Aloitin seurustelun nuoremman miehen kanssa ja
kerroin hänelle avoimesti elämästäni tätä ennen
ja siitä mikä tilanne on parhaillaan. Lapsistani
ja siittä miten suhtaudun elämään yleensä. Myös
siittä että mitä elämästä haluaisin
tulevaisuudessakin. Nyt ollaan oltu 5kk yhdessä
ja tuntuu siltä että vasta nyt hän on tajunnut
nämä asiat mitkä kerroin jo alussa. Hän ei puhu
niistä kovinkaan nätisti.
Olen ollut hänelle mahdollisimman kiltti ja
ystävällinen, tehnyt hänen olonsa mahdollisimman
mukavaksi kaikinpuolin. Uhrannut joitakin
itselleni tärkeitä asioita että hänellä olisi
hyvä olla. En puhu hänelle rumasti enkä lähde
mistään asiasta riitelemään. Siittä minulla on
aikaisemmin monen vuoden kokemus. Sitä en koskaan
enään halua!
Se mikä tässä asiassa harmittaa on se, että olen
tavallaan tuhlannut aikaa turhiin kuvitelmiin
siittä että elämämme kuuluisi yhteen. Koskaan en
ole kuitenkaan häneltä vaatinut mitään. Antanut
hänelle vapaasti aikaa totuttautua asioihin ja
valita mitä hän haluaisi.
Olenko palvellut hänet liian hyvin? Onko hän
ottanut kaiken vastaan itsestäänselvyytenä?
Olenko minä odottanut liikaa kokoajan? Oliko
kuitenkin kaikki tämä aivan turhaa???
Haluaisin tähän ennenkaikkea miehisen vastauksen
mitä mies oikeasti naisesta haluaa? Sen että
voitaisiin olla tasavertaisia ja ottaa molempien
toiveet ja tarpeet huomioon vai äitiä joka
palvelee? Rehellisyyttä alusta asti? Täytyy sanoa
että olen turhautunut. Vastaisitteko?
kerroin hänelle avoimesti elämästäni tätä ennen
ja siitä mikä tilanne on parhaillaan. Lapsistani
ja siittä miten suhtaudun elämään yleensä. Myös
siittä että mitä elämästä haluaisin
tulevaisuudessakin. Nyt ollaan oltu 5kk yhdessä
ja tuntuu siltä että vasta nyt hän on tajunnut
nämä asiat mitkä kerroin jo alussa. Hän ei puhu
niistä kovinkaan nätisti.
Olen ollut hänelle mahdollisimman kiltti ja
ystävällinen, tehnyt hänen olonsa mahdollisimman
mukavaksi kaikinpuolin. Uhrannut joitakin
itselleni tärkeitä asioita että hänellä olisi
hyvä olla. En puhu hänelle rumasti enkä lähde
mistään asiasta riitelemään. Siittä minulla on
aikaisemmin monen vuoden kokemus. Sitä en koskaan
enään halua!
Se mikä tässä asiassa harmittaa on se, että olen
tavallaan tuhlannut aikaa turhiin kuvitelmiin
siittä että elämämme kuuluisi yhteen. Koskaan en
ole kuitenkaan häneltä vaatinut mitään. Antanut
hänelle vapaasti aikaa totuttautua asioihin ja
valita mitä hän haluaisi.
Olenko palvellut hänet liian hyvin? Onko hän
ottanut kaiken vastaan itsestäänselvyytenä?
Olenko minä odottanut liikaa kokoajan? Oliko
kuitenkin kaikki tämä aivan turhaa???
Haluaisin tähän ennenkaikkea miehisen vastauksen
mitä mies oikeasti naisesta haluaa? Sen että
voitaisiin olla tasavertaisia ja ottaa molempien
toiveet ja tarpeet huomioon vai äitiä joka
palvelee? Rehellisyyttä alusta asti? Täytyy sanoa
että olen turhautunut. Vastaisitteko?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Seurustelin n. 16v sitten itseäni 8 vuotta
vanhemman naisen kanssa useita kuukausia,ja
myöhemmin tajusin että suhde oli tuhoon tuomittu
jo alkaessaan.Hänellä oli paljon elämän
kokemusta,saman tyyppisiä kuin sinullakin ja minä
olin nuori,todellisessa elämässä kokematon.Meillä
oli todella hauskaa yhdessä niin kauan kunnes
uutuden viehätys laimeni ja alkoi arki.Hän kertoi
haaveistaan, toiveistaan,suunnitelmistaan.Ne,en
sanoisi, pelottivat, mutta laittoivat
ajattelemaan, tässäkö on minun tulevaisuus?
Toinen hakee turvallisuutta ja vakautta, ,toinen
vakautta elämäänsä, muuta samalla sitä toimintaa
mikä sen ikäisillä ihmisillä on.Pitäs mennä ja
pitää hauskaa ja olla samalla rauhallista ja
vakaata elämää, mutta se sovi molempien
ajatuskuvioon.Hyvä palvelu ei paranna asiaa
lainkaan, vaikkakin on mukavaa, mutta pitää
tietää velvoitteensa ja velvooitteensa.Toisen
ihmisen takia ei saa, vaikka rakastaakin, luopua
niistä harrasteista yms.joita on, koska silloin
alkaa elämään toisen ehdoilla ja se tie ei johda
mihinkään.Molempien pitäs pystyä sulauttamaan
kaveripiirinsä yhteen, koska silloin nähdään
kuinka tosissaan molemmat ovat. Jos tämän pystyy
tekemään onnistuneesti, voi pitää itseään
voittajana.
Tarkoititko että minun kohdalla olisi parempi
luovuttaa ja antaa hänen mennä?
Tiedän että hän joskus haluasi lapsia joita taas
itse en toivoisi. Kokonaan en ole ajatusta
haudannut vaikka nk. biologinen kello käykin
aikaansa loppuun. En haluaisi häneltä evätä
mitään elämään liittyvää koska pidän hänestä niin
paljon, mutta vielä ainakaan en ole valmis
hänestä luopumaan. Hänen todellisista tunteistaan
en ole päässyt perille vieläkään.
Yhteisiä ystäviä ei kovin paljon ole, lähinnä
lähisuvusta ja minun puolelta ja ovat tulleet
toimeen. Hänen sukuaan en ole tavannut. Ehkä
sekin kertoo jotain? Meillä on 12 vuotta
ikäeroa...
Suhteenne on aika nuori.
Antakaa ajan kulua.
Kaikki asiat loksahtavat kohdalleen,
jos niin haluatte.
Kaikkea hyvää Teille.
Niin se vain päättyi sekin tarina, hän ilmoitti
että on oltava muualla. Ei auttanut mikään, jätti
kuin kynnysmaton johon jalkansa oli pyyhkinyt -
siltä ainakin nyt tuntuu. Ei pystynyt vastaamaan
minun toiveisiin tulevaisuuden suhteen, halusi
kokea vielä elämää.
Siksi vain harmittaa että kun kerrankin elämässä
sai kokea todellista onnea niin sekin vedettiin
alta. Mitä jäi jäljelle? Katkera olo, eikä
edessäpäin tunnu olevan mitään. Miksi vaivautua
toisen vuoksi kun ei saakkaan vastaavasti
takaisin mitään?
Ainakin vastaisuudessa olen kyynisempi miesten
suhteen, en anna itsestäni niin paljon ja olen
tosi varovainen sen suhteen mihin olen valmis.
Vain sen verran hänelle kun hänkin antaa minulle,
ei sen enempää.
Eli kiitos ja näkemiin...