Kun tahtoisin itkeä, mutta nauran, tahtoisin paeta, mutta jään paikalleni, tahtoisin kertoa, mutta olen hiljaa. En minä teeskentele, en vain voi tehdä niin kuin haluan. Ei mikään enää ole niin kuin ennen, kaikkein vähiten minä itse, pieni, ikävästä ja huolesta sairas...
Niin, mä kerron nyt hiukan omaa tarinaani. Mä rakastuin Hyvään Ystävääni. Tää saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta mä haluisin hänen kanssansa naimisiin ja suuren suuren lapsilauman, vähintään kakstoista mukeloa. Ja mä en puhu tämmöstä "hetken huumassa" nuoresta iästäni (16) huolimatta, sillä mulle seurustelu, kihlaus ja avioliitto merkitsee huomattavasti enemmän kuin useimmille ihmisille. Oon toki ennenkin kuvitellut rakastuneeni, mutta ei toiseen voi rakastua, jos ei tunne tätä OIKEASTI! Nyt sanoisin, että mä olen tosissani, sydänjuuria myöten rakastunut. Tämä poika, sanotaan nyt vaikka Jake, on vienyt mun sydämeni ihan totaalisesti.
Syksyllä meidän välillä oli jotain. Koko ajan Jake tiesi minun tunteistani, koko ajan hän korosti pelkkää ystävyyttä. Ystävyyttä, jota nyt ei enää ole... Ei meidän välejämme pilannut minun rakastumiseni, vaan jokin aivan muu. Tämä poika, joka on minua about 2,5 vuotta vanhempi, hän kohteli minua jatkuvasti aivan erilailla kuin muita tyttökavereitaan. Siis tarkotan nyt nimen omaan kavereita. Minulle Jake kertoi omia asioitaan hyvin paljon. Minulle hän kirjoitteli myös muutaman kirjeen, joissa paitsi selvitteli meidän välejämme, kertoi omia huoliaan ja ajatuksiaan. No, sehän vain kertoo siitä, miten läheisiä me olimme ystävinä, miten suuri luottamus meidän välillämme oli. Mutta sitten...
Jo alkusyksystä mä olin huomannu, ettei Jake oo mikään koskettelijatyyppi. Siks hämmennyin aivan valtavasti, kun hän alkoi huomioida mua lähes päivittäin myös käsillään: Silitti mun tukkaa, nujuutti niskaa, hiero harteita pyytämättäkin, sipaisi ohimennen poskea. Se tuntu hyvältä. Yritin pitää mielessä Jaken sanat, ettei se välitä musta enempää kuin ystävänä. Sitten tuli se ilta, joka rikko kaiken... Tai se rikko minut, ja sen mukana mun unelmat, ja lopulta myös meidän ystävyyden.
Loppusyksystä meidän välillä alko kipinöidä tosissaan. Jake kosketteli mua jatkuvasti, katseli ja hymyili, laitto ikävöiviä tekstiviestejä yms. Mä en kuitenkaan suostunu antamaan periksi semmoselle itsepintaselle tunteelle, että se välittäis musta sen enempää kuin ennenkään. Mutta sitten eräänä iltana hän otti aivan yhtäkkiä mua kädestä. Mä en katsonu häntä, hän ei katsonu mua, piti vain kiinni mun kädestä. Mä en ollu mitenkään aktiivinen osapuoli, mutta en tietenkään vetänyt kättäni poiskaan. Koko se ilta oli semmosta hempeetä häröilyä. Ja se loppu siihen, että me seisottiin sylikkäin pimenevässä illassa, seistiin vaan siinä useita minuutteja kädet toistemme ympärillä ja Jake piti kiinni niin tiukasti, että tuntu, että se ei halua päästää ikinä irti. Ja sitten se suuteli poskelle erotessa. JA ME OLTIIN VAIN YSTÄVIÄ???!
Tähän väliin: Jake ei yritä käyttää mua hyväkseen, sillä meillä kummallakin on periaatteita seksin suhteen... Tosi tiukat periaatteet sitäpaitsi: ei ennen papin aamenta.
Tuo ilta pisti mut ihan sekasin. Seuraavat päivät yritin miettiä missä mennään: ollaanko me vain ystäviä vai onko meidän välillä jotain muutakin. Ja sitten seuraavana perjantaina, kun semmonen pienen pieni hellittely oli jatkunu koko viikon lähes päivittäin tavattaessa, mä päätin sanoo suoraan, että haluan aikaa ajatella. SIllon oli alkamassa syysloma, joten aattelin, että kun se on jokatapauksessa viikko kaukana toisistamme, niin ehkä ois helpompaa, jos ei sitten ollenkaan pidettäis yhteyttä. Olis aikaa ja tilaa omille ajatuksille ja tunteittensa "analysoimiselle". No, sanoin tän Jakelle, ja häneen sattu. En huomannu sitä kertoessani ajatuksiani, sillä hän vain hymyili ja sano, että hyvä on, jos musta siltä tuntuu, mutta myöhemmin sain tekstiviestin joka kerto, miten paljon hän oli TODELLISUUDESSA loukkaantunu. Tähän tyyliin: "Anteeks kun oon olemassa enkä sille mitään mahda!" Ja siitä se lähti. Ollaan yritetty selvittää välejämme jo useempaan otteeseen. Mutta jutel
Niin, mä kerron nyt hiukan omaa tarinaani. Mä rakastuin Hyvään Ystävääni. Tää saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta mä haluisin hänen kanssansa naimisiin ja suuren suuren lapsilauman, vähintään kakstoista mukeloa. Ja mä en puhu tämmöstä "hetken huumassa" nuoresta iästäni (16) huolimatta, sillä mulle seurustelu, kihlaus ja avioliitto merkitsee huomattavasti enemmän kuin useimmille ihmisille. Oon toki ennenkin kuvitellut rakastuneeni, mutta ei toiseen voi rakastua, jos ei tunne tätä OIKEASTI! Nyt sanoisin, että mä olen tosissani, sydänjuuria myöten rakastunut. Tämä poika, sanotaan nyt vaikka Jake, on vienyt mun sydämeni ihan totaalisesti.
Syksyllä meidän välillä oli jotain. Koko ajan Jake tiesi minun tunteistani, koko ajan hän korosti pelkkää ystävyyttä. Ystävyyttä, jota nyt ei enää ole... Ei meidän välejämme pilannut minun rakastumiseni, vaan jokin aivan muu. Tämä poika, joka on minua about 2,5 vuotta vanhempi, hän kohteli minua jatkuvasti aivan erilailla kuin muita tyttökavereitaan. Siis tarkotan nyt nimen omaan kavereita. Minulle Jake kertoi omia asioitaan hyvin paljon. Minulle hän kirjoitteli myös muutaman kirjeen, joissa paitsi selvitteli meidän välejämme, kertoi omia huoliaan ja ajatuksiaan. No, sehän vain kertoo siitä, miten läheisiä me olimme ystävinä, miten suuri luottamus meidän välillämme oli. Mutta sitten...
Jo alkusyksystä mä olin huomannu, ettei Jake oo mikään koskettelijatyyppi. Siks hämmennyin aivan valtavasti, kun hän alkoi huomioida mua lähes päivittäin myös käsillään: Silitti mun tukkaa, nujuutti niskaa, hiero harteita pyytämättäkin, sipaisi ohimennen poskea. Se tuntu hyvältä. Yritin pitää mielessä Jaken sanat, ettei se välitä musta enempää kuin ystävänä. Sitten tuli se ilta, joka rikko kaiken... Tai se rikko minut, ja sen mukana mun unelmat, ja lopulta myös meidän ystävyyden.
Loppusyksystä meidän välillä alko kipinöidä tosissaan. Jake kosketteli mua jatkuvasti, katseli ja hymyili, laitto ikävöiviä tekstiviestejä yms. Mä en kuitenkaan suostunu antamaan periksi semmoselle itsepintaselle tunteelle, että se välittäis musta sen enempää kuin ennenkään. Mutta sitten eräänä iltana hän otti aivan yhtäkkiä mua kädestä. Mä en katsonu häntä, hän ei katsonu mua, piti vain kiinni mun kädestä. Mä en ollu mitenkään aktiivinen osapuoli, mutta en tietenkään vetänyt kättäni poiskaan. Koko se ilta oli semmosta hempeetä häröilyä. Ja se loppu siihen, että me seisottiin sylikkäin pimenevässä illassa, seistiin vaan siinä useita minuutteja kädet toistemme ympärillä ja Jake piti kiinni niin tiukasti, että tuntu, että se ei halua päästää ikinä irti. Ja sitten se suuteli poskelle erotessa. JA ME OLTIIN VAIN YSTÄVIÄ???!
Tähän väliin: Jake ei yritä käyttää mua hyväkseen, sillä meillä kummallakin on periaatteita seksin suhteen... Tosi tiukat periaatteet sitäpaitsi: ei ennen papin aamenta.
Tuo ilta pisti mut ihan sekasin. Seuraavat päivät yritin miettiä missä mennään: ollaanko me vain ystäviä vai onko meidän välillä jotain muutakin. Ja sitten seuraavana perjantaina, kun semmonen pienen pieni hellittely oli jatkunu koko viikon lähes päivittäin tavattaessa, mä päätin sanoo suoraan, että haluan aikaa ajatella. SIllon oli alkamassa syysloma, joten aattelin, että kun se on jokatapauksessa viikko kaukana toisistamme, niin ehkä ois helpompaa, jos ei sitten ollenkaan pidettäis yhteyttä. Olis aikaa ja tilaa omille ajatuksille ja tunteittensa "analysoimiselle". No, sanoin tän Jakelle, ja häneen sattu. En huomannu sitä kertoessani ajatuksiani, sillä hän vain hymyili ja sano, että hyvä on, jos musta siltä tuntuu, mutta myöhemmin sain tekstiviestin joka kerto, miten paljon hän oli TODELLISUUDESSA loukkaantunu. Tähän tyyliin: "Anteeks kun oon olemassa enkä sille mitään mahda!" Ja siitä se lähti. Ollaan yritetty selvittää välejämme jo useempaan otteeseen. Mutta jutel
Vastaukset 14
Vanhimmat
mä en osaa sanoa sulle mitä sun pitäs tehä mut sanon vaan et mä menetin ystävän kun välitin siitä liikaa.
ensin se ystävä autto mut unohtaan kaverinsa joka leikki mulla ja sit mä rakastuin siihen. ennen ajattelin etten ikinä vois rakastuu siihen mut niin kävi. monta kertaa se on sanonu et ollaan ystäviä mut ei me olla. se vaan säälii mua ja sitä mä en kestä.se sattuu vielä enemmän. mä pilasin mahtavan ystävyyden. syy ei silti ollu yksin mun. toivon että te pystytte vielä pelastaan ystävyyden. tsemppiä!
Oletko kertonut "Jakelle" mitä TODELLA tunnet häntä kohtaan?? Jos et niin heti ensimmäiseksi otat häntä jälleen kädestä kiinni, katsot syvälle silmiin ja kerrot tunteesi. Mitään et voi saada jos et tätä tee... kerro hänelle juuri se sama minkä kirjotit tänne. Anna vaikka luettavaksi jos et muuten pysty. Jos hän todella on sellaninen kun kuvailit niin välinne korjaantuvat varmasti.
Jake tietää. Olen hänelle kirjottanut jotakuinkin samansisältöisen kirjeen, eikä se auttanut yhtään... Ja enää en uskalla edes yrittää, pelkään, että asiat menee entistä pahemmin solmuun...
Jotenkin tuntuu hulluulta sillä jos hän pitää sinusta (sellaisen käsityksen sain) ja tietää tunteesi häntä kohtaan niin mitä hän pelkää?? Ehkä kenties sitä että menettää sinut? En tiedä neuvoa... muutakun että pysy hänen rinnallaan, tapahtui mitä tahansa... sillä niin tekevät todelliset ystävät.
...pysyn hänen rinnallaan vaikka loppuelämäni, mutta kun hän... Ota sitten niistä kakslahkeisistakin selvää! Niillä on putkiaivot eikä niitä voi ymmärtää... *väsynyt huokaus*
mikset sä voi seurustella sen kans?
KYSY SITÄ SILTÄ! Sitä mäkin vähän ihmettelen!!!
Juu, samat on ajatukset täälläkin... miehillä on putkiaivot mutta joskus tuntuu myös siltä että me naiset voitas olla helpompia jos meilläkin olis sellaset... mutta mikä sitten tekisi meistä mielenkiintoisia??;) Ollaan sellasia kun ollaan ja annetaan miehillekin ne putkiaivot anteeks... ehkä se tekee miehistä ihania... kaiken muun lisäksi;) "Jake" on onnellinen kun hänellä on sinunlainen ystävä!
koetahan kestää... ja hyvää jatkoa!
esim. ulkomaan matka
se antaa uutta energiaa
ja pääset pienistä ympyröistä
...mutta en voi mennä, kun kaikki velvollisuudet on täällä: koulu, koti, ystävät... Eikä mulla oo edes rahaa... Mieluimmin lähtisin jonnekin erämaahan, missä ei oo yhtään tuttavaa, missä kukaan ei tuntisi mua eikä "Jakee" vaan missä sais olla ihan rauhassa ja unohtaa... Mutta se on vain mahdotonta... Unelmaa...
Ensteks näytät vihreetä valoa ja sitten haluut pitää pienen ajattelutauon. Se voi olettaa että sä haluut pistää suuret tunteet jäihin kun kerran haluut viikon verran aikaa 'analysointiin'. Lisäksi se voi edelleen olla tosi epävarma sun tunteistas sitä kohtaan, tehän ootte vain ystäviä. Luultavasti Jake susta pitää koska analysointitauostasi loukkaantui. Jospa vaikka tekisit niin radikaalin vedon että kirjoittelun sijaan ihan puhumalla kertoisit tälle sällille että voisit olla kiinnostunut vähän enemmästäkin kuin vain ystävyydestä. Jos hänkin tykästyy ajatuksesta niin hyökkäät suutelemaan ja homma on sinetöity. Mä en ymmärrä teidän asennettanne ei-seksiä-ennen-avioliittoa, mutta omapa on asianne ja jos molemmat ootte sitä mieltä niin aika kauniilta ajatukselta se kaikessa omituisuudessaan kuulostaa.
Kyllä Jake tietää, että oikeesti tahdon muutakin. Se vain ei auta. En jaksa hyväksyä enkä ymmärtää sitä, että sen yhden illan vuoksi koko ystävyys meni rikki. Ystävänä mä sitä jätkää eniten tarvitsen (toki muutenkin), luotan siihen enemmän kuin kehenkään muuhun ja lisäks mun oma paras ystäväni asuu niin kaukana... Jos saisin jotain elämässäni muuttaa, unohtaisin koko sen onnettoman sunnuntai-illan... Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
...kaikille, jotka vaivautu mun takiani... Tämä tarina sai surullisen päätöksen, "Jake" pisti eilen välimme kokonaan poikki täysin selittämättä... Mutta kiitos silti!