30sekuntia ja kissani kuoli.Miksi?

10v leikattu poikakissani oli terve, hyvässä kunnossa. Hän söi, ulosti, leikki ja seurusteli normaalisti.
Ennen joulua hän nukkui, nousi ja venytteli kunnes hyppäsi sängyltä. Kaksi metriä ja takajalat pettivät. Hän painui kyljelleen. Hengitti hieman, yskäisi ja otti viimeisen henkäyksen ja nukahti ikuiseen uneen.

Miksi? Mitä tapahtui? Sydänkö petti? vai aivohalvaus? Kertokaa joku.
3959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...kissasi poismenon johdosta.
Syytä kissan kuolemaan on vaikea alkaa spekuloimaan, ruumiinavaus olisi ainut keino selvittää mitä kissallesi tapahtui. Syitähän voi olla vaikka mitä. Mikään ihan nuori kissasi ei enää ollut, en tosin osaa 10-vuotiasta varsinaisesti kauhean vanhanakaan pitää. Lähteehän noita ihmisiäkin suorilta jaloiltaan aivan yllättäen, miksei niin voisi käydä kissallekin. Nyt oli hänen aikansa lähteä vihreämmille metsästysmaille. Voimia sinulle!

Äänestä

Osanottoni. :(

Gummeruksen suuressa kissakirjassa sanotaan (lainaan kirjan tekstiä melkein suoraan), että Englannissa kissojen on entistä useammin havaittu kuolevan sydänlihassairauteen eli kardiomyopatiaan. Terveeltä vaikuttanut kissa saattaa äkisti heiketä ja kuolla. Vian arvellaan olevan perinnöllinen, eikä sitä voida täysin parantaa. Sairauden etenemistä voidaan hidastaa oikealla ruokavaliolla.

Tämä saattaisi olla syy kissasi kuolemaan, mutta näitä syitähän voi tosiaan vain arvailla. :(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Yebba kirjoitti:

10v leikattu poikakissani oli terve, hyvässä kunnossa. Hän söi, ulosti, leikki ja seurusteli normaalisti.
Ennen joulua hän nukkui, nousi ja venytteli kunnes hyppäsi sängyltä. Kaksi metriä ja takajalat pettivät. Hän painui kyljelleen. Hengitti hieman, yskäisi ja otti viimeisen henkäyksen ja nukahti ikuiseen uneen.

Miksi? Mitä tapahtui? Sydänkö petti? vai aivohalvaus? Kertokaa joku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu