Vieraissa

Rouva

Olen lukenut muutamia juttuja täältä. Varsinkin vaimo(t) vieraisssa kiinnostaa. Miksi minä olisin jonkun orjatar ?
Voin kertoa omalta kohdaltani että olen seurustelu/avo suhteessa maailman ihanimman miehen kanssa. Toivottavasti siitä tulee jotain, mutta seksi alkaa haalistua ja hän on mustis. Itse olen aika estoton seksin suhteen. Joten jos saan tilauisuuden käytän sitä... tai sitten en.

Olin työpäivän jälkeen pubissa drinkillä. Perjantai-ilta ja siihen ilmestyi erään työkaverini mies ( Kari ) jonka olen tavannut pari kertaa ohimennen. Kuitenkin sen verran tuttu että joskus keilaamassa käyty pariskunnittain ja yhteisillä ravintola illoissa. Tietenkin silloin oman kultani mukana kotiin. Ilta eteni ja juttu luisti siinä tungoksessa. Soitin kotiin omalle kullalle että menee hieman myöhään, työjuttuja nääs. Tämä herramies Kari ( Olkoot nimet vaikka Kari ja Seppo ) oli työkaverinsa kanssa iltaa viettämässä, kuten minäkin. Siinä juteltiin ja hetken päästä taisi pari drinkkiä kihahtaa päähän. Jotenkin olen aina fantasioinut tästä.
En voinut uskoa tätä todeksi !!!
Siis puolituttuja ( turvallisuus ), kaksi miestä ( hmmmm !!! ) ja vaara ( entäs jos juttu leviää ? ). Kikattelin ja taisi siinä pari hiplaustakin olla. Ilta eteni ja sanoin että kello on pian 22.00 joten on kotiinlähdön aika. Molemmat tietty estelivät ja taisi siinä kädet peppuani hieroa. Olin kovasti lähdössä kun Kari tiuskaisi että " nyt jäät tänne, ymmärsitkö ! " Se tuli niin komentavasti ja dominoivasti että änkytin vain myöntävästi. Kari naurahti ja käski minua hakemaan heille uudet drinkit. Se tuli niin määräävästi että tottelin... ihana tunne kun joku noin komentaa. Drinkkejä hakiessa ajattelin että mitä minä noita tottelen. Toin drinkit pöytään, joka oli loosi. Kari komensi minut seinän ja itsensä väliin ja kun istuin, kääntyi selin saliin ja estottomasti hieroi rintojani. Hätkähdin " nyt lopetat, heti " tiuskasin mutta ääneni oli pikemminkin henkäisy. Kari naurahti " lähdetkö jatkoille Sepon luokse " ja jatkoi rintojeni hyväilyä. En voinut mitään mutta kiihoituin, nännini napotti ja reittäni vasten tunsin Karin reiden. Vastustelin mutta lopulta se tuli käskynä. Lähdimme taksille. Oudon upea tunne, kohtelivat minua kuin itsestään selvää olisi että antaisin heille tänä yönä. Taksissa oli takapenkillä ahdasta... kumarruin keskellä taksikuskin puoleen ja juttelin hänen kanssaan, ja samalla Karin ja Sepon sormet olivat reisieni välissä... takki oli sylissä joten kuski ei huomannut mitään. Oli tosi sekaisin, halusin kieltäytyä mutta kuitenkin halusin tätä. Tietysti, minä maksoin taksin perillä ja kävelin heidän välissään Sepon asunnolle. Alaportaalla he riisuivat takkini pois, ja käskivät kävellä edellä kolmanteen kerrokseen. Kävelin hitaasti ja tahallani lanteitani keinuttaen, kiihotuin miesten katseesta ja heidän puheistaan. Olin kuulemma aika "herkkupeppu"... Sepon asunnossa menin olohuoneeseen ja istuin sohvalle. Seppo teki keittiössä drinkkiä, tuskin olin sohavlla kun Kari alkoi suudella minua ja availla vaatteitani. Harasin vastaan: " Ei, ei lopeta nyt " vikisin Karin otteissa. Kari naurahti " Tottele nyt, tiesit tänne tullessasi että saat kahta munaa " Seppo tuli keittiöstä ja alkoi myös riisua minua " Pidä kiinni Marittasta " Kari sanoi ja Seppo auttoi innolla. Kari on ulkonäöltään ihan ok mutta Seppo on aika... hmmmm .... vaatimattoman näköinen silmälasipäinen mies. Molemmat yli 40 ja itse olen 30 . Vaatteet suorastaan riuhdottiin yltäni... " Narttu, mä olen aina halunnut nussia sua " Kari huohotti kuin kolli. Olin alasti... hame mytyssä lanteilla... pikkikset pois ja rinnat paljaana... Kari sekoitti pitkiä hiuksiani ne olivat tosi takussa. " Nyt pikku lumppu annat pillua " Kari sanoi tosi tylysti ja levitti Sepon avustuksella reiteni... huohotin ja vikisin... molemmat huomasivat että olen tosi märkänä. Sormet paineli kittaa. Se tilanne että oma kulta odottaa kotona ja itse olen kahden puolitutun naitavana oli tosi kiihottavaa, olin kiimasta sekasisin. " Annat pillua meille, ymmärrätkö " Kari tivasi ääni käheänä... Sormet painuivat märkään pilluuni... keinutin lanteitani... " annan annan annan " viksin. Vedin Karia itseäni kohti. Näin kuinka kova suonikas kalu seisoi ja huokaisin äänekkäästi kun Kari upotti sen märkään pilluuni, ja aloitti naimisen. Huohotin ja vikisin. Olen rakastelussa äänekäs ja olin sitä nyt. Kari nussi ja hoki:" pikku rouva antaa nyt pillua "... " mä olen aina halunnut panna sua, nyt annat "... mä keinutin vastaan ja vikisin äänekkäästi: " nussi mua nussi pane pane pane " Seppo nauroi ja sanoi mua kiimaiseksi pikkurouvaksi. Kari nussi ja tunsin kuinka se laukesi... nousi pois ja Seppo tuli tilalle. Itse olin vasta vauhdissa ja Seppo sai suoraan minut kuumana. Hoin Sepolle " pane kulta pane nussi muaaaa.... " Seppo nai ja hoki jotain pikku huora rouvasta. Tunsin että saan ja kun sain inisin to-del-la äänekkäästi... Tunsin että Seppo lysähti päälleni. Mitään puhumatta tulin alta pois. Kari ja Seppo oli ystävällisiä. Juttelimme ja hetken päästä aloin pukeutumaan. Olin saanut vain pikkikset ja rintsikat päälle kun he aloittivat uuden hyväilyn. Hetkessä oli kiimassa. Nuolin ja imin Karin kyrpää... se oli isompi kuin omalla kullalla... sanoin sen " Sulla on isompi kuin xx:llä " Kari huohotti että nyt huora saa isoa parrua. Seppo nussi mua takaapäin. Olin niin kiimassa että vikisin... Kun Kari laukesi ja tunsin kielellä, huulilla, kasvoilla, kaulalla, rinnoilla Karin laukeamisen. Seppo laukesi myös ja hieroi ja kuivasi puolikovan kalunsa pakaroihini ja pikkumustiini. Oli pakko lähteä kotiin, haparoin vaatteet päälleni. Hyvästelin ilta-rakastajani joita lähtöni ei näyttänyt paljon surettavan ja soitin taksin. Kotona varovasti sisään. Kultani nukkui, olin niin poikki orkuista että menin suoraan nukkumaan hänen viereesnsä. Kultani heräsi, tunsin kovan kalun... ja tietysti rakastelimme. Sain sellaisen orkun että en muista aikoihin saaneeni...

Emme enään tavanneet rakastajieni kanssa, ei otettu edes puheiksi kun Karin sattumalta tapasin.

4

13742

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huora

      lisää! On ihana lukea naisen siitä mitä nainen tosiaan haluaa!

    • Lisää

      Kertokaa muutkin naiset vastaavista tapauksista kun olette olleet huoraamassa. Mä tiedän että sitä tekevät lähes kaikki naiset tilaisuuden tullessa.

    • hyvä

      Jatka ihmeessä ja kerro missä muualla sä oot huorannu ja antanut vittuas. Joka nainenhan sitä tosiaan tekee mutta harva myöntää.

      • Pukki41

        terve,

        kerrankin todella hyvä, aito ja rehellinen
        kertomus. Jatka samaa rataa..

        Janne
        [email protected]


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3040
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2194
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1604
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      73
      1067
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      921
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      894
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      805
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      746
    Aihe