Säälittävät

Amikset, olette säälittäviä. Voisin arvostaa amislaista, joka ymmärtää opiskelevansa opistossa. Kaikki eivät pääse korkeakouluihin, eikä niistä valmistuta kolmessa vuodessa. Ettekö ymmärrä että teitä koulutetaan liikaa, insinöörin ammattinimike, on kokenut amiksen takia ankaran inflaation ja tradenomi(!?!) tarkoittaa myyjää, ei johtajaa. Koulustanne saa nykyisin alimman mahdollisen ammattinimikkeen.
545535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Mitenköhän tämä juttu taas menee. Sana ammattikorkeakoulu tarkottaa korkeakoulua. Koulutus on hyvää ja käytännönläheistä. eikö pääasia ole se, että opiskellaan niitä asioita, joita työelämässä todellakin tullaan tarvitsemaan. itse olen Tradenomi ja tällä hetkellä eräässä suomen suurimmista pankeista rahoituspäälikkönä. Siinä mietittävää.

Hauskaa huomata, että joku jaksaa purkautua tällaisesta asiasta. Ainoastaan henkilö, joka on erittäin tyytymätön itseensä tai täysin perehtymätön asioihin, voi sanoa vastaavaa ;)

Äänestä
  • Aivan varmasti olet tradenomin koulutuksella rahoituspäällikkö. Kuulut varmaan myös pankin johtoryhmään ja sulla on satoja ekonomeja alaisena!!
    Herätys.

    Äänestä

  • niin varmaan kirjoitti:

    Aivan varmasti olet tradenomin koulutuksella rahoituspäällikkö. Kuulut varmaan myös pankin johtoryhmään ja sulla on satoja ekonomeja alaisena!!
    Herätys.

    ...kovin monet rahoituspäälliköt kuulua pankin johtoryhmään....ehkä johtajat...

    Äänestä

  • niin varmaan kirjoitti:

    Aivan varmasti olet tradenomin koulutuksella rahoituspäällikkö. Kuulut varmaan myös pankin johtoryhmään ja sulla on satoja ekonomeja alaisena!!
    Herätys.

    ei se pelkkä "nimellinen" koulutus aina ratkaise asioita vaan usein työnantajat katsovat/arvostavat myös muita asioita kuten esimerkiksi työkokemusta?! Tradenomeja työskentelee monissa eri tehtävissä myös päällikkötasolla.

    Äänestä

  • Miten voit olla joku päälikkö ,kun et osaa edes kirjoittaa oikein?

    Äänestä

  • aune kirjoitti:

    Miten voit olla joku päälikkö ,kun et osaa edes kirjoittaa oikein?

    voi rakas aune. ei mene maailmassa onnenlahjat tasan. mihin rahoituspäälikkö tarvitsee oikein kirjoitusta? :) ja miten ihmeessä on mahdollista, että hjallis harkimolla on lukihäiriä ja että einstein ei menestynyt koulussa??? mikään ei ole rassaavampaa kuin mustavalkoinen maailmankatsomus

    Äänestä

  • hessu kirjoitti:

    harva täällä Ammatti Korkea Koulussa ossaa oikein kirjoitusta tai niitä yhdys sanoja. ei niitä opeteta erikseen. niitä oppii lukemalla kaiken laista eikä tällä juuri lueta jos ei ole käyny lukioa niin ei kai niitä kun harva ylä asteelta muista. ei tarvi insinöri ei trade oikein kirjotus taitoa sairanhoitaja ehkä mutta ei myöskään kampaja tai meikki ammattilainen. Oppikoot lukeman ja kirjottaan jossain vaikka kansan opistossa mutta ei täällä. amislainen ja ylpeä amislainen

    Kyllä se yleissivistyksestä paljon kertoo ,enkä usko moisten "kirjailijoiden" kovin pitkälle
    tänä päivänä ilman kirjoitustaitoa pötkivän.

    Äänestä

  • aune kirjoitti:

    Kyllä se yleissivistyksestä paljon kertoo ,enkä usko moisten "kirjailijoiden" kovin pitkälle
    tänä päivänä ilman kirjoitustaitoa pötkivän.

    Liekkö nyt kyse pienestä kärjistämisestä. Toisille nämä netin keskustelupalstat tuntuvat olevan kovinkin virallisia foorumeja kirjoittamisen suhteen. Itse rinnastan nämä keskimäärin rupatteluksi jossa toisen kielelliseen ilmaisuun puuttuminen on lähinnä oman ääliömäisyyden osoitusta. Emmehän me kai puheessakaan puutu toisen ulosantiin vaikka se ollsi kuinka huono tahansa.

    Fiksuimmat meistä myös ymmärtävät ettei mikään yksittäinen ominaisuus tee kenestäkään häviäjää tai menestyjää. Yleissivistyksen määritelmäkin taitaa vähän heitellä henkilöstä riippuen. Toisille se on nippelitiedon hallintaa, toisille virheetöntä kielellistä ja suullista ilmaisua, toisten mielestä jo pelkkä asioiden ulkoa muistaminen on yleisivistystä.

    Minulle yleissivistys on sitä, että tietää maailman menosta oman napansa ulkopuolella mutta ei silti oleta että kaikkien muiden pitäisi tietää samat asiat tai käyttäytyä samoin kuin itse.

    Äänestä

  • kirjotusta kirjoitti:

    harva täällä Ammatti Korkea Koulussa ossaa oikein kirjoitusta tai niitä yhdys sanoja. ei niitä opeteta erikseen. niitä oppii lukemalla kaiken laista eikä tällä juuri lueta jos ei ole käyny lukioa niin ei kai niitä kun harva ylä asteelta muista. ei tarvi insinöri ei trade oikein kirjotus taitoa sairanhoitaja ehkä mutta ei myöskään kampaja tai meikki ammattilainen. Oppikoot lukeman ja kirjottaan jossain vaikka kansan opistossa mutta ei täällä. amislainen ja ylpeä amislainen

    todella säälittävä provo yritys..hohhoijaa..keksisitkö mitään hauskempaa?

    Äänestä

  • provo kirjoitti:

    todella säälittävä provo yritys..hohhoijaa..keksisitkö mitään hauskempaa?

    Provo yritys!!! Miten olisi provoyritys, sekin on yhdyssana.

    Äänestä

  • Tradenomi kirjoitti:

    ei se pelkkä "nimellinen" koulutus aina ratkaise asioita vaan usein työnantajat katsovat/arvostavat myös muita asioita kuten esimerkiksi työkokemusta?! Tradenomeja työskentelee monissa eri tehtävissä myös päällikkötasolla.

    ammattitaito ratkaisee. onhan sonera-teliassakin harri koponen koulutukseltaan merkonomi ja taitaa pestä tullen mennen ekonomit ja tradenomit.

    Äänestä

  • Konsultti kirjoitti:

    Liekkö nyt kyse pienestä kärjistämisestä. Toisille nämä netin keskustelupalstat tuntuvat olevan kovinkin virallisia foorumeja kirjoittamisen suhteen. Itse rinnastan nämä keskimäärin rupatteluksi jossa toisen kielelliseen ilmaisuun puuttuminen on lähinnä oman ääliömäisyyden osoitusta. Emmehän me kai puheessakaan puutu toisen ulosantiin vaikka se ollsi kuinka huono tahansa.

    Fiksuimmat meistä myös ymmärtävät ettei mikään yksittäinen ominaisuus tee kenestäkään häviäjää tai menestyjää. Yleissivistyksen määritelmäkin taitaa vähän heitellä henkilöstä riippuen. Toisille se on nippelitiedon hallintaa, toisille virheetöntä kielellistä ja suullista ilmaisua, toisten mielestä jo pelkkä asioiden ulkoa muistaminen on yleisivistystä.

    Minulle yleissivistys on sitä, että tietää maailman menosta oman napansa ulkopuolella mutta ei silti oleta että kaikkien muiden pitäisi tietää samat asiat tai käyttäytyä samoin kuin itse.

    Huono kirjoitustyyli on lukijoiden aliarvioimista
    ja välinpitämättömyyttä.Ei kenenkään ole kiva, saatikka sitten helppoa lukea ihan paskaa tekstiä.
    Osoitat jutullasi melkoista "psykologian" tuntemusta.
    Ulosanti ja kirjoittaminen ovat kaksi eri asiaa.
    Kenenkään ei tarvitse käyttäytyä jonkun muun tavoin,mutta yleiset normit ovat kyllä olemassa.

    Äänestä

  • armi kirjoitti:

    epävirallisilla suunsoittopalstoilla? Jos vähänkään enemmän on harrastanut erilaisilla keskustelupalstoilla liikkumista niin huomaa, että tämäntyyppiset foorumit eivät takuulla ole niitä paikkoja joissa "yleisen normin" mukaista on kirjoittaa virheetöntä kirjakieltä. Paska teksti ei kaikille välttämättä tarkoita samaa kuin esim. sinulle. Toiset eivät edes huomaa virheitä vaan lukevan sen asian. Toinen juttu on tietysti nämä "haista vittu..." -tyypin viestit joilla ei varmaankaan ole edes tarkoitus harrastaa mitään oikeaa kommunikointia..

    Psykologiaa en ole lukenut pätkääkään mutta osaan ajatella siitä huolimatta omilla aivoillani enkä puutu jokaiseen pikkuseikkaan tai virheeseen jonka huomaan viesteissä. Mielestäni ulosanti ja kirjoitustaito ovat täällä keskustelupalstoilla aika lähelle sama asia muiden kannalta.

    Puhekieli ja kirjoitettu kieli ovat kaksi eri asiaa.

    Virheetöntä ulosantia kukaan ei kai odotakkaan mutta jos kirjoitus kuhisee yksin kertaisia yhdys sana-virheitä niin kyllä siitä voi päätellä jotain kirjoittajan sivistyksestä. Ei millään pahalla.

    Äänestä

  • Hörö kirjoitti:

    Virheetöntä ulosantia kukaan ei kai odotakkaan mutta jos kirjoitus kuhisee yksin kertaisia yhdys sana-virheitä niin kyllä siitä voi päätellä jotain kirjoittajan sivistyksestä. Ei millään pahalla.

    Tosi on,mutta jos ei ymmärrä,niin ei ymmärrä-ja sillehän ei mitään mahda.Rautalangastakaan ei sitä pysty vääntämään,eikä mikään konsultti
    kertomaan

    Äänestä

  • armi kirjoitti:

    Tosi on,mutta jos ei ymmärrä,niin ei ymmärrä-ja sillehän ei mitään mahda.Rautalangastakaan ei sitä pysty vääntämään,eikä mikään konsultti
    kertomaan

    opettelisit ensin itse kirjoittamaan ja vasta sitten moittisit toisia! Hyvää loppiaisen jatkoa!

    Äänestä

  • armi kirjoitti:

    Puhekieli ja kirjoitettu kieli ovat kaksi eri asiaa.

    täällä keskustelufoorumeilla täytyy ilmeisesti pysytellä vain kirjallisen viestinnän puolella. En tiedä tuliko mielipiteeni selväksi edellisistä viesteistä mutta lyhyesti:
    Keskustelufoorumeille kirjoittelu on lähinnä puhekieltä.

    Äänestä

  • Mun mielestäni näissä keskusteluissa on hukattu pointti.

    Yritetään verrata yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Se on vähän niin kuin vertaisi keskenään laulua ja painia.

    Yliopistossa annetaan korkealaatuista teoriakoulutusta ja viedään perustiedettä eteenpäin.

    Ammattikorkeakoulussa annetaan korkeatasoista koulutusta, jonka lähtökohtana on työelämän tarpeet. Perustiedettä ei tehdä juuri, mutta sen sovellutuksia kehitetään.

    Nykyään vaaditaan monissa töissä korkeatasoista, mutta käytännönläheistä osaamista. Toisissa vaaditaan korkeatasoista puhtaan teorian osaamista. Molemmissa korkeakoulutyypeissä opiskelleille on oma paikkansa. Turha kinastella, kumpi voittaa; laulaja vai painija. Voiton mahdollisuus riippuu suuresti siitä, missä lajissa kilpaillaan.

    Sekä perustieteen kehittämisessä ja sen soveltamisessa riittää varmasti haasteita kaikille, kun Suomea kehitetään edelleen.

    Äänestä

  • aune kirjoitti:

    Miten voit olla joku päälikkö ,kun et osaa edes kirjoittaa oikein?

    Voi kuule. Et edes tiedä miten korkeissa asemissa ja hyvin pärjänneitä ihmisiä sitä onkaan, jotka eivät välttämättä osaa kirjoittaa omaa äidinkieltään. Tämä on toki valitettava, mutta informatiivisesta näköjulmasta viestin informatiivinen arvo lienee sen ulkoista siisteyttä tärkeämpää.

    Äänestä

Huomaatko, että tällä palstalla on aiheena ammattikorkea, ei ammattikoulu. Eli mitä nää täällä itket. Et taida itse olla kovin fiksu kun et osaa edes kategoriaa oikein valita.

Missä sanakirjassa sana tradenomi=myyjä?

Tyhmä!!!!!!!!

Äänestä
  • Tiedän monia tapauksia, jotka eivät ole päässeet sisään ammattikorkeakouluun, mutta yliopistoon sen sijaan ovat.
    Riippuu vähän siitä, mitä hakee lukemaan!

    Äänestä

ei kuulu sulle, miten muut opiskelee ja missä koulussa. Keskity vaan omaan koulutuksees niin kuin muutkin. Ja onneks kaikki ei mee yliopistoihin..

Äänestä
  • Näihin sisäänpääsyjuttuihin vaikuttaa moni aisia, mm. se että nykyään kaikkien alle 25 vuotiaitten on PAKKO hakea ammatilliseen (korkea)koulutukseen. Toisin sanoen moni hakee yhteishaussa amk:hon pakosta. Yhteishakutilastoja ei siten voi lukea yksiselitteisenä kuvauksena esim. siitä, miten suosittu jokin oppiala on. Toisaalta pääsykokeet ovat eri aloilla ja eri oppilaitoksissa varsin erityyppisiä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Näihin sisäänpääsyjuttuihin vaikuttaa moni aisia, mm. se että nykyään kaikkien alle 25 vuotiaitten on PAKKO hakea ammatilliseen (korkea)koulutukseen. Toisin sanoen moni hakee yhteishaussa amk:hon pakosta. Yhteishakutilastoja ei siten voi lukea yksiselitteisenä kuvauksena esim. siitä, miten suosittu jokin oppiala on. Toisaalta pääsykokeet ovat eri aloilla ja eri oppilaitoksissa varsin erityyppisiä.

    Sori, edellinen viesti tuli vahingossa väärää kohtaan. Viesti oli tarkoitettu nimimerkki Sahramille.

    Äänestä

sillä et ole ilmeisesti päässyt kirjoituksesi perusteella mihinkään kouluun. Yritä jaksaa ja yritä vaikka touhuta raksalta sekatyömiehen hommia. Meitä on kato joka junaan ja osa jää sitten asemalle, niinkuin sulle on käynyt.

Äänestä

koskaan kysynyt itseltäsi, miksi? Miksi juuri sinusta tuli lihava ja kaiken lisäksi tyhmä? Voi hyvä jumala kumpa sinusta olisi ollut joksikin. Nyt et ole muuta kuin kirjaimia kuvaruudulla.

Äänestä
  • mix ei oo ammatti korkea koulun lyhennys akk Ammati Korkea Koulu = AKK vaan amk josta tullee mieleen ammattikoulu. Pitäis olla AKK = Ammatti Korkea Koulu kun on se korkea koulu ei pelkkä Ammatti Koulu

    TRade

    Äänestä

  • miksei akk kirjoitti:

    mix ei oo ammatti korkea koulun lyhennys akk Ammati Korkea Koulu = AKK vaan amk josta tullee mieleen ammattikoulu. Pitäis olla AKK = Ammatti Korkea Koulu kun on se korkea koulu ei pelkkä Ammatti Koulu

    TRade

    siksi että AKK-lyhenne on ainakin muistaakseni jo käytössä. Aikuiskoulutuskeskus tai miten se nyt virallisesti onkaan.

    Äänestä

  • miksei akk kirjoitti:

    mix ei oo ammatti korkea koulun lyhennys akk Ammati Korkea Koulu = AKK vaan amk josta tullee mieleen ammattikoulu. Pitäis olla AKK = Ammatti Korkea Koulu kun on se korkea koulu ei pelkkä Ammatti Koulu

    TRade

    akk on aikuiskoulutuskeskus joka on vanhempi yksikkö kuin ammattikorkeakoulu joten siksi amk nimike jäi ammattikorkeelle

    Äänestä

"Kaikki eivät pääse korkeakouluihin, eikä niistä valmistuta kolmessa vuodessa"
Kaikki eivät pääse myöskään ammattikorkeakouluun, joten on pakko hakea yliopistoon tai korkeakouluun...

Äänestä
  • Johan vitsin murjaisit, en tunne ainoatakaan joka olisi korkeakouluun hakenut siksi ettei päässyt amk:iin, toisin päin kyllä useitakin (ml. itseni). Toisaalta jo ekana vuonna amk:n surkean tason paljastuttua otin itseäni niskasta kiinni ja ponnistin kuitenkin sinne oikeaan korkeakouluun. Eikä ole tarvinnut katua muuta kuin sitä etten jo alunperin nähnyt tarpeeksi vaivaa korkeakouluun pääsemiseksi, vaan hukkasin amk:ssa aikaa.

    Äänestä

  • huuliveikko kirjoitti:

    Johan vitsin murjaisit, en tunne ainoatakaan joka olisi korkeakouluun hakenut siksi ettei päässyt amk:iin, toisin päin kyllä useitakin (ml. itseni). Toisaalta jo ekana vuonna amk:n surkean tason paljastuttua otin itseäni niskasta kiinni ja ponnistin kuitenkin sinne oikeaan korkeakouluun. Eikä ole tarvinnut katua muuta kuin sitä etten jo alunperin nähnyt tarpeeksi vaivaa korkeakouluun pääsemiseksi, vaan hukkasin amk:ssa aikaa.

    "Johan vitsin murjaisit, en tunne ainoatakaan joka olisi korkeakouluun hakenut siksi ettei päässyt amk:iin, toisin päin kyllä useitakin (ml. itseni)..." Sinäpä se huulveikko olet! Tunnetko tosiaan niin paljon ihmisiä, että voit yleistää kokemuksiasi?
    Minä tiedän henkilöitä, jotka eivät ole lukion jälkeen päässeet ammattikorkeaan edes pääsykokeisiin eivätkä korkeakouluun kokeissa käytyään. Korkeakoulun paikka avautui yhdelle vasta toisella yrittämällä, mutta ammattikorkean pääsykokeet ei silloinkaan!!
    Kaikenlaista voi sattua.....

    Äänestä

  • hgr kirjoitti:

    En halua provoilla.

    Neljä KTM-ystävääni (yksi vasta opiskelija) eivät aikoinaan päässeet AMK:n liiketalouden pääsykokeisiin. Summarum: ehkä hyvä heille, ehkä ei.

    BTW: yksi (valmis) KTM-ystäväni työtön, kaikki AMK-ystäväni oman alansa töissä. Toki myönnän, että KTM-ystäväni tienaavat hiukkasen enemmän, mutta se heille suotakoot. AMK-jampat tekevät kuitenkin eri "asteen" töitä, mutta juuri niitä, mihin heidät on koulutettu.

    Hyvää alkavaa vuotta.

    P.S. Jos muut vituttaa, kannattaa aina katsella hetken peiliin ja mietiskellä.

    Äänestä

Tiedän, että tradenomit ovat menestyneet työelämässä hyvin ja päässeet todella korkeatasoisiin työtehtäviin arvostettuihin isoihin yrityksiinkin. Ja heitä arvostetaan juuri työelämän tarpeita vastaavan osaamisen ansiosta.

Vain lukutaidottamat tai muuten rajoittuneet väittävät, etteivät ammattikorkeakoulut ole korkeakouluja. Nimittäin Suomessa voimassa olevien lakien (Jos osaatte lukea, niin tarkistakaa asia.) mukaan kaikki ammattikorkeakoulut ovat korkeakouluja. Koulutusjärjestelmämme ylin aste muodostuu korkeakouluista, joita ovat ammattikorkeakoulut ja akateemiseen tutkintoon johtavat yliopistot ja korkeakoulut (TKK:t ja KK:t).

Ja ammattikorkeakouluisssa opiskelevat: olkaa ylpeitä oppimistanne tiedoista ja taidoista, jotka mahdollistavat Teille useimmiten nopeamman ja helpomman työllistymisen kuin akateeminen tutkinto. Ja vasta työssä osoitettu osaaminen on se mittari, millä työnantajat sitten arvostavat työntekijöitä valitessaan jo yrityksessä työskentelevien joukosta tyontekijöitä uusiin tai ylempiin tehtäviin.

Äänestä
  • amikset, kun korkeakoulututkinto on kokenut inflaation ja nykyään siitä puhutaan suurinpiirtein yhtä vaativana kuin ylioppilastutkinto. Hain itse yliopistoon, koska asetan aina riman niin ylös kuin mahdollista. Halusin saada parasta mahdollista koulutusta mitä Suomessa voi saada ja olla ylpeä itsestäni. Valmistuin ennätysajassa (2 v. 3 kk) ja menin töihin samantien. Nyt saan lukea juttuja, joissa pääsykokeisiin ja valmennuskursseihin monta tuhatta euroa panostanut ja kymmeniä tuhansia tunteja lukusalissa hikoillut yliopisto-opiskelija joutuu kilpailemaan työpaikoista opistotutkinnon suorittaneiden ja tradenomien kanssa, jotka ovat suurinpiirtein päässeet kouluun, kun ovat osanneet kirjoittaa nimensä ja osoitteensa oikein, jotta kouluun sisäänpääsy -ilmoitus löytää perille. Tulee väistämättä mieleen Kiinasta Suomeen lennätetyt kivimiehet, jotka vievät alhaisen palkkatasonsa takia työpaikat suomalaisilta ammattimiehiltä.

    Äänestä

  • Ktm kirjoitti:

    amikset, kun korkeakoulututkinto on kokenut inflaation ja nykyään siitä puhutaan suurinpiirtein yhtä vaativana kuin ylioppilastutkinto. Hain itse yliopistoon, koska asetan aina riman niin ylös kuin mahdollista. Halusin saada parasta mahdollista koulutusta mitä Suomessa voi saada ja olla ylpeä itsestäni. Valmistuin ennätysajassa (2 v. 3 kk) ja menin töihin samantien. Nyt saan lukea juttuja, joissa pääsykokeisiin ja valmennuskursseihin monta tuhatta euroa panostanut ja kymmeniä tuhansia tunteja lukusalissa hikoillut yliopisto-opiskelija joutuu kilpailemaan työpaikoista opistotutkinnon suorittaneiden ja tradenomien kanssa, jotka ovat suurinpiirtein päässeet kouluun, kun ovat osanneet kirjoittaa nimensä ja osoitteensa oikein, jotta kouluun sisäänpääsy -ilmoitus löytää perille. Tulee väistämättä mieleen Kiinasta Suomeen lennätetyt kivimiehet, jotka vievät alhaisen palkkatasonsa takia työpaikat suomalaisilta ammattimiehiltä.

    Minun kouluni (AMK) pääsykokeisiin täytyi tosiaan osata kirjoittaa nimensä oikein ja lisäksi siellä oli "pääsykokeisiin ja valmennuskursseihin monta tuhatta euroa panostanut ja kymmeniä tuhansia tunteja lukusalissa hikoillut yliopisto-opiskelija" tai tässä tapauksessa jo valmistunut psykologi, joka katsoi, että saatan olla alalle ja kouluuni sopiva niiden satojen muiden hakijoiden joukosta...

    Äänestä

  • Ktm kirjoitti:

    amikset, kun korkeakoulututkinto on kokenut inflaation ja nykyään siitä puhutaan suurinpiirtein yhtä vaativana kuin ylioppilastutkinto. Hain itse yliopistoon, koska asetan aina riman niin ylös kuin mahdollista. Halusin saada parasta mahdollista koulutusta mitä Suomessa voi saada ja olla ylpeä itsestäni. Valmistuin ennätysajassa (2 v. 3 kk) ja menin töihin samantien. Nyt saan lukea juttuja, joissa pääsykokeisiin ja valmennuskursseihin monta tuhatta euroa panostanut ja kymmeniä tuhansia tunteja lukusalissa hikoillut yliopisto-opiskelija joutuu kilpailemaan työpaikoista opistotutkinnon suorittaneiden ja tradenomien kanssa, jotka ovat suurinpiirtein päässeet kouluun, kun ovat osanneet kirjoittaa nimensä ja osoitteensa oikein, jotta kouluun sisäänpääsy -ilmoitus löytää perille. Tulee väistämättä mieleen Kiinasta Suomeen lennätetyt kivimiehet, jotka vievät alhaisen palkkatasonsa takia työpaikat suomalaisilta ammattimiehiltä.

    Olen samaa mieltä siinä, että kaikki vähänkään korkeampaa koulutusta vaativat tutkinnot ovat kokeneet inflaatiota viime vuosikymmeninä ja nämä AMK-asiat ovat vain edesauttaneet tilannetta.
    Nykyään AMK:h kuuluu niin monentasoista oppilaitosta. En pistäisi välttämättä samalle viivalle entisiä arvostetuimpia teknillisiä oppilaitoksia huonoimpien entisten kauppaoppilaitosten kanssa. Nyt vain kaikki tuntuvat elvistelevän amk-tutkinnolla kun perinteinen insinööritutkinto lasketaan samanarvoiseksi kaikken muiden amk-tutkintojen kanssa (ainakin toisten opiskelijoiden mielestä). Varmasti kaikkien muiden kuin insinööritutkintojen arvostus on ainakin periaatteessa noussut amk-muutosten johdosta.

    Toisaalta jos oikeasti jotakin osaa ja on muutakin näyttöä kuin todistukset niin empä usko että kannattaa pelätä kenenkään AMK-hemmon vievän työpaikkaa nenän edestä ainakaan tutkintonsa vuoksi. Tietysti jos näin käy on helppo syyttää koulutusjärjestelmää.

    Äänestä

  • Jos kerran tradenomin koulutus on niin tasokas, miksi kauppakorkeissa on niin paljon tradenomeja opintiellä? Sehän vain turhaan hidastaa etenemistä uralla. Kumpaankohan koulutukseen ihmiset keskimäärin hakeutuisivat, jos saisivat vapaasti valita, maisteriksi opiskelemaan vai tradenomiksi kouluttautumaan? Minkäslainen mahtaa ollakaan esim. tuoreiden laskentaekonomien työllistymisaste heti valmistumisen jälkeen? Mikä taasen on tradenomien työllistymisaste ja palkkataso?

    Äänestä

  • Konsultti kirjoitti:

    Olen samaa mieltä siinä, että kaikki vähänkään korkeampaa koulutusta vaativat tutkinnot ovat kokeneet inflaatiota viime vuosikymmeninä ja nämä AMK-asiat ovat vain edesauttaneet tilannetta.
    Nykyään AMK:h kuuluu niin monentasoista oppilaitosta. En pistäisi välttämättä samalle viivalle entisiä arvostetuimpia teknillisiä oppilaitoksia huonoimpien entisten kauppaoppilaitosten kanssa. Nyt vain kaikki tuntuvat elvistelevän amk-tutkinnolla kun perinteinen insinööritutkinto lasketaan samanarvoiseksi kaikken muiden amk-tutkintojen kanssa (ainakin toisten opiskelijoiden mielestä). Varmasti kaikkien muiden kuin insinööritutkintojen arvostus on ainakin periaatteessa noussut amk-muutosten johdosta.

    Toisaalta jos oikeasti jotakin osaa ja on muutakin näyttöä kuin todistukset niin empä usko että kannattaa pelätä kenenkään AMK-hemmon vievän työpaikkaa nenän edestä ainakaan tutkintonsa vuoksi. Tietysti jos näin käy on helppo syyttää koulutusjärjestelmää.

    Suurin pointti kirjoituksessani oli juuri tuo, että korkeakoulututkinnon arvostus laskee. Se ei ole kenellekään korkeasti koulutetulle hyväksi.

    Äänestä

  • Ktm kirjoitti:

    Suurin pointti kirjoituksessani oli juuri tuo, että korkeakoulututkinnon arvostus laskee. Se ei ole kenellekään korkeasti koulutetulle hyväksi.

    laskee, juu... Mutta se ei taida olla AMK:ssa opiskelevien vika? Minä en ainakaan jättäisi menemättä kouluun, koska ajattelen, että voi-voi, nyt korkeakoulutettujen arvostus laskee! Yliopisto-opiskelijoiden kannattaisi näyttää työnhaussa ym, että ovat "parempia" ja "pätevämpiä", niin eiköhän se arvostuskin alkaisi nousta. Mutta kun ei nouse, niin ei se AMK-opiskelijoiden vika ole!! Ja on se kumma, kun et ole yliopisto-opiskelijoiden mielestä mitään, jos opiskelet jossain muuaalla. Kummasti jonkun täytyy paskatkin pöntöistä jynssätä, roskikset tyhjentää ja ottaa rahaa kassalta, kun yläluokka saapuu maksamaan HK-lenkkimakkaransa.

    Äänestä

  • Maija kirjoitti:

    Maija vedä palkokasvia nenäonteloon. Faktahan on se, että mitä enemmän otetaan sisään, sitä enemmän joukkoon mahtuu eritasoisia oppilaita, jotka eivät ehkä pääsisi sinne, jos tasovaatimukset olisivat kovemmat.

    Itse tyhmillä jutuillasi pilaat kaikkien KTM:ien maineen.

    Ammattikorkeakoulun pääsykokeessa joutuu tekemään muutakin kuin kirjoittamaan nimensä paperiin.
    Jos sinä ja sinun tulevaisuutta pelkäävät kaverinne olettekin niin vitsailleet, niin se ei pidä paikkaansa.
    Olen ollut sekä amk:n, että yliopiston pääsykokeissa - erilaisia kokeita, molemmissa vaadittiin aivoja.

    Se että kaikki työpaikat menisivät tradenomeille on puppua, on edelleen ne tietyt työpaikat joissa vaaditaan
    ylempi korkeakoulututkinto.

    Joten älä pelkää sinä heikkomielinen ja huonolla itsetunnolla varustettu maisteri, ei sinua jatkossakaan sekoiteta marketin kassaan.

    Äänestä

  • aana kirjoitti:

    Minulla on hyvä itsetunto, en vain halua, että arvostamani tutkinto, jonka eteen olen tehnyt niska limassa töitä menettää arvostuksensa epäpätevien virkamiesten toimesta, jotka ovat tehneet huonoja päätöksiä.

    Seuraukset ovat nyt kaikkien nähtävillä.

    Äänestä

  • Ktm kirjoitti:

    Suurin pointti kirjoituksessani oli juuri tuo, että korkeakoulututkinnon arvostus laskee. Se ei ole kenellekään korkeasti koulutetulle hyväksi.

    Joskus aikoinaan ylioppilas oli herra ja maisteri lähes jumala.

    Nykyään suurin osa ikäluokasta pusketaan läpi korkeakouluputkesta.

    Ei 70% kansasta voi vain istua norsunluutornissa.

    Korkeakoulututkinto on arkipäiväistynyt ja pragmatisoitunut. Pelkkä tutkinto ei vielä takaa mitään. Pitää osata myös jotain.

    Ymmärrän harmisi, kun et saa samalla tutkinnolla samaa arvostusta kuin mitä pari sukupolvea sitten olisit saanut.

    Mutta eikö kerro jotain mielestäsi se, että hakemastasi työpaikasta kilpailee oikeasti joku halveksimasi "amislainen"?

    Aika näyttää, miten eri tutkinnon suorittaneet pärjäävät. Miten verifioitu kompetenssi ja suoritettu tutkinto kohtaavat? Siinäpä kysymys.

    Elä pelossa. Katkeroidu. Syytä muita.

    Äänestä

On meistä sentään enemmän hyöytyä valtiolle!! Kun 30 kymppisikis kirjaa runkkaavat näsäviisaat kaikentietävät yliopistonörtit jotka luulee olevansa muita parempia ja kiistelevät suurinpiirtein kaikesta, ja vaativat huimia palkkoja koska ovat jaksaneet lukea kirjoja.
Pröystäilyllä ja arvonimillä ei ole mitään tekemistä ihmisen arvon kanssa, jokainen on oma yksilönsä ja valitsee oman kultaisen keskitiensä.
Mene sinä vaan lukemaan kirjojasi ja anna kaikkien iloita saavutuksistaan hyvillä mielin.

Äänestä
  • Kirjan hinkkaaminen on kivaa, ettäs tiedät - ei sitä kukaan vain huvikseen tee.

    terveisin,
    yliopistossa kirjoja lukenut

    Äänestä

  • Mitäs ne amk-KOVIKSET tekee muuta kun runkkaa kirjoihin? Polttaa tupakkaa ja virittelee mopoja? Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi? :)

    Äänestä

  • yliopistonörtti kirjoitti:

    Mitäs ne amk-KOVIKSET tekee muuta kun runkkaa kirjoihin? Polttaa tupakkaa ja virittelee mopoja? Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi? :)

    sä selkeästi haluat jakaa ne muiden kanssa. (ja selkeästi jotain saavutuksesi myös kiinnostavat) joten - Anna Ihmeessä Tulla! Kersku! Älä kainostele, heitä paremmaksi!

    terveisin,
    Itsestään ylpeä maisteri 2003

    Äänestä

  • yliopistonörtti kirjoitti:

    Mitäs ne amk-KOVIKSET tekee muuta kun runkkaa kirjoihin? Polttaa tupakkaa ja virittelee mopoja? Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi? :)

    olen pahoillani yliopistonörtti! Haukuin väärää puuta, luin kommenttisi replynä omaan saavutukseeni. Pahoittelut.

    Terveisin,
    ex-yliopistonörtti

    Äänestä

Miten helvetissä sua voi kiinnostaa muiden ihmisten nimikkeet tai yleensä mikään muukaan tekeminen. Jos oot noin kyllästynyt elämääs, niin lähe vaikka oluelle on sekin nyt viisaampaa.

Äänestä

Heips kaikille,

Mitäpä jos kaikki keskittyisimme omiin tekemisiimme ja suuntaisimme tähän asti toistemme haukkumiseen käyttämämme resurssit esimerkiksi omaan opiskeluumme?

Ihmisten arviointi heidän koulutuksensa perusteella osoittaa mielestäni kypsymättömyyttä ja ahdasta maailmankatsomusta. Jos kuitenkin tuntee olevansa paljon hienompi ja ylempi kuin muut ihmiset, ei sitäkään tarvitse olla toitottamassa kaiken aikaa. Senkin energian voi käyttää hyödyllisemmin - esimerkiksi itsensä erinomaisuuden edelleen kehittämiseen.

Hyvää kevään jatkoa kaikille.

Äänestä
  • Olet asian sisimmässä ytimessä, mutta pitäähän joku kanava olla pahan olon purkuun; jos pipo kiristää tai tentistä on tullut hylsy tahi maailma ei ymmärrä Minun Erinomaisuuttani ja Suorittamani Tutkinnon Paremmuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

amikset. kirjoitti:

Amikset, olette säälittäviä. Voisin arvostaa amislaista, joka ymmärtää opiskelevansa opistossa. Kaikki eivät pääse korkeakouluihin, eikä niistä valmistuta kolmessa vuodessa. Ettekö ymmärrä että teitä koulutetaan liikaa, insinöörin ammattinimike, on kokenut amiksen takia ankaran inflaation ja tradenomi(!?!) tarkoittaa myyjää, ei johtajaa. Koulustanne saa nykyisin alimman mahdollisen ammattinimikkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu