Mun elämä on yhtä surua.
Oon paljon ollut yksinäinen ja masentunut.
Alotin aikasin ryyppäämisen ja pelleilin jätkien kans.
Kunnes kolme kuukautta sitten tapasin ihanan jätkän, niin erillaisen kuin muut. Alettiin seurustelee ja menetin neitsyyteni,tuntui että hän olisi se oikea,ja vieläkin olen sitä mieltä. Tuntuu ettei mikään voi meitä erottaa mutta jotku kuiteskin voi. Hänen vanhempansa:(
Asumme kaukana toisistamme mutta pystyisimme näkemään joka viikonloppu mutta se ei käy hähen vanhemmille.
Joka viikko ootan että nään hänet mutta sitten en nääkkään.
Itken ja masennun täysin enkä tiedä mitä tekis. En jaksaisi millään taas odottaa viikkoja.
Olemme miettineet mitä tekisimme.
Erookin olemme harkinneet mutta ei siitä mitään tuu. Me rakastetaan toisiamme tosissaan enkä mäkään jaksais elää ilman häntä.
Kerran jopa meinasimme hypätä parvekkeelta että saataisiin olla yhessä. Ei ole kai muuta mahdollisuutta kuin oottaa 2 vuotta ja nähdä 2 kertaa kuukaudessa, silloinkin saadaan olla yhdessä vain yksi yö.
Auttakaa!!!Onko totta että jos toista rakastaa jaksaa odottaa?
vai kannattaako meidän jatkaa omaa elämää ja kummatkin saisi nauttia nuoruudestaan ja ehkä sit joskus vielä löytäisimme toisemme.
Mitä teen? Hänen vanhempansa ei kuiteskaan tuu mua koskaan hyväksymään.
Mutta en halua että kukaan muu koskee häneen, eikä hän halua että kukaan minuun.
Oon ihan sekaisin...en jaksa enään.

Vastaukset 5
Vanhimmat
yrittäkää kestää kumpiki. jos te haluutte olla yhessä ja rakastatte toisiinne ja luotatte toisiinne, niin siitä vain yrittämään. kyllä se onnistuu jos kumpiki niin haluaa. ja ohan se hyvä, että ees kaks kertaa kuussa näätte.
Mut älä missään tapauksessa hyppää sielt parvekkeelt alas. jos haluat mailata niih pistä osottees tänne...
Miksi hänen vanhempansa eivät hyväksy sinua? Onko teillä heidän mielestään liikaa ikäeroa?
En osaa ymmärtää, miksi vanhemmat haluavat seistä lastensa onnen tiellä...
Toi kolme kuukautta on mun mielestä aika lyhyt aika sanoa mitään varmaa rakkaudesta tai elämästä yleensä...
mutta kerronpa kuitenkin.
Älä ole turhaan surullinen...
Itelläni ei oo kokemusta, mutta isoveljelläni oli samantyylinen tilanne.
Tyttöystävän vanhemmat ei pitänyt yhtään siitä, koska " tuo kundi ei ole heidän tyttönsä arvoinen, heidän tytöstään tulee insinööri ja menestyvä nainen...". Veljellä taas oli "inhottavia tatuointeja" ja pukeutuikin väärin...
He jopa suoraan kielsivät seurustelemasta.
Anne (nimi muutettu ;-D) sitten täytti 18 ja lähti opiskelemaan Helsinkiin ja ikäänkuin irtautui kotoaan.
...jaa mitenkö kävi...No veljeni kihlasi Annen jouluaattona Kun heillä tuli 4 vuotta "kiellettyä" yhteiseloa täyteen ;-)
Anne oli kertonut kotonaan täysi-ikäistyttyään, että vanhemmat saavat valita tulevatko häihin vaiko eivät. Valinta on vapaaehtoinen.
Jos te rakastatte toisianne niin sitten sulla ei ole mun mielestä mitään huolta. Nämä typerät vanhemmat saattavat olla esim. mustasukkaisia pojastaan ja pelätä, että sä varastat heidän lapsensa etenkin jos se on ainoa lapsi.
MUTTA! lopultakaan vanhemmilla ei ole mitään sanomista asiaan. Jos sä oot se oikea tälle kundille niin jossain vaiheessa mitta tulee täyteen ja vanhempien on joko hyväksyttävä teidän yhdessä olo tai sitten ottavat riskin että oma lapsensa häviää heidän elämästään. Rakkaus on niin vahva tunne, että tuollaiset keinotekoiset esteet ei vaan onnistu sitä murtamaan.
ja lisäksi toi kolmekuukautta ei sano yhtään mitään siitä etteikö pojan vanhemmat tulisi jossain vaiheessa hyväksymään. Ehkä ne on saanut huonon ensivaikutelman ja yrittää pistää kapuloita rattaisiin ennenkuin poika on kunnolla nalkissa, mutta jos seurustelua jatkaa vaikkapa vuoden ja huolehtii että vanhemmat ovat seurustelusta tietoisia (halusivat he sitä tai eivät) niin eiköhän vanhemmatkin herää havaitsemaan että poikansa on löytänyt itselleen tärkeän ihmisen.
Missään tapauksessa ei kannata tuon takia seurustelua jäihin pistää, ettehän te oo vielä ees ehtinyt kunnolla tutustua toisiinne.
Mun mielestä teiän kannattaa yrittää, jos te todella rakastatte toisiinne, ni se onnistuu, jos ei, ni sitä ei oo koskaan tarkotettukkaan kestämään...
"...rakkaus ei milloinkaan kuole,elämää se suurempi on,rakkaus ei milloinkaan kuole, ikuisuus on loppumaton..."
*Romahtaneen pilvilinnan prinsessa*