Mitä Jeesus on ja edustaa

Jeesus syntyi ja tuli maailmaan totuuden, oikeuden / oikeudenmukaisuuden ja aidon oikean rakkauden ja armon ruhtinaana, eli suurimpana mahdollisesna elämän asiantuntijana, jolle mikään ei ole epäselvää, vaan tuntee, tietää ja ymmärtää kaiken mitä luomakunnassamme on ja miten toimii ja vaikuttaa, koska on luotu Hänen kauttaan ja Häneen, Elämän Herraan ja luomakunnan perustuslakiin, koko luomakunnan ylläpitäjään, jota Hän edustaa. Silloin tietää myös sen, mistä nämä kaikki ihmisten ongelmat, sekasorrot ja ristiriidat kärsimystä tuottavine seuraamuksineen johtuu.

Ja Hän on ilmoittanut nämä asiat opetuslastensa välityksellä kaikkialle maailmaan tiedoksi ja elämän ohjeiksi, jotka ovat kirjoitetut Pyhään kirjaan Raamattuun, ennen kaikkea sinne uudentestamentin puolelle, Jeesuksen ja / apostolien opetuksina, ihan ilmestyskirjaan asti. Ja on siellä kaikkien nähtävillä ja opiksi otettavissa, ketkä vaan tahtovat omaksi turvalliseksi elämäksi ja tulevaisuudeksi.

Näin ollen nämä asiat eivät ole mitään pelkästään uskonto asioita, jotka kuuluvat vain johonkin osastoon tai olisivat vain osan ihmisten asioista. Nämä kuuluu ja on sidoksissa kaikkiin, aivan kaikkiin ihmisten, eläinten ja koko luomakunnan asioihin. Nämä asiat ovat luomakunnan alusta asti, koko ihmiskunnan alun ja kaikkien siitä poikineiden kultuurien selkäranka, Jumalan sana ja laki. Jota sitten kultuurit itse ovat musertaneet omiksi vahingoikseen.

Ihmiskunta on kuin yksi ruumis, samoin kansakunnat, jossa on paljon jäseniä ja soluja ja niissä taas paljon kaikenlaista joiden tehtävä on toimia ruumiin yhteiseksi hyväksi. Selkäranka on se ruumista koossa pitävä ja kantava osa, silloin kun se alkaa pettämään niin koko ruumis alkaa lysähtämään, jonka ensioireita on oikean Jumalan ja luojan kunnioituksen puute, sanansa ohjeiden hylkiminen. Sijalle otetaan muita oppeja, jotka ovat pimeyden puolelta.
Näin alkaa ensin moraali ja siveys katoamaan, sitten kaikkinainen röyhkeys, väkivalta, varkaudet, petokset, huume ja humala hakuisuus astuu esiin, alkaen laittamaan lisää kierroksia tuohon pimeyden sekoilu kierteeseen ja laittomuuden teko harrastuksiin, jotka sitten johtaa ajanmyötä myös sisällissotiin ja myös valtakuntien välisiin kahakoihin, terrorisointeineen.

Kristuksen oppia / Esko H.
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tulit sitten takaisin, meillä oli jo ikävä sinua

Äänestä
  • ...Se asiaa puhuu, ei vain tunnu tajuavan että koko palsta on jo niin pahan saastuttama, että tuollaiset tekstit leimataan suoraan hullun puheiksi. Niin kuin kaikki muukin, mihin saatanalla on oikeus päästä käsikisi. Eli koko maailma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko H. kirjoitti:

Jeesus syntyi ja tuli maailmaan totuuden, oikeuden / oikeudenmukaisuuden ja aidon oikean rakkauden ja armon ruhtinaana, eli suurimpana mahdollisesna elämän asiantuntijana, jolle mikään ei ole epäselvää, vaan tuntee, tietää ja ymmärtää kaiken mitä luomakunnassamme on ja miten toimii ja vaikuttaa, koska on luotu Hänen kauttaan ja Häneen, Elämän Herraan ja luomakunnan perustuslakiin, koko luomakunnan ylläpitäjään, jota Hän edustaa. Silloin tietää myös sen, mistä nämä kaikki ihmisten ongelmat, sekasorrot ja ristiriidat kärsimystä tuottavine seuraamuksineen johtuu.

Ja Hän on ilmoittanut nämä asiat opetuslastensa välityksellä kaikkialle maailmaan tiedoksi ja elämän ohjeiksi, jotka ovat kirjoitetut Pyhään kirjaan Raamattuun, ennen kaikkea sinne uudentestamentin puolelle, Jeesuksen ja / apostolien opetuksina, ihan ilmestyskirjaan asti. Ja on siellä kaikkien nähtävillä ja opiksi otettavissa, ketkä vaan tahtovat omaksi turvalliseksi elämäksi ja tulevaisuudeksi.

Näin ollen nämä asiat eivät ole mitään pelkästään uskonto asioita, jotka kuuluvat vain johonkin osastoon tai olisivat vain osan ihmisten asioista. Nämä kuuluu ja on sidoksissa kaikkiin, aivan kaikkiin ihmisten, eläinten ja koko luomakunnan asioihin. Nämä asiat ovat luomakunnan alusta asti, koko ihmiskunnan alun ja kaikkien siitä poikineiden kultuurien selkäranka, Jumalan sana ja laki. Jota sitten kultuurit itse ovat musertaneet omiksi vahingoikseen.

Ihmiskunta on kuin yksi ruumis, samoin kansakunnat, jossa on paljon jäseniä ja soluja ja niissä taas paljon kaikenlaista joiden tehtävä on toimia ruumiin yhteiseksi hyväksi. Selkäranka on se ruumista koossa pitävä ja kantava osa, silloin kun se alkaa pettämään niin koko ruumis alkaa lysähtämään, jonka ensioireita on oikean Jumalan ja luojan kunnioituksen puute, sanansa ohjeiden hylkiminen. Sijalle otetaan muita oppeja, jotka ovat pimeyden puolelta.
Näin alkaa ensin moraali ja siveys katoamaan, sitten kaikkinainen röyhkeys, väkivalta, varkaudet, petokset, huume ja humala hakuisuus astuu esiin, alkaen laittamaan lisää kierroksia tuohon pimeyden sekoilu kierteeseen ja laittomuuden teko harrastuksiin, jotka sitten johtaa ajanmyötä myös sisällissotiin ja myös valtakuntien välisiin kahakoihin, terrorisointeineen.

Kristuksen oppia / Esko H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu