TOHTORI FAUTUS
THOMAS MANN
Thomas Mann kirjoittaa tyylilleen uskollista tekstiä, joka on ennen kaikkea perusteellista ja huolellista. Mikään ajatus ei tunnu jäävän kesken ja ihmisten henkilöhistoriat käydään läpi tarkkaan, suurta huolellisuutta noudattaen. Välillä hän perustelee pitkiä jaksoja ja pyytelee anteeksi kohtuuttomuuksiin paisuneita kuvauksia, mutta Mannin kirjoja lukeneille ne eivät ole yllättäviä. Selkää vaikeutta on kaiketi ollut siinä ettei kirjoitus aika nouse liikaa tekstiin mukaan.
Itse kertomus Adrian Leverkunista tuntuu välillä hukkuvan sivuraiteiden ja juonteiden käsittelyn alle. Silti Mann säilyttää yhtenäisen tarinan tunnun kaiken kertomansa keskellä. Sodan ollessa kesken Mann alkaa, tosin selitellen, kuvailla tuntojaan Saksan nykytilanteesta joka siis viittaa kirjoitushetkeen.
Sivistys, porvarillinen elämänjärjestys, oppineisuus ja melko usein myös juutalaisuus ovat Mannin kuvaamissa keskusteluissa läsnä. Klassinen musiikki saa valtavasti syvällistä tulkintaa ja musiikkiin perehtymättömällä se menee jo kauas ymmärryksen yli. Mielenkiintoista on Mannin esittämä ajatus klassisen musiikin juhlallisuuden taakasta, joka olisi muodostunut ongelmaksi sen jälkeen kun kirkko irtaantui vaikuttamasta musiikkiin ja sen sisältöön. Eli jäljelle jäi ihmeelliseltä tuntuva, liioitellun oloinen juhlallisuus joka siis oli perua kirkon musiikille antamasta juhlallisuuden luvasta ja pyhien arvojen mukanaan tuomasta arvokkuudesta.
Toisen maailmansodan läpi käyminen sen ollessa kesken antaa kirjalle oman historiaan sidotun hengen. Selkeästi Mann kuitenkin on Saksan puolella kuitenkin sen tekoja häveten. Pitkä keskustelu paholaisen kanssa on kirjan tiiveintä antia, koko sopimus paholaisen kanssa paljastuu lopulta Adrianin henkiseksi sairaudeksi. Työlle omistettu elämä ja eristäytyminen sairastuttaa kertomuksen päähenkilön, hän kuitenkin tekee hienoja luomuksia jotka jäävät elämään.
Suosittelen kirjaa luettavaksi kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville, sillä onhan teos yksi suuria maailmankirjallisuuden klassikoita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.