Usko langenneiden Karpaasien paluuseen huipulle alkaa pikkuhiljaa hiipua.
Jari Isometsä hiihtelee maailmancupissa sijoille 40-50, Mika Myllylä sinnittelee kyläkisoissa kansallisen kärjen tuntumassa.
Sunnuntaina moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja osallistui Kajaanissa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuun - tosin kilpailun ulkopuolisena hiihtäjänä. Myllylä hävisi maajoukkuerinkiin kuuluvalle nuorelle Olli Ohtoselle 18,1 sekuntia ja oli toiseksi nopein.
Jari Isometsä hiihtelee maailmancupissa sijoille 40-50, Mika Myllylä sinnittelee kyläkisoissa kansallisen kärjen tuntumassa.
Sunnuntaina moninkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja osallistui Kajaanissa 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailuun - tosin kilpailun ulkopuolisena hiihtäjänä. Myllylä hävisi maajoukkuerinkiin kuuluvalle nuorelle Olli Ohtoselle 18,1 sekuntia ja oli toiseksi nopein.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kirjoituksen jälkeen? Odotan milenkiinnolla kirjoitustasi, todellisten hiihtojen alettua suomessa.
Siis miten karpaasien (siis keino), voi nousta tai laskea kirjoituksen mukaan. Niillähän kunto oli kyllä aikoinaan korkealla ihan muulla keinoilla kuin kynällä.
Parempi nykyiset suomalaiset, todella rohkeat hiihtäjät, kuin keinokarpaasit. Näitä nykyisiä voi huoletta pitää lapsillaan idoleina. Teitä keinokarpaaseja kannustin lapsiani seuraamaan (henkensä kaupalla?). Kauheaa. Haluan terveet lapseni kasvavan terveiksi aikuisiksi ja olemaan sopusoinnussa itsensä kanssa. Tärkeintä ei todellakaan ole voitto (höh, hiihtokilpailuissa!), vaan elämässä. Voi niitä juttuja, joita lehdissä Myllyläkin päästeli. Niin rehti ja kirkasotasainen, lasten ystävä ja mummujen idoli, yök. Paha tekee, kun valhetta ajattelee. Toitvottavasti olisi asianomaisille edes rehellisyyden ja kasvun paikka.
lapsia ja nuoria kisoihin. Ei kilpailuissa ole kansaa, jos hiihtäjät ovat peränpitäjinä. Tulevat maaliin yleisön lähdettyä kotiin. Ketä kiinnostaa? Ei tule rahaa ja toiminta näivettyy, vaikka olis kuinka rehellisiä, kirkasotsaisia, d-puhtaita urheilijoita.
Oma nuoriso ottaa esikuvikseen kitaraa rämpyttävät huumehörhöt.
Kyllä Hulkolla on yleisöä ympärillä aivan tungokseen saakka. Onko miekestäsi hyvä?
Ehdota tilanteen korjaamiseksi jotain asiallista. Itse en keksi nopeita lääkkeitä.
Kuinka kauan nämä tulevat tähdet jaksavat hiihtää, ilman taloudellista ja henkistä kannustusta. Ansiotyöhön heidän pitää mennä ansaitakseen ruokansa.
Ei nämä karpaasit mitään olemattomia miehiä ole. Jos joku epäilee annetaan hänelle runsaasti hemohessiä ja eikun sukset jalkaan, saahan siellä ladulla näyttää, kuinka suomipoika kulkee, harjoittelematta lujaa.
Naapurinpoika jää varastamisesta kiinni nuorena, koska annat hänelle anteeksi? Se varastaminen oli paljon suurempi rikos, kuin hemohessin käyttö lahdessa, käytettiinhän sitä yleisesti aikaisemmin. Eihän karpaasit jaksa harjoitella, jos ei muuta kuule,kuin ilkeilyä ja he vetävät kansaa ladun viereen. Kansa tietää rahaa, jota saa sitten jakaa tuleville nuorille.
asiassa..paljon asiaa!
kas kun isomettä voitti jonkun kyläkilvan Hesassa
ei se varmaan anna periksi kun suraavat oli jotain
ennen kuulumattomia hiihtäjiä !
piti ihan hesaan mennä kilpaileen ku muualla ei
enää pärjäää rääpäle...