epilepsia

Mulla on myös lievä epilepsia.
Olen kyllä kertonut asiasta tutuille henkilöille, mut vieraammille ihmisille en mielellään kerro.
rohkaise vaan itseäsi ja kerro läheisimmille ihmisille, koska totuushan se on että sairastaa sellaista tautia.

Itse olen 20v tyttö ja sairastuin epilepsiaan ollessani 10v. Sen jälkeen sain lääkityksen eikä ongelmia ole tullut. Itse pyrin aina avoimesti kertomaan sairaudestani ystäville ja niille, joiden kanssa olen pivittäin tekemisissä.

Valmistuttuani ammattiin, kävin useissa työhaastatteluissa, ja monet työnantajat kysyivät terveydentilaa. Tietenkin rehellisenä ihmisenä kerroin sairaudestani. Vaikka elän aivan normaalia elämää, eikä sairaus vaikuta, niin silti tuntui aina siltä, että minua ei valittu juuri sairauteni takia. Syrjintää sekin...

Sitten osui eteeni työnantaja joka ei haastattelussa kysellyt terveydentilaa, enkä sitä itsekään kertonut. Tulin heti valituksi. Näin myöhemmin olen kuitenkin työkavereilleni kertonut asiasta.

Minulla on ainoastaan hyviä kokemuksia siitä, että olen ollut avoin ja kertonut sairaudestani. Ainoa reaktio muilla ihmisillä on yleensä pelko ja epätietoisuus. Mitä teen jos jotain tapahtuu?

Kiitos jos jaksoitte lukea, ja rohkeutta teille jotka salaatta sairauttanne. Se on osa meitä ja tulee olemaan. Jos muut eivät sitä hyväksy, niin sitten eivät ole arvoisiamme ystäviä...

Minä voin ryhtyä sun kaveriksi,jos tunnet itsesi yksinäiseksi,sillä mulla kanssa on epilepsia. Mullakaan ei ole ketään kaveria,jolla olisi epilepsia,niin sillä lailla tunnen oloni yksinäiseks. Olen valmis vaihtamaan kokemuksia kanssasi. Osoitteeni on [email protected] siihen voit mailata,jos kiinnostaa.

sairastuin itse epilepsiaan 3v sitte eli kun olin 17vuotias. otin heti alusta asti tässäsitänytollaaneikäsillemitäänvoi- asenteen eli hyväksyin sen että olen epileptikko eikä sitä seikkaa edes lääkitys muuta. se helpotti asiasta puhumista, sillä ajattelin että jos kaverit eivät voi hyväksyä uutta tilannettani, niin ei ne silloin ole todellisia kavereita ja ystävyyteni arvoisia (niin kliseemäiseltä kuin se kuulostaakin.) minun onnekseni avoin suhtautuminen sairauteeni on vain auttanut mua saamaan uusia ystäviä, monet ottavat sen suurena kunnianosoituksena että kerron heille heti niin "suuren salaisuuden" joka ei kyllä mun mielestä mikään salaisuus ole :)
eli tämän pitkän ja epäselvän vuodatuksen jälkeen pointtina tässä jutussa kuitenkin oli se, että mun mielestä avoimesti asiasta puhuminen kannattaa. sanot vain kavereillesi miten asiat on ja sanot että lääkityksellä (varsinkin lievä epilepsia) saadaan täysin kuriin. ei epilepsia ole elämää rajoittava sairaus, todellakaan.

eihän siitä ole mitenkään helppo puhuu todellakaan mutta ainakin mun ystävät on mut hyväksyny vaikka mulla onkin epilepsia jota oon sairastanu 2,5-vuotiasta saakka.99 olen viimeksi pienimuotoisen kohtauksen saanu mutta sen jälkeen en oo saanu kohtauksia ne on pysyny lääkkeillä kurissa..paitsi pienenpänä sain aika rajujakin kohtauksia ja vietin aika paljon pienenpänä sairaalassa ja se ei ollu kivaa yhtään..mailaa jos kiinnostaa jutella aiheesta enenpi..

Itse ollut avoin asiasta häpeämättä. Kaverit ovat nähneet oireita. Paras kaveri kopannut bussissa pyörtymässä. Epilepsia ollut syntymästä saakka ja tiistaina 20.10 pitäis olla leikkaus.

Heips ,olet niin nuri vielä että useat ikäisesi ovat lapsellisia ja ajattelemaatomia,ellei heidän perheessään ole jollakulla epilepsiaa,ja näin ollen on tietoisisa mistä on kyse.Eräs keski-ikäinen tuttava häpeää edelleenkin sairauttaan vaikka kaikki ovat nähneet kohtaukset ja soittaneet ambulanssin aina paikalle,minäkin.Mun asenne on se että asiasta olisi hyvä kertoa ainakin keiden kanssa on tekemisissä koska mikäli kohtaus tulee niin tietävät ainakin mistä on kyse ja kuinka toimitaan.Tunnen useitakin henkilöitä joilla epilepsia,eivätkä häpeä asiaa,ovat työelämässä ja nauttivat vapaalla olostaan .Mutta jos haluat olla kertomatta,pidä ainakin epilepsiaranneketta tai laukussa jotain sairauteen viittavaa tiedostoa,koska ne ovat kohtauksen yllättäessä aina tärkeitä elementtejä jotta ulkopuoliset osaavat toimia oikein eivätkä heti oleta että joku hörhö makaa siinä,valitettavan usein tätä on esillä.Suositan sulle liittymistä epilepsia-yhdistykseen ja sieltä kautta saat vertaistukea ja matkoja ryhmien kanssa uuisne ystävineen tai anonyyminä vertaistukeen ryhmäkeskusteluun.Hyvää syksyä.

Moikka. Oon 15v tyttö joka on myös ettinyt kavereita, joilla olis epilepsia-tuloksetta. Itse saan aina vähän välistä epiletistyyppisiä kohtauksia, grandmal 5x ja absenceja kymeniä. Epilepsiadiagnoosia mulke ei ole vielä asetettu. Magneettikuvissa ja eeg issä rampataan mutta eivät saa mitään aikaa.... turhauttavaa.

Pakko sanoa, että jos miun joku kaveri tulis sanomaan että hänellä on epilepsia, en muuttais käsitystä hänestä ollenkaan. Ehkä kunnioittaisin vielä enemmän. Omalla kohdalla melkein koko koulun opettajat tietävät tästä, sukulaiset ja lähimmät kaverit. Musta se on hyvä :) tunnen olon paljon turvallisemmaks ja vapautuneemaks ku muut tietää että tällasta voi käydä ja mitä sillon pitää tehä. Ehkä epämukavampaa mulle olis, jos saisin vaan yhtäkkiä kohtauksen ja alkaisin vaahtoamaan keskellä koulun käytävää ilman että ykskään kaveri tietäs mistä on kyse. Tai että poissaolokohtauksen tullessa läpsäsisin kaveria tahattomasti naamalle tietämättä siitä mitään.
Yksi kaveri pelastanut hengenkin minulta, kun tällainen ekaa kertaa sattui ja siinä vähän huonosti hengiteltiin ja niin....

kerää vaan rohkeutta. Mitä ajattelisit itse toisesta, jos hän kertoisi sulle että hänellä on epilepsia. Mä olisin ylpeä että mulle kerrottiin :)

Sairaudestaan avautumisessa voi mennä oma aikansa, mutta koita ;)
Jos haluat, ota muhun yhteyttä [email protected]

silloin tällöin

Mulla on ollut epilepsia pitkään. Lääkityksen ansiosta se on täysin oireeton, joten ei ole kerrottavaa muille, mutta en näe siinä mitään piiloteltavaa. Aika monilla on sairauksia ja muuta, se on luonnollista. Yhdellä on rillit, toisella raudat, kolmannella epilepsia ja neljännellä laktoosi-intoleranssi.