Lempäälän kunnanhallitus päätti myöntää taas konkurssikypsälle Lempotek yritykselle ns. lainaa eli suojelurahaa 100000 euroa. Sinne meni veronmaksajilta saadut varat, kuin kankkulan kaivoon. Kantsis varmaan miettiä mitä muuta tällä rahalla olis saatu aikaseksi. Taas pestiin jonkun selkää. Jonkun pitäs tutkia noita Lempäälän kunnanhallituksen päätöksiä. Kuntalaiset mukaan kokouksiin !!! Ei kai ne kehtaa tehdä meidän silmien edessä tollasta. Hyi Helevetti!!!
Lempotek soikoon!!!
Vittuuntunut
48889
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki Lempääläläiset mukaan kokouksiin, Kyllä Mahtuu Nääs !!!
Oli siinä kyllä ideaa rakentaa liikenneympyrä keskelle kunnanraittia niin että ei kyllä kukaan siitä pysähtymättä pääse. Nyt siinä on jopa jonoja vaikka autot mahtuu kahden käden sormiin.
Sitä tehtiinkin koko viime kesä joilloin alue oli soralla ja hyppyreillä varustettu.
Kuitenkin talvella ei ollut varaa aurata puoliakaan teistä kunnolla edes koulujen läheisyydestä. ( oli n. 30cm syvät jäiset urat melkein kevääseen saakka)
Kuitenkin turvallisuuden takia rakennettiin hyppyrit Nurmen koulun luo, ja valot Säijään. Mutta auraus ei olekaan turvallisuutta.
Eräälle yksityistielle annettiin kanssa avustusta kunnostukseen, mutta rahalla kunnostettiinkin tie Pirkkalan puolella! Sitten pyysivät uudestaan Lempäälän päähän..ja saivatkin.
Tuo kunnostus oli kyllä muutenkin älyttömyyden esimerkki..tie kyllä tuli kohtalaisen hyvään kuntoon, mutta se kavennettiin 3 metrin levyiseksi..ja loppupää levennettiin 4 metriin. Ja tietysti haettiin tietoimitukset ja muut niin sinne meni 1.5 milliä..
onneksi ex-lempääläläinen..
Voi että, asumme sentään ns. Mansen Kauniaisissa ja asiat on täällä aika huonosti.
Muuten ihmisillä on kaikki ok, mutta yritetään olla niin harvinaisen hienoja ja unohdetaan se, että kaikella on jälkivaikutus ja pitäisi ajatella ennen eikä jälkeen.
Mutta luoja suokoon, emme ole ainoa kunta jossa jotkut päättävät ja muiden on tyydyttävä osaan!
siis uutenavuotena...