Olisiko kenelläkään...

Olen vuosikausia etsinyt tiettyä Beritin levyä, josta pidin todella paljon pienenä koululaisena vuosina 1984-85. Levyn nimi on "Sinä olet hän", ja se sisältää kymmenen vuosina 1983 ja 1984 äänitettyä kappaletta. Levyä ei ole saatavilla Pääkaupunkiseudun kirjastoissa, eikä sitä ole näkynyt myöskään kaupoissa pitkästä etsinnästä huolimatta. Vasta eilen löysin levyn tiedot Ylen arkiston nettisivuilta, ja sieltä ilmeni, ettei kappaleiden esittäjä olekaan Berit vaan Tuula Etola - tämähän on saman laulajan oikea nimi (minkä sain tietää vasta nyt).

Mahtaako kenelläkään palstan lukijoista olla kyseistä äänitettä joko kasettina tai LP-levynä tai vähintäkään tietoa siitä, mistä sen voisi löytää? Olisin ikionnellinen, jos viimeinkin saisin taas kuulla sitä. Tarkennan vielä, että etsin nimenomaan tiettyjä Tuula Etolan esittämiä lauluja, en mitä tahansa Beritin kappaleita. Minulla on jo muutamia hänen levyjään.

"Sinä olet hän" -levyn kappaleet ovat:
En Palaa
Kultani Mun
Mun Hyvä Luonas On
Omas Tahdon Olla Sun
Oot Mun Rakkaimpain
Siitä Kauan On
Siitä On Niin Kauan Aikaa
Sinä Olet Hän
Voi Tätä Onnen Päivää
Äänes Mä Kuulen

Kiitän etukäteen vastauksista.
1407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kokeile Poptorin myyntipisteistä heille ainakin kyseinen laulaja kuuluu tai niiden valikoimiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


S.P. kirjoitti:

Olen vuosikausia etsinyt tiettyä Beritin levyä, josta pidin todella paljon pienenä koululaisena vuosina 1984-85. Levyn nimi on "Sinä olet hän", ja se sisältää kymmenen vuosina 1983 ja 1984 äänitettyä kappaletta. Levyä ei ole saatavilla Pääkaupunkiseudun kirjastoissa, eikä sitä ole näkynyt myöskään kaupoissa pitkästä etsinnästä huolimatta. Vasta eilen löysin levyn tiedot Ylen arkiston nettisivuilta, ja sieltä ilmeni, ettei kappaleiden esittäjä olekaan Berit vaan Tuula Etola - tämähän on saman laulajan oikea nimi (minkä sain tietää vasta nyt).

Mahtaako kenelläkään palstan lukijoista olla kyseistä äänitettä joko kasettina tai LP-levynä tai vähintäkään tietoa siitä, mistä sen voisi löytää? Olisin ikionnellinen, jos viimeinkin saisin taas kuulla sitä. Tarkennan vielä, että etsin nimenomaan tiettyjä Tuula Etolan esittämiä lauluja, en mitä tahansa Beritin kappaleita. Minulla on jo muutamia hänen levyjään.

"Sinä olet hän" -levyn kappaleet ovat:
En Palaa
Kultani Mun
Mun Hyvä Luonas On
Omas Tahdon Olla Sun
Oot Mun Rakkaimpain
Siitä Kauan On
Siitä On Niin Kauan Aikaa
Sinä Olet Hän
Voi Tätä Onnen Päivää
Äänes Mä Kuulen

Kiitän etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu