Kutsu.

Olen kattanut kahvipöydän, ja kutsun kaikki palstalla kävijät aamu-päivä-tai iltakaffeelle.

Joululahjaksi saamani pellavapöytäliinan laitoin pitkälle pöydälle.
Suuri täytekakku komeilee keskellä pöytää.
Vähän sivummalla on suolapalaa.
Shampanja pullokin on jäissä jäähtymässä ja kristallilasit kimaltelevat kutsuvasti.
Kaiken koristeena ovat kynttilät luomassa juhlallista , tuikkivaa lämpöään.

Odotan jokaista, palstan heikompaa ja vahvempaa, lähellä tai kaukana olevaa, katettuun kaffepöytääni joka vielä on täysin koskematon.

TERVETULOA.
20737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jäin juuri yksin kun poika lähti kultansa luo. Ajattelin että soittaisinko parille tuttavalle että tulisivat iltakahville seurakseni.

Mutta eihän tässä muu auta kuin kiittää kutsusta ja lähteä Lienan kekkereihin!
Toivottavasti tulee iso ja iloinen porukka moikkaamaan!

Äänestä
  • innostuit lähtemään sieltä meren toiselta puolen, kiitos siitä.
    Onhan täällä monta kivaa kaveria ilahtuneena poikennut, ovat kovasti mieltäni piristäneet, Joitakin odotan vielä tulevaksi, mutta leikillisesti sanoen , liekö niin , ettei kelpaa köyhän anti rikkaan kakaralle.

    Kyllä he sieltä vielä poikkeavat, kunhan ovat omat kekkerinsä päättäneet.
    Odotellaan.

    Taisit kertoa lähteväsi matkalle. Toivotankin sinulle tässä samalla onnistunutta "huviajelua".

    Äänestä

Lähetin äsken yhden viestin minne lienee kadonnut kirjoitan saman uudelleen.
Mielelläni tulen kutsuihisi ja toivon että tapaan täällä tuttuja .Ainakin,Anun Mdkn Sorfian ja senora Lyylin toivoisin tulevan juhlaan.
Olisi mukava kohottaa maljaa myöskin Hajupojan ja Ruuneperin kanssa .
Toivottavasti kutsuillasi on paljon muita tuttuja joita en tässä mainitse.
Hyvä viettää uutta vuotta kanssanne nyt virtuaalisesti,sillä huomenna lähden viettämään
sitä perinteisesti,kuten olen jo aikaisemmin täälä kirjoittanut. Hyvät tinat teille kaikille!

Äänestä
  • oletkin reipas mummeli ja toivoin että olisit kohdannut sekä Hajupojan että Ruuneperin, mutta jälkimmäinen kieltäytyi piipahtaessaan, ja edellinen pelkäsi jäävänsä ilman "senoritaa".
    Kippis taas.

    Äänestä

kun kutsuja satelee. Tulin juuri syntymäpäiväkekkereiltä, vuoden viimeisiä kun viedään.
Vaihdan vaan juhlamekkoa päälle, ja korjaan meikkiä, se kun juhlinnassa on vähän jo rapissut, samoin kampaus jo repsahtelee, minua se ei haittaa, mutta kohennan sitäkin hieman, etten ihan kamalalta kutsuillasi näytä.
Ja sitten taas menoksi, kiitos kutsusta, täältä tullaan!

Äänestä
  • oikein tyylikäs juhlamekossasi ja kauniissa kampauksessasi, taisi Hajupojankin sydän vähän liikaa pompahdella Sinut nähdessään.

    Toivotan lisää juhlintaa.

    Äänestä

Lienevätkö maailman ensimmäiset virtuaaliset kahvikutsut. Kiitän siis kutsusta.

Vastaan laulun sanoin: It's a long way to Tipperary .... eli on pitkä matka. Juokaa kahvia ja nauttikaa seurastanne. Minä en kyllä voisi tullakaan, vaikka lähempänä oltaisikin.

Riemukkaita, hyviä kahvihetkiä!

Äänestä
  • matka maailmaan, lassi, lassi, pieni. Pidempi kuin uskotkaan, ystäväni suuri.

    Mikähän estäisi Sinua kahvipöytääni istahtamasta?

    Hyvää Uutta Vuotta!

    Äänestä

Voi kiitos kutsusta! On kyllä jo melkoisen myöhäinen ajankohta, mutta kutsusi oli niin houkuttava, että on pakko osallistua. Oletpa nähnyt paljon vaivaa takiamme...
Olen ensi kertaa näillä sivuilla, normaalisti vain pankkiasioin, lueskelen Kauppalehden jne. Tyttäreni suositti ajankulukseni tätä.

Senora Lyylin juttuihin iki-ihastuin, olenhan syntyisin Karjalasta, äitini haastoi murretta vielä 50 vuotta Hngissä asuessamme. Kiitos Lyylille myös käsittelemistäsi aiheista, sain niistä paljon.
Kauniita unia kaikille!

Äänestä
  • Tulen heti kun saan paikkalipun lentokoneeseen.
    Hyvää Uuutta Vuotta.
    T: Lokari.

    Äänestä

  • Lokari kirjoitti:

    Tulen heti kun saan paikkalipun lentokoneeseen.
    Hyvää Uuutta Vuotta.
    T: Lokari.

    Kiitos Liena kutsustasi,
    anteeksi että tulen näin myöhään.
    Mutta minulla meni tämä aika
    tuolla yhden sairaan mummon luona.
    En voinut jättää häntä yksin.
    Tulin nyt rääpiäisiin,kyllä kai
    konjakki tai samppanjaa on jäänyt vähän
    vielä jäljelle,kahvi on tainnut jäähtyä,
    mutta kaakun palanenkin on varmaan
    vielä jäänyt.

    Oikein Hyvää Uutta Vuotta
    sinulle,ja kaikille teille.

    Vuosi vanha mennyt on,
    mut ystävyys tää on korvaamaton,
    se on kuin viini,aina paranee
    vanhetessaan.Kera vuosien
    ystävyyttä en mä tahtois unohtaa.

    Äänestä

  • Anu . kirjoitti:

    Kiitos Liena kutsustasi,
    anteeksi että tulen näin myöhään.
    Mutta minulla meni tämä aika
    tuolla yhden sairaan mummon luona.
    En voinut jättää häntä yksin.
    Tulin nyt rääpiäisiin,kyllä kai
    konjakki tai samppanjaa on jäänyt vähän
    vielä jäljelle,kahvi on tainnut jäähtyä,
    mutta kaakun palanenkin on varmaan
    vielä jäänyt.

    Oikein Hyvää Uutta Vuotta
    sinulle,ja kaikille teille.

    Vuosi vanha mennyt on,
    mut ystävyys tää on korvaamaton,
    se on kuin viini,aina paranee
    vanhetessaan.Kera vuosien
    ystävyyttä en mä tahtois unohtaa.

    Kiitos kaikille,jotka jo eilen kävitte, mutta kutsu en edelleenkin voimassa, joka päivä , mikä vuorokauden aika hyvänsä, ihan ensivuoden puolellekin pitkään.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    Kiitos kaikille,jotka jo eilen kävitte, mutta kutsu en edelleenkin voimassa, joka päivä , mikä vuorokauden aika hyvänsä, ihan ensivuoden puolellekin pitkään.

    Kiitos Liena kutsusta-tulenki oman shamppanjapullon kanssa,ehditte varmaankin sen ekan tyhjätä jo,joten lisäys ei olekkaan pahitteeksi.Meille pukkas oikeen talvikelit lumisateineen!!!
    Onnellista tulevaa Vuotta kaikille teille palstalaiset!!ja kaunis Kiitos vanhanVuoden juttutuokioista!!

    Äänestä

  • kellohame® kirjoitti:

    Kiitos Liena kutsusta-tulenki oman shamppanjapullon kanssa,ehditte varmaankin sen ekan tyhjätä jo,joten lisäys ei olekkaan pahitteeksi.Meille pukkas oikeen talvikelit lumisateineen!!!
    Onnellista tulevaa Vuotta kaikille teille palstalaiset!!ja kaunis Kiitos vanhanVuoden juttutuokioista!!

    Itsellesi ja suur' kiitos siitä shampanja pullostakin. Vähiinhän se juotava tuntuu jo käyvän mutta konjakkia riittää, ja pian onkin jo taas matka laivalle uutta hankkimaan.
    Ilmaiset liput ovat taas taskussa, koska mennään ja kenen kanssa, se on vielä hämärän peitossa.

    Onko vapaaehtoisia kaveriksi?

    Äänestä

tuhannesti kiitoksii,tämäpä ol aamu yllätys.noin uppee pöytä, ihan silmii ristallit häikäsee. hienot kekkerit on ollu illalla ja mie vaan makkaan.:)

mutta hyvä ko panit sen pitemmäks aikaa niin miekii ehin.mukavaa syyä aamulla kakkua, se heti minun silmii pisti. näkkyy siel saijuukin olevan, kahvi ko tuoksuu paremmalle mille maistuu;) niin mie haistelen sitä saikkaa juessa.

ja oikee samppanjaakin pöyässä, muta voikos sitä näin aamusta ottaa. eihä täst kauaa oo ko laki määräs et alkohollii saap juua vast 12 jälkee.

mutta parempi ko hautasivat semmosen lain,sillä kun tämmönen mukava kahvikutsu tullee,pittäähän sen kunniaks kilistää, vaik mihin aikaa tahansa.

sie oot iki ihana liena, ko näin mukavasti ossaat saaha meiät koolle. oot näköjään kattanu pöyän muuallekkii ,täytyy sielkii pistäytyy päivän aikan, mutta nyt minun pittää kiirehtii kaupunkii.

tinat on ostamatta jote heippa ja kiitoksii.
hyvää uutta vuotta kaikille.

Äänestä
  • kiittää Sinuakin mukavista sanoistasi.
    Ainahan ne ovat mukavia.

    Mainitsemaasi saijua kyllä on , mutta minä tunnen sen paremmin saikkana, niin että jos se saikka käy, niin saat sitä aivan tarpeeksi maistellaksesi.

    Se on aivan totta, että kahvi tuoksuu paremmalta kuin maistuu, mutta niinhän se on läskisoosinkin kanssa.

    Ja kunhan saavut niin skoolataan. Hei!

    Äänestä

Kaunis ajatus ja satu Hyvää uutta vuotta sinulle
toivottavsti todellisuudessa tarjoat sitte jollekin kun noin kirjoittelit .
voihan tänne virtuaaliseen pöytään kuvitella kaikkea mutta todellisuus on aivan muuta kuitenkin kun avaat silmäs unelmasta

Äänestä
  • Etten ole ehtinyt kanssanne seurustelemaan. Olen näköjään emännän velvollisuuksissani tehnyt suuren etiketti virheen, koska Sinäkin tunnet itsesi yksinäiseksi.

    Odotin kovin, että rönsyilevää keskustelua seuraisi kaikkien pöydässä olijoitten kesken, ja luulin olevani hienotunteinen kun vätäydyin hieman sinustalle.

    Unelmat , hyvä ystävä, on parasta mitä elämältä nykyisin voi odottaa, nehän ovat elämän rikkaus, kun muuta rahallista rikkautta ei omista. Ja siksihän minäkin ummistan silmäni kun tunnen olevani kaimasi, yksinäinen.

    Kutsu on voimassa kuitenkin edelleenkin , ja toivon että muitakin yksinäisiä piipahtaa kahvipöytääni.

    Muistakaa kaikkia yksinäisiä kun katselette toisten ilonpitoa rakettien räiskeessä, ja toivottakaa heille laillani Iloista Uutta vuotta.

    Äänestä

teidät nyt keskustelemaan tai "kaakattamaan" viisaita, menen hieman parantelemaan emännän velvollisuuksiani.

Äänestä
  • pelleilet vain ja joka palstalla samankirjoituksen olet kirjotellut.
    Mutta huvinsa kullakin mene vain emännöimään toivottavsti ihan oikeaa elämää ,eikä tätä virtuaalihöpötystä vain ja pilailua,
    Sinulle OIkeaa Elämää ja Uutta Vuotta herää virtuaalimaailmasta välilä todellisuuteen oikeaan elämään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liena kirjoitti:

Olen kattanut kahvipöydän, ja kutsun kaikki palstalla kävijät aamu-päivä-tai iltakaffeelle.

Joululahjaksi saamani pellavapöytäliinan laitoin pitkälle pöydälle.
Suuri täytekakku komeilee keskellä pöytää.
Vähän sivummalla on suolapalaa.
Shampanja pullokin on jäissä jäähtymässä ja kristallilasit kimaltelevat kutsuvasti.
Kaiken koristeena ovat kynttilät luomassa juhlallista , tuikkivaa lämpöään.

Odotan jokaista, palstan heikompaa ja vahvempaa, lähellä tai kaukana olevaa, katettuun kaffepöytääni joka vielä on täysin koskematon.

TERVETULOA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu