Aamunkoitto herätti jo valmiiksi kiireisen Portlandin kaupungin. Jotkut illanviettäjät konttasivat kotia kohti ihmisten jaloissa pyörien. Kulkukoirat lähtivät terrorisoimaan pihapiirejä. Naiset kompuroivat korkokengillään. Autot kaahailivat ikkunan ohitse. Tätä heräämistä hän katseli kuppilan ikkunasta joka aamu. Hän? Amiraali. Toden totta hänen nimensä oli Amiraali. Nuori komea mies.
Kaksi vuotta paikallisen baarin DJ:nä oleminen oli turruttanut 20 vuotiaan miehen unen lahjat. Amiraalin ainoa tuki ja turva oli tyttöystävä Siiri. Siiri oli kyllä hänen tukenaan, mutta hän ei rakastanut Siiriä. Ehkä hän rakasti, mutta ei niin kuin hän rakasti kissaansa, Millaa. Hän eli harhakuvitelmissa, joissa kissa olikin ihminen. Tämä oli ehkä hänen suurin salaisuutensa. Unen puute sai hänet elämään harhakuvissa, se sai hänet myös vainoharhaiseksi ja väkivaltaiseksi.
’Vieläkö istun täällä hikisessä kuppilassa?’ Amiraali mietti itsekseen. ”Oliko rankka keikka?” kahvipannun kanssa seisova nuori tyttö kysyi. Amiraali mutisi jotain vastaukseksi. ”Taisi olla!” ylipirteä neito huusi yllättäen ja pomppi toiseen pöytään. Amiraali valmistautui lähtöön ja yhdellä oven avauksella tunkkainen ilma vaihtui vielä tunkkaisempaan pakokaasujen ilmaan.
’Onpas siinä hieno auto…’, Amiraali ajatteli ja sitten *crash*. Kaikki oli ensin valkoista ja sitten mustaa. ”Voi Perkule! Onko se kuollut? Oon murhaaja!” nuori mies tai siis poika huusi paniikissa. Poika tökki kepillä Amiraalin kylkeä. ”Älä poika skitsoa, en ole kuollut”, Amiraali mutisi ja avasi silmänsä. ”Ja teille penikoille ei saisi antaa ajokorttia ennen kuin opitte ajamaan”, hän jatkoi ja katsoi parin metrin päässä olevaa Toyota Corolla DX:sää. ”Päätit sitten ajaa päälleni, herra…?” ”Ei kun ihan vaan Paul, ei mikään herra”, Paul puristi Amiraalin kättä. ”Aha…” Amiraali sanoi ja nousi ylös.
Paulin toivomuksesta Amiraali kävi sairaalassa ja hänen oma lääkärinsä, Tohtori Fraud, tutki hänet mahdollisten vammojen varalta. ”Eipä tässä nyt mitään ole. Otat vain vähän aikaa rauhallisesti”, Fraud hymyili hiukan hullunkurisesti ja ojensi Amiraalille särkylääkkeitä. Kotimatkalla Amiraali tunsi jotain kummallista taskussaan. Hän kaivoi taskuaan ja löysi sieltä sakset. ’Mitä ihmettä? Mistä nämä ilmestyivät tänne?’ Amiraali ihmetteli ja heitti sakset johonkin epämääräiseen pusikkoon.
Kotona Siiri jo odottelikin. ”Missä sitä on luuhattu?” vihan ja pelon sekainen ääni kaikui keittiöstä. ”Mmm”, Amiraali mutisi. ”Että mitä että?” ääni keittiöstä kuului taas. ”EI MITÄÄN!” Amiraali karjui. ”Saat taas raivopuuskia, oletko ottanut lääkkeesi?” Siiri sirpitti ja tuli olohuoneeseen, jossa Amiraali jo löhöili sohvalla ilman vastausta. Samassa puhelin soi ja Siiri kipitti vastaamaan. Amiraali kuunteli epämääräistä pulinaa ja tunsi pian jotain selkänsä alla. Hän nousi sohvalta ja huomasi sakset, jotka lepäsivät keskellä sohvaa.
Ulkona alkoi hiljakseen tihuttamaan vettä. Siiri päätti puhelunsa. Amiraali tuijotti yhä saksia ja lopulta otti ne käteensä. ”Huonoja uutisia”, Siiri lähestyi Amiraalia. ”Tä?” Amiraali ihmetteli. ”Tuota kun Tohtori Fraud…tuota… Fraud löysi Millan tieltä makaamasta… se oli jäänyt auton alle”, nyt Siiri oli vain puolen metrin päässä sohvasta. ”Tä?” Amiraali katsoi Siiriä ja sitten saksia ja taas Siiriä. Hetken kultua Siiri rimpuili Amiraalin vahvassa otteessa. ”Valehteleva ämmä!” Amiraali huusi ja leikkeli tyttöystävänsä pitkät hiukset päänahkaa myöten. Veriset sakset tippuivat matolle. Amiraali lähti sateeseen ja jätti verta vuotavan ystävänsä lattialle itkemään.
”Tohtori Fraud! Missä Milla on?” Amiraali mylvi. ”Hengityskoneissa, toinen ovi oikealla.” Fraud piipitti. Nopeasti Amiraali juoksi kyseiseen huoneeseen ja näki avuttoman kissansa, jota hän niin rakasti. Amiraali istuutui tuolille ja tuijotti kissaansa muutaman tunnin. Lopulta Amiraalin katse harhautui pöydälle, jossa oli lääkärin instrumentteja. Sakset. Amiraali otti sakset ja leikkasi pienen putken, joka yhdisti kissan ja koneen.
Fraud lensi seinään. ”Tapoit hänet! Tapoit hänet!” Amiraali karjui. Fraud luhistui maahan ja anoi armoa. Amiraali repi Fraudin ylös kauluksesta ja nappasi hänen kummatkin ranteet omaan käteensä. Toisessa kädessä oli sakset. ”Näillä sormillako revit kaikki putket pois?” Amiraali kysyi. ”En, en”, Fraud itki. Samassa kahdeksan sormea tippui sairaalan puhtaille laatoille. ”Valehtelijoilta sietäisi leikata kielikin pois”, Amiraali hymyili ja Fraudin kieli tippui sormien viereen. Amiraali lähti, mutta Fraudin valitus ja huuto jatkui tuntikausia.
Sade lakkasi. Amiraali heitti sakset kotimatkalla johonkin epämääräiseen pusikkoon. Pian hän olikin kotipihalla. Ovella hän näki pitkähiuksisen Siirin ja Paulin, joka piti kättään Siirin olkapäällä. ’Mitä Siirin hiuksille on tapahtunut? Minähän leikkasin ne pois!’ Amiraali ihmetteli itsekseen. ” Lähde kotiin, Amiraali”, Paul sanoi. Amiraali kääntyi ja lähti kotiin. Sitten hän tunsi kuinka sakset painoivat taskussa.
----
Mielipiteensä saa ilmaista ihan vapaasti.
Erityisesti minua kiinnostaa, mitä tunteita tarina herätti vai herättikö mitään?
Kaksi vuotta paikallisen baarin DJ:nä oleminen oli turruttanut 20 vuotiaan miehen unen lahjat. Amiraalin ainoa tuki ja turva oli tyttöystävä Siiri. Siiri oli kyllä hänen tukenaan, mutta hän ei rakastanut Siiriä. Ehkä hän rakasti, mutta ei niin kuin hän rakasti kissaansa, Millaa. Hän eli harhakuvitelmissa, joissa kissa olikin ihminen. Tämä oli ehkä hänen suurin salaisuutensa. Unen puute sai hänet elämään harhakuvissa, se sai hänet myös vainoharhaiseksi ja väkivaltaiseksi.
’Vieläkö istun täällä hikisessä kuppilassa?’ Amiraali mietti itsekseen. ”Oliko rankka keikka?” kahvipannun kanssa seisova nuori tyttö kysyi. Amiraali mutisi jotain vastaukseksi. ”Taisi olla!” ylipirteä neito huusi yllättäen ja pomppi toiseen pöytään. Amiraali valmistautui lähtöön ja yhdellä oven avauksella tunkkainen ilma vaihtui vielä tunkkaisempaan pakokaasujen ilmaan.
’Onpas siinä hieno auto…’, Amiraali ajatteli ja sitten *crash*. Kaikki oli ensin valkoista ja sitten mustaa. ”Voi Perkule! Onko se kuollut? Oon murhaaja!” nuori mies tai siis poika huusi paniikissa. Poika tökki kepillä Amiraalin kylkeä. ”Älä poika skitsoa, en ole kuollut”, Amiraali mutisi ja avasi silmänsä. ”Ja teille penikoille ei saisi antaa ajokorttia ennen kuin opitte ajamaan”, hän jatkoi ja katsoi parin metrin päässä olevaa Toyota Corolla DX:sää. ”Päätit sitten ajaa päälleni, herra…?” ”Ei kun ihan vaan Paul, ei mikään herra”, Paul puristi Amiraalin kättä. ”Aha…” Amiraali sanoi ja nousi ylös.
Paulin toivomuksesta Amiraali kävi sairaalassa ja hänen oma lääkärinsä, Tohtori Fraud, tutki hänet mahdollisten vammojen varalta. ”Eipä tässä nyt mitään ole. Otat vain vähän aikaa rauhallisesti”, Fraud hymyili hiukan hullunkurisesti ja ojensi Amiraalille särkylääkkeitä. Kotimatkalla Amiraali tunsi jotain kummallista taskussaan. Hän kaivoi taskuaan ja löysi sieltä sakset. ’Mitä ihmettä? Mistä nämä ilmestyivät tänne?’ Amiraali ihmetteli ja heitti sakset johonkin epämääräiseen pusikkoon.
Kotona Siiri jo odottelikin. ”Missä sitä on luuhattu?” vihan ja pelon sekainen ääni kaikui keittiöstä. ”Mmm”, Amiraali mutisi. ”Että mitä että?” ääni keittiöstä kuului taas. ”EI MITÄÄN!” Amiraali karjui. ”Saat taas raivopuuskia, oletko ottanut lääkkeesi?” Siiri sirpitti ja tuli olohuoneeseen, jossa Amiraali jo löhöili sohvalla ilman vastausta. Samassa puhelin soi ja Siiri kipitti vastaamaan. Amiraali kuunteli epämääräistä pulinaa ja tunsi pian jotain selkänsä alla. Hän nousi sohvalta ja huomasi sakset, jotka lepäsivät keskellä sohvaa.
Ulkona alkoi hiljakseen tihuttamaan vettä. Siiri päätti puhelunsa. Amiraali tuijotti yhä saksia ja lopulta otti ne käteensä. ”Huonoja uutisia”, Siiri lähestyi Amiraalia. ”Tä?” Amiraali ihmetteli. ”Tuota kun Tohtori Fraud…tuota… Fraud löysi Millan tieltä makaamasta… se oli jäänyt auton alle”, nyt Siiri oli vain puolen metrin päässä sohvasta. ”Tä?” Amiraali katsoi Siiriä ja sitten saksia ja taas Siiriä. Hetken kultua Siiri rimpuili Amiraalin vahvassa otteessa. ”Valehteleva ämmä!” Amiraali huusi ja leikkeli tyttöystävänsä pitkät hiukset päänahkaa myöten. Veriset sakset tippuivat matolle. Amiraali lähti sateeseen ja jätti verta vuotavan ystävänsä lattialle itkemään.
”Tohtori Fraud! Missä Milla on?” Amiraali mylvi. ”Hengityskoneissa, toinen ovi oikealla.” Fraud piipitti. Nopeasti Amiraali juoksi kyseiseen huoneeseen ja näki avuttoman kissansa, jota hän niin rakasti. Amiraali istuutui tuolille ja tuijotti kissaansa muutaman tunnin. Lopulta Amiraalin katse harhautui pöydälle, jossa oli lääkärin instrumentteja. Sakset. Amiraali otti sakset ja leikkasi pienen putken, joka yhdisti kissan ja koneen.
Fraud lensi seinään. ”Tapoit hänet! Tapoit hänet!” Amiraali karjui. Fraud luhistui maahan ja anoi armoa. Amiraali repi Fraudin ylös kauluksesta ja nappasi hänen kummatkin ranteet omaan käteensä. Toisessa kädessä oli sakset. ”Näillä sormillako revit kaikki putket pois?” Amiraali kysyi. ”En, en”, Fraud itki. Samassa kahdeksan sormea tippui sairaalan puhtaille laatoille. ”Valehtelijoilta sietäisi leikata kielikin pois”, Amiraali hymyili ja Fraudin kieli tippui sormien viereen. Amiraali lähti, mutta Fraudin valitus ja huuto jatkui tuntikausia.
Sade lakkasi. Amiraali heitti sakset kotimatkalla johonkin epämääräiseen pusikkoon. Pian hän olikin kotipihalla. Ovella hän näki pitkähiuksisen Siirin ja Paulin, joka piti kättään Siirin olkapäällä. ’Mitä Siirin hiuksille on tapahtunut? Minähän leikkasin ne pois!’ Amiraali ihmetteli itsekseen. ” Lähde kotiin, Amiraali”, Paul sanoi. Amiraali kääntyi ja lähti kotiin. Sitten hän tunsi kuinka sakset painoivat taskussa.
----
Mielipiteensä saa ilmaista ihan vapaasti.
Erityisesti minua kiinnostaa, mitä tunteita tarina herätti vai herättikö mitään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
tunteita herätti.Kirjoitus oli jännittävä. Lukiessa mietin, että onko koko kaupunki hullu vai mies skitsofreenikko ja samalla pelkäsin, että milloin se klisee tulee, kun herätään painajaisesta. Iloisesti yllätyin kun sitä ei tullut ja ne saksetkin olivat tallella;)
Tässä on nyt sitten minun mielipiteeni, kaikkine kummallisuuksineen, mutta kun en muuten osaa analysoida niin ihan fiiliksistä sitten kirjoitan :D
Mä tykkään ihan ylivoimaisesti eniten noista kuudesta ensimmäisestä rivistä! Maalaat näkymän ja tunnelman muutamalla tarkalla vedolla esiin;
"Jotkut illanviettäjät konttasivat kotia kohti ihmisten jaloissa pyörien. Kulkukoirat lähtivät terrorisoimaan pihapiirejä. Naiset kompuroivat korkokengillään." Jotenkin tuo kuvaa sen aamun todella tehokkaasti.
Se, mikä hämää vähän, on esim. nuo nimet. Ehkä mä nyt tartun epäolennaiseen, mutta jos kaupunki on Portland, niin miksi siellä asuu Siiri ja Milla... :) Ehkä jotkut englantilaiset nimet toimisivat paremmin? Kerrontasi on aika suoraa, vähän kuin jonkun saippuaoopperan tiivistelmä, kun Amiraalin suhdetta tyttöystävään ja kissaan kuvataan, mutta kyllähän se toimii ihan hyvin tuossa...
Toi saksijuttu on tosi hyvä, mistä te ihmiset keksitte kaikkia tällaisia ihania mausteita kirjoitelmiinne?
Muutenkin juoni oli rullaava ja kiinnostus pysyi yllä hyvin. Kerronta on välillä vähän töksähtelevää ja liiankin toteavaa...
Mutta lukisin mielelläni jonkun toisenkin tekstisi :D Tää oli ainakin oikein lupaava.
Kiitoksia heille, jotka jaksoivat vaivautua lukemaan ja arvostelemaan tarinan. Saa toki lisää lukea ja arvostella.
Jotkut sanavalinnat olivat sellaisia, joita näkee hyvin nuorten ihmisten kirjoittamissa tarinoissa ("pomppi toiseen pöytään", "siiri sirpitti", *crash*...).
Toisaalta turhan väkivallan välinpitämätön esittämistyyli jätti täysin kylmäksi, tuli tunne että on katsottu Tarantinon leffoja ja huomattu niistä vain se suoliosuus.
Tuntui siltä että haluaisit kovasti herättää ihmisten tunteita ja helpoimmaksi tieksi olet kuvitellut hätkähdyttämisen, jopa järkyttämisen. En tiedä oliko näin, mutta siinä tapauksessa että oli, haluaisin antaa pienen vihjeen. Kuvittelepa katsomiasi kauhuelokuvia. Sitä esimerkiksi, josta eniten pidit. Siihen asti elokuva on pelottava, kunnes hirviöt tai psykopaatit näyttäytyvät tai tekevät raakuuksiaan. Siitä eteenpäin elokuva on tavallisesti sosiaalipornoa ja taiteelliselta arvoltaan väljähtänyttä. Juoni ei etene olennaisesti, keskitytään vain kuvailemaan sekavasti kokoon kursittua kokoelmaa mahdollisimman häpäiseviä tai kivuliaita tekoja, joiden pitäisi jollain tapaa herättää tunteita.
Tarinasi oli lisäksi nykivä ja epätasainen lyhyydestään huolimatta. Valopilkkuna voisin mainita erikoiset päähänpistosi, joita suosittelen jatkossakin käyttämään. Eli esimerkiksi vaikkapa pojan nimenä niinkin epätavallinen valinta kuin Amiraali.