onnellisia

joulupäivänä varmistu että ootetaan vauvelia mein perheeseen:)

Millanen synnytys osasto täällä lappeenrannassa on vasta aika alussa odotus...???
8702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onnea vaan tulevan iloisen tapahtuman vuoksi!!

Itse en ole synnytysosastoa (vielä) käyttänyt, joten tarkemmin en tiedä, mutta eiköhän tuo ihan OK ole; en ole ainakaan koskaan kuullut pahaa sanottavaa...

Äänestä

Joo muistan kun saatiin neuvolasta niitä videoita, jossa oltiin kuvattu vissiin Kauniaisten ihan uutta synnytyssairaalaa.

No käynti LPR:n ESKS:n synnytysosastolla. paluu johonkin 30-luvun dokumettiin. Synnytys vain ja ainoastaan perinteisellä tavalla. Jos vuorossa Lindh kätilönä, niin paljon onnea vaan. jos synnytys venyy, niin kahdestaan saatiin ponnistella kaksikin tuntia ilman että ketään oli paikalla. vaikean synnytyksen jälkeen laittoivat opikselijan vielä ompelemaan ja varuiksi ommeltiin jopa kolmeen kertaan (kaksi eka kertaa ei haava mennyt kiinni)

Kohta eläkkeeellä pääsevä neuvolan tätikin luki raporttia synnytyksestä tippa linssissä ja tuumasi vain että eipä ollut ihan normaali synnytys.

Eli jos mahdoliista vältä tätä LPR:n osuusteurastamoa..

Äänestä
  • Sanotaanko nyt vaikka näin, että synnytystilanteessa ei pahemmin ota lanttuun ruman väriset seinät tms.

    minullakin oli kätilönä harjoittelija, samana päivänä syntyi kahdeksan lasta ja jouduin pötköttelemään yksin mieheni kanssa toimenpidehuoneessa. Synnytyssaliin ei mahtunut, joten myös synnytin siellä.... Alavärkki repeytyi pahoin ja tikkejä tuli ennätykselliset 38! Kipulääkkeet olivat kylläkin niin hyvät, ettei tuntunut missään.

    Mikään näistä ei kuitenkaan johtunut huonosta henkilökunnasta tms. Lapsi on terve, minä olen terve ja se kait tärkeintä on.

    Ainoa asia, joka kuulaan otti, oli osastolla viereisessä sängyssä kääkkä, joka valitti valittamistaan. milloin oli mehu litkua, milloin kuului möykkää käytävästä etc...

    Suomen sairaalaoloissa kyllä sen synnytyksen kestää, on olosuhteet mitkä tahansa. Ja Ekks:n synnärillä oli hoito ihan asiallista. Jos oikein huippupalvelua haluaa, niin yksityiselle vaan...

    Äänestä

  • valittamista kirjoitti:

    Sanotaanko nyt vaikka näin, että synnytystilanteessa ei pahemmin ota lanttuun ruman väriset seinät tms.

    minullakin oli kätilönä harjoittelija, samana päivänä syntyi kahdeksan lasta ja jouduin pötköttelemään yksin mieheni kanssa toimenpidehuoneessa. Synnytyssaliin ei mahtunut, joten myös synnytin siellä.... Alavärkki repeytyi pahoin ja tikkejä tuli ennätykselliset 38! Kipulääkkeet olivat kylläkin niin hyvät, ettei tuntunut missään.

    Mikään näistä ei kuitenkaan johtunut huonosta henkilökunnasta tms. Lapsi on terve, minä olen terve ja se kait tärkeintä on.

    Ainoa asia, joka kuulaan otti, oli osastolla viereisessä sängyssä kääkkä, joka valitti valittamistaan. milloin oli mehu litkua, milloin kuului möykkää käytävästä etc...

    Suomen sairaalaoloissa kyllä sen synnytyksen kestää, on olosuhteet mitkä tahansa. Ja Ekks:n synnärillä oli hoito ihan asiallista. Jos oikein huippupalvelua haluaa, niin yksityiselle vaan...

    Kyllähän se on niin että pakko olla hyvä paikka kun sinä sen sanot. Koska SINULLA meni hyvin menee kaikilla. kaikki ei ole niin väljävittuisia, leveälnteisiamaalaistolloja joille riittä seinät ja katto pään päälle.

    ennen synnytettiin saunassa juu.

    TOLLO!!!

    Äänestä

  • Jopas kirjoitti:

    ennen ei synnytystä osattu edes pelätä, nykyään kun keskustellaan kaikesta niin paljon niin johan tulee lapin lisää. Vai koska joku on kuollut paikallisessa sairaalassa synnytyksessä ja jos on niin poikkeaako kenties prosenteiltaan muista, tuskin. Jos on kivaa tehdessä niin voi kärsiä vähän synnyttäessä.

    Äänestä

  • hoh hoijaa kirjoitti:

    Ja leikkauksiinkin turha mitään nukutusta antaaa, pullo rommia riitti vielä 1800-luvun alussa. No eetteriä jos oikein paha tapaus sitten. hammaslääkäriinkin vaan pelkät tongit ja ne vois sujuvasti hoitaa autokorjaamot hampaanpoistot, niiku ennen sepät tekivät. ja iilimatoja hammassärkyyn.

    Oikeestaan, mitä sitä parempaa hoitoa vaatimaan. Päästetään vaan pahat veret ulos niinku keskiajalla.

    Äänestä

  • Jopas kirjoitti:

    Kyllähän se on niin että pakko olla hyvä paikka kun sinä sen sanot. Koska SINULLA meni hyvin menee kaikilla. kaikki ei ole niin väljävittuisia, leveälnteisiamaalaistolloja joille riittä seinät ja katto pään päälle.

    ennen synnytettiin saunassa juu.

    TOLLO!!!

    ...että on tavara vaikka kuinka väljä, ei synnytyksestä tee puitteet yhtään nautittavampaa.

    kuulkaa, se tuntuu helvetin vittumoiselta pakertaa kolmen kilon mötkälettä verrattain pienestä reiästä.

    Itse olen huomannut jokaisen synnyttäneen valittaneen jostain ja kuulun itsekin tähän joukkon. On synnytys ollut normaali tai sektio, on kipeiden haavojen, univelan jne. takia helevetin vaikea löytää pelkkää positiivista. Ja useimmitenhan ne negatiiviset asiat ensimmäisenä ilmoille päästetään ja mieleen jäävät. Human nature, nääs...

    Naisille nämä synnytysjutut on vähän kuin miehille armeijatarinat...

    Äänestä

Ihan asiallinen synnäri tääl lappeenrannassa on. Melkosta sähläystä kyllä välillä, mutta parhaansaha hyö vissii yrittää.

Pääsee sinne synnärille myös tutustumaan. Kertovat sitten neuvolassa / valmennuksessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

me vain kirjoitti:

joulupäivänä varmistu että ootetaan vauvelia mein perheeseen:)

Millanen synnytys osasto täällä lappeenrannassa on vasta aika alussa odotus...???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu