lapselleni

Maaliskuun alku, äiti sai tietää raskaudesta. Paniikki, epätoivo, pelko, ei voi olla totta. Ensimmäiset tunteet. Istuin hiljaa isäsi vieressä junassa, hiljaa. Epäonnistuneen viikonlopun jälkeen. "Olet silti aina kultaseni". Jep, niin kuin kaikki, kaikkiahan sä sanot kultasiksi, äiti ajattelee.

Monta yötä yksin, kädet mahan päällä, syvä masennus. Isä halusi yrittää vielä, kaikesta huolimatta, lapsen takia. Äiti sanoi ei, lähti aamulla hiljaa sanomatta sanaakaan enää. Itkien, kaivaten, "oikean" teon tehneenä.

Äiti oli ollut paha, koko suhteen ajan. Ilkeä isälle, valehdellut, manipuloinut, syyllistänyt, mutta oli äiti ollut hyväkin. Rakastanut enemmän kuin ketään maailmassa, käytöksellään vain halunnut pitää rakastamansa miehen luonaan. Miksi sillä tavalla, se tuskin selviää koskaan.

Totuus selvisi, haukkumiset lenteli, syyttelyt, pilkat. Äiti tiesi ansainneensa ne kaikki. Itki, pelkäsi, ikävöi. Yksin raskaana, yksin kokea vauvan liikkeet, yksin yksin yksin. Isä tuomitsi äidin, aiheellisesti. Väänsi veistä avoimessa haavassa, sirotti suolaa, mutta äiti tiesi, että syy oli yksin hänen. Hänen piti korjata, ei kenenkään muun.

Yhä useammin äiti sai kuulla epäilyksiä, ettei lapsi olisi isän, joskus viesti, että tottakai lapsi olisi hänen. Äiti sai kuulla tehneensä asioita, joita ei ollut tehnyt. Mutta silloin äiti päätti ettei niillä ollut merkitystä. Jos toinen sai hyvän mielen mustamaalaamalla, tehköön sen. Ne jotka pysyivät äidin luona, olivat ystäviä. Paikalla hädän hetkellä.

Terapiaa, ystäviä, puhumista, itkemistä. Äidin elämä raskausaikana. Isä ei nähnyt hyvää enää äidissä, eikä siitä voi syyttää häntä, ylimaallisen pahalta tuntui vain tuomitseminen, asioista joita ei ollut tapahtunut, asioista joita äiti teki, vaikka ei niissä mitään pahaa ollut, paha oli äidin yritykset tulla pois yksinäisyydestä. Isä ei voinut hyväksyä eikä uskoa, eikä äiti enää edes yrittänyt.

Äiti halusi, että lapsen takia edes yritettäisiin tulla toimeen. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen äiti luovutti. Ikinä koskaan hän ei pääsisi väleihin isän kanssa. Hänen piti vain hyväksyä asia. Elää sen kanssa.

Vihdoin, puolentoista kuukauden odotuksen jälkeen, synnyit sinä, äidin enkeli. Isä oli mukana synnytyksessä, mistä äiti oli iloinen. Isä näki oman aarteensa syntymän. Kokoajan äiti tiesi, ettei isä ollut siellä hänen tukenaan tai apunaan, ja se oli okei. Tärkeintä oli linkki isän ja sinun välillä.

Isä tuli katsomaan sinua vielä illalla uudestaan, toi kukkasia. Olit niin kiltti pieni käärö. Täydellinen.

Äiti vei sinua usein katsomaan isää. Kävimme yhdessä Lahdessa reissussa. Miten kovasti äiti toivoikaan teidän välille enemmän. Hetkittäisiä puuskia lukuunottamatta äiti alkoi jo hyväksyä, ettei koskaan näkisi isän naamalla hymyä hänelle.

Äiti kertoi isälle "jatkavansa elämää". Isä suuttui, sanoi äidin tuhoavan kaiken, karkoittavan teoillaan hänet lapsen elämästä. Ettei halua häiritä uutta perheonnea. Sanoi, että vaatisi yhteishuoltajuutta, että sinä olisit puolet ajasta isän luona, toisen puolen äidin luona.

Äiti vei vielä pari kertaa sen jälkeen sinua isän luokse, mutta kun käytös oli sen jälkeen vain piikittelyä ja haukkumista, äiti päätti, että ei enää. Hän oli yrittänyt tehdä sinun ja isän välit helpoksi, mutta isä halusi ennemmin pitää katkeruuden ja pilkata äitiä, haukkua. Äiti mietti miksi olla kiltti, miksi kuskata lasta isälle kun kiitos oli tuo. Jos isä haluaisi nähdä lapsensa saisi tulla äidin luo katsomaan, tai hakemaan.

Ensimmäisen tällaisen reissun jälkeen isä sanoi, että se oli hankalaa. Antoi ymmärtää, että jos minä kuskaisin jälleen sinua hänen luokseen. Äiti sanoi tylysti ei. Äidillä ei ollut mitään syytä siihen, haukkuminen ja äidin maahan lyöminen olisi silti seurauksena. Äiti sanoi, että isä oli koska tahansa tervetullut hakemaan ja tapaamaan sinua.

Isä sanoi usein, että haluaisi, tahtoisi tavata sinua. Että sinä olet aina tervetullut hänen luokseen. Että hänellä oli kova ikävä ja kaipuu sinuun, että hän rakastaa sinua. Mutta isä ei silti tullut hakemaan eikä tapaamaan, noin kerran viikossa vain. Syytti äitiä kun itkit hänen seurassaan, miten turhauttavaa oli tehdä tunnin matka 20 minuutin huudon takia.

Äiti ei enää välittänyt isän haukkumisista, äiti alkoi tosissaan päästää irti. Äiti toivoi, ja useammin kuin kerran kysyi koska isä tulisi tapaamaan, oliko ollut puhetta tapaamisesta. Äiti toivoi, että vaikka hän oli ollut isälle paha, että isä silti pysyisi tiiviisti sinun elämässä. Äiti ei voinut muuttaa menneisyyttä, mutta minkään hän ei halunnut tulla teidän väliin. Mutta ei äidin tarvinnut olla kiltti ihmiselle, jolle päällimmäinen asia oli äidin haukkuminen ja huonojen puolien kaivaminen, sanojen vääntely niin, että varmasti niistä tuli paha asia.

Isä toivotteli joulut ja uudet vuodet sinulle. Äiti vastasi lyhyesti "ok" tai "jep". Isä suuttui siitäkin. Olisiko minun pitänyt toivottaa hänelle vaikka hän tietoisesti sivuutti minut? Sanoi, että jos viestit häiritsisivät minua, hän voisi avata sinulle oman liittymän. Silloin kieltämättä äiti naurahti. 3 kuukauden ikäiselle lapselle oma liittymä johon isi lähettää viestit? Olettiko hän, että sinä vastaat niihin?

Ei, äiti päätti heittää isän mielestään. Itki muistojen kanssa yhden, viimeisen yön. Katsoi valokuvia, oli onnellinen siitä tietoudesta, että sinä olit syntynyt rakkaudesta vaikkakin vahingossa. Ei ollut äidin syy, jos isä ei pystynyt näkemään mitä hänen ja lapsensa hyväksi tein. Jos hän halusi tuijottaa vain sokeasti menneisyyteen ja kaivaa pahat asiat sieltä esiin vaikka ne ei enää isän ja lapsen väleihin millään tavalla liittyneet.

Isä ei halunnut sopia mistään asioista ennenkuin äidin omaisuus olisi selvitetty. Äiti sanoi, että hänelle olisi se ja sama mitä isä maksaisi, kunhan vain tapaisi sinua. Kerta toisensa perään isä vain jankutti rahasta, että mennään sitten vaikka oikeuden kautta, jätetään jälkipolvillekin todiste äidin valheista. Äidille se oli okei. Hän halusi isän vain tapaavan tytärtään, rähjätköön isä rahasta.

Äiti antoi isälle vapaat kädet tehdä tapaamis- yms sopimukset. Sanoi, että hyväksyisi kaiken muun paitsi sen, että puolet ajasta sinä asuisit isän luona. Olithan niin pieni vielä! Eikä äidin mielestä ollut hyvä, että lapsella ei ollut kunnon yhtä kotia. Isä sanoi ettei tekisi mitään sopimusta ennenkuin todisteet omaisuudestani olisi toimitettu lapsiasiantoimistoon.

Isä oli sanonut, että minun pitäisi jättää hänet rauhaan ellei asia koskenut hänen tytärtään. Nyt äiti päätti tehdä niin. Hän kyseli vielä yhden kerran oliko isä aikeissa tavata sinua sinä viikonloppuna kun muistaakseen siitä oli ollut puhetta, mutta isä ei sitten ollut enää ottanut yhteyttä, sentään jo lauantai menossa, ja olimme sopineet että jos etukäteen edes vihjaisisi asiasta. Ja kun äidillä kuitenkin oli menoa sunnuntai-iltana.

Isä sanoi taas, että olisit tervetullut koska vain hänen luokseen. Myöhemmin illalla äiti pyysi, josko isä ottaisi sinut yöksi, että saisi yhden yön nukkua kunnolla. Isä ei suostunut, sanoi tulleensa Suomeen edellisenä yönä, ja koska kerran olin kieltänyt viikonlopun hänen luonaan, hän tyytyisi pelkkiin tapaamisiin. Sanoi, että sitä se perheenemännän osa oli. Sitä se oli.

Äiti päätti antaa asian olla. Isä oli aikuinen, kunnon ihminen. Isä osasi ilmaista koska tahtoisi tavata sinua. Äidistä tuntui ilkeältä aina kysyä ja pyytää. Äiti ei enää aio kysellä. Äiti tietää, että käytöksellään vei sinulta kokopäivä-isän, rakastavan hyvän isän, mutta äiti ei silti, koskaan aio tulla sinun ja isäsi väliin.

Äiti laittaa isän kuvan kehyksiin sänkysi yläpuolelle hyllyyn. Äiti tietää miten isä rakastaa sinua, miten vaikeaa tämä on isälle. Äiti ei voi enempää tehdä asian hyväksi. Ehkä näin et vierasta isääsi yhtä paljon kun tapaat hänet.
3510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lähetän voimia näin netin kautta. Toivottavasti teidän tilanne selviää. On ollut varmaankin kamalaa elää raskausaika yksin,puhumattakaan pikkuvauva-ajasta. Älä ole itsellesi liian ankara,vaikka pahaa olisit tehnytkin!! Voimia.

Äänestä

mutta eikö teillä ole autoa kun junalla pitää kulkea?

Äänestä
  • alakkonää vähän pehmetä?? (mikä on positiivista..) Ei tuu enään niin kärkkäitä kirjoituksia kuin aikoinaan! Ootkos rakastunut?? ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äiti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu