UIMAHALLIN NAISTENSAUNASSA, OSA 2

Tirkistelijä

Yhtäkkiä huomasin, että naistenpuolella oli jotain mitä miestenpuolella ei ollut, nimittäin varastokoppi, jonka ovi aukeni suoraan pukuhuoneeseen. Se oli auki, mutta sen pystyi kyllä sisäpuolelta lukitsemaan. Mutta mitä iloa koppiin piiloutumisesta olisi, kun ei näkisi mitään. Ovessa ei ollut myöskään avaimenreikää. Oven voisi kyllä jättää raolleen, mutta koska kopin leveys oli sama kuin oven ja ovi aukesi sisäänpäin, sen pitäisi olla kunnolla auki ennenkuin mitään mahtuisi näkemään. Ja silloin naiset huomaisivat minut.

Mutta sitten sain päähäni mahtavan idean. Varastossa nimittäin oli työkalupakki ja siellä ruuvimeisseli. Lukon pystyi irrottamaan meisselillä ja kun tämä olin tehnyt, ovessa oli noin 5 cm halkaisijaltaan oleva reikä. Jos silmäni olisi aivan kiinni tuossa reiässä niin se kyllä huomattaisiin. Niin sitten hain vielä vessankopista tyhjän WC-paperirullan ja tungin sen ovenreikään sisäpuolelle. Sammuttaisin sitten varastokopista valot ja ihailisin naisia paljaine "elimineen" tuon rullan läpi. Taas alkoi kaluni jo ajatuksestakin sojottaa. Tohkeissani unohdin että ovea ei nyt saanut lukkoon ja se voitaisiin milloin tahansa tempaista auki. Tämä unohdus kostautui myöhemmin, kuten jatkossa tarkemmin kerron.

No, varastokopin nurkassa sattui vielä olemaan muutamia huopia, ja jäin sitten tosiaankin yöksi siihen koppiin nukkumaan. Yöstä ei ole sen kummempaa kerrottavaa, ja aamulla soi kännykässä herätys klo 8. Halli aukeaisi klo 9. Kännykän tajusin pistää kiinni. Kävin aamupaskalla (yllättäen naistenvessassa) ja söin eväitäni. Otin koppiin WC-paperia johon voisin pyyhkiä mällini. Kopista löytyi tyhjä maalipurkki, johon voisin mahdollisesti myös kusta. Kopista olisi kuitenkin koko ajan pidettävä valot sammutettuina aina klo 15 asti jolloin halli meni kiinni, koska muuten paljastuisin. Sarjakuvalehtien lukemisesta runkkujen välissä ei tulisi mitään, mutta ainahan voisi senkin ajan katsella naisia, vaikka sitten veltoin kaluin.

No, kello sitten tuli yhdeksän ja minä istuin sydän hakaten siinä pimeässä varastokopissa. Yhtäkkiä kuulin kun pukuhuoneen ovi narahti auki. Reiästä kuitenkin näin että siellä oli kaksi lihavaa riippurintaista mummoa tulossa aamu-uinnille. Jo hyvässä tanassa oleva kaluni lerpahti totaalisesti. En viitsinyt katsella mutta kuulin kun mummot riisuutuivat, menivät suihkuun, saunaan, uudestaan suihkuun ja sitten lähtivät altaalle. Kello oli nyt puoli kymmenen ja minä istuin edelleen siellä kopissa parempaa silmänruokaa odotellen

jatkoa seuraa ...

4

16556

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ääää

      mixi kidutat meitä?jatkoa äkkiä!!

    • mä vaan

      tyhmää kertoa tollei pätkissä..
      kerro ees loput kokonaan..

      • Nixat

        Tässä ei ole vielä paljoa erotiikkaa ollut, mutta tarinana aivan NEROKAS.
        Et ole sattumoisin itse kokeillut tätä konstia?


      • -----
        Nixat kirjoitti:

        Tässä ei ole vielä paljoa erotiikkaa ollut, mutta tarinana aivan NEROKAS.
        Et ole sattumoisin itse kokeillut tätä konstia?

        Ihan turha vaiva olisi ollut todellisuudessa tuo uimahallissa nukkuminen. Olisi vaan ollut hallin ensimmäinen asiakas aamulla ja rynnännyt äkkiä siihen naistenpuolen tirkistelykoppiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe