Kerrassaaan ihastuttava kirja! En kai ole suinkaan ainoa joka höynähti värikkäisiin kuviin ja mielikuvituksellisiin hahmoihin?! Tietääkö kukaan milloin jatkoa on luvassa? Entä tekijän aikaisempia teoksia?
Abarat
pihkatyttö
11493
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ah minä höynähdin myös :D Ostin tuon ihan kokeilumielessä, koska runsas kuvitus ja muutenkin kiva ulkonäkö houkutteli. Alussa tuo vaikutti minusta jotenkin väkisinväännetyltä, mutta ehkä se johtui vain minun epäilevästä luonteestani, koska loppukirja olikin sitten todella mielenkiintoista luettavaa.
En edes tiennyt että tuohon on tulossa jatkoa kun sitä luin, ja kun se sitten loppui ihan kesken, tuli suru puseroon. En tiedä milloin sitä jatkoa olisi tulossa, mutta toivottavasti siihen ei mene hirveän kauan. Barkerin muita kirjoja en ole lukenut, ja täytyy tunnustaa etten edes tiedä millaisia kirjoja hän kirjoittaa (Abaratin lisäksi). Pitäisi varmaankin tutustua.
Siinä oli kivoja hahmoja, ja sitten oli niitä joista en niin välittäisi lukea. Esim. Mischiefin ja niiden muiden lohikäärmekohtaus ei oikein jaksanut innostaa, tosin se pikkutyttö jäi mietityttämään (Triako sen nimi oli o_O). Odotan kuulevani lisää Christopher Carrionista ja Pixleristä, joiden voin näin suoralta kädeltä sanoa kiinnostaneen minua eniten. Siitä on hetki kun luin sen ja olen jo ehtinyt unohtaa jonkin verran o_O
Eniten tuossa ehkä viehätti tuo maailma itse, ja se ettei se ole niin satumainen kuin tuollaiset satumaailmat yleensä on. Siis jos vertaa vaikka Liisan Ihmemaahan tai Narniaan. Abaratissa on oma synkkyytensä, jolla en nyt tarkoita sitä että siellä on pelottavia hahmoja vaan sitä taustalla lymyilevää synkkää. Esim. Commexo Cityn idea on jotenkin nihkeä, se paikka ihan tosissaan karmii minua, ja sitten oli se hattupäämies Wolfswinkel, jota en haluaisi tavata edes valoisalla kadulla. Ehkä noissa jäi mieleen juuri sellainen ikävä mitä tästäkin maailmasta löytää.
Ihastelin taas tänään niitä upeita kuvia, suosikkejani ovat kuva laineloikkijasta ja viitelijästä... Myös Kalman kuva oli jotenkin... Mieleenpainuva.
Kirja oli erilainen kuin muut lukemani fantasiat, koska se ei ollut perinteisellä tavalla pelottava niin, että sängyn alus pitäisi tarkistaa kahdesti ennen nukkumaan menoa. Minua kirja lähinnä kiehtoi. Ja se, että se vilisi aivan uusia hahmoja- perinteisten lohikäärmeiden ja velhojen rinnalla- teki kirjasta jotenkin raikkaan.
Myös kirjan pahuus oli jotenkin älykkäämpää kuin mitä odotin. Se, että Keskiyön Herrakin kaipaa eniten rakkautta ja Pixelin pahuus on vallanhimoa ja luonnottomia virityksiä sekä älyä, oli jotenkin karmivaa.
Minua jäi kiinnostamaan Candyn tarina- lähinnä hänen menneisyytensä. Oliko hän kenties uudestisyntynyt prinsessa, jonka se lohikäärme tappoi?
Ja mitä on niissä pyramideissa, joiden avaimen Kalma nyt sai käsiinsä?
Barker on aiemmin kirjoittanut lapsille ja aikuisille kauhua ja fantasiaa, näin luulen.
Onko se suomennettukin? =^^= En tiennytkään, luin sen itse englanniksi siksi nuo nimet minulla noin ulkomaankielellä. Hieno juttu kuitenkin :)
Nyt kun muuten mainitsit, minulla tuli tuo sama asia Candysta ja siitä prinsessasta mieleen :o varmaan sen takia kun siinä aika usein sanottiin että Candysta tuntui siltä kuin hän kuuluisi Abaratiin, enkä oikein muuta selitystä sille keksinyt.
Itse asiassa tuossa kirjassa oli aika paljonkin kaikkia asioita joihin odotan selitystä o_O Pyramidit muiden muassa. Miten minusta alkaa nyt vähitellen tuntumaan ettei tuossa ensimmäisessä kirjassa saatu vielä oikein mitään selville, ja jännittävimmät jutut on vasta tulossa. Mikä on tietysti ihan hyvä, ainakaan seuraavat osat eivät kyllästytä sitten. Luinkohan Barkerin kotisivuilta että tuosta olisi tulossa neliosainen sarja?
Tuo mielikuvituksellisuus oli todella hieno asia, ettei kirjoittaja siis ollut turvautunut myyteistä revittyihin olentoihin vaan oli kehitellyt kaikenlaisia omiaan siihen. Myös hahmot olivat suurimmaksi osaksi mielenkiintoisia. Tuli sellainen hinku että pitäisi saada tietää niistä kaikki yksityiskohdat.
Olen lukenut hänen kauhukirjojaan, ja olen kyllä pitänyt niistä kovasti vaikka ne paikoitellen ovatkin todella karmivia. Kaveripoikani tuhahti niiden olevan huonolaatuista splätteriä joissa veri lentää, mutta onhan niissä toki muutakin - kuten omaperäinen juoni ja taiturimainen kieli.
Olen nähnyt Abaratin kirjakaupassa ja hypeltänyt sitä aina silloin tällöin, se olisi mukava lukea joskus. Mutta että sarja? Höh. Mutta kai se vain on niin, että jos on kehitellyt kokonaisen mielikuvitusmaailman, niin ei siitä voi vain yhtä kirjaa kirjoittaa. Täytyy heti tehdä tusina (joka ärsyttää minua jonkin verran). Mutta onneksi tässä on sentään kysymys vain neljästä (?!) kirjasta.
Joka tapauksessa suosittelen tutustumista Clive Barkerin muihinkin kirjoihin... Mutta ei yöllä!
Niin onhan se tietty rasittavaa kun pitää maksaa niistä kirjoista jotain 100€ yhteensä, mutta toisaalta, mikäli seuraavat kirjat ovat Abaratin kokoisia, olisivat kaikki meljä kirjaa yhdessä epäkätevä lukea. Ja siitä johtuen fonttia olisi pienennetty ja kuvia vähennetty... Se olisi ollut todella huonoa ainakin minun kannaltani, koska lähinäköni ei ole järin hyvä ja koska rakastin noita värikkäitä kuvia. Niin ja sittenhän olisimme joutunet odottamaan kirjoja kauemmin...
Kirjan liepeessä todettiin että Walt Disney on ostanut kirjan elokuvaoikeudet ja että filmi on suunnitteilla vuodeksi 2005? Itse en oikein innostunut ideasta... Elokuvamaailmassa on nyt hirvitön fantasia- ja sarjakuva- buumi, ja ainakin fantasian kannalta se helposti latistaa omaa käsitystä kyseisestä fantasiamaailmasta. Onhan totta, ettei lukiessa aina jaksa keskittyä jokaiseen yksityiskohtaan kuvailtavasta maailmasta, mutta silti on järkyttävää nähdä valkokankaalla tyystin erilainen maisema kuin itse oli kuvitellut... Ja Abaratin toteuttaminen ihmsiten näyttelemänä lienee turhan kunnianhimoista! Ja piirrettyihin tuskin saadaan samanlaista persoonallista säväystä kuin C.B:n maalauksissa... Ja mikäli teos toteutetaan tietokoneanimaationa, jätän ehdottomasti ostamatta lipun, sillä vihaan niitä kumimaisia, persoonattomia hahmoja!
Abaratissa kuvat vievät paljon tilaa, joten sitä ei voi samalla tavalla verrata muihin lukemattomiin fantsusarjoihin.
Minä ikävöin sellaisia kirjoja kuten Michael Enden Tarina vailla loppua, sillä siinä oli yksi tarina yksissä kansissa hienojen kuvien kera. Sellaisen lukee mielellään toisenkin kerran.
Ja noissa kirjasarjoissa on vielä sekin seikka, että yleensä niitä kirjoja ei pysty lukemaan ihan peräkkäin, vaan väliä saattaa helposti muodostua vuosi tai kaksikin. Yritä siinä sitten muistella edellisiä tapahtumia ja päästä takaisin kiinni maailmaan ja henkilöihin ja juoneen.
Se ei ole aina niin helppoa.
Mutta tarkoitukseni oli lähinnä kritisoida fantasiatarinoiden _pituutta_ yleensä, sillä ne tosiaan ovat paisuneet mammuttimaisiin mittoihin. Jokin Ajan Pyörä esimerkiksi. En ole edes harkinnut sen lukemista, sillä se olisi liian turhauttavaa. Neil Gaiman on ehdoton suosikkini mm. yksien kansien väliin mahtuvien kokonaisuuksiensa vuoksi. Sarjakuvat ovatkin sitten asia erikseen.
Ohoh, lipsahti vähän aiheen vierestä. ^^
Olen muuten täysin samaa mieltä tietokoneanimaatioista... Mutta piirretty voisi ollakin oikein hyvä, vaikka Disney vähän arveluttaakin.
Tosiaan, parin vuoden väli on rasittava: toisaalta mieli tekisi kerrata edellinen kirja, mutta toisaalta haluaa heti päästä uuden osan kimppuun, ja puoli kirjaa meneekin ihan vain muistellessa miettiessä viittauksia mahdollisiin aikaisempiin tapahtumiin.
Tein jotain ennen kuulumatonta: aloin lukea Abaratia uudestaan. Ei lainkaan tapaistani. Koin että olen liian kauan vain huokaillut ja selaillut sen sivuja... Ja siitä on nyt vajaa viikko kun aloitin ja lopetin sen ensimmäistä kertaa! Tuntuu ihanalta palata takaisin siihen maailmaan, tutkia kuvia ja tapahtumia tarkemmin, huomata pienet yksityiskohdat ja yhteydet asioiden välillä. Olen suunnitellut myös TSH:n lukemista uudelleen, mutta jotenkin huonot muistot siitä migreenistä jonka sain sen ensimmäisen kerran lukiessani jotenkin saavat minut jättäytymään vain kirjan hipelöinnin tasolle. Outoa.
Näin Abaratin toista osaa odotellessa, olisiko kenelläkään ehdottaa muita hyviä kirjoja? Tolkien, LeGuinn ja Rowling ovat jo tuttuja, mutta eiköhän tähän maailmaan mahdu paljon muitakin huikeita teoksia (joissa ei mielellään ole yli kahtakymmentä osaa ;) )?!
Oli upea kirja ^__^
Kuvitus ainakin oli kaunista. Ja lopullisesti höynähdin. Kiva tietää, etten ole ainoa.
Minun suosikkihahmoja ovat Candy (Mikä sen sukunimi nyt olikaan), Mendelson Kolho, Jonni Velmu ja veljet ja Kristoffer Kalma :P
Mäkin pidän Candystä ja Jonneista, myös ne alfamayat vai mitä ne kolme naista olivatkaan olivat kiehtovia, samoin laineloikkijat ja se almenakan kirjoittaja. Aika paljon oli jänniä hahmoja joista toivon kuulevani myös seuraavissa osissa!
Jimothi Vitku Siskoineen ja veljineen oli kiva :P