lucid dream

onkos kukaan kokeillut tota? vaatii kuulemma harjoittelua. kyseessä on siis uni jossa voi toteuttaa kirjaimellisesti itseään. eli tehdä mitä huvittaa - mielikuvitus asettaa rajat sillä unessa ollessaan tajuaa olevansa unessa. lapsena minulta onnistui esimerkiksi painajaisessa aina "pysäyttää" tapahtumat tai muuttaa ne itseäni tyydyttäviksi. miten tota taitoa voi harjoitella et se onnistuis taas? jotkut puhuvat jostain meditoinnista ja kellon tuijottelusta keskellä päivää. tiedä sit häntä.
3723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

niin itse olen alan "harrastaja" tulee muutamia kertoja kuussa päästyä lucid uneen. ja onhan se aivan mahtavan tuntuista kun kaikki tuntuu niin todelliselta mutta tietää että oikeasti tämä on vain unta ja pystyy tekemään mitä vain. yleensä tulee lenneltyä enimmäkseen ja pelkästää ihmeteltyä miten aivot voivat luoda tällaisen maailman.. eli noissa unissa aistit voivat toimia jopa paremmin kuin todellisuudessa jne... no kumminkin niin löytyy netistä aika paljon eri sivuja joissa kerrotaan tekniikoista ja tästä ilmiöstä yleensäkkin.. on myös monia kirjoja tästä ilmiöstä.. yksi erittäin hyvä jonka omistan on stephen labergin: exploring the world of lucid dreaming.
mutta linkeistä..
niin itselläni tuollainen linkkisivu mistä pääsee monille lucid-uniaiheisille sivuille:
www.lucid-dreaming.cjb.net
ehdotan aloittamista suomalaisesta höyhensaaret sivustosta joka on erittäin hyvä www.hoyhensaaret.tk
myöy hyviä on englanninkieliset www.lucidity.com ja www.ld4all.com

Äänestä
  • Juu.Itse olen pari kertaa "tipahtanut" tuohon tilaan.Aika psykedeelistä.Noh nyt ku kirjotan ni kertokaas mitä tekniikoita käytätte yms. "tarpeellista" kun en o oikee oppinu vielä tuota.

    Äänestä

  • Legsa! kirjoitti:

    Juu.Itse olen pari kertaa "tipahtanut" tuohon tilaan.Aika psykedeelistä.Noh nyt ku kirjotan ni kertokaas mitä tekniikoita käytätte yms. "tarpeellista" kun en o oikee oppinu vielä tuota.

    en ole vielä pahemmin kokeillut, mutta olen lukenut kiinnostukseeni, että asiaa auttaa kun päivän mittaan todistaa itselleen että on nyt varmasti hereillä. Esimerkiksi kokeilee sytyttää lamppua niin, että oikein tutkii onko tämä unta vai ei?onko se syttyminen todellista jne.. näin olen asian ymmärtänyt =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


justiinsa kirjoitti:

onkos kukaan kokeillut tota? vaatii kuulemma harjoittelua. kyseessä on siis uni jossa voi toteuttaa kirjaimellisesti itseään. eli tehdä mitä huvittaa - mielikuvitus asettaa rajat sillä unessa ollessaan tajuaa olevansa unessa. lapsena minulta onnistui esimerkiksi painajaisessa aina "pysäyttää" tapahtumat tai muuttaa ne itseäni tyydyttäviksi. miten tota taitoa voi harjoitella et se onnistuis taas? jotkut puhuvat jostain meditoinnista ja kellon tuijottelusta keskellä päivää. tiedä sit häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu