Häpeää vanhempiaan

"kaikki lapset häpeävät tietyn ikäisinä vanhempiaan riippumatta näiden iästä "

Tuon lauseen näkee ja kuulee usein ja tottahan se on.Selvä fakta.
On vaan aika huvittavaa,että sitä käytetään vasta-argumenttina esim. siihen,että vanhat vanhukset on aika taakka lapselle.
Ollaanko yhtäkkiä sitä mieltä,että ei ole olemassa hävettäviä vanhempia.Ovatko kaikki junteiksi ja aivottomiksi muilla palstoilla haukkumanne järjestäeen lapsettomia?
Vai onko pointti siinä,että lapsien ei tule olla kriittisiä vanhemmilleen?
Lojaali ja hieno ajatus (etenkin äiskävanhan mielestä) ,sillä kuka tuntee vanhempansa parhaiten ko. roolissa,lapsi vai naapurin rouva?
2292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

semmoinen vanha käsitys, että vanhempiaan on kunnioitettava, muuten joutuu suurin piirtein helvettiin.

Minä en ainakaan pysty parhaalla tahdollanikaan kunnioittamaan omiani, toinen rappioalkkis ja toinen läheisriippuvainen, joka kieltäytyi hakemasta apua ulkopuolelta silloin kun sitä kipeesti olisi tarvittu, eikun täyty kärsiä ja kestää vaan. Ja se käytti sit meitä lapsia tukenaan että olis ite jaksanut. Me ei saatu mitään tukea mistään päin. Perheen julkisivu oli tärkeempi kuin lasten hyvinvointi.

Mitä kunnioitettavaa siinä mukamas on?

Äänestä

Totuus vaan on liian epämukava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Para Doksi kirjoitti:

"kaikki lapset häpeävät tietyn ikäisinä vanhempiaan riippumatta näiden iästä "

Tuon lauseen näkee ja kuulee usein ja tottahan se on.Selvä fakta.
On vaan aika huvittavaa,että sitä käytetään vasta-argumenttina esim. siihen,että vanhat vanhukset on aika taakka lapselle.
Ollaanko yhtäkkiä sitä mieltä,että ei ole olemassa hävettäviä vanhempia.Ovatko kaikki junteiksi ja aivottomiksi muilla palstoilla haukkumanne järjestäeen lapsettomia?
Vai onko pointti siinä,että lapsien ei tule olla kriittisiä vanhemmilleen?
Lojaali ja hieno ajatus (etenkin äiskävanhan mielestä) ,sillä kuka tuntee vanhempansa parhaiten ko. roolissa,lapsi vai naapurin rouva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu