Tällänempähä vaa..

Monet eivät erota saatanpalvontaa ja satanismia toisistaan.

Saatananpalvonta on antikristillisyyttä, jossa käytetään kristinuskosta lainattuja symboleja käänteisin merkityksin. Saatana ja saatananpalvonta ovat kielteisesti riippuvaisia kristinuskon olemassaolosta. Usein toimintaan liittyy rikollisuuus. Saatananpalvonta on nuorille sosiologiselta kannalta keino kapinoida järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Saatananpalvonta on vastakulttuuria, mutta monille se on ennen muuta vaihtoehto pinnalliseen ja turhauttavaan elämään sekä näköalattomaan tulevaisuuteen. (www.necronomi.com/d/satanism/.)

Satanismi on enemmän filosofiaa. Sen harrastajat ovat iältään vanhempia. Esimerkiksi filosofisin haara setiläisyys ei hyväksy satanismia, joka edistää pahaa ja tuhoa. Minkä kristinusko kieltää, sen satanismi ottaa vastaan; minkä se hyväksyy, sen satanismi kieltää. Vahvemmalla on valta armon sijasta ja rakkaus korvataan vihalla. Satanismi on yksi unelma ihmisen jumalallistumisesta. Se on korotettua itsekkyyttä, viettien ja egon valtaa. Uskonnonvapauden nimissä ihmisellä on oikeus pahuuden syviin nautintoihin ja tyydytyksen etsimiseen. Ihminen on maailmansa keskus. (www.necronomi.com/d/satanism/.)
8521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Satanismi on yksi unelma ihmisen jumalallistumisesta."

Te olette sitten pohjimmiltaan samaa sakkia kun New Agelaiset.

Äänestä

Eli siitä, miten kukin definioi "satanismin" ja "saatananpalvonnan".

Jos tuntee näiden kahden käsitteiden -"satanismi" ja "saatananpalvonta" - enemmän viralliset definitiot, voi myös sivistyneesti eroitella nämä kaksi käsitettä toisistaan, ja ehkä määritellä nätisti - niin että itse ja muut käsittävät - oman sijaintinsa.

--------------------------
Ihan asiasta toiseen, tätä kirjoittaessa tulee väkisin mieleen kielellinen definitiointi vallankäytön ja kontrollin välineenä. Tarkoitan siis sitä, että jos asetumme definition kielellisiin kahleisiin vaikka ollessamme "satanistejä" niin samalla olemme enemmän tai vähemmän kategorisoituja "satanisteiksi".

Varokaa "viisaita". Valtaa ja kontrollia he vain pönkittävät tai havittelevat. Monet jopa tietämättään. Ja varokaa kieltä. Oma maa mustikka mutta silence is golden.

Äänestä
  • Satanisti tavallaan siis on Saatananpalvoja?

    "Palvomalla" Saatanaa itsessään, hän "palvoo Saatanaa".

    Mutta, kuten sanoit, kysymys on [Saatanan] määrittelystä, ja ainahan sanoilla voi leikkiä.

    Äänestä

  • ½tuinen kirjoitti:

    Satanisti tavallaan siis on Saatananpalvoja?

    "Palvomalla" Saatanaa itsessään, hän "palvoo Saatanaa".

    Mutta, kuten sanoit, kysymys on [Saatanan] määrittelystä, ja ainahan sanoilla voi leikkiä.

    käytetty kieli voi lokeroida sinutkin jonnekin jonne et välttämättä kuulu. Jotkut jopa lipsahtavat siihen ansaan. Ihmettelevät itsekkin että "jaahas, olen saatananpalvoja, ja tämä on kai sitten minun käyttäytymiseni ja ajatteluni referenssi".

    Itse olen ateisti, joka aina välillä on teisti, joka kuuntelee Jumalaa ja Saatanaa. Joskus viikonloppuisin olen satanisti ja joskus saatana saa minulta niin paljon sympatiaa että olen saatananpalvoja. Joskus maanantaisin kaveroin sitten taas Jumalan kanssa, jos siltä tuntuu, ja olen vaikka kristitty. Buddhakin on monesti ollut tyhjentämässä mieltä, ja kuolinvuoteellani haluaisin jutella islamilaisen immaamin kanssa. ----------------------------------
    Huomaatkos kuinka epälooginen olen ? En mene mihinkään definitioon, joten minun on pakko olla hullu.

    Filosofit voivat ohjata minut psykologille jonne voisin mennä sisäiseen nauruterapiaan.

    Tarkoitus ei niinkään ole syödä uskonnolliselta voileipäpöydästä vähän sieltä sun täältä, mutta yksipuolista totuutta ja sen kielellistä referenssiä en ole vielä hyväksynyt. Voipi olla että joskus astun siihenkin. Silloin toki tiedän että se on vain yksi tapa hahmoitella kielellisesti maailmaa ja eksistenssiä. Vai tiedänkö? Ehkä en sitten astuttuani kunnolla siihen enää tiedäkään, vaan hahmoitan oman yksipuolisen referenssini kautta ympäröivää maailmaa yksipuolisesti. Sen näyttänee tulevaisuus.

    Äänestä

  • SILLI666 kirjoitti:

    Mutta eivätkö elektikot juuri tuohon malliin ajattele?

    Itseäni suuresti kummastuttaa juuri tuo suunnaton lokeroimisen tarve, toisaalta yhtä paljon ihmetyttää hillitön lokeroon putoamisen pelko.

    En ehkä menisi niin pitkälle, että itseäni Satanistiksi kutsuisin (älä vaan lokeroi), mutta minua viehättää [Satanismissa] se, että ei tarvi/pidä ymmärtää kyseistä "lokeroa" samalla tavalla kuin muut.

    Myös se, että ajattelee samaan malliin kuin jotkut psykologit, filosofit ja eläintieteilijät (Jung, Nietzhe ja Morris), niin ja tietenkin LaVey, (joka (enemmän tahi vähemmän) on niputtanut monta asiaa samaan), auttaa.

    Nyt kyllä pointti on vähä hukassa, mutta koitetaan löytää.

    Totuus on se, että kaikki ihmiset katsovat maailma omien definitioittensa takaa, sillä erotuksella [sinuun?] että tekevät sitä tiedostamatta.

    Huomaatko sinutkin voidaan (enemmän tahi vähemmän) lokeroida, tai ainakin pariin lokeroon [väljästi] mahduttaa...

    niin tuosta lokeroitumistesta sen verran että en suinkaan halua kuulua "lokeroitumisen" pelkoon, tai että tämän "pelko" tai sanotaanko "varaantuneisuus" olisi välttämätöntä.

    Lokeroituminen voi olla ihan hyvä asia. Tuossa lokeroituneessa tilassa ei suinkaan tarvitse olla valmiiksi lauseet huulella tai omaksua valtavirtafilosofia.

    Ajatellaan vaikka että Luther lokeroitui kristinuskoon mutta teki siitä toisen lokeron. Tarkoitan siis että lokeroituneena on kyllä vielä vapautta - jopa niin paljon että itse "lokeroa" ja sen määritelmää, jopa filosofiaa, voi yksi ihminen muuttaa. Tuo on lokeroituneen oma valinta, ja uskon ettei mitään varsinaisesti voi muuttaa, ellei lokeroidu.

    Saattaisi olla jopa hyvä asia, jos ihmiset lokeroituisivat aatteisiin jotka ei tunnu läheisiltä.

    Äänestä

  • silli666 kirjoitti:

    siis koko homman pontti nyt oli jotenkin se että jos toinen ihminen lokeroi Sinut, jonnekkin ja käyttää kielellistä valtaa sinun ylitse etkä sinä kykene siitä puolustautumaan, niin siitähän minä kait varsinaisesti kommentoin.

    Ja vielä huonompi juttu on, jos valta ei sitten ole vain kielellistä, vaan myös fyysistä ja toiminnallista. Esimerkkeinä vaikka monet ns. "terroristit", tai miksei "vallankumoukselliset" jotka ovat joutuneet syyttä vankilaan sen enempää politikoimatta. Jotkut tietenkin jopa syystäkin, ja silloin valta ja lokerointi on eri asia.

    "Lokeroituminen voi olla ihan hyvä asia", varsinkin kun nykyaikana, jos sinun kuullaan/luullaan kuuluvan johonkin gategoriaan, niin heti odotetaan käyttäytyvän jollakin tietyllä tavalla ja sitten kun ei käyttäydykkään, niin whou, mikäs juttu tää on. Silloin saa puolelleen yllätys tekijän, mikä todellakin, on ihan positiivista. Paitsi tietenkin silloin, jos ei tykkää hämmentää kanssa ihmisiä, mutta silloin luultavasti kuuluu "väärään gategoriaan, hämmennys ei ole itse tarkoitus.

    Kielellisestä vallasta jos rupeaa vääntämään, niin siinä sitten saa vääntää tosissaan.

    Ihmisillä kun on ihan omat käsityksensä, no ihan kaikesta, kuka mitäkin ymmärtää ja miten. Sen takia varmaan minkään määritteleminen on niin pirun vaikeata, kun aina tartutaan yksittäisiin sanoihin jotka jokaisen päässä, enemmän tai vähemmän, herättää erillaisia tunne reaktioita, ja sitä kauta sanat ymmärretään erilailla (määritteliän kannalta väärin). Tästä tietenkin voi jollekulle olla myös hyötyä.

    Menipä [taas] "hiukan" asiakkaan vierestä, eli lyhyestä virsi kaunis:

    Ei minua[kaan] itse lokerot harmita, vaan se, että jos tiettyä gategoriaa/lokeroa tarpeeksi rupeaa muokkaamaan ja venyttämään, niin ihmisillä on taipumus sinulle uusi, oma lokero/gategoria luoda.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

*Itsensä viiltelijä* kirjoitti:

Monet eivät erota saatanpalvontaa ja satanismia toisistaan.

Saatananpalvonta on antikristillisyyttä, jossa käytetään kristinuskosta lainattuja symboleja käänteisin merkityksin. Saatana ja saatananpalvonta ovat kielteisesti riippuvaisia kristinuskon olemassaolosta. Usein toimintaan liittyy rikollisuuus. Saatananpalvonta on nuorille sosiologiselta kannalta keino kapinoida järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Saatananpalvonta on vastakulttuuria, mutta monille se on ennen muuta vaihtoehto pinnalliseen ja turhauttavaan elämään sekä näköalattomaan tulevaisuuteen. (www.necronomi.com/d/satanism/.)

Satanismi on enemmän filosofiaa. Sen harrastajat ovat iältään vanhempia. Esimerkiksi filosofisin haara setiläisyys ei hyväksy satanismia, joka edistää pahaa ja tuhoa. Minkä kristinusko kieltää, sen satanismi ottaa vastaan; minkä se hyväksyy, sen satanismi kieltää. Vahvemmalla on valta armon sijasta ja rakkaus korvataan vihalla. Satanismi on yksi unelma ihmisen jumalallistumisesta. Se on korotettua itsekkyyttä, viettien ja egon valtaa. Uskonnonvapauden nimissä ihmisellä on oikeus pahuuden syviin nautintoihin ja tyydytyksen etsimiseen. Ihminen on maailmansa keskus. (www.necronomi.com/d/satanism/.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu