miten kannattaa

asentaa panther päivitys koneeseen?onko mitään mitä pitää ottaa huomioon?


kone on powerbook 1ghz.

Eli pitääkö formatoida koko levy yms?
1223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itselläni on vielä Pantteri asentamatta kun satun olemaan matkoilla, kotiin palattua sitä heti alkanen asentelemaan.
Olen aina 10.x päivitysten yhteydessä aloittanut tyhjältä pöydältä, eli tyhjentänyt kovalevyn ja sitten asennellut kaiken uudestaan. Toisten mielestä tämä toki voi olla liioiteltua. Olen kuitenkin huomannut että parhaan tuloksen noissa suuremmissa päivityksissä saa tuolla tavalla. Nopeuslisä varsinkin on aivan toista verrattuna siihen jos jyrää asennuksen vanhan päälle, joka johtuu tietysti siitäkin että kaikki turha koneelta häviää. Lisäksi ei tule ongelmia jonkun vanhan ohjelmaversion jäädessä näennäisestä versionumeron kasvusta huolimatta kummittelemaan. Tällaista olen kuullut käyneen ainakin iCalin ja iPhoton kanssa.
Voihan päivityksen tietysti ensin asentaa vanhan version päälle ja testailla miten toimii. Ja jos sitten haluaa kokeilla puhdasta asennusta niin eikun varmuuskopiot kamoista hyvään talteen ja asennusta virittelemään. Tässä on tietysti aika tavalla hommaa jälkikäteen kaikkien ohjelmien asetusten ym. laittelussa mutta mielestäni se kannattaa.

Tomi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sam maximus kirjoitti:

asentaa panther päivitys koneeseen?onko mitään mitä pitää ottaa huomioon?


kone on powerbook 1ghz.

Eli pitääkö formatoida koko levy yms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu