Onkohan täällä ketään jolta voisi kysyä
seuraavaa asiaa,ehkä Fuula tai sofia tietäisi,
vai olenko olettanut väärin,kun luulen että teistä on jompikumpi ollut tai on sairaanhoitaja.
Niin se kysymys,kun aion mennä sairaalaan
mielenterveys syistä,saako siellä mennä koneelle kirjoittelemaan,onko siis koneita potilaitten käytössä?Tarkoitan meitä jotka menemme sinne vapaaehtoisesti,olisi ajankulua sielläkin,kun on koneelle tottunut,ja saisi sieltä käsin laskutkin maksettua.Olen niin väsynyt että olen hakeutunut vähäksiaikaa hoitoon sellaiseen sairaalaan.
En ole täällä paljon jaksanut kirjoitella,mutta lukenut olen sitäkin enemmän,että olisin jotain
aikanikuluksi tehnyt.
seuraavaa asiaa,ehkä Fuula tai sofia tietäisi,
vai olenko olettanut väärin,kun luulen että teistä on jompikumpi ollut tai on sairaanhoitaja.
Niin se kysymys,kun aion mennä sairaalaan
mielenterveys syistä,saako siellä mennä koneelle kirjoittelemaan,onko siis koneita potilaitten käytössä?Tarkoitan meitä jotka menemme sinne vapaaehtoisesti,olisi ajankulua sielläkin,kun on koneelle tottunut,ja saisi sieltä käsin laskutkin maksettua.Olen niin väsynyt että olen hakeutunut vähäksiaikaa hoitoon sellaiseen sairaalaan.
En ole täällä paljon jaksanut kirjoitella,mutta lukenut olen sitäkin enemmän,että olisin jotain
aikanikuluksi tehnyt.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Sofiako hoitajana? Eikös se ollut itse potilaana.
ierailijat näyttävät olevan järjestään todella avun tarpeessa. Nyt tarvittaisiin jotain varoittajaa pätevämpää.
Ettei vain olisin jonkun bibliakoulun uskonnon uhreista kysymys.
vanhainkodissa työssä, ja sielläkin vain lomittajana.
Mielisairaalassa en ole koskaan ollut, en hoitajana, enkä hoidettavana, vaikka tässä ketjussa joku olikin tietävinään sen asian paremmin kuin itse tiedän.
Jos aiot mennä omasta tahdostasi mielisairaalaan, joudut kai menemään sinne saranapuolelta yöaikaan tai särkemällä ikkunan.
Näin "alasajojen aikaan" mielisairaalaan ei oteta niitäkään, jotka sitä hoitoa hyvinkin kipeästi tarvitsisivat. Itsemurhia tehdään paljon juuri siitä syystä kun sairaalasta on passitettu liian huonokuntoisena kotiin.
Olen kuullut, että nykyiset systeemit mielisairaaloissa olisivat jopa tervehdyttäviä. Ainakin joissakin sairaaloissa on erilaisia harrastusmahdollisuuksia, joten miksipä tietokoneitakin ei voisi olla. Kirjoittajaryhmiä siellä ainakin on. Olen nimittäin lukenut yhden lähimielisairaalassa tehdyn potilaiden tekemän lehden.
Tuskin mielisairaalassa ollessaan tarvitsee huolehtia tavallisen arjen asioista. Sosiaalihoitajat hoitaa ne asiat.
Olen niin hullu etten kelpaa edes Törnävälle. Nuorena pyrin hakien opettajan virkaa, eivät huolineet.
Hulluuteeni viitataan jatkuvasti. Valaehtoisesti kerron ettei koskaan ole mitään lääkitystä edes esitetty tai hoitoon hakeutumista, luulen että syntymävika.
Toivoisin tällaisen keskustelun jäävän koska se sotii kaikkia sääntöjä ja lakeja vastaan.
Kirjoittaja on tietenkin vastuussa kirjoittamastaan, mutta ylläpito ei näemmä ymmärrä tehtävistään mitään kuten ei pari kertaa palstalla seikkaillut sheriffi Ruuneperikaan - valitettavasti. Rauhalliselle palstallekin puuhasteli ensi töikseen sheriffiä
Mitä tehtävää siellä on sheriffillä kun tänään on vain hajupoika sivupersoonineen siellä kirjoitellut sekavia.
Ethän vain hyvä pyrkijä ole rakastunut. Se on niin kova homma, siinä jää kaikki muu - järkikin on huitsantuutissa.
Todellisuus on muuttunut usvaiseksi- . Sanonta rakastunut ei ole oikein järjissään- pitänee paikkansa.Rakastunut on kuin aasi liekanarussa,
hyppii päättömästi ympäriinsä - on vanha tansanialainen sananlasku.
Tämä ei ole ohje vaan neuvo - jätä rakkausasiat vähän taka-alalle - palaa todellisuuteen.Mieti mikä on tärkeintä.
Luin tuon Raimo Mäkelän tekstiä. Kirjoitin hieman ylilyönnillä, josko joku vastaisi.
Käsittänätöntä Raamattuopiston toiminnanjohtajalta käyttää jopa raamattua "lyömäaseenaan" ja antaa se ilmeisesti oppilailleen estottomaan käyttöön toistamiseen.
Miksi me ihmiset rakastamme vain itseämme kun ympärillämme ovat kaikki maailman ihmiset jotka haluavat edes vähän rakkautta osakseen.
Oli uskomatonta lukea tuota kirjan referaattia.
Jeesus nimenomaan varoitti tuomitsemasta, ettei teitä tuomittaisi.
Kristinuskon varjolla on aiheutettu paljon pahaa maailmassa, tapettu, kidutettu, häväisty kun Suuri Opettaja pyrki kokoamaan ja kuin hyvän paimenen tulee tehdä, etsimään sitä kadonnutta lammasta.
Tämä, jonka pitäisi tuntea työnsä puolesta maailman suurin Rakastava ja viedä hänen rakkauden sanomaansa "kaikille kansoille"
ja tämä suuri parantaja ei milloinkaan tuominnut edes riivaajien riivaamia vaan pyrki heitäkin auttamaan ja pelastamaan - ja hän pelasti.
Vai onko niin, että hänen uhrikuolemansa ei kuulukaan näille "vähimmille" sairauksista kärsiville vaan "terveille "tätä johtajaa seuraaville ?
Jäin tässä miettimään,että onko mielenterveys ongelma hulluutta vai voiko sitä määritellä sairaudeksi.
Jos vapaaehtoisesti hakeutuu hoitoon sallaisan asian vuoksi kun ei jaksa enää,elää eikä olla,en usko että se on hulluutta hoitoon hakeutuminen.
Enkä tiedä sitäkään miksi ei täällä saisi kirjoittaa näinkin vakavasta ongelmasta.
Mitä tähän kuuluu joko serifi,tai joku sivupersoona.
Jos saisi teiltä täällä jonkinlaista tukeapa ehkä kirjoituksissa sekin auttaisi varmaan paljon.
Mutta ehkä täällä on syytöksillä suurin osa,joita jaellaan.Kiitos tästäkin.
Tämä on keskustelupalsta.
Tällaisella palstalla pitää voida keskustella sairauksistakin. Kun jatkuvasti mennään henkilökohtaisuuksiin perustelematta, kuten kohdallani on tapahtunut puolen vuoden aikana tuhansissa keskustelupuheenvuoroissa eikä yhtään kertaa ole perusteltu pyynnöstäni huolimatta.
Tämä ei ole yksin minuun kohdistuvaa.
Kun täällä on ollut valvomassa sheriffi yhdessä ylläpidon kanssa ja kun tehtävää hoitanut on itse syyllistynyt toistuvasti näihin rikkomuksiin,
on kai kai keskusteluun osallistuvalla oikeus edes kysyä vaikka enempää sheriffi kuin ylläpitokaan ei ole antanut ensimmäistäkään perusteltua vastausta.
Keskustelijoillekin olen palstalla antanut yhteystietoni ettei henkilöyteen ja keskusteluun kuulumattomia asioita tuotaisi palstalle vaan ne keskusteltaisiin luottamuksellisesti meilaten tai muuten. Useat kuitenkin kokevat jatkuvan julkisen solvaamisen soveliaammaksi.
Nikki voi halutessaan lähettää viestin sähköpostiini, koska koen mahdollisen luottamuksellisen keskustelun näin parhaaksi.
Meillähän yleensä viranomaiset, viranhaltijat ja yritykset pyrkivät perustelemaan ratkaisujaan ja toivovat asiakkailta palautetta.
Koin tuon R.M:n kirjareferaatin lukiessani ihmetystä, koska oma käsitykseni on, että henkisesti loppuunpalanutta ja näistä ongelmista kärsivää ei missään tapauksessa saa hylätä, erottaa seurakuntayhteisöstä, tuomita.
Raamatun mukaan pitää aina ensin keskustella kahden kesken. Syyttelyssä on muistettava, että meissä ei ole ainoatakaan syytöntä ja viatonta.
Jeesuksestakin sanottiin pilkaten; Katsokaa, syntisten luona hän majailee." (Muistinvarainen)
Monia tapauksia tulee tästä elävästi mieleen.
Toivon, että keskustelu jatkuu syyttelemättä toisiamme.
Onko aina minä minä minä,minä kuva on suuri,minä olen saanut kokea sitä minä olen saanut kokea tätä.
Koska kysytään,mitä sinä olet saanut kokea?
Mikä sinut on saanut surulliseksi,miksi sinä olet
joutunut siihen ja siihen tilanteeseen.
Minä nyt kerron että minun rakkaimpani kuoli vähän ennen joulua,me olimme juuri yhyeiseen kotiin muuttaneet.En jaksa kertoa enempää nyt.
mielenterveysongelmaisille on netissä. Olen joskus harvoin käynyt lukemassa niitä.
Olen sitä mieltä, että jokaisen, joka aikoo jollakin tavalla kohentua, on suunnattava sairauteen ja parantumiseen liittyvät ajatukset itseensä. Toisen ihmisen apu mielen kohentumisessa voi olla korkeintaan kyselemistä ja olla tavallaan kuin vierellä kulkija.
Luulen että puhessamme yleensä mielenterveydellisistä ongelmista Suomessa, siinä on kaunistelua. Sairaudesta ne sairaseläkepaperit kirjoitetaan, eikä ongelmista johtuen.
Mielisairaudet ovat lisääntyneet, ja kun ovat, siihenkin on varmasti syynsä joita voi vain arvailla.
Sisällissodan sanotaan olevan tuhoisampi kuin muita maita vastaan käyty sota. Suomessa sen on täytynyt tehdä ikäistemme isovanhemmissa tilaa vihalle, pelolle ja katkeruudelle. Vaikeneminen ei ole hävittänyt tuhoisten tunteiden olemassaoloa ja estänyt niitä purkautumasta läheisiin, jotka vuorostaan ovat kurmuttaneet seuraavassa sukupolvessa läheisiään jne.
Mielenterveydellisissä asioissa puhuminen on kultaa.
ja Hajupojan viimeksikirjoitettuja ei ollut vielä kun aloitin kirjoittaa tuota äskeistä.
En näe mitään, miksi ei voisi kirjoittaa täällä palstalla siitä, mikä vaivaa.
Voin vain sanoa,että olen mielenkiinnolla seurannut sofian kirjoituksia,anteeksi nyt
kaikilta toisilta mutta sofian mielipiteisiin
saa jollain tavalla yhteyden,en oikein osaa sitä selittää,näinkin vähän mitä nyt on keskusteltu,
niin ihmeesti hän osaa tukensa antaa,kiitos siitä sofia,ja eihän nyt ole toiset juurikaan keskustelu palstoilla olleet,joten en tee mitään vertauksia,kerron vain miltä tuntuu.
Ehkä tästä pääsen jotenkin yli,mutta nyt on niinkuin seinä edessä.
Olen nyt pyhän ajan kotona mutta maanantaina menen katsomaan miten sairaalaan sopeudun ainakin yksi kuukausi.Enkä häpeä sitä että tarvitsen apua hakea sieltä.
En koe asiakseni kysellä ainakaan yksityisistä asioista palstalla ja siksi kirjoittelen näistä sähköpostissa, jossa koemme lähettäjä ja vastaanottaja voivamme avautua kertomalla ja myös kyselemällä toistemme kuulumisia.
Sen verran kerron, että omatkaan kokemukset palstalla avautumiseen eivät tuoneet mitään rakentavaa - valitettavasti.
Nykyisin surussakin voisi olla hyvä antaa omalle surulle aikaa ja läheisten tuki ja ymmärrys on parasta. Tällä palstalla emme useinkaan omaan napaamme tuijottaessamme huomaa sitä hätää, joka on ympärillämme.
Surussa purkaminen ja avutuminen tulisi tapahtua sen kokeneen ehdoilla. Läheisen tuki on parhaillaan kuulijana ja mahdollisten käytännön asiain hoidossa voi sitten läheinen olla aloitteentekijänä.
Puhun jälleen siitä mitä itse olen kokenut, en ole asiantuntija.
Olen pahoillani, etten täysin ymmärrä sitä hätää ympärilläni vaikka kaiken aikaa aistinkin sen, minkä
Veikko Hursti joulun alla kertoi. Meillä on suuri henkinen hätä ja yksinäisyys vain lisää sitä
usein jopa avioliitossakin, perheessäkin voi kokea olevansa yksin henkisesti joskus fyysisestikin.
Olen yhtenä kyselijänä.
Mitä pitäisi tehdä.
Toivon, että voit keskustella Sofian kanssa. Tällaisessa keskustelussa on tärkeätä keskinäinen luottamus, ilman sitä jää apu vähäiseksi olkoon kysymys kenestä tahansa.
Suku- ja perhesiteitten höltyminen vanhan naapuri- ja kyläläisavun vähentymisen myötä me jäämme aina enemmän yksin ongelmiemme ja surumme kanssa.
Sodan veteraanien tunnuksen "Kaveria ei jätetä" soisi kaikuvan edelleen.
Paljon näitten veteraanien kanssa toimiessani huomasin miten he pyrkivät pitämään yhteyttä toisiinsa. Miten voisimme saada vaikkapa tällä palstalla puhallettua tulta tähän yhteisyyteen, toinen palstalainen ei ole minun kiistakumppanini vaan ystävä ja keskusteluissa voisimme lujittaa tätä ystävyyttä riitojen sijaan.
Ei avun hakemisessa ole mitään häpeämistä. Sinun on käytävä kaikki tunnelajit läpi ,niin siitä alkaa eheytyminen.Sinulla on muistot pois lähteneestä ,mitä voit tunnetilojesi mukaan muistella sekä itkeä ja nauraa.Toisaalta voit lohduttautua,ettei hänellä ole nyt mitäänhätää ja kivut ovat kaikonneet..
Voimia sinulle ja toivon ,että kuulen sinusta tällä paltalla.
sinä pääset yli, vaikka et heti pääsisikään.
Martti Lindqvist( tulikohan nimi oikein) on kirjoittanut vaimonsa kuoleman jälkeen kiinnostavia kirjoja ajatuksistaan.
Jos sieltä sairaalasta voi lähettää tekstiä tänne, niin kirjoita millaiset olot siellä on.
ja kulttuuri ovat elossapitäviä juttuja ja siihen voi vain vähitellen kasvaa.
Tähän yhteisöön kuuluvat toisetkin kirjoittajat. Varmaan ihmisistä löytyy tarpeen vaatiessa vaikka mitä.
kirjoitin juuri pitkään. Olisi parempi pitää mölyt mahassaan tai ainakin kahdenkeskisinä tai omana päiväkirjanaan.
Tulee kaikenlaisia ylilyöntejä kun kirjoittaa näin spontaanisti. En juuri ajattele ennakolta asioita enkä juuri niitä tarkista, lue jälkikäteenkään.
Keskustelun pitäisikin olla spontaania ja liveä ilman takertumista pilkkuihin ja muihin virheisiin.
Hesarissa oli viittaus aiemmin siteeraamaani "Virittäjä"-lehden artikkeliin puhekielestä. Tällä palstalla soisi keskustelun olevan enemmän juuri puhekieltä. Usko toi esiin väkevästi tuon johon koen sortuvani; minä minä, minä itte...
Koen kyselemisen henkilökohtaisista asioista palstalle hieman sopimattomana ja nen mielellään jokaisen kertovan mitä itse haluavat itsestään kertoa. Kun olen jonkun palstalaisen kanssa henkilökohtaisesti tuttuja niin en koe hyvänä tuoda niitä asioita palstalla esille.
Tässä toivon asiassakin olisi hyvä, että syntyisi joku henkilökohtainen kahdenkeskinen luottamuksellinen suhde. Siitä voi rakentua molemmat.
ei yksin Hajupojalta vaan kaikilta muiltakin, miksi tällä palstalla "isketään" niin armottomasti.
Monilla on todellisia vaikeuksia, eikä ystäviä joiden kanssa puhua.
Minä "putosin" tulipalon jälkeen turvaverkkoon, olen saanut monelta taholta, terveyskeskuksesta, seurakunnasta, keskussairaalasta ja työpaikalta keskusteluapua, sekä tietenkin läheisiltä, siltikin kun kaikki asiat oli järjestyksessä, minulle tuli henkinen romahdus. Jouduin jäämään joksikin aikaa sairaslomalle ja terapiaan.
Sairasloma-aikana yritin kirjoittaa tänne, mutta huomasin hyvin pian ylimielisen asenteen, enhän toki itsekään ollut henkisesti vahva ja vireä.
Tämä palsta on kuitenkin niin pieni osa elämääni että oli helppo jäädä vähäksi aikaa "syrjään" ja nyt kun luin tätä ketjua, minua satutti.
Täällä on paljon provoa, vakituiset kirjoittajat ovat aina vähän "varpaisillaan", mutta jos sattuukin joku uusi joka ei tiedä tämän palstan raadollisuutta, se varmasti satuttaa ja syvältä.
Joka aamu pitäis aloittaa uusi ketju, jossa neuvotaan ettei kukaan toisi "itseään" keskusteluihin mukaan ja jos kertookin niin vaan omaa erinomaisuuttaan täällä kertoilisi, filosofia, uskonto ja kaikenlainen kulttuuri on sallittua.
Eikö me jokainen kuitenkin olla tavallisia pulliaisia, joiden onni on "kuuma kahvikuppi aamulla sanomalehden" kanssa ja arkipäivän ilot ja surut mielellämme jaamme ystävien kanssa.
Uni ei tule,siksi päätin vielä kiittää
teitä kaikkia,jotka olette vastanneet.
Tunne on parempi mitä oli vielä päivällä.
Mutta on vielä paljon sellaista mitä en
oikein ymmärrä sairaala hoidosta.
Lääkkeilläkö he aikovat turruttaa minut.
En ole alkoholin käyttäjä,ikänä ollut,siksi lääkkeetkin tuntuvat vierailta tälläisessä asiassa.
Ainoastaan särkylääkettä olen joutunut
käyttämään,vaikka olenkin jo 60 pian täyttävä.
Mutta nyt tunne on niin voimakas että en tiedä
miten selviän.
Mutta kiitokset teille kaikille kun jaksoitte myötäelää kanssani.
j
Lukiessani tässä keskustelussa olleita kirjoituksia tuli mieleeni missä on sellainen mielisairaala minne pääsee noin vain, tuosta vain?
Onko sairaala josta puhut, joku yksityis-sellainen?
Kuten kirjoitat, et ole käyttänyt särkylääkkeitä lukuunottamatta mitään muita lääkkeitä.
Tiedän tapauksen, jossa henkilö on mielialansa takia ollut lääkityksessä vuosia, ja lääkärit nauravat partaansa jos hän ehdottaa sairaalaan pääsystä.
Ainahan ensin lykätään kourallinen pillereitä. Siksihän ihmettelen kuinka Sinulle on mahdollisuus järjestetty sairaalaan pääsystä?
Kirjoituksestasi ei voi erehtyä kuka olet. Olet tämän palstan ehkä pitkäaikaisin kirjoittelia. Välillä kirjoituksesi on olleet niin kummallisia ja nythän se syykin on selvinnyt. Joo käyhän välillä lataamassa akkujasi, se on sinulle erittäin tarpeen.
Ikävä kyllä löysin tämän palsta vasta keväällä huhti-toukokuun huitteissa.
Täällä on paljon useampi kirjoitellut jo vuosikausia, silloin jo, kun minä en edes ollut perehtynyt koko tietokoneeseen.
Minä olen Liena, 70 ylittänyt vanha mummo mailta.
Mutta kuka olet Sinä, Huru-ukko, kun et ainakaan usein kirjoittele täällä?
Mutta satutko tuntemaan minut henkilökohtaisesti?
Kyllähän minä sen olen todennut, että ei täällä taida muut akkujansa lataamista tarvitsevat kirjoitelekaan kuin sofia ja Hajupoika.
Kuinka satuinkaan erehtyä katsomaan että olisit vastannut Lienan kirjoitukseen, mutta eihän se niin ollutkaan. Harmittelen väärinkäsitystäni.
Liena, tunnetko nämä vakipalstalaiset, joihin Huru-ukkokin kuuluu. Hän ei herjatessaan käytä tuttua nikkiä. On alvariinsa tällaisessa myyräntyössä.
Toivoisin tuon todella loppuvan.
Enkä niin erikoisesti kaipaakaan kenenkään tuntemista. Epäilen vaikka ketä ja keneksi, mutta itsehän olet neuvonut että pysyisimme itse asiassa, eikä kirjoittajan persoonallisuudessa.
Ja koska emme ole varmoja kuka kirjoittaa oikeasti, kuka piruuttaan, niin senvuoksi olisi tosiaankin tällaisissa vaikeissa asioissa hyvä olla myötätuntoinen.
Ja jos joskus ketä epäilenkin, niin näin suoraan sanoen tulet itse ensimmäiseksi mieleen. Ja siksi juuri Sinä, koska olen havainnut että osaat keksiä vaikka minkälaista kujetta. On varmaankin vielä lapsuuden ajoilta jääneet mieleesi nuo pikkupoikien "ilveilyt".
En usko että kukaan voisi tälläistä ilman aihetta
tänne kirjoitella,hätä täytyy olla.
Ei kukaan halua leimata itseään mielisairaalan potilaaksi syyttä suotta.
Miksi ollaan noi julmia,vai meneekö teillä
itsellänne liian hyvin,ettei ymmärrystä riitä.
Milloinkaan en pyri vakavilla asioilla leikkimään. Olen pysytellyt poissa keskustlusta, koska koen tällaisissa asioissa luottamuksellisen suhteen syntymisen mielellään yhteen sellaiseen johon avun hakija luottaa.
Kun se syntyy voi pyrkiä nätisti ohjaamaan ottamaan yhteyttä ammattiihmisiin terveuskeskuksen tai keskussairaalan kautta, jonka asiakkaana on ollut aiemminkin.
Uskoisin avun löytyvän. Olisi löydyttävä joku läheinen henkilö, koska ihminen on koenut ilmeisesti kovin järkyttäneen onnettomuuden.
Luulisi, että sen selvittelyssä tämäkin olisi selvitetty.
En oikeastaan Sinua tarkoittanutkaan juuri tämän otsikon avaajaksi, tarkoitin vain yleensä ketä ensimmäisenä epäilen, jos ja kun epäilen.
Muutenkin huomasin myöhemmin, aivan samalla kellonajalla ilmestyneen Uskon viimeisen viestin kuin Sinunkin taas jossain toisaalla.
Mutta kujeilijan Sinun edelleenkin uskon olevan, vaikka ei tässä niin jossain muissa jutuissa.
En todellakaan huomaa kirjoituksessani mitään julmaa. Kysyinhän vain kuinka joku voi päästä ilman lääkkeitten syömistä noin vai äkkiä mielisairaalaan.
Eikä todellakaan mene ainakaan minulla kovin hyvin, mutta ensin lääkkeillä kokeilua kohdallani on ollut sairaalaan pääsy mahdotonta.
Kai ymmärsin Sinun vastauksesi yhtä huonosti kuin Sinäkin minun.
Vielä kuitenkin Sinulle kysymys.
Osasitko antaa Uskolle lohdutusta, vai halusitko vain moittia toisten "julmuutta"?
En usko että kukaan pystyy
kujeilemaan tälläisellä
asialla ja tekemässä
tälläistä pilaa itsestään,
tyhmiä olette jos niin
uskotte.
Vainko minä Sinun mielestäsi olen paha?
Hyvää jatkoa Sinulle.
Et sitten varmasti,miksi olisit?
Sanoin vain mieli piteeni asiasta,
että ei tälläistä kukaan kirjoita jos ei todella ole hätä ja kun kuolema läheltä koskettaa,
hakee monta kertaa apua sieltä missä ei
kukaan tunne,Usko on menettänyt avovaimonea
hiljakkoin ja sairaalaan ei pääse
ennen maanantaita siksi ystävät ovat
neuvoneet hänet tänne kirjoittamaan,
mikä nyt ei ole kyllä mikään oikein hyvä
paikka minun mielestäni,mutta jos helpottaa
niin mikäs siinä.
Tälläisen käsityksen minä olen saanut
hanen viesteistään,joten emme kai lisää
hänen taakkaansa kukaan.
Lopettaisimmeko toistemme syyttelyn.
Tässäkin asiassa toivoisin, että ne joilla taitoa ja kykyä on pyrkisivät hoitamaan tilanteen.
Nyt jos koska ylläpitokin voisi osoittaa olevansa tehtäviensä tasalla.
Kaikenlaisissa jonninjoutavissa kyllä osataan puuhastella, jopa hyvää ja asiallista keskustelua häiriten.
Asiaan heidän olisi tullut puuttua jo ensimmäisten puheenvuorojen jälkeen kun siihen kerran keinot ovat.
Missäs ne palstan asiantuntijat mdeekoo ja varoittaja nyt luuraavat "ammattitaitoineen" ja kumpuloiden kirjoineen kun todellista apua kaivattaisiin ?
Usko on ollut poissa jo pitkään vai ?
eniten lyö Raamatulla ja muilla kirjoilla toisia päähän?
syyttelystä kysymys, pelkästään toteamuksesta.
nyt ilmoituksesi, mutta aina sitä voi vieläkin vastata, vaikka aiheesta on jo kirjoitettukin.
Olen vieraillut tavallisissa- että myös mielisairaaloissa, avo- että suljetuilla osastoilla. Enkä suinkaan hoidettavana, vaan aivan muissa ominaisuuksissa.
Geriatrisilla osastoilla (dementia ym.) on monissa paikoissa potilaiden käytössä nettiyhteys vapaasti käytettävissä.
Mielisairaaloissa (joissakin) suljetuilla ei tietääkseni ole potilaiden käytössä nettiä. Siellä on sosiaalihoitaja ja muu henkilökunta, jotka hoitavat nuo juoksevat ja pakolliset asiat puolestasi. Jos sinulla on vaikka joku ns. tukihenkilö, niin hän voi maksaa juoksevat maksut.
Itse olen erään luottohenkilö, jolloin voin osallistua osaston palavereihin ja auttaa monin tavoin yhdessä asiakasta kuntoutumaan.
Voin kuvitella tuskasi, jos itse vapaaehtoisesti ajaudut hetkeksi hoitolaitoksen sisälle.
Nuo ajanjaksot kestävät vaan useita viikkoja, jos haluaa niistä olevan vastaavaa hyötyä sieltä palattuaan.
Olen joutunut vuosia seuraamaan hyvinkin läheltä ja voin sanoa, että se ei tule olemaan helppoa.
Tuo on jo paljon, kun ihminen hakeutuu itse, eli huomaa tarvitsevansa ulkopuolista apua.
Olen vaan ihmetellyt tuota lääkityspuolta, mihin asiakas joutuu sinne mentyään. Paljon on myös alkosta riippuvaisia, niin hoito on aika monisäikeistä.
Menin sivuun kysymästäsi aiheesta, netin käytöstä.
En tosin voi tietää hoitosi akuutillista tarvetta, eli avolla uskoisin olevan mahdollista vaikka näihinkin keskusteluihin kirjoittamiseen.
"Jos suru savuaisi,
maa peittyisi savuun.
Ja silti tämänkin surun alla on tuli, sydämeni palaa, eikä kulu.
Eeva-Liisa Manner 1964:
Niin vaihtuivat vuoden ajat.
Mielestäni runo voisi luoda lohtua surevalle ihmiselle, ihmiselle, jolla ei elämä kulje nyt. Sisältö on lohduttavan rauhallinen ja sitä tämä ihminen tarvitsee. Runoa voitaisiin käyttää mielenterveydestä kärsivien ihmisten hoidossa. Maailma on pohjimmiltaan täynnä surua.
Kopioin tämän netistä Sinulle Usko.
sinulle kuitenkin. Huominen on taas parempi.
Vastaanpa kun koskettää läheltä itseäni-
käytyäni läpi *surutyön*!Kohdallasi sattui tämä kaikki ajankohtana vielä,joka meitä ihmisiä koskettaa muutenkin Jouluna.Voin vaan hieman ymmärtää tunteesi ja tuskasi?!!!!
En usko,et sairaala olisi hyvä idea,siellä saat vaan lääkitystä,joka siirtää *surutyötäsi myöhempään*Ota kaikenkin urheasti ohjat käsiisi ja käy mitä nopeimmin kaikki läpi.
Itse sain ystävältä kirjan,joka käsitteli *Surutyön monet vaiheet*Suosittelen sellaisen hankkimista,opit ymmärtämään itseäsi ja mielialojasi,siinä on todella monta tuskallista vaihetta,joita ilman tietoa voi sävähtää,että tuunko minä*hulluksi*??
Surutyön prosessi on pitkä,mitä perusteellisemmin annat mielesi myllertää,mitä enemmän itket,mitä enemmän vihaat(lähtenyttä) se auttaa sinua selviytymään takas Elämään!!
Jäin totaalisesti yksin,kun lapseni palasivat omiin kuvioihinsa-seuraavalla käynnillä nuorinlapseni haki minulle chatin.Olen chatista saanut itselleni avun,yölläkin kun tuska kävi sietämättömäksi,eikä unesta ollut tietoakaan-nousin ja avasin ruudun,siellä on jokavuorokauden aikaan ihmisiä..En voinut häiritä ystäviäni yöllä,vaikka he pyysivät siten tekemään..mutta chatissa en häirinnyt,olin joukossa.Keskustelu palstalla pelkästään olemalla,aihe pysyy raskaana,on päästävä iloiseen ilmapiiriin..koska Elämän on jatkuttava kaikesta huolimatta!Tuokoon Uusi-Vuosi Sinulle uusia hyviä tuulia ja kuivattakoon lempeästi kyyneleesi kasvoiltasi!Jaksamista,älä säästä tunteittesi myrskyjä!!