kuinka Umbreon, Vulpix ja Espeon katsoivat häntä onnettomina. Hän näki kuinka Alakazam kaatoi pussin sisällön nuotioon, ja kuinka musta olento aloitti jonkinlaisen loitsun joka sai nuotion räjähtelemään kiivaasti.
Ajatus välähti, kuin salama kirkkaalta taivaalta Steelixin mielessä. Nyt tai ei koskaan hänen oli pelastettava ystäviensä henki. Hän tiesi että menehtyisi itse, mutta vain hän saattoi tehdä tämän. Päättäväisenä Steelix alkoi kutsua eri suojelijoita antamaan voimaa tulevaan koitokseen.
Vulpix nojasi etutassuillaan pallon seinämään. ”Mitä Steelix tekee?” hän kysyi hätääntyneenä toisilta. Umbreon ja Espeon astuivat myös Vulpixin viereen ja katsoivat, kun Steelix silmät suljettuina keskittyi johonkin hyvin ankarasti. Espeon kääntyi katsomaan Alakazamia ja tätä outoa olentoa, jotka mesosivat kovaan ääneen kummallisia sanoja, joista hän ei ymmärtänyt yhtäkään.
”Mihin Mew ja Celebi katosivat?” Vulpix kysyi hätääntyneenä.
”He ovat sisällämme” Umbreon vastasi.
Samassa Vulpixin amuletti, Espeonin rubiini ja Umbreonin lehti alkoivat hehkua hiljaa.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Espeon kysyi ihmeissään. Umbreon pudisti päätään. ”En tiedä, tuntuu kummalliselta”. Tunne voimistui, ja Vulpix huomasi amulettinsa räiskyvän kilpaa Mustien nuotion kanssa. Pokemonita katsoivat peloissaan toisiaan. ” En voi uskoa tätä! Minulta viedään voimaa!” Umbreon huusi.
”Pääni!” Espeon huusi ja piteli päätään kaksin tassuin.
Yhtäkkiä Espeonin rubiinista, Umbreonin lehdestä ja Vulpixin riipuksesta purkautui mahtava kultainen säde, joka sinkosi pallon kuoren lävitse Steelixiä kohti, joka oli muuttunut raudan harmaasta puhtaan hopeaksi.
Alakazam ja Tumma olento nostivat pelästyneinä katseensa ja huomasivat tuijottavansa suuren hopeisen Steelixin kultaisina hehkuviin silmiin.
Saamaan aikaan tapahtui monta eri asiaa. Liekeistä nousi venusauriakin rumempi hirviö. Steelix nostatti niin suuren maanjäristyksen, että koko saari halkesi pieniin osiin. Hirviön ja Steelixin voimat kohtasivat, jonka seurauksena syttyi valtava räjähdys ja koko aukea tuhoutui.
Espeon lensi. Hän oli saanut siivet joltain kiltiltä tytöltä, ja nyt hän testasi niitä ensimmäistä kertaa. Ne olivat siniset. Ei vaan vaalean punaiset. Espeon hymyili. Hän ei ollut ikinä saanut lentää. Tämä oli hänen onnen päivänsä.
Pian siivet kuitenkin repesivät ja Espeon tunsi putoavansa syvään rotkoon. Hän oli jo huutamaisillaan, kunnes lämmin pehmeä patja tavoitti hänet ja vei hänet lasipalatsiin.
Espeon heräsi huohottaen. Hänen oikealla puolellaan nukkui Vulpix ja vasemmalla Umbreon kuorsaten hiljaa. Hän yritti hahmottaa ympäristöään, mutta joka puolella oli vain punertavan ruskeaa kiveä. Ylöspäin ei pystynyt katsomaan, sillä auringon valo oli liian voimakas.
”Huomenta Espeon!” hihkaisi hilpeä ääni hänen takaataan. Espeon kääntyi ja näki Mewin.
”Mitä ihmettä on tapahtunut?” Espeon ällisteli. Hänen mielessään oli niin paljon kysymyksiä, mutta mikään ei tahtonut tulla ulos.
Mew huokaisi. ”Se on pitkä ja surullinen juttu, mutta kerron sen, kunhan saan teidät ensin sisälle aamiaiselle”. Espeon räpäytti silmiään. ”Sisälle?”
Mew nauroi. ”Älä kysele vaan herätä ystäväsi, on paljon kuultavaa”.
Espeon ja Mew törkkivät Vulpixin ja Umbreonin hereille.
”Missä ihmeessä me olemme?” Vulpix kysyi hämillään. Espeon ja Umbreon vain kohauttivat olkapäitään. ”Mew kertoo myöhemmin”.
Mew lähti johdattamaan joukkoa jyrkkien seinämien välistä polkua pitkin. Pokemonit katselivat kummissaan ympärilleen, mutta eivät nähneet kuin korkeita punertavanruskeita seinämiä, jotka kohosivat taivaisiin.
”Ihan kuin olisimme rotkossa tai kanjonissa”, Espeon kuiskasi Vulpixille joka nyökkäsi myöntävästi.
”On tämä kumma, kun en tiedä yhtään missä ollaan ja mitä on tapahtunut”, Vulpix vastasi.
”Muistan vain sen, kun meistä sinkosi jokin kultainen säde Steelixiä kohti, ja sitten menetimme tajuntamme”.
Mew oli johdattanut heidät seinämässä olevan luolan suulle.
”Astukaa peremmälle. Celebi ja Delcatty odottavat teitä” Mew kehotti muille. Umbreon terästäytyi, kun kuuli Celebin olevan luolassa ja astui rohkeasti sisään.
”Toivotaan että tämä ei ole mikään mustien juoni” Espeon supisi vaisusti Vulpixille, ennen kuin astuivat luolaan.
Luola oli lämmin ja kodikas. Kummallisia valoja paloi seinillä, jotka toivat leppoisan tunnelman pieneen luolaan.
Umbreon katseli ihastuneena seinillä riippuvia koristeita ja maalauksia. Osa näytti aivan lasten maalaamilta, mutta jotkut olivat jonkin näköisiä historiallisia jäännöksiä. Umbreon oli lentää selälleen säikähdyksestä, kun nurkan takaa ampaisi hänen eteensä pieni skitty, jota seurasi saman kokoinen toinen. Jälkimmäisellä oli tassuissaan leikkijousipyssy, jolla se ampui imukuppinuolen Umbreonin kuonoon.
”Skit ja Ty! Heti syömään sieltä!” Kuului komento luolan perältä. Rasavillit skittyt pinkaisivat äänen suuntaan, samalla kun Umbreon irrotteli nuolta nenästään.
”Heh, älä välitä. He ovat vähän villiä sorttia” Mew huikkasi Umbreonille ja liiti tämän ohitse luolan perälle. Umbreon liittyi nauravien Espeonin ja Vulpixin joukkoon, nuoli yhä nenässään.
”Eikö lähde irti?” Espeon pilkkasi toista.
Luolan perällä oli kauniisti katettu suuri pöytä, jonka ympärillä oli yhdeksän tuolia. Seinustoilla oli hyllyjä ja liesi, jonka äärellä hääräsi Delcatty. Tuolilla istui Celebi, joka kutitti vuoron perään pieniä skittyjä.
”Oih anteeksi tämä häsläkkä! Tulkaa toki pöydän ääreen”, Delcatty toivotti lieden viereltä ja viittoi vieraat tuoleille.
Pian hän kantoi pöytään tuoksuvan kattilan ja kahdeksan lautasta ja lusikkaa.
”Noin. Syökää nyt itsenne kylläisiksi kodin hyvällä sopalla, ja samalla Mew ja Celebi kertovat teille eilisen kamalista tapahtumista.
Jokainen kaatoi lautaselleen tuoksuvaa soppaa ja Delcatty auttoi Umbreonia saamaan nuolen nenästä. ”Ääh, pikaliimaa”, hän jupisi ja katsoi jälkeläisiään toruvasti.
Kun jokainen oli aloittanut maukkaan keiton litkimisen, Mew alkoi kertoa eilisestä.
” Kun lähestyimme aukeaa, Alakazam sai otettua Neoon yhteyden ja pystyi hänen kauttaan ohjastamaan meidät luokseen. Aukealla makaava Steelix oli myös Alakazamin ajatuksien alla, eikä täten voinut tehdä mitään. Mustat olivat koonneet koko saarella asustavan kansansa, ja jokainen oli asetettu väijyksiin puiden taakse. Päästyämme aukealle kimppuumme hyökättiin. Kesken taistelun taivaalta laskeutui alas Alagár – Mustien johtaja. Hänen suunnitelmiinsa kuului tuhota teidät neljä, mutta Steelix keräsi mahtavat voimat, jopa teistä ja pelasti kaikki uhraamalla itsensä. Kaikki aukealla olevat kuolivat, paitsi Alagár ja te. Miksi te ette kuolleet, johtui siitä, että ennen räjähdystä Steelix halkaisi saaren pieniin osiin ja te kolme tipuitte maan rakoon. Minä ja Celebi laskimme teidät varovasti maahan, josta heräsitte”.
Kaikki luolassa olevat olivat vaienneet.
”Tarkoitatko siis, että Steelix on kuollut ja hän pelasti meidät?” Umbreon kysyi uskomatta korviaan. Mew nyökkäsi. Suruissaan Espeon, Vulpix ja Umbreon laskivat hiljaa päänsä ja sulattelivat kuullutta.
”Ikävä kyllä teidän on jatkettava pian matkaanne” Celebi huokaisi hiljaa. ”Kerron teille nyt toisen hyvin tärkeän asian. Olette siis maan alla, tai miten sen nyt ottaa ja täällä säilytetään neljää kiveä, jotka teidän kuuluisi löytää”.
Kuin päähän lyötyinä kolmikko nosti ällistyneinä päitään.
”Miksei kukaan ole niitä sitten vienyt?” Espeon kysyi kummissaan. Celebi hymyili vaisusti.
”Tämä jatkuu vielä. Eli kivet ovat eräässä luolassa, jota vartioi tämän ystävällisen Delcattyn puoliso. Se, miksi kukaan ei ole vielä kiviin koskenut, johtuu siitä, että jokainen kivi vaatii pitkäkestoisen selviytymiskokeen. Kokeet eivät tule olemaan helppoja, sillä yksikään ei ole niistä vielä selviytynyt”.
”Miksi juuri meidän pitää hakea ne?” Vulpix kysyi.
”Niin on kirjoitettu jo tuhansia vuosia sitten” Delcatty vastasi hiljaa. Kaikki menivät sanattomiksi. Tämä oli siis ennalta kirjoitettu kohtalo, johon heidät oli sinetöity.
”Sitä haluaisin vain kysyä, että miksi sinä ja perheesi asutte täällä maan alla?” Umbreon kysyi Delcattyltä.
”Hyvä kysymys. Olen syntynyt täällä. Lisäkseni täällä asuu myös Zigzagoon – ja Linoone yhdyskunta, jotka ovat luultavasti paenneet tänne mustia pakoon. Täältä vie monta salaista käytävää ylös maan päälle, ja käytämme niitä hakeaksemme syötävää maan päältä”.
Kun aamiainen oli syöty, pokemonit astuivat ulos päivänvaloon.
”Tästä eteenpäin Rapidash ohjaa teidät luolalle”, Delcatty kertoi. ”Luultavasti emme näe enää koskaan, mutta jos niin käy, olette aina tervetulleet kotiini”.
Hetken kuluttua edestä päin saapui kookas rapidash, joka pysähtyi heidän eteensä.
”Huomenta rouva Delcatty ja muut”, se tervehti kohteliaasti. ”Ovatko nämä ne sankarit, jotka minun on kunnia viedä kiviluolalle?”
Kuullessaan itseään kutsuttavan sankareina, Espeon, Umbreon ja Vulpix vaivaantuivat suuresti.
”Eihän me mitään sankareita olla, herra”, Vulpix sopersi nolostuneena.
”Hahhaa, ehkä ette vielä, mutta pian koko maailma saa kuulla teistä!” Rapidash nauroi. ”mutta meidän on lähdettävä joutuin. Herra Delcatty odottaa meitä”.
Espeon, Umbreon ja Vulpix kapusivat Rapidashin selkään varoen polttamasta tassujaan.
”Onnea matkaan ystäväni, ja pitäkää huolta toisistanne!” Delcatty huiskutti heidän perään, Rapidashin laukatessa pois Mewin ja Celebin lentäessä vierellään.
Noin tunnin matkan jälkeen Rapidash saapui suuren luolaston suulle. Yhden luolan sisältä puikahti ulos toinen Delcatty, joka oli luultavasti edellisen puoliso.
”Tervehdys Rapidash! Hauska tavata teidät viisi” se kailotti iloisesti. Kolmikko laskeutui Rapidashin selästä ja kiittivät nopeasta, joskin aika epämukavasta kyydistä.
”Ilo on kokonaan minun puolellani”, Rapidash nauroi matkalaisille.
”No minä olen herra Delcatty. Tapasitte luultavasti vaimoni jo”, Delcatty esittäytyi. Muut tekivät samoin, ja kun esittely oli saatu päätökseen, herra Delcatty johdatti heidät suurimpaan luolaan.
”Täällä luolassa säilytetään neljää kiveä; Auringon-, Kuun-, Voiman- ja Rohkeuden kiviä. Espeon, vain sinä saat koskea Auringonkiveen ja vastaavasti Umbreon Kuunkiveen ja Vulpix Rohkeudenkiveen. Nyt kun teitä puuttuu yksi, haette yhdessä Voimankiven”.
Kaikki kurkistivat luolaan ja huomasivat sen olevan tyhjä, lukuun ottamatta kummallisia viivoja maassa.
”Nuo viivat ovat rajoja”, Delcatty selitti. ”Jokaista kiveä kohti on yksi hyvin vaarallinen ja pitkä koe, joka voi kestää jopa useita vuosia. Teidän täytyy läpäistä jokainen koe, ja yhden kokeen päätteeksi saate sitä vastaavan kiven. Ymmärsittekö?”
”Eli siis, kokeita on neljä ja yksi koe vastaa yhtä kiveä?” Umbreon selvitteli.
”Jotenkin niin. Kun astutte ensimmäisen viivan yli, katoatte ensimmäiseen testiin”, herra Delcatty jatkoi.
Ystävykset katsoivat toisiaan.
”Mikä se ensimmäinen koe on?” Espeon uskalsi kysyä. Delcatty huokaisi. ”Teidän täytyy matkata pimeässä kuolleiden maassa ja löytää sieltä ensimmäinen kivi- Kuunkivi. Muistakaa, vaikka tämä on lähinnä Umbreonin alaa, joudutte silti puhaltamaan yhteen hiileen ja tarvitsette toisianne enemmän kuin koskaan aikaisemmin”, hän painotti. ”ja vain Umbreon saa ottaa kiven haltuunsa. Kun olette löytäneet kiven, ilmestyn teille ja kerron teille seuraavan koetuksen, mutta muistakaa! Tämä vie hyvin paljon aikaa, matka kuolleiden maassa ei tule olemaan helppo ja esteetön, joten älkää luottako kehenkään!”
Ystävykset huokaisivat ja vilkuilivat toisiaan. Mew ja Celebi laskeutuivat heidän vierelleen. ”Me tulemme myös mukaan”.
”No eikös lähdetä sitten kohti seikkailua?!” Vulpix huudahti reippaana ja sai muut yhtymään hänen sanoihin.
Viisikko käveli ensimmäisen viivan kohdalle.
”Nyt tai ei koskaan”, ne sanoivat ja tarrautuivat toisiinsa kiinni.
”Onnea…!” Delcatty ja Rapidash huusivat, mutta viisikko oli jo kadonnut kuolleiden maahan.
Umbulle:
http://www.dacapojewellery.co.uk/axes saph ruby.jpg
Espulle:
http://www.ncsu.edu/sciencejunction/terminal/imse/lowres/2/ruby.gif
Ja koko palstalle: JATKOTARINA! Siitä tuli niin hemmetin pitkä, joten antakaa anteeksi virheet ja tökkivä teksti ^_^
”Steeliix?!” pokemonit huusivat juosten samalla Neon perässä.
”Aarg, ei olisi pitänyt lähteä hortoilemaan” Espeon manasi ja kiristi vauhtiaan. Vulpix kiri hänen vierelleen. ”Turha sitä on näin jälkeenpäin enää murehtia, ja kyllä Steelix pärjää”.
Espeon katsoi toista epäilevästi ”Kunpa voisin olla yhtä varma”.
Samoihin aikoihin Alakazam ja Zubat olivat löytäneet metsästä suuren aukean, jonne Steelix laskettiin. Yhä Alakazamin voimien alaisena Steelix yritti epätoivoisesti rimpuilla, mutta tuloksetta.
”Täällä, oi ystävä hyvä, tuhoamme teidät kaikki – yksitellen”, Alakazam nauroi ja virnisti Steelixille, joka virui liikkumatta maassa.
”Nyt meidän täytyy vain odotella ystäviäsi, sillä mitä todennäköisimmin he astuvat yhtä sokeasti kuin sinäkin, mustien virittämään ansaan”, Alakazam jatkoi.
Alakazamin sanat raivostuttivat Steelixiä, mutta vaikka hän kuinka tahtoi, niin ääntäkään ei hänen kurkustaan lähtenyt. Zubat ja Alakazam nauroivat häijysti, sillä Alakazam oli lukenut Steelixin ajatukset.
”Ai niin, unohdin varmasti kertoa, että minulla on myös Neo pienenä apurina. Ei, ei! Älähän nyt turhaan hurjistu. Hänen ei tarvitse muuta kuin johdattaa ystäväsi tänne ja silloinhan kaikki on jo ohi, ennen kuin huomaatkaan”.
Äkkiä Zubat kääntyi tulosuuntaan ja höristi korviaan. ”Alakazam! Ne ovat jo aika lähellä. Mennään piiloon”.
Viisi pokemonia pysähtyivät lähelle aukeaa, Neon yhä leijuessa sitä kohti.
”Neo, oletko varma, että olemme oikealla tiellä?” Umbreon kysyi väsyneesti. Pitkät matkat metsässä eivät olleet Umbreonin alaa ja tassuissakin komeili jo punaisia naarmuja.
”Neo? Kuuletko sinä?” Espeon huhuili tämän perään.
”Kyllä kyllä, hän on tuolla ihan lähellä. Jatketaan matkaa!” Neo vastasi etäisesti.
Mew ja Celebi vilkaisivat toisiaan varautuneesti. Neo vaikutti jotenkin sairaalta.
Espeon katsahti kahta suojelijaa, ja outo levottomuuden tuntu valtasi hänet. Nyt ei ollut kaikki kohdallaan. Espeon kääntyi Vulpixin ja Umbreonin puoleen, mutta nämä istuivat täysin normaaleina.
”Lähdetään, hän on ihan lähellä!” Neo kehotti ja pokemonit nousivat seuratakseen häntä.
Kaikki olivat yllättävän vaisuja, lukuun ottamatta Celebiä ja Mewtä, jotka puhuivat hiljaa keskenään.
”Piru vie, kun on kylmä ilta”, Umbreon huokaisi ja puhalsi haalean höyrypilven ulos.
”Kylmä?” Vulpix kysäisi. ”No, amulettini ainakin lämmittää minua ihanasti”
Umbreon hymyili alakuloisesti Vulpixin onnelle.
Espeonia kuitenkin pysähtyi ja jäi miettimään Vulpixin sanoja. Eihän amuletti ollut ennenkään lämmittänyt Vulpixia kylminä iltoina. Tai se oli merkki Steelixin vaarasta, mutta amuletti suojeli vain kantajaansa. Tässä oli kyllä suuri koira haudattuna.
”Espeon! Tuletko sieltä? Steelix on ihan lähellä!” Mew huuteli Espeonille, joka juoksi toiset kiinni.
Syvä masennus valtasi Steelixin. Ystävät olivat tulossa pelastamaan häntä ja kävelisivät suoraan ansaan, niin kuin hänkin oli tehnyt. Jos Steelix vain voisi, hän olisi itkenyt, huutanut ja hakannut itseään syyllisyyden tuskissa. Steelix kuuli lähestyviä ääniä, mutta ei jaksanut välittää niistä, sillä tämä olisi heidän karu loppu.
”Steelix! Steelix! Hän makaa tuolla! Näettekö?” Vulpix huusi ja ryntäsi Steelixiä kohti. Amuletti hehkui tulikuumana, mutta Vulpix näki vain maassa makaavan ystävänsä.
”Tyhmä kettu!” Umbreon manasi raivoissaan. Neo oli pysähtynyt ilmaan. Mew ja Celebi tuijottivat ympärilleen hiljaisina. Espeon ja Umbreon olivat ryntäämässä Vulpixin perään, mutta pysähtyivätkin tajutessaan mistä oli kyse. Kaikki tapahtuivat kuitenkin liian nopeasti.
Ensimmäinen isku osui Neoon, joka oli juuri herännyt transsista. Pokemon tipahti tajuttomana maahan. Toinen isku oli tähdätty Celebiin ja Mewiin, jotka ehtivät kuitenkin väistää. Espeon ja Umbreonkin saivat osumat, mutta ne olivat pieniä, sillä suuri pokemon-joukko vyöryi takaapäin heitä kohti.
Vulpix oli juuri ehtinyt Steelixin luokse, kun Alakazamin tähtäys lennätti hänet metrien päähän.
Steelixin ympärillä kävi suuri hyllynmylly, kun alivoima yritti murskata ylivoimaa. Itsesäälin sumennossa Steelix oli kuitenkin täysin tietämätön tästä kaikesta.
Umbreonilla oli täysi työ suojella tajutonta Neoa mustien raivoisilta hyökkäyksiltä. Celebi tuli onneksi pian avuksi ja Mew pelasti Espeonin suuren ylivoiman alta. Vulpix väisteli väsyneenä Alakazamin tarkkoja säteitä sekä Zubatin ilmaiskuja. Lopulta hän sai osuttua pienellä tulipallolla Alakazamiin, mutta se riitti katkaisemaan Steelixin ja Alakazamin välisen yhteyden.
Steelix alkoi kuulla ympäriltään ääniä. Aluksi hän ei tajunnut mistä oli kyse, mutta kun silmistä kaikkosi loputkin sumut, kaikki avautui kirkkaana hänen mieleensä. Ystävät olivat astuneet ansaan ja nyt he taistelivat hengestään. Suuri raivo, joka oli piillyt Steelixin sisällä, vyöryi terveen järjen tilalle ja sai pokemonin hyökkäämään kuuden houndoomin kimppuun tappaen nämä tarkoilla sivalluksilla. Lisää mustia, jotka olivat olleet väijyksissä puiden takana hyökkäsi Steelixin kimppuun ja isoon raivostuneeseen pokemoniin oli helppo osua.
Vulpix huomasi Steelixin ja hänen kimppuunsa hyökänneet mustat, mutta ei voinut auttaa ystäväänsä, sillä viholliset olivat piirittäneet hänetkin.
Umbreonin voimat alkoivat hiipua nopeasti. Naarmut tassuissa olivat muuttuneet verta vuotaviksi haavoiksi. Hyökkäyksiä sateli joka puolelta, eikä Umbreon pystynyt torjumaan niistä kuin muutaman. Lopulta hän huomasi olevansa piirityksen keskipisteenä.
Espeon oli raivoissaan itselleen. Jos hän olisi kuunnellut vaihteeksi itseään, ei näin olisi luultavasti käynyt. Tai jos Vulpix olisi jaksanut syventyä miettimään amulettinsa kummaa käytöstä, tätä ei varmasti olisi tapahtunut. Mustan Raticaten kova purema nostatti tuskan kyyneleet Espeonin silmiin. Ei tässä kannattanut itseään tai muita enää syytellä, nyt piti vain taistella ja – TAISTELLA!
Espeonin hyökätessä Raticaten kimppuun, tumma salama halkaisi taivaan ja pysäytti kaiken liikkeen taistelukentällä. Alkoi kuulua kummallista ääntä ja hyvin tumma olento laskeutui alas keskelle jähmettyneitä pokemoneja.
Espeoni rubiini, Umbreonin lehti ja Vulpixin amuletti alkoivat hohtaa voimakkaasti.
Mustalla olennolla oli jonkin tyyppiset kädet, joilla se sinkautteli tummansinisiä säteitä Mustia kohti, jotka lankesivat nöyrinä maahan. Sen tummanpunaiset silmät kiersivät Espeonista Umbreonin kautta Vulpixiin, saaden jokaisen niskakarvat pystyyn.
Umbreon tunsi painottomuutta ja näki sinisen kehän ympäröimänä Espeonin ja Vulpixin, jotka alkoivat hitaasti kohota ilmaan. Olento ohjaili heitä lähemmäs toisiaan, ja sai lopulta kaikki kolme yhden tummansinisen kehän sisälle.
”Alakazam?” Olento puhui ja näki Alakazamin tulevan juosten paikalle kädessään nahkapussi.
Hiljaa keskenään keskustelevat viholliset vilkuilivat välillä vankien suuntaan ja osoittelivat sormillaan muutamaa mustaa pokemonia.
”Sinä sieltä! Tule ja tee tuli!” Alakazam komensi yhtä houndoomia, joka tuli nöyränä esiin ja sylkäisi punaisen tulipallon maahan, johon se jäi lepattamaan hiljalleen.
”Ja nyt Alakazam, tyhjennä pussi”, olento komensi rauhallisesti. Alakazam haparoi pussin suuta vaivaantuneesti.
”Mutta oi majesteetti, niitä on vielä yksi. Tuo tuolla”, Alakazam vikisi ja osoitti tummaa hahmoa pokemonien takaa.
Steelix oli koko tämän ajan pysynyt varjoissa ja selvitellyt ajatuksiaan. Tuo olento, luultavasti Mustien pomo, oli vanginnut hänen kolme ystäväänsä ja aikoi mitä todennäköisimmin satuttaa, ellei jopa tappaa heidät. Hän oli yrittänyt keksiä jonkin pakokeinon, mutta pää löi tyhjää. Yksikin väärä liike saattoi olla vaaraksi muille.
Olento katsoi Alakazamin osoittamaan suuntaan ja tähtäsi tarkan sinisen säteen Steelixiä kohti.
”Hänet me tapamme ensimmäisenä”.
Steelix huomasi myös olevansa sinisen kehän sisällä ja näki kuinka Umbreon, Vulpix ja Espeon katsoivat häntä onnettomina. Hän näki kuinka Alakazam kaatoi pussin sisällön nuotioon, ja kuinka musta olento aloitti jonkinlaisen loitsun joka sai nuotion räjähtelemään kiivaasti.
Ajatus välähti, kuin salama kirkkaalta taivaalta Steelixin mielessä. Nyt tai ei koskaan hänen oli pelastettava ystäviensä henki. Hän tiesi että menehtyisi itse, mutta vain hän saattoi tehdä tämän. Päättäväisenä Steelix alkoi kutsua eri suojelijoita antamaan voimaa tulevaan koitokseen.
Vulpix nojasi etutassuillaan pallon seinämään. ”Mitä Steelix tekee?” hän kysyi hätääntyneenä toisilta. Umbreon ja Espeon astuivat myös Vulpixin viereen ja katsoivat, kun Steelix silmät suljettuina keskittyi johonkin hyvin ankarasti. Espeon kääntyi katsomaan Alakazamia ja tätä outoa olentoa, jotka mesosivat kovaan ääneen kummallisia sanoja, joista hän ei ymmärtänyt yhtäkään.
”Mihin Mew ja Celebi katosivat?” Vulpix kysyi hätääntyneenä.
”He ovat sisällämme” Umbreon vastasi.
Samassa Vulpixin amuletti, Espeonin rubiini ja Umbreonin lehti alkoivat hehkua hiljaa.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Espeon kysyi ihmeissään. Umbreon pudisti päätään. ”En tiedä, tuntuu kummalliselta”. Tunne voimistui, ja Vulpix huomasi amulettinsa räiskyvän kilpaa Mustien nuotion kanssa. Pokemonita katsoivat peloissaan toisiaan. ” En voi uskoa tätä! Minulta viedään voimaa!” Umbreon huusi.
”Pääni!” Espeon huusi ja piteli päätään kaksin tassuin.
Yhtäkkiä Espeonin rubiinista, Umbreonin lehdestä ja Vulpixin riipuksesta purkautui mahtava kultainen säde, joka sinkosi pallon kuoren lävitse Steelixiä kohti, joka oli muuttunut raudan harmaasta puhtaan hopeaksi.
Alakazam ja Tumma olento nostivat pelästyneinä katseensa ja huomasivat tuijottavansa suuren hopeisen Steelixin kultaisina hehkuviin silmiin.
Saamaan aikaan tapahtui monta eri asiaa. Liekeistä nousi venusauriakin rumempi hirviö. Steelix nostatti niin suuren maanjäristyksen, että koko saari halkesi pieniin osiin. Hirviön ja Steelixin voimat kohtasivat, jonka seurauksena syttyi valtava räjähdys ja koko aukea tuhoutui.
Espeon lensi. Hän oli saanut siivet joltain kiltiltä tytöltä, ja nyt hän testasi niitä ensimmäistä kertaa. Ne olivat siniset. Ei vaan vaalean punaiset. Espeon hymyili. Hän ei ollut ikinä saanut lentää. Tämä oli hänen onnen päivänsä.
Pian siivet kuitenkin repesivät ja Espeon tunsi putoavansa syvään rotkoon. Hän oli jo huutamaisillaan, kunnes lämmin pehmeä patja tavoitti hänet ja vei hänet lasipalatsiin.
Espeon heräsi huohottaen. Hänen oikealla puolellaan nukkui Vulpix ja vasemmalla Umbreon kuorsaten hiljaa. Hän yritti hahmottaa ympäristöään, mutta joka puolella oli vain punertavan ruskeaa kiveä. Ylöspäin ei pystynyt katsomaan, sillä auringon valo oli liian voimakas.
”Huomenta Espeon!” hihkaisi hilpeä ääni hänen takaataan. Espeon kääntyi ja näki Mewin.
”Mitä ihmettä on tapahtunut?” Espeon ällisteli. Hänen mielessään oli niin paljon kysymyksiä, mutta mikään ei tahtonut tulla ulos.
Mew huokaisi. ”Se on pitkä ja surullinen juttu, mutta kerron sen, kunhan saan teidät ensin sisälle aamiaiselle”. Espeon räpäytti silmiään. ”Sisälle?”
Mew nauroi. ”Älä kysele vaan herätä ystäväsi, on paljon kuultavaa”.
Espeon ja Mew törkkivät Vulpixin ja Umbreonin hereille.
”Missä ihmeessä me olemme?” Vulpix kysyi hämillään. Espeon ja Umbreon vain kohauttivat olkapäitään. ”Mew kertoo myöhemmin”.
Mew lähti johdattamaan joukkoa jyrkkien seinämien välistä polkua pitkin. Pokemonit katselivat kummissaan ympärilleen, mutta eivät nähneet kuin korkeita punertavanruskeita seinämiä, jotka kohosivat taivaisiin.
”Ihan kuin olisimme rotkossa tai kanjonissa”, Espeon kuiskasi Vulpixille joka nyökkäsi myöntävästi.
”On tämä kumma, kun en tiedä yhtään missä ollaan ja mitä on tapahtunut”, Vulpix vastasi.
”Muistan vain sen, kun meistä sinkosi jokin kultainen säde Steelixiä kohti, ja sitten menetimme tajuntamme”.
Mew oli johdattanut heidät seinämässä olevan luolan suulle.
”Astukaa peremmälle. Celebi ja Delcatty odottavat teitä” Mew kehotti muille. Umbreon terästäytyi, kun kuuli Celebin olevan luolassa ja astui rohkeasti sisään.
”Toivotaan että tämä ei ole mikään mustien juoni” Espeon supisi vaisusti Vulpixille, ennen kuin astuivat luolaan.
Luola oli lämmin ja kodikas. Kummallisia valoja paloi seinillä, jotka toivat leppoisan tunnelman pieneen luolaan.
Umbreon katseli ihastuneena seinillä riippuvia koristeita ja maalauksia. Osa näytti aivan lasten maalaamilta, mutta jotkut olivat jonkin näköisiä historiallisia jäännöksiä. Umbreon oli lentää selälleen säikähdyksestä, kun nurkan takaa ampaisi hänen eteensä pieni skitty, jota seurasi saman kokoinen toinen. Jälkimmäisellä oli tassuissaan leikkijousipyssy, jolla se ampui imukuppinuolen Umbreonin kuonoon.
”Skit ja Ty! Heti syömään sieltä!” Kuului komento luolan perältä. Rasavillit skittyt pinkaisivat äänen suuntaan, samalla kun Umbreon irrotteli nuolta nenästään.
”Heh, älä välitä. He ovat vähän villiä sorttia” Mew huikkasi Umbreonille ja liiti tämän ohitse luolan perälle. Umbreon liittyi nauravien Espeonin ja Vulpixin joukkoon, nuoli yhä nenässään.
”Eikö lähde irti?” Espeon pilkkasi toista.
Luolan perällä oli kauniisti katettu suuri pöytä, jonka ympärillä oli yhdeksän tuolia. Seinustoilla oli hyllyjä ja liesi, jonka äärellä hääräsi Delcatty. Tuolilla istui Celebi, joka kutitti vuoron perään pieniä skittyjä.
”Oih anteeksi tämä häsläkkä! Tulkaa toki pöydän ääreen”, Delcatty toivotti lieden viereltä ja viittoi vieraat tuoleille.
Pian hän kantoi pöytään tuoksuvan kattilan ja kahdeksan lautasta ja lusikkaa.
”Noin. Syökää nyt itsenne kylläisiksi kodin hyvällä sopalla, ja samalla Mew ja Celebi kertovat teille eilisen kamalista tapahtumista.
Jokainen kaatoi lautaselleen tuoksuvaa soppaa ja Delcatty auttoi Umbreonia saamaan nuolen nenästä. ”Ääh, pikaliimaa”, hän jupisi ja katsoi jälkeläisiään toruvasti.
Kun jokainen oli aloittanut maukkaan keiton litkimisen, Mew alkoi kertoa eilisestä.
” Kun lähestyimme aukeaa, Alakazam sai otettua Neoon yhteyden ja pystyi hänen kauttaan ohjastamaan meidät luokseen. Aukealla makaava Steelix oli myös Alakazamin ajatuksien alla, eikä täten voinut tehdä mitään. Mustat olivat koonneet koko saarella asustavan kansansa, ja jokainen oli asetettu väijyksiin puiden taakse. Päästyämme aukealle kimppuumme hyökättiin. Kesken taistelun taivaalta laskeutui alas Alagár – Mustien johtaja. Hänen suunnitelmiinsa kuului tuhota teidät neljä, mutta Steelix keräsi mahtavat voimat, jopa teistä ja pelasti kaikki uhraamalla itsensä. Kaikki aukealla olevat kuolivat, paitsi Alagár ja te. Miksi te ette kuolleet, johtui siitä, että ennen räjähdystä Steelix halkaisi saaren pieniin osiin ja te kolme tipuitte maan rakoon. Minä ja Celebi laskimme teidät varovasti maahan, josta heräsitte”.
Kaikki luolassa olevat olivat vaienneet.
”Tarkoitatko siis, että Steelix on kuollut ja hän pelasti meidät?” Umbreon kysyi uskomatta korviaan. Mew nyökkäsi. Suruissaan Espeon, Vulpix ja Umbreon laskivat hiljaa päänsä ja sulattelivat kuullutta.
”Ikävä kyllä teidän on jatkettava pian matkaanne” Celebi huokaisi hiljaa. ”Kerron teille nyt toisen hyvin tärkeän asian. Olette siis maan alla, tai miten sen nyt ottaa ja täällä säilytetään neljää kiveä, jotka teidän kuuluisi löytää”.
Kuin päähän lyötyinä kolmikko nosti ällistyneinä päitään.
”Miksei kukaan ole niitä sitten vienyt?” Espeon kysyi kummissaan. Celebi hymyili vaisusti.
”Tämä jatkuu vielä. Eli kivet ovat eräässä luolassa, jota vartioi tämän ystävällisen Delcattyn puoliso. Se, miksi kukaan ei ole vielä kiviin koskenut, johtuu siitä, että jokainen kivi vaatii pitkäkestoisen selviytymiskokeen. Kokeet eivät tule olemaan helppoja, sillä yksikään ei ole niistä vielä selviytynyt”.
”Miksi juuri meidän pitää hakea ne?” Vulpix kysyi.
”Niin on kirjoitettu jo tuhansia vuosia sitten” Delcatty vastasi hiljaa. Kaikki menivät sanattomiksi. Tämä oli siis ennalta kirjoitettu kohtalo, johon heidät oli sinetöity.
”Sitä haluaisin vain kysyä, että miksi sinä ja perheesi asutte täällä maan alla?” Umbreon kysyi Delcattyltä.
”Hyvä kysymys. Olen syntynyt täällä. Lisäkseni täällä asuu myös Zigzagoon – ja Linoone yhdyskunta, jotka ovat luultavasti paenneet tänne mustia pakoon. Täältä vie monta salaista käytävää ylös maan päälle, ja käytämme niitä hakeaksemme syötävää maan päältä”.
Kun aamiainen oli syöty, pokemonit astuivat ulos päivänvaloon.
”Tästä eteenpäin Rapidash ohjaa teidät luolalle”, Delcatty kertoi. ”Luultavasti emme näe enää koskaan, mutta jos niin käy, olette aina tervetulleet kotiini”.
Hetken kuluttua edestä päin saapui kookas rapidash, joka pysähtyi heidän eteensä.
”Huomenta rouva Delcatty ja muut”, se tervehti kohteliaasti. ”Ovatko nämä ne sankarit, jotka minun on kunnia viedä kiviluolalle?”
Kuullessaan itseään kutsuttavan sankareina, Espeon, Umbreon ja Vulpix vaivaantuivat suuresti.
”Eihän me mitään sankareita olla, herra”, Vulpix sopersi nolostuneena.
”Hahhaa, ehkä ette vielä, mutta pian koko maailma saa kuulla teistä!” Rapidash nauroi. ”mutta meidän on lähdettävä joutuin. Herra Delcatty odottaa meitä”.
Espeon, Umbreon ja Vulpix kapusivat Rapidashin selkään varoen polttamasta tassujaan.
”Onnea matkaan ystäväni, ja pitäkää huolta toisistanne!” Delcatty huiskutti heidän perään, Rapidashin laukatessa pois Mewin ja Celebin lentäessä vierellään.
Noin tunnin matkan jälkeen Rapidash saapui suuren luolaston suulle. Yhden luolan sisältä puikahti ulos toinen Delcatty, joka oli luultavasti edellisen puoliso.
”Tervehdys Rapidash! Hauska tavata teidät viisi” se kailotti iloisesti. Kolmikko laskeutui Rapidashin selästä ja kiittivät nopeasta, joskin aika epämukavasta kyydistä.
”Ilo on kokonaan minun puolellani”, Rapidash nauroi matkalaisille.
”No minä olen herra Delcatty. Tapasitte luultavasti vaimoni jo”, Delcatty esittäytyi. Muut tekivät samoin, ja kun esittely oli saatu päätökseen, herra Delcatty johdatti heidät suurimpaan luolaan.
”Täällä luolassa säilytetään neljää kiveä; Auringon-, Kuun-, Voiman- ja Rohkeuden kiviä. Espeon, vain sinä saat koskea Auringonkiveen ja vastaavasti Umbreon Kuunkiveen ja Vulpix Rohkeudenkiveen. Nyt kun teitä puuttuu yksi, haette yhdessä Voimankiven”.
Kaikki kurkistivat luolaan ja huomasivat sen olevan tyhjä, lukuun ottamatta kummallisia viivoja maassa.
”Nuo viivat ovat rajoja”, Delcatty selitti. ”Jokaista kiveä kohti on yksi hyvin vaarallinen ja pitkä koe, joka voi kestää jopa useita vuosia. Teidän täytyy läpäistä jokainen koe, ja yhden kokeen päätteeksi saate sitä vastaavan kiven. Ymmärsittekö?”
”Eli siis, kokeita on neljä ja yksi koe vastaa yhtä kiveä?” Umbreon selvitteli.
”Jotenkin niin. Kun astutte ensimmäisen viivan yli, katoatte ensimmäiseen testiin”, herra Delcatty jatkoi.
Ystävykset katsoivat toisiaan.
”Mikä se ensimmäinen koe on?” Espeon uskalsi kysyä. Delcatty huokaisi. ”Teidän täytyy matkata pimeässä kuolleiden maassa ja löytää sieltä ensimmäinen kivi- Kuunkivi. Muistakaa, vaikka tämä on lähinnä Umbreonin alaa, joudutte silti puhaltamaan yhteen hiileen ja tarvitsette toisianne enemmän kuin koskaan aikaisemmin”, hän painotti. ”ja vain Umbreon saa ottaa kiven haltuunsa. Kun olette löytäneet kiven, ilmestyn teille ja kerron teille seuraavan koetuksen, mutta muistakaa! Tämä vie hyvin paljon aikaa, matka kuolleiden maassa ei tule olemaan helppo ja esteetön, joten älkää luottako kehenkään!”
Ystävykset huokaisivat ja vilkuilivat toisiaan. Mew ja Celebi laskeutuivat heidän vierelleen. ”Me tulemme myös mukaan”.
”No eikös lähdetä sitten kohti seikkailua?!” Vulpix huudahti reippaana ja sai muut yhtymään hänen sanoihin.
Viisikko käveli ensimmäisen viivan kohdalle.
”Nyt tai ei koskaan”, ne sanoivat ja tarrautuivat toisiinsa kiinni.
”Onnea…!” Delcatty ja Rapidash huusivat, mutta viisikko oli jo kadonnut kuolleiden maahan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toi on toosi hyvä stoori pitkiin aikoihin...:P Mua kyllä nauratti toi siipi kohta..:S *hehehe* Espeon lentämässä Viii!!``^^ Oma stoorini tulee varmaan ennen uuttavuotta joulupyhie jälkeen...:)
Noihan on aivan ihanat! :) *lyttäys* tänkjuu
Ja stoorikin valmiina! hienoa, vullapulla!