Lisää inttiä...

Kerronpa teille taustoja, miks mä just haluun
mennä inttiin (vaik oonkin likka)

1.Kummatkin isoisät oli sodassa , toinen
tykistössä ja toinen laivastossa. Kunnioitan
heitä todella paljon, sitä vahvuutta ja
suomalaista sisukkuutta, mitä heissä ilmeni
selvitessään sodasta. Harva sieltä rintamalta
kotiin pääsi.
2.En todellakaan halua olla minkään maan
yhteydessä seuraavaa sata vuotta. Eikö sitä pidä
puolustaa viimeiseen vereen saakka. Venäjän
vallan ja siitä irroittautumisen sekä talvisodan
jälkeisiä evakkoja ajatellessa tulee mieleen
kuinka paljon siviilit ovat joutuneet kärsimään.
Karjalan luovuttaminen venäläisille sai monet
karjalaiset evakkoon suomen puolelle. Tunnen
muutamia heistä ja he ovat kertoneet sen ajan
kauhuista ja peloista.
Ja jos/kun sota syttyy, niin eihän meitä
todellakaan oo paljoa paikalla puolustamassa.
Mitä hyötyä on vessan siivoamisesta sodassa? Ei
mitään.
3. Oma henkilökohtainen arvomaailmani ei tällä
hetkellä hyväksy lainkaan sivareita ja intistä
vapautettuja. Pitää olla aika tyhmä jätkä, jos
ei tartte käyä inttiä, tai henkisesti päässä
vikaa. Suomessa vuosittain ikäluokasta
(miehistä)noin 50-60 prosenttia tekee oikean
valinnan ja loput ovat sivareita tai valitsevat
mieluummin tietokoneen tai jotain muuta.

Entä sitten tämä toinen sukupuoli. En laske
itseäni tähän joukkoon mukaan , mutta mitä iloa
näette 30 kilometrin marssissa raskaat varusteet
päällänne? Hei, ihan oikeasti. Siinä ei sitten
ole yhtään varaa miettiä, "mihin jäi
rakennekynnet " tai "mun hiukset on huonosti".
Mun pointti on se, että intti ei oo hyvän perheen
lapsille.
En soimaa vanhempiani huonosta kasvatuksesta,
vaikka olemmekin suht koht hyvä perhe. Meillä
vain ei raha ratkaise kaikkea, en ole missään
yksityiskoulussa ja olen enemmänkin poikatyttö ku
nirppanokka. Tunnustan koko armeija ihanteen
omakseni.
Miltä tää kuulostais..miettikää vaihtoehtoja ja
vastatkaa tän viestin perään: (huom. vain
likoille)

30 kilometrin marssi tulossa. Mukaan pitää
ottaa vaan tarvittavat varusteet, ja ei mitään
muuta. Mitä sä sinne muuta ottaisit?

a.ripsivärin ja muut meikit
b. juotavaa ja eväät
c. tämänpäivän trendilehden
d.

Siinä teille isänmaablondeille purtavaa :)
15675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

ku sä pitäisit meit toisii jotenki tyhmempin ku
sä ite oot!tot kai ny idioottiki tajuu ottaa sitä
safkaa mukaa!!!

Äänestä

ja on se sit intin jälkeen hienoo lesoilla
kaikille et olin muuten armeijassa kröhöm
vaan...armeija pakolliseks myös naisille tai sit
koko pakollisuus pois..perkele jaksa ihme
hehkuttajia..

Äänestä

mutta mitä hyötyä on puolesta miljoonasta
suomalaisesta, huonosti koulutetusta ja huonosti
varustetusta sotilaasta kun toinen osapuoli
laukaisee pari tuhatta ohjusta tänne?

Äänestä
  • *ehh* Mitä jenkit on saanut aikaan Afkanistanissa
    pommittamalla kohta kuukauden ohjuksin,
    pommein,kivin,pesäpalloilla ja ihan millä tahansa
    irtotavaralla ja vieläpä yötä päivää???
    Sen sijaan maltillinen oppositio on 30 000
    sotilaan jalkaväellä vallannut Talibaneilta
    suurimman osan tukikohdistaan...

    Ja ihan vaan vinkkinä, Suomen armeijan
    kokonaisvahvuus kriisin aikana on ~750 000
    sotilasta ja Suomen puolustusvoimat on näin koko
    maailman 8. suurin yhtenäinen
    puolustusjärjestelmä... Mieti sitä...

    Äänestä

  • TbB kirjoitti:

    *ehh* Mitä jenkit on saanut aikaan Afkanistanissa
    pommittamalla kohta kuukauden ohjuksin,
    pommein,kivin,pesäpalloilla ja ihan millä tahansa
    irtotavaralla ja vieläpä yötä päivää???
    Sen sijaan maltillinen oppositio on 30 000
    sotilaan jalkaväellä vallannut Talibaneilta
    suurimman osan tukikohdistaan...

    Ja ihan vaan vinkkinä, Suomen armeijan
    kokonaisvahvuus kriisin aikana on ~750 000
    sotilasta ja Suomen puolustusvoimat on näin koko
    maailman 8. suurin yhtenäinen
    puolustusjärjestelmä... Mieti sitä...

    Ai mitäkö jenkit ovat saaneet aikaiseksi
    Afganistanissa??

    He ovat SYRJÄYTTENEET talebanit, Pohjoisen liiton
    hienoisella avustuksella!

    Kuules Pohjoinen liitto on sotinut Talebaneja
    vastaan jo vuosia saamatta MITÄÄN aikaiseksi,
    ennenkuin jenkit näyttivät mihin pommit ja
    ohjukset kykenevät...että pommeilla ja ohjuksilla
    tämäkin sota nimenomaan voitettiin!

    Ja ihan vain vinkkinä sullekkin että Suomen
    armeija on toki miesvahvuudessaan kohtalaisen
    suurehko yhtenäinen armeija, mutta...

    Mitä hyötyä on miehillä, joilla ei ole tarpeeksi
    koulutusta eikä varustusta apunaan?!?

    Ihan vinkiksi vain, että Suomen armeijalla on
    Euroopan vanhin ja huonokuntoisin sotakalusto...
    Meidän ainoa ylpeytemme on F-18 Hornet -
    puolustushävittäjä, joka on sekin jenkeissä on
    vanhentunut!

    Entäs suomen maavoimat sitten?
    Suomen armeijalla on käytössään noin kaksisataa
    pahasti vanhentunutta, neuvostoaikaista T-72
    panssarivaunua, joiden iskukyky rajoittuu
    valoisaan aikaan sekin...

    ja Rynnäkkökiväärit on kiinasta ja DDR:stä
    käytettynä ostettuja, toimivia - mutta eivät
    parasta laatuaan.

    Hyökkäyskoptereista on puhuttu, mutta se on
    puhetta se...

    ja Vielä viimeisenä vinkkinä se että
    nykyaikaiseen sotaan tarvitaan muutakin, kuin
    tykinruokaa...

    ja suomelta se "muutakin" puuttuu..

    Äänestä

>>jos/kun sota syttyy, niin eihän meitä
todellakaan oo paljoa paikalla puolustamassa.<<

Sano yksikin hyvä syy, miksi sota olisi
syttymässä ja kerro vielä päälle, että koskahan
mahdollisesti näin voisi tapahtua?

Äänestä

>>1.Kummatkin isoisät oli sodassa , toinen
tykistössä ja toinen laivastossa. Kunnioitan
heitä todella paljon, sitä vahvuutta ja
suomalaista sisukkuutta, mitä heissä ilmeni
selvitessään sodasta. Harva sieltä rintamalta
kotiin pääsi.<<

sota vei monta monituista taitavaa miestä, mutta
kotiin palasi täysiä tumpeloitakin. onni
ratkaisee sodassa yksilön selviytymisen enemmän
kun taito.

>>2.En todellakaan halua olla minkään maan
yhteydessä seuraavaa sata vuotta.<<

katotaan sitten kun suomesta on tullut
kommunistinen hirmuhallinto ja joku
demokraattinen ruotsi koittaa vallottaa suomen,
olisitko vielä sillonkin mieluiten itsenäisen
suomen kansalainen.

>>Mitä hyötyä on vessan siivoamisesta sodassa? Ei
mitään.<<

väitteesi sivareista on yhtä paikkaansa pitävä
väite kuin se että amiksista tulee pelkkiä
paskakuskeja ja hanttiduunareita. kuka valmistaa
sodan aikana aseita ja ammuksia rintamalle ja
pitää koko maan koneiston pyörimässä? sodassa on
paljon muutakin kun pelkkä rintama. kaikkien
panosta tarvitaan, myös sivarimiehien.

>>Pitää olla aika tyhmä jätkä, jos ei tartte käyä
inttiä, tai henkisesti päässä vikaa.<<

sä olet kyllä tässä henkisesti sairas jos joku.
miten niin kaikki jotka ei mee inttiin on tyhmiä
tai niillä on päässä vikaa? perustele niin
saadaan kaikki kunnon naurut, koska TOLLASELLE
VÄITTEELLE EI LÖYDY PÄTEVIÄ PERUSTELUJA.

>>Suomessa vuosittain ikäluokasta (miehistä)noin
50-60 prosenttia tekee oikean valinnan ja loput
ovat sivareita tai valitsevat mieluummin
tietokoneen tai jotain muuta.<<

määrittele "oikea valinta". sellanen valintako,
joka on sun mielestäs paras? hah! ei ole olemassa
mitään oikeaa tai väärää valintaa, kuten jokainen
vähänkin asioista perillä oleva ihminen tietää.
muun väittäminen osoittaa vaan äärimmäistä
typeryyttä.

Äänestä

Olen kyllä aivan samaa mieltä kanssas. Satuitko
ehkä lukemaan tota mun kirjotusta sun edel.
topicista?
>>Minulle syy mennä íntiin on
samoista syistä, kuin
useimmat, isänmaanrakkaudesta ja
velvollisuudentunnosta tehdä jotain hienoa oman
maan hyväksi, maan, jonka isoisämme 60 vuotta
sitten turvasivat meille. Itsenäisyys on hieno
asia, ja jotta itsenäisyys säilyisi, täytyy
jokaisen tehdä työtä sen eteen, joten
siviilipalvelus ja/tai aseistakieltäytyminen on
anteeksiantamatonta. Olen aivan samaa mieltä
kanssasi, että moni muija menee intiin turhista
syistä, näyttääkseen muille, ym. <<

Olen samaa mieltä myös sivarikannastasi. Nykyään
yhteiskunnan lusmuilijoiden paapominen menee
liian pitkälle! Amnesty Internetionalhan on
tehnyt kai valituksen aseistakieltäytyjien ja
muiden nössöjen kohtelusta? Mileipiteeni on:
aseistakieltäytyjille vankilaa ja sen jälkeen
vielä raskaamman päälle pakolla inttiin..
oppivatpahan...

On oikeastaan ilo nähdä, että jostain löytyy
vielä minunkin lailla ajatteleva, armeija-
ihanteinen muija. Haluaisitko ehkä mailata?
[email protected]

Toi kysely oli mahtava, mutta sieltä puutuu yks:
Rakennekynsien hoitosetti ja värinhoitoshampoo
ja hiuslakka =) Isänmaa(vetyperoksidi)blondit :)

Äänestä

1. onneksi pääsivät kotiin.
2. tiedätkö, että olet eu-maiden yhteydessä
luultavasti koko lopun elämääsi. (ja et muuten
elä seuraavaa sataa vuotta)
ja ne vessat pitää myös siivota jonkun. tiedätkö
millanen tautipesäke vessa on jos sen jättää
siivoamatta? niin ja muuten.. ei ne sivarit
opettele vessaa siivoamaan. osaatko muuten itse?
3. pistäs arvomaailmas uusiksi. vaikket sivareita
hyväksyisi, niin opetteleppas hyväksymään esim.
sairauden takia vapautetut. aika hyvä esimerkki
sairaudesta olisi tää yleinen astma. ja siitä se
rasitusmuoto. etpä menisi säkään inttiin jos
sellanen sulla olisi. tai selkävika. kaikkihan
haluais olla terveitä! mutta se vain ei ole
mahdollista. että nyt suuta pienemmälle tossa
hyväksymisessä. ja vähän laajempaa ajattelua.
niin ja muuten.. tiedätkös.. kun inttiin A-
mieheksi valitaan kaikkein parhaat. nehän sinne
sotaan lähtee kuolemaan! me luuserit jäädään
tänne jatkamaan! tuliko mieleen että myös
armeijaa voi syyttää siitä ettei sinne joitain
oteta. pienikin vika. vaikka kuulossa.. heti on B-
mies. miksi muuten sivareidan tarvitsisi olla
nörttejä? on sun ajatusmaailmas aika suppea.
ja nyt toisena sukupuolena. mitä iloa näet rämpiä
metsässä vapaaehtoisesti 40kg:n varusteet
selässä. henk.koht. voin sanoa etten voisi
sellaista taakkaa kantaa kovinkaan pitkään. on
nimittäin melkein oman painon verran ja tämä
rasitusastma tappais mut sinne alle. joten miksi
leikkiä martyyria? ja nämä metsäleirit 30 asteen
pakkasessa? sieltä kun ei saa lähteä minnekkään
ellei ole oikeasti jo palelluttanut vaikkapa
varpaansa. empä luopuisi niistäkään jonkun
idiootin iso-herran takia kun ei olisi pakko.
niinkin vain on monta kertaa käynyt. niistä vain
vaietaan.
empä muuten omista rakennekynsiä enkä ole blondi.
eikä tuo kuontalo ole muutenkaan aina kuosissa.
minkä muuten luokittelet hyväksi perheeksi?
anteeksi nyt vain mutta jos vastaan kävelisit ja
tietäisin kuka olet, antaisin ympäri korvia. ja
näyttäisin että minä olen hyvän perheen lapsi!
ja muuten, yksityiskouluissa on todella vähän
lapsia verraten koko koululaisväestöön.

olisin halunnut joskus inttiin mutta se ei enää
ole mahdollista ja nyt kun tiedän mitä se on,
olen todennut sen naurettavaksi. suurimmalta
osalta.

Ajattelet todella kapea-alasesti. Itekin oon
likka ja aion mennä inttiin kunhan ensin saan
opinnot sopivaan vaiheeseen, ja oon kai
mielestäsi ns. hyvän perheen pullamössötyttö.
Aina on paapottu ja ostettu kaikkea, rakkauttakin
on riittänyt vaikka muille jakaa. Olet kai vaan
kateellinen mulle ja muille kaltaisilleni kun
väität, ettei intti oo hyvän perheen lapsille!
Mikä muuten tekee eron hyvän perheen tytön ja
hyvän perheen pojan välillä, kun kuitenkin
tuomitset sivarit ja totaalit täysin? Miksei
väitteesi ("mun pointti on se, että intti ei oo
hyvän perheen lapsille") koskekaan jätkiä? Puhuit
jo tossa itsesi pussiin. Jos kerran hyvistä
perheistä tulevat lapset - myös pojat - ei kuulu
inttiin, mikä oikeuttaa tuomitsemaan sivarit?

Muutenkin olet naurettava pelle, kun et hyväksy
toisten vakaumusta sillon kun se on erilainen
kuin omasi. Mä kunnioitan sivareita ja
erityisesti totaaleita, vaikka itse valitsenkin
vapaaehtosen armeijan. Niillä on vakaumus ja
etenkin totaalit on valmiita kärsimään sen
puolesta - musta se jos mikä on kunnioitettavaa.

Äänestä

munkin molemmat isoisät on ollu sodas mut ei
mitää aavistusta mis ne oli sillon...mutta yritä
sit pärjätä siel intis...ja ehkä se on ihan
hyväkin et löytyy jotain jotka on menos inttii
eikä sivariin,kut tuntuu et kaikki on nykyään
menos sivariin eikä inttiin,onko kunto
huonontunut nuorilla ku meette vaan sivariin?
eikö se kestä armeijan menoo? vai mikä siinä on?
kertokaa miks ette mee inttii ja olisitteko sit
mielummin venäjän vallan alaisena ku omana maana?
ja jos meette kaikki sivariin ni kuka meitä sit
puolustaa?

Äänestä

sivarit on tyhmiä laiska jaakkoja vähät välittää
maailman kohtalosta kunhan itse pääsee
mahdollisimman vähällä ja musta kaikki naisetkin
kuuluis käydä intti ja sit jos on alaikäsiä
lapsia tai on raskaana sodan syttyessä niin sit
sellaset naiset sais jäädä kotiin hoitamaan
yhteis kuntaa ja tällänen systeemi poistais
senkin epäkohdan että pelkästään miehet "joutuu"
armeijaan se ei oo oikein että sellaset uranaiset
jotka ei koskaan perusta perhettä ei joudu
rintamalle maan puolustus kuuluu kaikille jotka
kynnelle kykenee!

Äänestä
  • Sivarit haluu päästä mahd. vähällä... Voi
    helvetti että oot tyhmä! Sivarit on
    siviilipalveluksessa yhteensä 13 kuukautta tehden
    jotain yhteiskunnallisesti HYÖDYLLISTÄ, kun taas
    armeijapellet käväseen armeijassa 6 kk ja jotkut
    viettää senkin ajan lusmuillen. Korjaa vähän
    ajatuksias!

    Äänestä

  • Naksuh kirjoitti:

    Sivarit haluu päästä mahd. vähällä... Voi
    helvetti että oot tyhmä! Sivarit on
    siviilipalveluksessa yhteensä 13 kuukautta tehden
    jotain yhteiskunnallisesti HYÖDYLLISTÄ, kun taas
    armeijapellet käväseen armeijassa 6 kk ja jotkut
    viettää senkin ajan lusmuillen. Korjaa vähän
    ajatuksias!

    Joo että sellasta viestiä..

    A) Suomen armeijan koulutus:
    Sillon ku oli viel entinen NL olemassa ni
    erimaiden armeijoiden erikoisyksiköt kilpaili
    taidoissaan (ja kilpailee varmaa vieläki, en
    tosin tiedä.) ja siel sit oli kaikki yleisimmät
    (esim. brittien SAS, Jenkkien merijalkaväki,
    Neukkujen Spetnaz.) ja sit joitain vähemmän
    tunnettui (esim. Suomen erikoisjääkärit). No siel
    oli kaikkii noit selviytymis ja ampumis juttui
    joista kilpailtii ja arvatkaa kuka/mikä voitti?
    Ei, SAS ei voittanu, eikä kuuluisat merijalkaväen
    säätäjät. Erikoisjääkärit voitti. Mä kuulin ton
    jutun kummisedältä joka sattuu olee
    komentajakapteeni suomenlinnan merisotakoulus.
    Suomen armeijan koulutus on erittäin kovatasosta
    ja suomen armeijalla on suhteellisen kova maine
    maailmalla.

    B) Aseistus:
    vittu mä repesin ku luin et suomen armeijalla on
    jotai kiinalaisii rynnäkökivääreitä. Suomen
    armeijan pääase on RK62. Suomalainen, suomessa
    valmistettu 7.62mm rynnäkkökivääri jonka
    uusimmassa versiossa on infrapuna tähtäin ja
    äänenvaimennin vakiona. RK62 esikuvana on tosin
    ollu AK47 mutta aseeseen on tehty huomattavia
    parannuksia. Omasta kirjahyllyst sattu löytyy
    sellanen kirja ku "twentieth-century small arms".
    Täs kirjassa on yli 270 maailman tunnetuinta
    jalkaväen asetta ja ne on lueteltu ja kerrottu
    kaikki tärkee info aina painosta kaliiperiin. Täs
    sanotaan RK62:sta näin: "the M76(sama ase, eri
    nimi, M=malli/model, 76= kaliiperi 76.2. RK=
    rynnäkkökivääri, 62=kaliiperi 76.2) is a
    predictably rugger and dependable gun and is
    capable of hard use". T 72 panssarit on kyllä
    parikymmentä vuotta vanhoja mutta suomen oloissa
    ne kelpaa vielä koska täällä ei ole niin paljoa
    akueita paikkoija vaan taistelut käytäisiin
    lähekkäin ja suomen armeija on nähtävästi
    modernisoimassa kalustoaan. Yksi vaihtoehto olisi
    saksalainen leopard II joka on tällä hetkellä
    maailman parhaimpia vaunuja. Ja ei se ole suomen
    armeijan vika ettei sen osuus valtion budjetista
    ole juuri mitään. Mä tiedän mistä mä puhun.

    C) Ohjuksilla hyökkäämisestä?
    Voi hyvät ihmiset eihän niillä ohjuksilla niitä
    kaupunkeja vallata. Ohjusten jälkeen tulevat
    jalkaväki ja tankit. Eikä ohjukset ole sotilaiden
    tappamiseen optimaallisia aseita, ohjuksilla on
    hyvä tuhota rakennuksia ym. No sotahan ei tule
    olemaan samanlaista kuin 40 luvulla mutta ei se
    ole sitäkään minkälaseksi teeveessä sitä
    kuvataan. Persianlahdella pystyttiin tuhoamaan
    täsmäpommeilla ja ohjuksilla saddamin joukot
    mutta kyseinen sota käytiin aavikolla ei
    suomessa. Suomen maaso on hiukan erillaista kuin
    kuwaitissa. Eihän suomi pystyisi venäjää nykyään
    pidättelemään mutta kyllä suomi vastarintaan
    kykenisi. Samoin kun tsetseeni sissit
    tsetseniassa, eihän venäjä ole
    vieläkään 'voittanut' sotaa siellä.

    D) sivarit. Oma velipuoleni on sivari enkä siitä
    hänelle auo päätäni koska tiedän hänen olevan
    hyvä tyyppi, jos olisin saanut päättää hänen
    puolestaan en olisi edes ajatellut sivaria.
    Kantani sivareihin ja totaaleihin on pääasiassa
    se että he luistavat velvollisuudestaan. Omasta
    mielestäni ei edes pitäisi olla muuta vaihtoehtoa
    kuin SA-intti, paitsi inttiin kykenemättömille
    kuten rasitus astmaisille. Suomen puolustus
    perustuu suureen reserviin ja ilman sitä suomen
    puolustus olisi arveluttava. Jos kaikki armeija
    iässä olevat nuoret miehet menisivät sivariin
    mitä jäisi jäljelle? Omasta mielestäni sivari on
    maanpetos koska suomen puolustus perustuu intissä
    koulutettuun reserviin. Kiitos että jaksoitte
    luke kaiken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

armygirl_83 kirjoitti:

Kerronpa teille taustoja, miks mä just haluun
mennä inttiin (vaik oonkin likka)

1.Kummatkin isoisät oli sodassa , toinen
tykistössä ja toinen laivastossa. Kunnioitan
heitä todella paljon, sitä vahvuutta ja
suomalaista sisukkuutta, mitä heissä ilmeni
selvitessään sodasta. Harva sieltä rintamalta
kotiin pääsi.
2.En todellakaan halua olla minkään maan
yhteydessä seuraavaa sata vuotta. Eikö sitä pidä
puolustaa viimeiseen vereen saakka. Venäjän
vallan ja siitä irroittautumisen sekä talvisodan
jälkeisiä evakkoja ajatellessa tulee mieleen
kuinka paljon siviilit ovat joutuneet kärsimään.
Karjalan luovuttaminen venäläisille sai monet
karjalaiset evakkoon suomen puolelle. Tunnen
muutamia heistä ja he ovat kertoneet sen ajan
kauhuista ja peloista.
Ja jos/kun sota syttyy, niin eihän meitä
todellakaan oo paljoa paikalla puolustamassa.
Mitä hyötyä on vessan siivoamisesta sodassa? Ei
mitään.
3. Oma henkilökohtainen arvomaailmani ei tällä
hetkellä hyväksy lainkaan sivareita ja intistä
vapautettuja. Pitää olla aika tyhmä jätkä, jos
ei tartte käyä inttiä, tai henkisesti päässä
vikaa. Suomessa vuosittain ikäluokasta
(miehistä)noin 50-60 prosenttia tekee oikean
valinnan ja loput ovat sivareita tai valitsevat
mieluummin tietokoneen tai jotain muuta.

Entä sitten tämä toinen sukupuoli. En laske
itseäni tähän joukkoon mukaan , mutta mitä iloa
näette 30 kilometrin marssissa raskaat varusteet
päällänne? Hei, ihan oikeasti. Siinä ei sitten
ole yhtään varaa miettiä, "mihin jäi
rakennekynnet " tai "mun hiukset on huonosti".
Mun pointti on se, että intti ei oo hyvän perheen
lapsille.
En soimaa vanhempiani huonosta kasvatuksesta,
vaikka olemmekin suht koht hyvä perhe. Meillä
vain ei raha ratkaise kaikkea, en ole missään
yksityiskoulussa ja olen enemmänkin poikatyttö ku
nirppanokka. Tunnustan koko armeija ihanteen
omakseni.
Miltä tää kuulostais..miettikää vaihtoehtoja ja
vastatkaa tän viestin perään: (huom. vain
likoille)

30 kilometrin marssi tulossa. Mukaan pitää
ottaa vaan tarvittavat varusteet, ja ei mitään
muuta. Mitä sä sinne muuta ottaisit?

a.ripsivärin ja muut meikit
b. juotavaa ja eväät
c. tämänpäivän trendilehden
d.

Siinä teille isänmaablondeille purtavaa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu