Mä oon vasta 14 vuotias tyttö, mutta mun elämä on
jo nyt täyttä helvettiä... Mä juon joka
perjantai... Porukat ei tiettykään hyväksy
sitä ,mutta minkä ne sille voi!? Mä haluisin
niiltä edes vähän ymmärrystä, mutta ne ei
ilmeisesti oo ikinä ollut nuoria! Koulussa menee
huonosti. On uhkailtu jopa tarkkiksella.
Jätkäkaverin mä jätin 2 kuukautta sitten, vaikka
rakastankin sitä edelleen. Mä vaan en voinut olla
sen kanssa enää. En halunnut sitoutua silleen. Se
alko olee liian vakavaa. Sen jätkän elämä pyöri
vaan mun ympärillä. Nyt kuitenkin tuntuu pahalta.
Se oli ainut ihminen tässä maailmassa, jonka mä
tiesin välittävän musta. Mä tiesin, että olin
tärkee. Nyt joka ilta itkin itteni uneen. Ja
sitten mä alotin sen. Viiltelyn... Mä tein sitä
joka ilta. Mä nautin kun muhun sattu ja nautin
kun näin veren vuotavan. Kai mä kuvittelin, että
se kaikki tuska häviää veren mukana. Mutta eihän
se niin oo. Mä tajusin sen vasta sillon kun
kaveripiirissä mua alettiin kutsumaan "kuorituksi
mandariiniksi." Se tuli siitä kun yx jätkä näki
yksissä bileissä mut partakoneen kanssa... Mä en
kestänyt ihmisten outoja katseita koulun
käytävillä ja mä lopetin sen. Ja se oli tähän
astisen elämäni viisain teko. Nyt mä kadun joka
päivä sitä. Mun kädet on täynnä arpia. Se kaikki
tuska on tatuoitu mun käteen. Varmistamaan etten
mä ikinä unohda sitä aikaa. Kai ne siitä joskus
lähtee tai ainakin vaalenee, mutta harmittaa vaan
kun kesäkin on tulossa ja täytyy alkaa käyttää
hihattomia paitoja. Arvet ei todellakaan oo kivan
näköisiä... Mä en tee sitä enää koskaan. Itku ja
puhuminen on kaksi parasta asiaa tuskan
hävittämiseen. Mä en ikinä unohda mun entistä
jätkäkaveria. Mä rakstan sitä. Luultavasti
ikuisesti, mutta mä en voi olla sen kanssa. Se
satutti mua paljon enemmän kuin yksin oleminen.
Se jätkäkin kai rakstaa mua edelleen. Tai niin
ainakin sen kaverit sanoo, mutta kai sekin on
tajunnut, että meidän yhdessä olo on mahdotonta.
Mä vaan haluun sanoo kaikille, että ei viiltely
auta mitään. Puhukaa ystäville, perheelle tai
vaikka k0ulun kuraattorille. Niin se tuska
helpottaa vähitellen, ei veren mukana!
jo nyt täyttä helvettiä... Mä juon joka
perjantai... Porukat ei tiettykään hyväksy
sitä ,mutta minkä ne sille voi!? Mä haluisin
niiltä edes vähän ymmärrystä, mutta ne ei
ilmeisesti oo ikinä ollut nuoria! Koulussa menee
huonosti. On uhkailtu jopa tarkkiksella.
Jätkäkaverin mä jätin 2 kuukautta sitten, vaikka
rakastankin sitä edelleen. Mä vaan en voinut olla
sen kanssa enää. En halunnut sitoutua silleen. Se
alko olee liian vakavaa. Sen jätkän elämä pyöri
vaan mun ympärillä. Nyt kuitenkin tuntuu pahalta.
Se oli ainut ihminen tässä maailmassa, jonka mä
tiesin välittävän musta. Mä tiesin, että olin
tärkee. Nyt joka ilta itkin itteni uneen. Ja
sitten mä alotin sen. Viiltelyn... Mä tein sitä
joka ilta. Mä nautin kun muhun sattu ja nautin
kun näin veren vuotavan. Kai mä kuvittelin, että
se kaikki tuska häviää veren mukana. Mutta eihän
se niin oo. Mä tajusin sen vasta sillon kun
kaveripiirissä mua alettiin kutsumaan "kuorituksi
mandariiniksi." Se tuli siitä kun yx jätkä näki
yksissä bileissä mut partakoneen kanssa... Mä en
kestänyt ihmisten outoja katseita koulun
käytävillä ja mä lopetin sen. Ja se oli tähän
astisen elämäni viisain teko. Nyt mä kadun joka
päivä sitä. Mun kädet on täynnä arpia. Se kaikki
tuska on tatuoitu mun käteen. Varmistamaan etten
mä ikinä unohda sitä aikaa. Kai ne siitä joskus
lähtee tai ainakin vaalenee, mutta harmittaa vaan
kun kesäkin on tulossa ja täytyy alkaa käyttää
hihattomia paitoja. Arvet ei todellakaan oo kivan
näköisiä... Mä en tee sitä enää koskaan. Itku ja
puhuminen on kaksi parasta asiaa tuskan
hävittämiseen. Mä en ikinä unohda mun entistä
jätkäkaveria. Mä rakstan sitä. Luultavasti
ikuisesti, mutta mä en voi olla sen kanssa. Se
satutti mua paljon enemmän kuin yksin oleminen.
Se jätkäkin kai rakstaa mua edelleen. Tai niin
ainakin sen kaverit sanoo, mutta kai sekin on
tajunnut, että meidän yhdessä olo on mahdotonta.
Mä vaan haluun sanoo kaikille, että ei viiltely
auta mitään. Puhukaa ystäville, perheelle tai
vaikka k0ulun kuraattorille. Niin se tuska
helpottaa vähitellen, ei veren mukana!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on samoja kokemuksia oli pakko jättää jätkä
kaveri...alkoi lopulta viiltely..jne...Mä pääsin
siitä jätkästä yli ja nyt kaduttaa ettei ne
jäljet lähe koskaan pois mä oon nyt onnellisempi
kun koskaan ja mä oon melkein unohtanu tän mun
entisen mutta kun mä katson mun käsiä niin mä
muistan aina sen...mun entisen...stemiä :)
tää ei ny oo nii ihmeellinen kommentti mut
kuitenki sanon mä koitin kerra milt se
villtäminen tuntuu ihan vaa six et ku kaik mun
kamut villtelee ja sanoo et se nii ihanaa!*ja
hah*se sattuu ja helvetist jälki ei lähe koskaa
pois ja sille!mä inhoon mun elämää ja jos voisin
vaihtaa sen tekisin sen heti!mutta mua helpotta
ku *heh*lävistelen eii tää nyt mitenkää poikkee
villtelyst mut se ei satu
jotkut sanoo masokistix ja sellast mut se on
oikeest kivaa!se varsinki ku sä tunget sen neulan
sun esim.korvalehteen ja siit kuuluu semne ihana
ääni ku se iho lävistyy siis sitä ei voi
kuvail!!oon lävistäny korvani 4kertaa ja napani 3
kertaa.....eka jäädytin mut en enää!!!mul ei oo
tulhetunu mikää lävistys minkä oon tehny ite mut
ne kylläki mitkä oon ottanu jossai
pleissis!!joten en tie kumpi on
järkevämpää!!!maksaa parikyppii siit eet saa
reijän korvaa ja sit joutuu kuitenki ootta korun
pois ku se tulhetuu!!!tai sitte lävistää ite
ilmasex ilman seurauksii=)ja mikä helpointa sen
voi tehä pienestä mieli johteesta otan vaan
neulan seinästä ja tungen sen
korvaani=)...tekeekö joku muu samoin`???
Mä tein itelleni reikiä. Siis korvaan. Tein
yhteensä 3 ja niistä kax tulehtu. Enää en oo
tehnyt... Ei oo kovinkaan järkevää... Ne mitkä
oon ottanut jossain liikkeessä ei oo tulehtunut=)