Turun Sanomissa oli 2.1.04 yleisön osaston kirjoitus otsikolla "miksi ette pysähtyneet?"
Siinä lyhykäisyydessään hiihtäjät eivät pysähtyneet kolmivuotiaan pienen koiran takia, vaan hiihtivät sen edellään paniikkiin ja kuoliaaksi. Järkytyksekseen omistaja löysi koiransa kilometrien päästä kuolleena hangesta. Hiihtäjät olivat jatkaneet matkaansa.
Siinä lyhykäisyydessään hiihtäjät eivät pysähtyneet kolmivuotiaan pienen koiran takia, vaan hiihtivät sen edellään paniikkiin ja kuoliaaksi. Järkytyksekseen omistaja löysi koiransa kilometrien päästä kuolleena hangesta. Hiihtäjät olivat jatkaneet matkaansa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Oletan että koiraa ulkoilutettiin yleisellä hiihtoladulla. Koiraa ei saa viedä yleiselle hiihtoladulle. Ei kytkettynä, ei vapaana. Koiran vieminen ladulle voidaan erikseen sallia, mutta todennäköisesti kyseisellä ladulla ei sallita koiria?
Koiran kuolema on ulkoiluttajan syy. Koiraa voi ulkoiluttaa paljon turvallisemmin ja laillisemmin, miksi valita hiihtolatu??
Ikävä loppu koirale, isäntäkin on täysi torvi kun pitää koiran irti tämän laatusilla paikoilla.Kun koira on kyketynä ei kukaan hiihtä sitä hengiltä
lakia ja järjestystä... herrajumala, sen puitteissa sitten voi rääkätä elukoita hengiltä. Katsos, kun sekin on kielletty laissa ja järjestyksessä. Elävä olento on tärkeämpi kuin latu, hiihtäjillä ei ole oikeutta määrätä rangaistuksista. Tuohan on lievä järjestysrike, jos eläin on karannut ladulle, sakot saa ehkä maksimissaan. Ikävä, että kyseiset tyypit on Turusta, lausun kuitenkin toivomuksena, että tulisi karhu seuraavaksi heidän ladulleen tallustelemaan, onhan urhoilla sauvat. Koiran kuolema on hiihtäjän syy. Ja hän on myös korvausvelvollinen. Koiran taluttaja maksaa rikesakon ja hiihtäjä korvaa koiran omistajalle koiran hinnan henkiset kärsimykset.
Vaikka se nyt sitten onkin laissa kiellettyä pitää koiraa vapaana,niin ei kenenkään tarvitse silti olla niin kusipää että "mennään yli vaan,KUNTO kuitenkin ennenkaikkea"
mikä estää pysähtymästä?jos helvetti koira on tiellä,niin ei sen päälle kuitenkaan tarvitse ajaa.Eiköhän se itse olisi juossut pois.
"päälle vaan suksihirviöt" pois alta koirat ja männynkävyt täältä me suksittelijat huristelemme.
huoh...
kaikenlaisia pässejä täältä maailmasta löytyykin,olen ehkä itsekkin pässi.Mutta ihan miten vaan,olihan tämä vain minun mielipide.
Olen kuitenkin yhä sillä kannalla että koiran omistajat voisivat kyllä pitää hieman enemmän huolta niistä koiristaan.Jos on kiellettyä pitää koiraa vapaana,niin silloin EI pidetä.Mitä kohtaa sanasta EI jotkut eivät ymmärrä?
olen itsekin koiran omistaja,ja pidän kyllä huolen että koira on remmissään.Koirapuistossa käyn sitä juoksuttamassa,vaikka tiedän ettei se karkaisi,mutta laki on laki.Eipähän ainakaan ole pelkoa että suksittelijat jyräisivät yli,tai hullu naapurin setä ampuisi haulikolla.
Laki kylläkin sanoo myös että toisten lemmikkejä EI saa tappaa luvatta...
jos meijän naapurin pikkukoira juoksisi pihallemme räksyttämään,ei mulle ihan heti tulisi mieleen mennä tappamaan se.Ottaisin sen varmasti syliin ja veisin kotiinsa,tai jäisin vaan odottaa kunnes se häippäsee.Ei se ole niin vaikeata. :)
Koiraa minäkin säälin, mutta ulkoiluttajaa en sääli. Hiihtäjien syyllisyydestä en osaa sanoa kun en tapausta paremmin tunne. "Ladut kiellettävä" ei maininnut kuoliko koira paniikkiin, voimien loppumiseen, sydänkohtaukseen vai kirjaimellisesti hiihtäjien/suksien/sauvojen alle.
jos hiihtäessäni koira juoksee ladulle, pysähdyn jos huomaan omistajan lähellä. Ehdottomasti en aja päälle, en aja edelläni, ja saatana jos jonkun koira kuolee mun edessäni niin sitten soitetaan jo poliisit. Jos huomaan kuolleen koiran, ilmoitan siitä heti. herrajumala sentään!!!! Mitä helvetin olympiasankareita siellä on, kun hiihtäävätkin koirat hengiltä, ja turha puhua mistää alamäestä, turussa kun niitä ei ole ja jos on niin ne on lyhyitä, ei mikään koira siihen kuole.
ensin edes asioista selvää ennen tänne vaahtoamista. Koiran kuolinsyytä ei sen omistajakaan tiennyt, näkyviä vammoja ei ollut.
Ja mikä ihmeen vimma koiran ulkoiluttajalla oli mennä hiihtolatujen läheisyyteen tai jopa reunustaa kävelemään.
Hiihtäjissä on aika usein kyllä aikamoisia kusipäitä mutta ikävän usein ilmenee melkoista itsekkyyttä koiraihmisiltäkin. Oma hurtta on maailman napa ja kaikki on sille sallittua.
HIIHTO LADULLA EI SAA PITÄÄ KOIRAA IRTI JO ELÄIMEN TURVALLISUUDENKIN KANNALTA KOIRA KIINNI.OMISTAJA TEKI VÄÄRIN KUN PITI KOIRAA IRTI ETTÄ TOINEN SÄIKÄHTÄÄ HIIHTÄJIÄ.
voi v...u. siellä on ton tyyppisiä hiihtäjiä, ei ne voi pysähtyä, kun niitten sykemittari tekee jotain ylimääräistä, sellaisilta tyypeiltä pitäisi kieltää hiihtäminen yleisillä laduilla. Metsässähän vast hiihtämään oppii :D.
Mutta, tämä on todella oikea ongelma ja veikkaan, että tällaisesta lähti se tapaus joku vuosi sitten, kun ladulle oli kaadettu hiekkaa, ja joku hiihtäjä kuoli, kun tuli äkkipysäys. Aikuisten ihmisten käytös on selittämättömän törkeää, ei voi edes väkivaltaelokuvilla puolustella.
Eläinrääkkäyksestä ei todellakaan nyt puhuta. Hiihtäjien osuus koiran kuolemassa oli ilmeisesti ainoastaan koiran takana hiihtäminen!
Koiralla oli ladulta poistumisen mahdollisuus, mutta koira ei ymmärtänyt poistua ladulta.
Ei hiihtäjiä voida tapauksesta syyllistää.
Hiihtäjiä voidaan syyttää vain jos he aiheuttivat koiran kuoleman sauvoillaan/suksillaan/yli hiihtämällä!
jeesus mikä sirkus, hiihtäjät ja koirat.
Kummat on pahempia en tiedä.
Toiset pitäisi viedä koiraparatiisiin Australian aavikolle ja toiset luisteluradalle kun noita korpia ei Turussa oikein riitä.
Päästäkää nyt perkeleen penikseenjatkeenkasvattajat pitt-bullinne irti kerta kaikkiaan ja säädetään laki että koirantappopistoolia saa lenkkipolulla jokainen kantaa!
Pidä pistoolisi valmiina kädessä,
muuten et meidän ehdi jos meidän
petoa isketän.
Kato vaan psykopaatti jos otat väärällä tavalla suihin siltä rumalta hirviöltäsi. Ne helposti tulkitsee typerissä aivoissaan sen väärin ja käy omaan kaulaasi kiinni ..hah hah