Opiskelen itse tradenomiksi ja takoitus olisi valmistua keväällä.
Kun olen kesätöissä ja muutenkin jutellut työelämässä olevien ihmisten kanssa niin ovat kertoneet että ammattikorkean tutkintoja arvostetaan aikalailla.
Meillä on kuulemma sopiva yhdistelmä käytännön tietämystä sekä laaja teoreettinen osaaminen.
Olen myös tutkiskellut tilastoja ja näyttäisi siltä että AMK:sta valmistuneet ovat yliopistotutkinnon suorittaneita edellä niin työllistymisessä kuin alkupalkoissakin.
Miksi siis opiskella yliopistolla kun AMK:n tutkinnot ovat arvostetumpia? Kuulemma tulevaisudessa valtionkin laitoksissa muodollisia pätevyysvaatimuksia muutetaan niin että AMK:n tutkinnot täyttävät vaatimuksen virkoihin joihin nyt vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto.
Valoisa tulevaisuus odottaa tradenomeja ja insinöörejä!
Kun olen kesätöissä ja muutenkin jutellut työelämässä olevien ihmisten kanssa niin ovat kertoneet että ammattikorkean tutkintoja arvostetaan aikalailla.
Meillä on kuulemma sopiva yhdistelmä käytännön tietämystä sekä laaja teoreettinen osaaminen.
Olen myös tutkiskellut tilastoja ja näyttäisi siltä että AMK:sta valmistuneet ovat yliopistotutkinnon suorittaneita edellä niin työllistymisessä kuin alkupalkoissakin.
Miksi siis opiskella yliopistolla kun AMK:n tutkinnot ovat arvostetumpia? Kuulemma tulevaisudessa valtionkin laitoksissa muodollisia pätevyysvaatimuksia muutetaan niin että AMK:n tutkinnot täyttävät vaatimuksen virkoihin joihin nyt vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto.
Valoisa tulevaisuus odottaa tradenomeja ja insinöörejä!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olet täysin oikeassa, itse suoritin amk-tutkinnon vanhempana nelikymppisenä ja aiemmin olen ollut työelämässä parikymmentä vuotta. Työelämään kaivataan osaamista käytännössä ei pelkästään teoriassa. Eli hyvä valinta!
Yliopistotutkinnolla on mahdollisuus päästä tutkijaksi tai johonkin muuhun työhön mihin amk ei anna minkäänlaisia valmiuksia.
On tavallaan hiukan väärin, että moniin ammatteihin haetaan "diplomi-insinööri / insinööri (amk)" vaikka koulutuksissa on kumminkin melko paljon eroa.
Kyllä meilläkin töissä arvostetaan amk-tutkintoa, mutta lähinnä sen takia, että dippainsseille ei oikein ole meidän pikkufirmassa järkevää käyttöä.
Nykyistenkään insinööriemme käytännön osaaminen ei kovin paljon anna aihetta juhlintaan (esim. suunnittelija jolla on pohjalla lukio, amk ja muutama työharjoittelu/kesätyöpaikka). Lähinnä ongelma on siinä, että suunnittelija ei tiedä miten kappaleen pystyisi valmistamaan mahdollisimman helposti/halvalla...
Tuo pätevyysvaatimuksien muuttuminen kuulostaa ehkä vähän oudolta kun niillä on pikemminkin tapana koko ajan nousta. Vaaditaan aina vaan koulutetumpaa henkilöstöä. Parempaa työllistymistä amk-tutkinnolla en kyllä helpolla usko.
Huhuja olen kuullut (opettajalta), että amk:ssa alettaisiin panostamaan enemmän tutkimustoimintaan kuin mitä nykyisin. Se toisi ehkä amk:lle sen kaivatun korkeakoulustatuksen, mutta siinä vaiheessa kyllä pitäisi opiskelijoiden pääsyvaatimuksia hiukan tarkistaa :D
Itse opiskelen amk:ssa insinööriksi ja töitä sitten siinä ohessa. Toivotaan, että sitten kun valmistun työnantajat osaavat jo katsoa niitä todistuksiakin. Tällä hetkellähän amk:sta valmistuu aika kirjavaa porukkaa vaikka suuri osa tipahtaakin matkalla ;)
Mitäkähön tilastoja olet tutkiskellut sillä niistä tilastoista joita minä olen tutkistellut (mm. sefe, tradenomiliitto, tek, insinööriliitto) voi päätellä juurikin päinvastaista. No, eipä muuta kuin tsemppiä ja valoisaa tulevaisuutta vaan kaikesta huolimatta!
"Olen myös tutkiskellut tilastoja ja näyttäisi siltä että AMK:sta valmistuneet ovat yliopistotutkinnon suorittaneita edellä niin työllistymisessä kuin alkupalkoissakin. "'
Nämä akavan sivuilta
Insinööri
Alkupalkka 2 100
5 ammattivuotta 2 571
10 ammattivuotta 2 906
20 ammattivuotta 3 152
Diplomi-insinööri
Alkupalkka 2 631
5 vuoden kokemus 3 594
10 ” ” 4 151
20 ” ” 4 957
Tradenomi
Alkupalkka 1 950 euroa/kk
3 vuoden kokemus 2 300
5 vuoden kokemus 2 550
Ekonomi
Alkupalkka 2 400
5 vuoden kokemus 3 603
10 ” ” 4 352
20 ” ” 4 881
"Miksi siis opiskella yliopistolla kun AMK:n tutkinnot ovat arvostetumpia?"
Kiitos päivän parhaista nauruista. Kellekään ei tullut mieleenkään esittää tuollaista väittämää, ennenkuin näistä entisistä oppilaitoksista tuli "korkeakouluja".
No joo...ehkä nyt oli vähän turhaa nostatusta ilmassa. Tässä oli havaittavissa samanlaista meininkiä vastaisessa muodossa, kun verrataan siihen, että yliopistolaiset halventaa AMK:laisia. Ei sorruta samaan.
Varmastikaan se puolen vuoden työharjoittelu ei tuo varsinaista työkokemusta. Toki se varmasti vaikuttaa ensimmäistä työpaikkaa hakiessa. Oma mielipide, jota omat havainnot vahvistavat, on se että työelämässä arvostetaan nimenomaan työkokemusta. Kukaan ei ole "johtaja" eikä alan ammattilainen valmistuessaan -koulusta riippumatta.
Alkupalkat on varmastikin korkeammat yliopistopuolella. Miksei olisi? Pidempi tutkinto. Nämäkin varmasti vaihtelevat. Esim. jos onni potkaisee voi trade saada tuntuvan liksan heti kärkeen, kun taas esim. valmis ekonomi saa ehkä sillä hetkellä jossain työpaikassa heikompaa palkkaa. Keskiarvoisesti luottaisin kuitenkin noihin Akavan tilastoihin. Palkkaukseenhan vaikuttaa paljon se työllistyykö yksityiselle / valtiolle. Itse en lähtisi ensimmäisessä valmistumisen jälkeisessä työpaikassa tuijottamaan niin paljoa palkkanauhaa ja rupeaisi leveilemään sillä. Allekirjoittaneelle merkitsee enemmän kuitenkin se, että saa työkokemusta juuri omalta alaltaan. Vaikka palkka olisikin heikompi.
Ainakin Jyväskylän AMKissa 70% valmistuneilla on jo työpaikka, kun saavat päättötodistuksen käteen.
Yliopiston puolella EI TAIDA olla näin onnellisia lukuja! :)
On todella niin, että nykyaikana työelämässä suositaan ihmistä, jolla on käytännön osaaminen,liike-elämä ei kaipaa teoreetikkoja vaan kovaa ammattitaitoa, jota ei korvaa kirjaviisaus.
Aivan totta, mutta valitettavasti tätä käytännön osaamista ei saa AMK:sta sen paremmin kuin yliopistoista vaan ainoastaan oikeita töitä tekemällä. Opetettu "käytäntö" kun tahtoo olemaan aina tuota yleispätevää kirjatietoutta....
ottaen todella fiksut ja älykkäät ihmiset pääsevät vaativiin ja hyvin palkattuihin tehtäviin koulutuksestaan riippumatta, etenkin jos pitävät näitä asioita tärkeinä elämässään.
Riippunee täysin mitä siellä yliopistolla on lukenut, kuten tietysti myös siitä mitä siellä AMK:ssa on lukenut. Diplomi-insinööreillä ja ekonomeilla tuo luku taitaa olla reippaasti yli 90% ja palkkatasokin luonnollisesti on parempi kuten myös työn ja koulutuksen vastaavuus keskimäärin.
Nuo luvuthan vaikuttavat todella valoisilta ;)
Suomessa koko kansan työllistymisaste oli elokuussa 2003 69,1% riippumatta siitä onko mitään kouluja käytynä, eli kyllähän se teidän koulu on siis "selkeästi" maamme keskiarvoa parempi. 3-4 vuottakaan ei mene hukkaan, kun sinä aikana saadaan tuotakin lukua kaunisteltua työttömien muuttuessa opiskelijoiksi....
Joo, päivän parhaat naurut tosiaan, mutta samalla jotenkin säälittää tuollaisten kirjoittajien puolesta... Siis mikä ihme ihmisiä riivaa, kun aina vaan AMK:ssa opiskelevien täytyy pönkittää itsetuntoaan ja hakea hyväksyntää valitsemalleen koulutukselleen vertailemalla ekonomia ja tradenomia? Kumma juttu....
"Kun olen kesätöissä ja muutenkin jutellut työelämässä olevien ihmisten kanssa niin ovat kertoneet että ammattikorkean tutkintoja arvostetaan aikalailla."
-hei herää pahvi ja mieti vähän mitä kirjoitat! Kyllä minäkin arvostaisin työnantajana palkkaamiani työntekijöitä, mikäli hommat hoituisivat hyvin. Mutta yhtälailla ja enemmänkin arvostetaan yliopistosta valmistuneita. Kyseessä ei ole mustavalkoinen asia tradenomi vs. ekonomi jne. eikä tarkoituksena ole hakea oikeutusta vain toiselle ammatille, vaan kyllä työelämässä tarvitaan molempia, sekä tradenomeja ja ekonomeja. ´
Yhdessä suhteessa olet kuitenkin oikeassa, kun sanot, että AMK tutkinto on työmarkkinoilla asvostetumpi; työnantajat ovat onnellisia siitä, ettei enää tarvitse palkata kallista ekonomia hommaan, johon merkonomin pätevyys ei riitä, sillä nykyään markkinoilta löytyy myös tradenomeja juuri sopivia tällaseen työhön. En minäkään palkkaisi osaavaa ekonomia hommaan, johon kykenee myös matalapalkkaisempi tradenomi.
En vaan voi ymmärtää, miksi ihmiset vertailevat niin paljon tradenomin ja ekonomin tutkintoa, vaikka tarkoituksena ei ole edes tuottaa samanlaista työvoimaa. Eihän kukaan vertaile lääkärin ja sairaanhoitajankaan tutkintoa verukkeella, "että koska sairaanhoitajan tutkinto on käytännönläheisempi, eikä niin teoriapainotteinen, niin enää ei tarvitakaan lääkäreitä". Molempien työ on arvokasta, joten turhaa kinata tällaisista asioista.
..vastauksen kysymykseesi mihin ekonomeja enää tarvitaan
-nimittäin mm. kouluttamaan teitä tradenomeja! Tälläkin hetkellä Helia etsii uutta laskentatoimen opettajaa kouluunsa kauppakorkeakoulun OPISKELIJOIDEN keskuudesta...
aivan liian selkeä provo, koetahan johdannon kirjoittanut jannu hieman treenata tuota trollaamista, nyt on vielä aika heikolla kantimilla.