Voiko tipsulle antaa kissalle määrättyä diapamia kun se on lähes sydärin partaalla paukkujen vuoksi? Mikään ei auta, tärisee ja läähättää vaan. Pumpulitkin jo tungettiin korviin, mutta ei anna olla. Paukkuarkuus on vaan näemmä pahentunut viime vuodesta...jos mä saisin päättää ni kaikki räjäyttely kiellettäs. Käytin koirat lenkillä reilusti ennen kuutta, neljän maissa, ja johan joku räkänokka tuli jotain tykinlaukauksia heittelemään kuonon eteen...pelottaa oikeesti et toi koira kuolee, se on ihan pois tolaltaan.
diapamia tipsulle?
Katinka
9483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
annostus kai menee painon mukaan, eli voisi kuvitella että sopisi, kun antaa suhteessa painoon. Voiskohan sitä antaa ensin vaikka vähän vähemmän ja katsoa mitä tuumii? tai päivystäisikö joku eläinlääkäriasema tai apteekki, joka osaisi neuvoa?
Meillä oli ennen paukkuarka koira, uutena vuotena laitettiin makuuhuoneessa telkka melkein täysille ja pimennysverhot päälle, silti piti pahimpina vuosina hankkia eläinlääkäriltä rauhoittavaa. Ja tietty toi telkka täysille -hommeli ei onnistu kuin omakotitalossa.
Koittakaa kestää, onneksi tämä on vain yksi ilta...kurjaa silti.
Poikkeuksellisesti laitan vastaukseni kahdelle palstalle.
Ymmärtääkseni diapami ei paljon vaikuta esimerkiksi sydämeen, mutta en uskalla suositella antamaan omatoimisesti diapamia. Diapamia käytetään kyllä kaikille eläimille, mutta parempi kysyä eläinlääkäriltä. Voisitko soittaa ja kysyä eläinlääkäriltä lääkkeestä?
Pumpulin äänieristyskyky on heikko ja se saattaa vain lisätä pelkoa ja stressiä.
Yritä itse käyttäytyä normaalisti ja rauhallisesti. Toivottavasti koira selviytyy pelosta ja stressistä. Muista hankkia eläinlääkäriltä rauhoittavia aineita valmiiksi seuraavaa uutta vuotta varten.
ainakin pieneläinklinikka Helsingissä varmaan päivystää ja sieltä saisi vastauksen kysymykseen? Minäkin vähän mietin tuon vastaukseni jälkeen, että eläinlääkärin määräämä rauhoittava ei ollut diapamia, joskin jotain saman tapaista. Kaikkein rauhallisin olo lienee kaikilla, kun soittaa ja varmistaa asian!
anna vaan kaikessa rauhassa, vaikka parikymmentä,johan rotta rauhottuu.
Kissan diapam olikin mennyt vanhaksi...varmaan ihan hyvä niin. En kyllä olisi ilman lääkärikäyntiä mielellään antanutkaan lääkettä koiralle. Reppanamme rauhoittui kun tarjosin salamipitsaa...eli ei voinut olla totaalisessa paniikissa, kun herkku maistui:) Tärisee edelleen, mutta tykkää kun pidetään sylissä ja kuunnellaan Ultra Bran ekaa levyä paukkujen peitoksi...onneksi uusi vuosi on vaan kerran vuodessa;)
Kiitos huomaavaisuudesta ja parempaa uuuta vuotta kaikille!
tipsuliinimme tykkää näköjään erityisesti Ultra Bran biisistä: minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä, ei ole sellaista pimeää jota minun hento käteni ei torjuisi...;)
Kiva lukea että kaikki on hyvin! Paukkuaran koiran seuraaminen on kyllä ahdistavaa, koiraa kun on vaikea auttaa. Onneksi pauketta on vain harvoin.
Jep, hyvää uutta vuotta kaikille!
Ja pari muutakin. Yritin parhaani.
Kannattaa pentuna opettaa koira paukkuihin vaikka ei metsästäkään niin säästyy koirakin turhalta pelolta,koiran pelkoa voi lieventää ku hieroo sen korvia mun koira ei pelkää mitään paukkuja mut ku on kova ukonilma niin silloin se tärisee mut rauhottuu kummasti ku silittelee sen korvia.