Huomasin itsessäni piirteen, josta en juuri pidä. Minä olin syksyllä HYVIN ihastunut erääseen (nyt jo entiseen *snift*) ystävääni. Hän tiesi tunteistani, ja sanoi, etteivät ne haittaa häntä, mutta että hän ei voi luvata muuta kuin ystävyyttä. OK, mutta teoillaan hän ilmaisi jotain aivan päinvastaista. Silloin en häntä ymmärtänyt, nyt ymmärrän.
Poika, joka on minulle kuin pikkuveli, otti ja ihastui - minuun. Kerroin hänelle, että minun sydämeni on "varattu" ja että haluan vain ystävyyttä. Ja nyt itse huomaan, että annan hänelle - tahtomattanikin - toivoa. Miksi se menee näin? Miksi ihmeessä teen toisin kuin tahtoisin? En halua satuttaa "pikkuveljeäni" vaan päin vastoin, haluaisin auttaa häntä kaikin tavoin... Haluaisin välittää hänestä niin kuin hän minusta, mutta en voi. Ja sitten kuitenkin huomaan puhuvani/kirjoittavani hänelle toisin kuin muille pojille, huomaan katsovani ja koskettavani häntä erilailla. En voi sille mitään. Onko kellään järkevää teoriaa/kokemusta vastaavasta tilanteesta???
Poika, joka on minulle kuin pikkuveli, otti ja ihastui - minuun. Kerroin hänelle, että minun sydämeni on "varattu" ja että haluan vain ystävyyttä. Ja nyt itse huomaan, että annan hänelle - tahtomattanikin - toivoa. Miksi se menee näin? Miksi ihmeessä teen toisin kuin tahtoisin? En halua satuttaa "pikkuveljeäni" vaan päin vastoin, haluaisin auttaa häntä kaikin tavoin... Haluaisin välittää hänestä niin kuin hän minusta, mutta en voi. Ja sitten kuitenkin huomaan puhuvani/kirjoittavani hänelle toisin kuin muille pojille, huomaan katsovani ja koskettavani häntä erilailla. En voi sille mitään. Onko kellään järkevää teoriaa/kokemusta vastaavasta tilanteesta???
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kokemusta on kyllä turhankin kanssa, mutta en oikein osaa neuvoa antaa kun en tuota itsekkään ole vielä oppinut lopettamaan. Elämä on vaikeaa. Se tuntuu todella hirveältä kun huomaa että on taas antanut jollekkin turhaa toivoa vaikka tietää ettei itsellä ole aikomustakaan edetä asiassa sen pidemmälle. Pitää vaan olla hirveän varovainen mitä sellaisen ihmisen kanssa puhuu tai tälle kirjoittaa...
Vie siltä poikuus
mutta hellästi
niin ettei tule
traumaa
mulla on aivan sama juttu paitsi et tunnustin itselleni välittäväni siitä "pikkuveljestä" enemmän kuin kaverina..ja tää jatkuu kokoajan..älä huoli,on meitä muitakin jolla on tämä,no sanoisinko,sama ongelma..
siis kun itselläni oli juuri näin, että rakas "pikkuveljeni" ilmoitti olevansa kiinnostunut minusta, ja lupasin ainoastaan ystävyyttä. no, ei siinä mitään, mutta minua rupesi häiritsemään hänen läsnäolonsa ja hänen tapansa koskettaa, koska tiesin mitä hän ajattelee. pikkuhiljaa aloin karttamaan paikkoja, joissa tiesin törmääväni häneen ja nyt siitä on kulunut noin neljä kuukautta, ja huomasin juuri, että olen menettänyt rakkaan ystävän.. (ehkä pysyvästi) se harmittaa ja minulla on ikävä hauskoja hetkiä hänen kanssaan..(joten do something about it!) minua itseäni kaduttaa, älä tee kuin minä.
Itse olin syksyllä "pikkusiskon" roolissa, ja ystävyys, joka oli jotain aivan ainutlaatuista, menetettiin. En tahtoisi tehdä samoja virheitä kuin se ihminen, johon olin/olen varsin ihastunut, ellen peräti rakastunut, mutta huomaan jatkuvasti sortuvani samaan. Onneksi minun ja pikkuveljeni välimatka on niin pitkä, että näemme harvoin ja yhteydenpito on lähinnä kännyköiden varassa... Muuten voisi kaikki olla rikki jo nyt.