Vieläkö kannattaa

Täällä miltei nelikymmppinen kahden kohta aikuisen lapsen isä miettii syntyjä syviä. Kaksi eroa kokeneena arveluttaa heittäytyä uuteen suhteeseen mutta yksin ei ole kuitenkaan hyvä olla. Kaipaan älykkään ja haastavan naisen seuraa. En jaksa enää juosta kuppiloissa koska en usko lotto voittoon. Vieläkö löytyy Suomesta tämän ikäiselle miehelle vapaata, iloista, älykästä, itseäänkunnioittavaa ja positiivista juttu-, matka-, koti-ilta- ja hmmm-seuraa? Olen itse ym. karaktäärin omaava reipas nuori-keski-ikäinen, vakavarainen kivan näköinen herrasmies. Positiivisesta luonteestani huolimatta epäilen että tällaiset naiset ovat jo kaikki varattuja. Vai ovatko?
8939
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

pilvin pimein tässä maassa. Minäkin yksi heistä. :)

Äänestä
  • Upeita vapaita naisia löytyy todella vaikka kuinka. Minä ja monet ystäväni mm. kuulumme niihin. Tosin useat ystävänikin ovat jo löytäneet kumppanin, mutta minä odottelen edelleen...

    Äänestä

Haluan itse uskoa siihen, että jokainen oppii virheistään ja osaa välttää niitä uusissa suhteissa.
Itse olen aikoinani liian nopeassa tahdissa halunnut kaiken. Jos nyt vielä lähtisin uuteen suhteeseen osaisin olla varovaisempi. Ehkä..

Nyt kun erostani on kulunut toista vuotta, ihmettelen vieläkin, miksi tuhlasin 10 vuotta elämästäni suhteeseen, josta ei alunperinkään tullut mitään.

Mutta en kai minä vieläkään 33-vuotiaana ole liian vanha aloittamaan alusta. Ehkä vain viisaampi.

Kirjoittele!

Äänestä
  • 33 vuotiaana ei todellakaan ole liian vanha. Mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä vakuuttuneempi olen ettei milloinkaan ole liian myöhäistä. Olet oikeassa, ihminen oppii parhaiten erehdyksistään ja ihmissuhteissa se on valitettavasti miltei ainoa tapa oppia. Haluaisitko kirjoitella kanssani, ehkäpä viisastuisimme vielä enemmän :-)

    Äänestä

saat aivan varmasti useitakin vastauksia, sillä kuulostit liian hyvältä ollaksesi totta.
Sitäpaitsi joskus tuntuu että me naiset olemme kyllä herkempiä sitoutumaan sillä tavalla kuin ehkä tarkoitit, siis valmistaudu vastaustulvaan.
Onkin vaikeinta löytää sellaista jolla päässä liikkuu muutakin kuin silmät ja joka lisäksi on ihan siedettävän näköinen, mutta usko pois kyllä meitä täällä Suomessa on... vapaanakin.

Äänestä
  • Kivasta vastineestasi. (Liian hyvältä ollakseen totta) Mitä tarkoitat:-) Sinä kuullostat todella mielenkiintoiselta ihmiseltä, olisi kiva vaihtaa enemmänkin mielipiteitä kanssasi.

    Äänestä

  • Kahden kirjoitti:

    Kivasta vastineestasi. (Liian hyvältä ollakseen totta) Mitä tarkoitat:-) Sinä kuullostat todella mielenkiintoiselta ihmiseltä, olisi kiva vaihtaa enemmänkin mielipiteitä kanssasi.

    Olen oikeastaan aikatavalla samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Kaksi eroa on takana ja uuden suhteen aloitus tuntuu vaikealta. Nyt on sinkkuelämää takana kohta 4 vuotta ja huomaan, että ajatus on suuntaan, että ehkä sittenkin... mahtaiskohan se onnistua... löytäisköhän sitä jonkun. Olen tietenkin näinä 4 vuotena tavannut muutamia miehiä, mutten kuitenkaan ole ollut valmis seurusteluun tai sitten en vain ole löytänyt sitä oikeaa. Huomaan että kun vuosia on kertynyt jo lähemmäs neljäkymmentä ovat vaatimuksetkin muuttuneet nuoruusvuosilta ja toisaalta turha hötkyilykin on jo poissa.
    Olen säilynyt nuorekkaana (ikäni arvioidaan yleensä 5-6 v. nuoremmaksi) ja toisaalta myös luonteeltani olen avoin ja ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ihminen. Töitä teen melko paljon ja matkustelenkin aina kun siihen on mahdollisuus. Viihdyn kotona, mutta käyn mielelläni myös tanssimassa, elokuvissa, teatterissa, laskettelemassa ja olenpa opetellut lautailemaankin. Lapsiakin minulla on kaksi, eivä vielä kyllä aikuisia.

    Tuossa oli vähän taustaani. Itse kerroit, että et usko lottovoittoon kapakassa. Millaisen ihmisen sinä katsoisit lottovoitoksi? Mitä sinä odottaisit ihmiseltä jonka kanssa luulisit viihtyväsi? Itse huomaan, kuten jo ekassakin viestissäni kerroin, että arvostan ihmisessä aina vain enemmän ja enemmän älykkyyttä, hienotunteisuutta, kykyä elää tilanteen mukaan (en tiedä ymmärrätkö mitä tarkoitan).

    No mutta, minä jatkan töitäni. Viikonlopun jälkeen olen taas viestien ääressä, joten odottelen mielenkiinnolla kirjoitteletko.

    Äänestä

vaikka srk:n yksinhuoltajakahville
siellä on komeita ja himokkaita
naisia, kuten myös muissa seurakunnan
piireissä, ei se paha ole, jos ovatkin uskovaisia, vielä sinutkin
suksuttelevat uskoon ja saat taivaassa syödä viinirypäleitä ikuisesti ja naida enkeleitä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kahden kirjoitti:

Täällä miltei nelikymmppinen kahden kohta aikuisen lapsen isä miettii syntyjä syviä. Kaksi eroa kokeneena arveluttaa heittäytyä uuteen suhteeseen mutta yksin ei ole kuitenkaan hyvä olla. Kaipaan älykkään ja haastavan naisen seuraa. En jaksa enää juosta kuppiloissa koska en usko lotto voittoon. Vieläkö löytyy Suomesta tämän ikäiselle miehelle vapaata, iloista, älykästä, itseäänkunnioittavaa ja positiivista juttu-, matka-, koti-ilta- ja hmmm-seuraa? Olen itse ym. karaktäärin omaava reipas nuori-keski-ikäinen, vakavarainen kivan näköinen herrasmies. Positiivisesta luonteestani huolimatta epäilen että tällaiset naiset ovat jo kaikki varattuja. Vai ovatko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu