RUOKAA PIHEILLE

Nyt kun on oikein todistettu että suomessa on pohjolan halvin ruoka, niin vielä kun ihmiset sais tajuamaan että vaikka ruokaa pääsääntöisesti joka päivä tarvitseekin niin se uikutus sen kalleudesta silloin kun sitä mennään hakemaan kauppakeskuksesta uudenkarhealla 25-50 tuhatta maksavalla autolla on aika lapsellista ja uikutus johtuu siitä että sitä ruokaa ei voi samalla lailla näyttää naapurille kuin esim. autoa joka näillä kauppareissuilla näyttelee kyllä sitä isointa kuluerää mutta kun se on hankittu niin sitä ei voi myöntää.
PS.itse elintarvikealalla pitkään ollena voin kertoa että suurimmat ulisijat ajavat hienoimmilla autoilla ja luulevat että se pitää oikeasti paikkaansa että ei ne isot tulot vaan pienet menot.
82815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja Suomessa on Euroopan pienimmät reaalitulot ja kalleimmat autot ja kallein polttoaine (ja pisimmät välimatkat) a kalleimmat huonekalut ja kallein alkoholi (ja kalleinta lähes kaikki muukin) ja kovimmat verot ja melkeinpä kylmin ilmakin (joka sekin lisää rakennusten, kukuneuvojen ja myös ihmisen energian, eli ruoan, tarvetta). Jossain Espanjassa elelet kevyesti salaatilla ja muutamalla hedelmällä päivässä, mutta täällä on pakko vetää ruokaa naamaan koko ajan ettei jäädy, kuihdu tai muuten kuole. Että mitäs hauskaa tässä nyt on? Jos jää kaiken jälkeen 50-100 egee/kk ruokaan, ei siitä oo mitään iloa vaikka näkkileipä sattuis olemaan 20snt/5kg halvempaa kuin Tukholmassa.

Äänestä
  • Suomessa on Länsi-Euroopan lihavin väestö eli kyllä sitä rahaa näyttää ruokaan riittävän. Mun puolesta voisivat nostaa ruoan hinnan vaikka tuplaksi ja alentaa veroja vaikka jossain muussa.

    Äänestä

Itse en käy kauppakeskuksissa kerran viikossa eurosparissa. Auton vaihdoin pari kuukautta sitten rahoituksella maksoi 7900 ekee.Nyt ei sitten tarvi paljoa syödäkkään ennenkuin auto on maksettu. Kun tuo auto on välttämättömyys työhön pääsyn vuoksi kun nuo julkiset ei kulje aamulla 3 aikaan. Matka on senverran lyhyt että verotuksen omavastuun jälkeen ei jää vähennettävää. Mutta kun ei uskalla naisihmisenä siihen aikaan pimeällä ajaa pyörällä tai kävellä työhön. Kesäisin kuljen pyörällä niin säästyy edes bensarahat, mutta käyttömaksu on maksettava niistäkin kuukausista. Itse varmaan tulisi toimeen vitamiinitableteilla ja vedellä, mutta lapsi tarvitsee myös ruokaa, joka mielestäni on aivan liian kallista. Ymmärrän kyllä että ruuan tuottaminen yms maksaa, mutta veroa voisi kyllä pienentää. Eiköhän muut verot kattaisi tarpeet jos jos valtio käyttäisi rahat oikein.

Äänestä
  • .. ruuan veroa pienentää, siitä hyötyy
    suhteessa enemmän isotuloset ja rikkaat,
    kuin me tavalliset kuolevaiset!

    Äänestä

  • heidi kirjoitti:

    .. ruuan veroa pienentää, siitä hyötyy
    suhteessa enemmän isotuloset ja rikkaat,
    kuin me tavalliset kuolevaiset!

    Siis syövätkö isotuloiset ja rikkaat enemmän kuin me tavalliset kuolevaiset? Kyllä meidän 7-henkistä perhettämme ruuan alv:n alentaminen hyödyttäisi melkoisesti, vaikka emme isotuloisia olekaan. Haluan nyt perusteluja tuolle väitteelle.

    Äänestä

Toi on TOTTA! Marketin parkkis on täynnä
yli 100 000 mummon markan autoa - ja
autojen (velkaiset) omistajat ostavat makkaraa
näkkileipää ja kaurapuuroa kun ei ole muuhun
rahaa. kun raha menee pelti lehmän pitoon.
Sitäpaitsi noi makkarat ja muut on epäter-
veellisempiä kun kunnon ruoka.
No tää on onneks vapaa maa, saa itse päättää
mihin laittaa pennosensa.

Äänestä
  • kateellista porukkaa

    Äänestä

  • Lehtijuttujen mukaan 60% suomalaisista varastoi ruokaa rasvana oman nahan alle. Sitten tarvitaan yhteiskunnalta lääkkeitä, joilla hoidetaan pois sairauksia.
    Ilmeisestikin ruoka on liian halpaa tai sitten me suomalaiset olemme yleisesti ottaen hyvin tyhmiä. Juice on sanonut, että "ei ole hyvä olla ylipainoinen eikä alipainoinen vaan pitää pyrkiä olemaan tasapainoinen". Syödään siis kulutustamme vastaavasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnellinen kirjoitti:

Nyt kun on oikein todistettu että suomessa on pohjolan halvin ruoka, niin vielä kun ihmiset sais tajuamaan että vaikka ruokaa pääsääntöisesti joka päivä tarvitseekin niin se uikutus sen kalleudesta silloin kun sitä mennään hakemaan kauppakeskuksesta uudenkarhealla 25-50 tuhatta maksavalla autolla on aika lapsellista ja uikutus johtuu siitä että sitä ruokaa ei voi samalla lailla näyttää naapurille kuin esim. autoa joka näillä kauppareissuilla näyttelee kyllä sitä isointa kuluerää mutta kun se on hankittu niin sitä ei voi myöntää.
PS.itse elintarvikealalla pitkään ollena voin kertoa että suurimmat ulisijat ajavat hienoimmilla autoilla ja luulevat että se pitää oikeasti paikkaansa että ei ne isot tulot vaan pienet menot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu