Häpeää vanhempiaan

"kaikki lapset häpeävät tietyn ikäisinä vanhempiaan riippumatta näiden iästä "

Tuon lauseen näkee ja kuulee usein ja tottahan se on.Selvä fakta.
On vaan aika huvittavaa,että sitä käytetään vasta-argumenttina esim. siihen,että vanhat vanhukset on aika taakka lapselle.
Ollaanko yhtäkkiä sitä mieltä,että ei ole olemassa hävettäviä vanhempia.Ovatko kaikki junteiksi ja aivottomiksi muilla palstoilla haukkumanne järjestäeen lapsettomia?
Vai onko pointti siinä,että lapsien ei tule olla kriittisiä vanhemmilleen?
Lojaali ja hieno ajatus (etenkin äiskävanhan mielestä) ,sillä kuka tuntee vanhempansa parhaiten ko. roolissa,lapsi vai naapurin rouva?
9855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minusta vanhemmat itse kuin opettavat lapsensa häpeämään omaa äitiä ja isää. Olen niin paljon kuullut koulussa keskusteltavan asiasta ja itse vanhemmat ovat sanoneet että - eihän me voida sinne mennä, saavat hävetä meitä.
Me olemme aina menneet ja olleet mukana ilman että olisi edes mietitty että lapsemme häpeäisi meitä. Olemmehan heidän rakkaimmat ja tärkeimmät henkilöt.
Kaikki muutkin lapset ovat ottaneet meidät mukaansa kuin yksi turvallinen aikuinen joka on tukena tilanteissa joita eivät itse oikein hallitse.
Olen todella ylpeä lapsista ja nuorista he ovat hyvin avoimia sekä mukautuvia yhteisöön vaikka siellä eri ikäisiä joukossa onkin.

Äänestä

että kaikessa muussa haukutaan toinen toisiaan (siis aikuiset keskenään) mutta vanhempina kaikki ovat loistavia....

Äänestä
  • Se aika tulee murrosikäisenä eli noin 12-15-vuotiaana. Itelläni on se aika just nyt. Ei viitti kulkee enään vanhempien kaa missään mut en ees tiiä miks? Sellanen tunne tulee ihan pakosta vaikkei haluais. Outoo...

    Äänestä

  • 13v kirjoitti:

    Se aika tulee murrosikäisenä eli noin 12-15-vuotiaana. Itelläni on se aika just nyt. Ei viitti kulkee enään vanhempien kaa missään mut en ees tiiä miks? Sellanen tunne tulee ihan pakosta vaikkei haluais. Outoo...

    kenties sitä alkavaa itsenäistymistä..?

    Äänestä

se,että on oikeasti olemassa vanhempia joita ei voi kuin hävetä?
Siinä tapauksessa olen samaa mieltä.

Äänestä
  • ikäloppuja useimmiten.

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    ikäloppuja useimmiten.

    olemassa vanhempia joita ei voi muutakuin hävetä. Olen siinä kanssanne samaa mieltä. Mutta se yleistäminen on jo tässäkin on tullut tavaksi puolusttautua joka tilanteessa.
    Mikä on mielestänne vanha eli ikäloppu? Itse olen 62 vuotias ja olen nuorekkaampi kuin moni nuori. Uskallan ottaa riskejä ei minun tarvitse näytellä olevani jokin "super isä". Olen hyvin monitaitoinen ja aktiivi lasten sekä nuorten keskuudessa. Eli ei ikä ole hävettävää.

    Äänestä

  • Isä kirjoitti:

    En usko että se on kiinni siitä, kuinka nuorekkaat vanhemmat on tai miten tyylikkäästi pukeutuu. Se vaan on sitä että jos joku näkee sut kaupungilla hengaamassa äiskän ja isukin kanssa, alkaa kuulkaas juorut leviimään. "Hei, tiedäks te sen Annukan. Mä näin sen eilen sen mutsin kanssa kaupungilla!" Ja sen jälkeen saa kuulla olevansa ties mikä äitin oma pieni kullannuppu. Ja sellasta ei tietenkään kukaan tahdo kuunnella. Tuskin tekään tahdotte lapsianne kiusattavan. Eli yrittäkää ymmärtää. Se vaan kuuluu siihen ikään. Kyllä ne muksut siitä kasvaa..

    Äänestä

melkeen kaikki häpee omii vanhempii,mäki joskus.Aina kaikki ajattelee,et miks toi ämmä (=äiti) tuli taas tohon nolaa mut...yms. Sit ajatellaan,että "mun kaverin äiti on just sellanen oikeenlainen..." Sit taas kaveri häpee omii vanhempii ja ihailee taas oman kaverin vanhempii....aika mutkikkaasti selitin,mut...ainaki mä tajusin =D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Para Doksi kirjoitti:

"kaikki lapset häpeävät tietyn ikäisinä vanhempiaan riippumatta näiden iästä "

Tuon lauseen näkee ja kuulee usein ja tottahan se on.Selvä fakta.
On vaan aika huvittavaa,että sitä käytetään vasta-argumenttina esim. siihen,että vanhat vanhukset on aika taakka lapselle.
Ollaanko yhtäkkiä sitä mieltä,että ei ole olemassa hävettäviä vanhempia.Ovatko kaikki junteiksi ja aivottomiksi muilla palstoilla haukkumanne järjestäeen lapsettomia?
Vai onko pointti siinä,että lapsien ei tule olla kriittisiä vanhemmilleen?
Lojaali ja hieno ajatus (etenkin äiskävanhan mielestä) ,sillä kuka tuntee vanhempansa parhaiten ko. roolissa,lapsi vai naapurin rouva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu