Onko mukavampaa työtä kuin opettajan työ? Saa olla viriilien oppilaitten kanssa päivät pitkät ja saa auttaa heitä ja kokea uskomattoman hauskoja hetkiä päivittäin.
Saa pitkät lomat ja siedettävän palkan, jos ei ole erehtynyt olemaan vastavalmistunut luokanope. Ja jos operoi maaseudulla tai pikkukaupungeissa, ylimääräisenä bonuksena on vielä oppilaitten ja vanhempien kunnioitus opettajaa kohtaan. Hmm, tuntuu kivalta olla tärkeä jonkun elämässä.
Terkkuja kaikille rakkaille oppilailleni. Pian taas tavataan!
Saa pitkät lomat ja siedettävän palkan, jos ei ole erehtynyt olemaan vastavalmistunut luokanope. Ja jos operoi maaseudulla tai pikkukaupungeissa, ylimääräisenä bonuksena on vielä oppilaitten ja vanhempien kunnioitus opettajaa kohtaan. Hmm, tuntuu kivalta olla tärkeä jonkun elämässä.
Terkkuja kaikille rakkaille oppilailleni. Pian taas tavataan!
Vastaukset 31
Vanhimmat
Lucky you! Minä puolestani taistelen yökötystä vastaan, joka taas uhkaa lukukauden alkaessa... Luokkani on aivan järkyttävä ja työni on enemmänkin poliisin/erotuomarin työtä kuin opettamista! Väkivaltaiseen käytökseen saan puuttua päivittäin, haistattelua kuulen joka tunti, ketään ei kiinnosta oppia mitään eikä osallistua mihinkään, koulupäivän jälkeen olen puolikuollut... Ja kyseessä ala-aste suuren kaupungin lähiössä. Mistä ihmeestä noin mukavia koululaisia löytyy, Lilli?? Taidan hakeutua myös jonnekin pieneen kouluun tai maalaiskouluun, ellen jo siihen mennessä ole alaa vaihtanut...
olen opettajana ns. ammattikoulussa. Ei minulle ole kukaan vielä kertaakaan haistatellut vaikka olen sanan "vittu" kuullut nuorten kielenkäytössä varmaan miljoona kertaa. Ovat minua kohtaan todella mukavia ja kivoja. Ovat he toki välillä levottomia ja ongelmiakin on oppimisen ja monen muun kanssa. Mutta mielestäni suhtautuminen opettajaan on ollut tosi asiallista. Olen aina suhtautunut työhöni innostuksella ja opiskelijoihin asiakkaina joita kohtelen kunnioittavasti. Olisiko sinulla edellisen kirjoittaja jotakin korjattavaa omassa asenteessasi oppilasiisi tai omassa toiminnassasi? Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Itselläni työskentely on mukavaa ja silti todella haastavaa. Opiskelijat kunnioittavat ja silti olen rennon opettajan maineessa. Koskaan ei ole työrauhan yms kanssa ollut ongelmia.
viitisensataa opiskelijaa, joten ei ole kyse pienestä koulusta. Eikä ole kyse siitä, että kaikki talomme opettajat rakastaisivat työtään. Moni kyllä pitää työstään kovastikin, koska opiskelijamme ovat jo hieman varttuneempia ja onnellisia siitä, että ovat päässeet pois peruskoulun kurimuksesta taloon, jossa pääsee milloin tahansa tietokoneille, ja taloon, jossa on baari ja ruokala ja tupakkapaikka ja nahkasohvat ja kirjasto ja lehtilukupaikka ja hyvä henki opettajien ja oppilaitten välillä. Ehkä jonkun mielestä vähän liiankin vapaa, mutta kyllä meillä järjestyssäännötkin on.
Kái se opettamisesta pitäminen on vähän persoonastakin kiinni. Minusta yksinkertaisesti on hauska saada kontakti ihmisiin, olla heidän kanssaan, antaa ja saada. Olenkin sitä mieltä, että opettajaksi pitäisi valikoitua ihmisiä, jotka rakastavat opettamista ja vuorovaiktusta lasten ja nuorten kanssa. Nykyään tuntuu, että opettajankoulutukseen valinta kohdistuu pinkoihin partiotyttöihin, joilla on konkreettisessa opetustyössä suuria vaikeuksia. Etenkin, kun nykyään opetuksessa noudatetaan 'hae tieto itse' -periaatetta, ei opettajan tietomäärä ole välttämättä se ykköskriteeri - tärkeä toki, mutta ei siis ainut kriteeri - vaan vuorovaikutustaidot saattavat ajaa tiedon ohi.
Kaupungissa 25v työssä ollut, ei kertaakaan vittua haistatettu. Joskus joutuu ottamaan tiukemman kurin- sitten pääsee taas pitkälle ihan leppoisasti.Pituutuutta on 152 cm ,mutta rakastan työtäni ja oppilaat kyllä vaistoavat
sen.Sääliksi käy sinua -olisikohan asenteissasi tai tyylissäsi parantamisen varaa?
Positiivisella asenteella aloitin tämän luokan kanssa, mutta innokkaimmallakin opella loppuu väkisinkin into tämän porukan kanssa... Luokka on täynnä käytöshäiriöisiä ja toisten oppilaiden kimppuun käydään mm. sen perusteella, että itse ei saanut olla jonossa ensimmäisenä. Kyllä siinä huumori loppuu, kun joutuu koteihin soitteleen lähes päivittäin sellaisista asioista, että esim. toinen oppilas on runtannut toisen oppilaan päätä niin lujaa seinään, että verta tulee ja tuloksena vakava aivotärähdys. Vuodesta toiseen nämä samaiset häiriköt ovat saaneet terrorisoida koulussa ja samassa luokassa ilman että heidät laitettaisiin erityisluokalle tms (tai ohjattaisiin hoitoon...). Palavereja toki on jatkuvasti, mutta kukaan ei tee asian eteen mitään. Jotkut oppilaista pelkäävät tulla kouluun näiden häiriintyneiden takia. Minun keinoni opettajana rupevat loppumaan. Yritän viedä ongelmia eteenpäin esimiehelle ja oppilashuoltoon, mutta jos ongelmat ratkaistaan siten, että "Ei tälle asialle nyt oikein mitään voi tehdä", niin ei tietenkään parannustakaan voi tapahtua. Onko siis ihme, että luokassani on vaihtunut jo 6 kertaa opettaja neljän vuoden sisällä?? Ja tällä menoa kohta vaihtuu taas.
Ehkä sinulla ope2 on antaa käytännön vinkkejä minulle nuorelle opettajalle, joka vielä vähän aikaa sitten olin innokas työhöni... Kuinka ihmeessä selvitä hankalasta luokasta positiivisella asenteella ja saada edes ne perusasiat sujumaan??
Hei!
Tahtoo tommosee kouluu!!!
Mä voisin tulla takoo niihin aivovammoihin vähä rispektii. :D
ja mikäs siinä jos kerran vielä ala-aste kyseessä,ei semmosia pikku natiaisia tarvi pahemmin pelätä. :>
Kuvittelevat vaan olevansa jotain koviakin tyyppejä vaikka oikeesti ovat naurettavia pellejä ja typeriä lapsia, jotka eivät ilmeisesti edes tajua mikä on oikein ja mikä väärin.
PS. Kutsukaa mut hätiin! ;D
Miten ihmeessä voit käyttää sanontaa "päästä peruskoulun kurimuksesta eroon"? Itse työskentelen Helsingissä ala-asteen opettajana ja väitteesi tuntuu mielestäni vähintäänkin oudolta. Ala-asteella oppilas kokee turvallisen kasvuympäristön ja saa pohjan koko elämän kestävälle oppimiselle. Lapsi saa oman luokanopettajan, aikuisen, joka välittää ja kantaa vastuuta. Oppiminen ylemmissä oppilaitoksissa on täysin erilaista. Kun ala-asteella tärkeitä oppimistavoitteita ovat mm. sosiaaliset taidot, hyvät käytöstavat, erilaisuuden hyväksyminen ja ryhmätyöskentely, niin ylemmissä oppilaitoksissa oppiminen painottuu enemmän itse opetettavaan asiaan. Kun lapsi kasvaa, hänelle asetetaan vaativampia tavoitteita ja niiden myötä hän saa toki enemmän vapautta.
Ei hyvän koulun tai saati sitten opetuksen kriteereinä ole pelkät ulkoiset puitteet, se että pääsee halutessaan tietokoneelle, tai istumaan nahkasohvalle. Sitä paitsi vertauskohtia alkuopetukseen on vaikea enää teidänkään oppilaiden hakea. Kyllä ala-asteellakin on nykyisin upouudet tietokoneet, litteät näytöt, väritulostimet ja nopeat nettiyhteydet. Näin ei ehkä ollut vielä teidän oppilaidenne ollessa ala-asteella. Hyvän koulun itse näin sellaisena, jossa vallitsee hyvä henki, yhteiset pelisäännöt ja tasa-arvoinen ilmapiiri. Tähän päästäksemme emme todellakaan tarvitse nahkasohvia tai upouusia tietokoneita.
Epäasiallisesta kommentistasi perusopetusta kohtaan voinenkin vain todeta sinun olevan näitä jotka olette lukeneet yliopistossa esim. matematiikkaa ja sitten päättäneet että kannattaa varmaan auskultoida, kun tuo opettajan työ saattaisi olla mukavaa. Minä olen lukenut pedagogiikkaa ja didaktiikkaa koko opiskeluaikani yliopistossa. Olen opetellut kasvatustiedettä ja sitä miten opitaan opettamaan. Minulle työssäni lähtökohtina ei ole ulkoiset puitteet, vaan itse työn asiasisältö.
Opettajan koulutuksesta ja sinne hakeutumisesta olen kanssasi samaa mieltä. Opettajista on huutava pula, mutta halukkaat eivät tahdo päästä sisälle. Aloituspaikkoja on aivan liian vähän ja kriteerit kouluarvosanojen suhteen ovat liian korkealla. Valinnoissa tulisi painottaa muitakin osa-alueita. Nykyisellä käytännöllä koulutukseen todellakin pääsee vain näitä mainitsemiasi "hikipinko partiotyttöjä".
Tuo "peruskoulun kurimus" on täysin opiskelijoitteni näkökulmasta esitetty kielikuva, ei minun. He itse vuosi vuoden jälkeen kuvaavat tilanteen lähinnä tuossa valossa, ikään kuin pääsisivät vankilasta vapauteen. Miksi nuoret tuntevat näin? Sitä ehkä kannattaa pohtia.
Arvostan toki peruskoulujärjestelmää sinänsä, etenkin ala-asteen opetussysteemejä. Olen ollut itsekin yläasteella opettajana jokusen vuoden valmistuttuani äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi, joten aika tuttu on se maailma, josta nuoret minun opetukseeni tulevat. Olen muuten opiskellut myös kasvatustieteitä ja muita lapsen ja nuoren kasvua tukevia eettisiä ja aineita ja kursseja. Parhaillaan olen koulutuksessa, jossa opiskellaan erilaisen oppijan kohtaamista ja tunnistamista monen opintoviikon verran, joten kyllä me peruskoulun jälkeisessä systeemissäkin ajan tasalla kuljemme.
Tuo on kukkua, etteivätkö ulkoiset puitteet merkitse mitään oppilaille. Minusta kaikilla koululaisilla tulisi olla hyvät ja isot koulurakennukset, hyvät opetus- ja havaintovälineet, tietokoneluokkia tarpeeksi ja pätevät opettajat ja huoltohenkilöstö tukena. Itselläni on onni toimia isossa ja uudehkossa upeassa koulurakennuksessa, jossa on kaiken hyvän lisäksi mm. 500 henkilön juhlasali-teatteritila-konserttisali ja av-välineet esityksiä varten! Ei tietenkään niin, että nämä ovat onnen edellytyksiä - voisin kuvitella olevani myös maalaiskoulun alaluokan ope vanhassa pikkuisessa puukoulussa - sekin olisi onnea.
Tärkeintä on se, että opettaja rakastaa oppilaitaan, olivat puitteet sitten upeat tai vähemmän upeat, eikö? Sen mukana tulee mielestäni kaikki muu.
..uskomatonta,siis esimies ja oppilashuolto ei tee asialle mitään!!huh huh,voin vain kuvitella sen kaaoksen mikä siellä vallitsee.seuraavan kerran jos joku häiriköistä taas käy jonkun kimppuun eikä opettajat uskalla/tahdo mennä väliin niin soittakaa poliisit paikalle.eiköhän se vähän pelota räyhähenkiä!
olen samaa mieltä kanssasi, mutta ammattikoulussa opettamisessa peruskouluun on se ero, että peruskoulu on pakollinen, ja siksi siellä on enemmän niitä ns. koulun inhooja tyyppejä!
Nykyisin kun koko sukupolvi koulutetaan ja vain todella harva jää vaille ammatillista koulutusta tai lukiota. Käytännössä heikoimmat opiskelijat menevät amikseen, sillä sinne otetaan lähes kaikki. Ainakin omalla paikkakunnallani. Työvoimatoimistoon ei voi ilmoittautua työnhakijaksi ilman ammatillista koulutusta, (ainakin luulisin näin) joten kyllä se amis on tavallaan "pienoinen pakko") eli kouluttauduttava saadakseen edes työttömyyspäivärahaa.
Onhan noita tähtisilmäisiä unelmoijia ammatissa kuin ammatissa. Ei opettajan hommassa minusta mikään vikaakaan ole, työtä se on siinä kuin muukin työ, ja olen siinä itsekin viihtynyt. Mutta kyllähän liika tunnelmointi on liikaa.
Sääli oppilaita jos opettaja jatkuvasti on noin korkealentoisella päällä. Mutta eiköhän se maailman tahko laahaa särmiä vähän joka jästipäästä, kuten entisellä omalla opettajallani oli tapana sanoa rauhoitellessaan meitä kun unelmoimme jostain ammatista. Työ on työtä, kivaakin työtä usein, mutta otetaan nyt kuitenkin järki tässäkin hommassa käteen.
Mitä tulee tuohon kunnioittamiseen maaseudulla, niin et taida olla maaseutulukion opettaja. Laudaturin kirjoittaneiden määrää ei edes muisteta, mutta auta armias jos joku reputtaa, niin heti ollaan vaatimassa opettajan päätä vadille. Että sitä se kunnioitus nykymaailman aikaan on.
Ei oppilaiden ja opettamisen rakastaminen tarkoita sitä, että kuljen pää pilvissä ja elän idealistisisssa unelmissa tavoitellen mm. sitä, että kaikki oppivat kaiken.
'Jokainen oppii jotakin' on oma mottoni, jota pyrin noudattamaan parhaani mukaan. Mitä tulee mainitsemaasi 'tunnelmointiin', niin työ on minulle välillä juhlaa. Opettamani aine on kiinnostava ja luova sisällöltään, joten saan välillä aika pitkällekin toteuttaa myös omaa itseäni, sisintä minääni. Nämä luovat projektit oppilaiden kanssa ovaparhaita hetkiä ystävien kesken - opettaja unohtaa roolinsa ja on oppija siinä missä koko ryhmä. Antamisen ja saamisen roolit limittyvät molempia osapuolia rikastuttavasti. Väittäisin, että noina hetkinä opetussuunnitelmatkin itkevät onnesta. ;)
Niin no. Juttusit kuulostavat kuin suoraan kasvatustieteiden luennolta (niiltä joissa oli vähän vanhempi neiti-ihminen luennoitsijana, usein ilman käytännön kokemusta). Itse satun opettamaan matematiikkaa, fysiikkaa ja tietotekniikkaa. Pidän kyllä työstäni, mutta opettaja on opettajat ja oppilas on oppilas.
Uudet tietokoneet ja nahkasohvat eivät tee oppilaista onnellisia ja iloisia jos tietokoneita ei opeta käyttämään. Monissa kouluissa ongelmana kaiketi on ettei ole opettajaa joka toimisi aikuisen mallina.
Opettaja on kuitenkin ennen kaikkea kasvattaja ja pää pilvissä heiluva idealisti ei kaiketi sitä ole. Onnea vaan jos olet Lilli päässyt eliittilukioon jossa kaikki käyttäytyvät hyvin ja muutenkin ihanaa. Oikea opetustyö kuitenkin tehdään niissä kouluissa joissa oppilaat ovat heikkotasoisempia ja heillä on muitakin ongelmia.
Arvostan enemmän sitä opettajaa joka yrittää edes jotenkin selviytyä riehuvan raggarilauman kanssa ja edes yrittää saada heidät oppimaan lukemaan kuin sellaista jolla on töissä ainoastaan hauskaa ja kivaa.
Itse omien aineiden kautta (jotka eivät sattuneesta syystä ole kaikkien rakastetuimpia) olen todella saanut huomata, että opettaminen ei ole aina kivaa. Mutta pikku hiljaa kun yrittää mahdollisimman paljon huomioida oppilaita yksilöinä alkaa jopa matikka maistua. Luokaton lukio onneksi tarjoaa mahdollisuuden siihen. Oppilaat voivat itse valita tasoryhmiään. Kuten täällä itseasiassa kaikki ryhmät on jaettu niin että oppilaat voivat valita itse ryhmänsä niin että pääsevät oman tasoiseensa ryhmään. Se kannustaa oppimaan vaikkakin lokeroi.
Opettaminen uusia haasteita joka päivä. Mutta se ei ole aina kivaa eikä edes siedettävää. Mutta kun huomaa, että sen laskutaidottomimmankin ihmisen on saanut saamaan kokeesta hyvän numeron niin ehkä sitä onnistuu jollain tavalla.
Olen tottunut keskustelupalstoilla siihen, että saan vakuutella olevani tosissani, kun sanon rakastavani opettamista ja oppilaita.
Olen tottunut myös siihen, että ennen kaikkea muiden opettajien käämit palavat, ja päälleni langetetaan milloin sinisilmäisen idealistihuuhailijan, milloin vähän hurahtaneen ikäneidon, milloin kasvatustieteilijäperfektionistin, milloin opetushallituksen perseennuolijan leima.
Kyllä minä olen työssäni ohjaaja-opettaja, en oppilaitten mielistelijäkaveri. Tiedän että minua kunnioitetaan ja silmilleni ei hypitä, vaan minä sanon mitä kullakin tunnilla tehdään - en suinkaan kysy opiskelijoiltani, että mitä saisi olla, mitä kivaa tehtäisiin. Etenemme opetussuunnitelman mukaan hyvin tunnollisesti, mutta onneksi opettaja voi valita vapaasti opetustuntinsa ja -menetelmänsä muodon sellaiseksi, jonka tietää ryhmälle mieluisaksi ja tehokkaaksi. Tähän antavat hyvät opetusmateriaalit, -tilat ja -laitteet mahdollisuuden. Itselläni on mm. aina tietokoneluokat tai av-välineet tai näyttämötilat käytössä, kun se systeemeihini sopii. Eivät ne ole luksusta keskiasteen oppilaitoksessa, jossa siis toimin, en elittilukiossa.
Opiskelijani eivät ole aina kovin lahjakkaita, eivät kovin tasapainoisiakaan ja hankaliakin tapauksia löytyy joukosta. Suurimpana ongelmana meillä ovat syrjäytymisuhan alla olevat nuoret, joilla on koti- ja oppimisvaikeuksia, ja joiden tulisi silti löytää paikkansa yhteiskunnassa ja saada tutkinto suoritetuksi. Minun tehtäväni opettajana on hoitaa tilanteet niin, että he pystyvät keskittymään turvallisin ja rauhallisin, mahdollisesti jopa iloisin mielin opiskeltaviin asioihin ja että he yleensä tulevat tunnille. Vaikeuksia on, mutta sen sanon, että meillä ei ole raggareita eikä ns. ilkeitä/pahantapaisia oppilaita ollenkaan - ainoastaan reppanoita, jotka kaipaavat ylimääräistä tukea ja huomiota. Tämä tässä koulumuodossamme onkin opettajalle hieno asia, että peruskoulusta tulevat nuoret ovat meillä usein kuin enkeleitä. He naureskelevatjoskus sitä, miten he yläasteella kiusasivat opettajia ja saivat jatkuvasti rangaistuksia, jotka eivät tehonneet pätkääkään. Minun on joskus vaikea uskoa jostain Jussista, joka tuhertaa tekstiään tietokoneella posket punoittaen, että hän on ollut häirikkö! Meillä tämä Jussi saattaa näyttää kyntensä, hän saattaa olla esimerkiksi valloittava näyttelijäpersoona tai elävien tekstien kirjoittaja (vaikka paperi viliseekin virheitä) - luovuutta ja taitoa siis on - mutta sitä ei peruskoulu saanut pojasta esiin!
Sanoit tekstissäsi avainsanat: kun ottaa oppilaan huomioon yksilönä, hän alkaa oppia. Tämä on minunkin metodini. Joukosta on nähtävä yksilöitä, ja tietyisssä tilanteessa pelkästään yksi yksilö. Jos ja kun oppimisprosessi pääsee tähän vaiheeseen, niin taatusti opettaja nauttii työstään - ihan kuten sinäkin asian ilmaisit.
Monille oppilaille varmasti peruskoulu on suurta tuskaa, toisille siksi että edetään hitaimman mukaan, toisille siksi että edetään liian nopeasti ja kolmansille siksi että on niin jumalattoman tylsää.
Itse olen törmännyt pitkän matikan ja fysiikan kurssilaisten kanssa siihen, että siellä oli niin tylsää juuri siksi ettei matemaattisesti lahjakkaille oppilaille löytynyt tarpeeksi haasteita. Uskoisin Lilli että oppilaasi ovat kokeneet peruskoulussa jotain samanlaista ja nyt kun pääsevät kouluun jossa on paljon enemmän vapauksia ja on tilivelvollinen vain itselleen saa oppiminenkin ihan uusia tuulia.
Oppilaat aina tykkäävät jos tehdään jotain erilaista kun varmasti Lilli voit työssäsi tehdä. Derivaatasta vaan ei saa kovin erilaista ja uutta esitystapaa, enkä oikein näe pointtia tehdä joku ikisestä yhtälöstä PowerPoint-esitystä. Ainoa mitä voi tehdä on tehdä retki läheisen yliopiston fysiikan labroille (luojan kiitos mahdollista!), tutustumiskäyntejä vaikka minne ja yrittää havainnollistaa mihin matikkaa oikeasti tarvitsee. Kyse on kuitenkin myös koulun resursseista sun muista, omalta osaltani onni on että koulu panostaa luonnontieteellisiin aineisiin ja minulla on tohtorin tutkinnon puolesta arvovaltaa vaikka nuorin opettaja olenkin.
Olen pahoillani Lilli tuosta viittauksesta ikäneitoon, omat kasvatutieteen opinnot jäivät siihen 35ov:hen ja siellä oli useita sellaisia. Olen ollut yliopistolla töissä tutkimusapulaisena ja assarina niin odotin jotain samanlaista kuin assarin opetus, se ei ollut mitään samanlaista. Noh nyt jo paljon kokeneempana voi sanoa, että vaikka opetus ei ole aina kivaa, ja joskus meinaa itku tulla, niin kokonaisuutena kiva työ.
Se kyllä on totta, että peruskoulu tappaa monen oppilaat oppimishalut ja mahdollisuuden, syynä kaiketi se ettei yhteiskunta panosta perusopetukseen niin paljon kuin pitäisi. Perusopetuksesta karsitaan aina. Yläasteella ne hienot av-laitteet ja uudet tietokoneet saattaisivat olla tarpeellisempia. Peruskoulut kärsivät niin opettaja kuin rahapulasta. Siellä jos missä tulisi oppilaat ottaa huomioon yksilöinä, mutta siitä ei voi syttää opettajia joilla on sillä puolella muutenkin liikaa töitä. Joten peruskoulun ongelmat on siellä opetusministeriön tasolla eikä opettajissa saati oppilaissa.
Itse sanoit myös tekstissäsi avainsanoja, eli hienot mahdollisuudet ovat käytettävissäsi kun itse haluat (tietokoneluokat, av-välineet jne.) Mutta kun sellaisia ei meidän maaseutulukiossa ole niin että jokaiselle opettajalle voitaisiin tarjota niitä aina kun on tarpeen. Lisäksi koko ajan säästetään leikkaamalla tuntikehystä, mikä tietää oppilasmäärien kasvua niin että se yksilöllisyyden huomioon ottaminen olisi mahdollista. Eikä siitä ylimääräisestä työstä jonka oppilaiden eteen haluaisi tehdä makseta minkäänlaista korvausta - ei niin että olisin leipäpappi ja haluaisin jokaisesta naksauksesta korvauksen, mutta kyllä se vaikuttaa työmotivaatioon kun todetaan ettei tuota ja tuota asiaa meidän koulussa tarvita ainakaan niin paljon, että siihen yhtään resurssia laitettaisiin.
Kyllä minäkin pidän työstäni, ja pidän tavattomasti myös oppilaistani. Nauramme tunneilla, meillä on hauskaa ja oppiminen sujuu aivan mukavasti aika tylsistä aiheista huolimatta. Kaikenlaisia eri projekteja ulkomaanmatkoja myöten järjestämme myös, vaikka kyllä sekin vaikuttaa työmotivaatioon kun on kovan työn oppilaiden kanssa tehnyt ja sitten saa kuulla oppilaiden vanhemmilta kuinka kotona on moitittu projekteja tylsiksi ja liian asiapitoisiksi. Mielelläni olen aina töihin kuitenkin lähtenyt.
En kuitenkaan tule tänne julistamaan 'rakastan opettamista' ikään kuin olisin joku uudestisyntynyt Jeesus joka julistaa uutta tulemistaan. Pidän työstäni, pidän oppilaistani, mutta en todellakaan ryhdy julistamaan sitä suureen ääneen niin, että muutkin pitäisivät minua jollain lailla erinomaisena! Olen vain itse omalla rauhallisella tavallani tyytyväinen ja iloinen kaikesta siitä, mitä työssäni eteen tulee, koska se useimmiten on ihan mukavaa. Kunpa vain työnantajapuolikin ymmärtäisi, että ilman rahaa ei mitään kovin suurta uuttakaan tule aikaiseksi.
Maaseutulukiot ovat hätää kärsimässä, koska maaseutuvaltuustot ovat useimmiten kepulaisten isäntämiehien kansoittamia - isännät tunnetusti ovat kautta aikojen ymmärtäneet koulutusideoita varsin jähmeästi ja ainakin pitkällä viipeellä. Kuntatason taloudenhoito koulutusasioissa kulkeekin jälkijunassa, pikkukouluja lakkautetaan ja oppilaita kuskataan keskustan jättikouluun "säästösyistä" ja muutenkin koko ajan hengitetään isännän ottein koululaitoksen niskaan ihmetellen jopa sitä, että taas tarvitaan yksi tietokone. Saatetaan ihmetellä jopa sitä, että miksi opettajia ei saa lomauttaa heidän kesälomallaan, kun se olisi todellista säästöä.
Moni opettaja muuten tekee ylimääräistä työtä selkänahastaan tietämättä sitä tosiseikkaa, että KAIKESTA työnantajan määräämästä (tai sellaisesta joka on kuitenkin tehtävä, jotta työt sujuisivat) ylimääräisestä työstä saa ylimääräisen palkan, useimmilla koulutusaloilla. Esimerkiksi lauantaipäiviksi osuvilta avoimien ovien päiviltä opettaja saa 50 prosentin korotuksen tuntipalkkaansa, kunhan täyttää tuntilapun. Samoin yksityisopiskelijan tenteistä ja ohjaamisesta saa palkan, kunhan pitää kirjaa työmäärästään. Työnanatja nikottelee useimmiten, mutta kun hänelle lyö OVTESit ja KVTESit eteen, hän hiljenee ja allekirjoittaa maksumääräykset. Opettajien kannattaa siis pitää eduistaan kiinni, eikä lammasmaisesti uhrata omaa aikaansa oppilaankaan hyväksi, sillä opettaja on palkkansa ansainnut. Osoittaa lisäksi koko ammattialan arvostusta, että ei suostu ilmaiseen työhön "koulun hyväksi".
Ikävintä minussa tässä työssä on taistella byrokratiaa vastaan. Pettymys on myös ollut huomata se seikka, että kunnan koulutusjohto ei suinkaan ole opettajien ja oppilaidenkaan asialla, vaan ensiarvoisen tärkeää on kunnan taloudellinen etu. Enemmän tarvittaisiin energisiä ihmisiä, joilla on koulutusvisioita ja -missioita. Enemmän tarvittaisiin kunnon humanisteja ja avaraketseisia yhteiskuntatieteilijöitä, jotka eivät asetu hallitusten ja johtoryhmien juoksupojiksi.
Miksi ei saisi julistaa? Minä ainakin kaipaan suuresti ihmisiä, joilla on hengen ja jonkin aatteen paloa. Vain siten pystyy vaikuttamaan ja antamaan parastaan. Muistan kaiholla seurakuntamme persoonallista rovastia, joka yli kahdesankymppisenä laihana harmaapäänä pyöräili aikansa kuluksi ympäri kaupunkia, pysähtyi aina jonkun uhrin kohdalle, otti tätä hihasta kiinni ja kysyi, miten on sielun laita. No, ihmiset oppivat tuntemaan hänet ja kiihdyttivät vauhtia jo hänet nähdessään, mutta palavia saarnoja hän saarnastuolista heitteli kansan ylle, ja moni kävi kuuntelemassa häntä, vaikkei muuten uskovainen ollut, kuten en minäkään. Moni hänen puheensa ja lausahduksensa on jäänyt elämään.
Siis arvovaltaa tohtorin tutkinnosta? - Mutta eihän se arvovalta siitä tule. Oppilaat saattavat naureskella jollekulle tohtorille, joka on niin tohtori että! Arvovalta tulee kyllä pätevyydestä, mutta ei ylikoulutuksesta, joka on riskitekijä peruskoulussa! Toiseksi tai kenties jopa arvoasteikossa ensimmäiseksi, arvovalta tulee opettajan sisäisestä olemuksesta ja siitä tasapainosta, jolla hän itseensä ja oppilaisiin suhtautuu. Epäpätevällä opettajalla voi siis periaatteessa olla enemmän arvovaltaa kuin pätevällä, jos hänellä on tuota sisäistä vuorovaikutuslahjakkuutta, antamisen kykyä.
Muuten tekstisi oli ok, samaa mieltä.
Olet ihan oikeassa, että tekemästään ylimääräisestä työstä joka on työnantajan määräämää palkan saa, ja saahan siitä täälläkin ilman riitelyä. Mutta kun valtuusto päättää tuntikehykseksi tietyn määrän, niin otetaanko käyttöön ylisuuret ryhmät vai käytetäänkö lukioresurssi sitten ryhmien pienentämiseen inhimillisen kokoisiksi juuri siksi, että pystyisi hoitamaan työnsä jotenkin tuohon tapaan kuin sinäkin. Ja jos jonain vuonna esität hiukan laskuja tekemästäsi ylimääräisestä työstä, niin lopputulos on se, että seuraavana vuonna leikataan tuntikehystä taas enemmän siitä syystä että 'jotkut opettajat' ovat ryhtyneet laskuttamaan tekemästään työstä.
Juuri tästä oman työn kunnioituksesta johtuukin ettei viime aikoina ole liiemmälti mitään ylimääräistä tehty. Ja sitten oppilaat ihmettelevät miksi juuri heiltä on jätetty pois se ja se asia. Puhumattakaan vanhemmista, jotka soittelevat kotiin ja uhkailevat vaikka millä. Ja kun sitten sanoo ettei ole rahaa ja kehottaa soittamaan koulutoimistoon, niin sieltä vanhemmat saavat vastauksen että kyllä kouluilla rahaa on ihan liikaakin, mutta eivät ne vaan halua sitä oppilaisiin käyttää vaan kaikkeen muuhun. Valtuusto ja hallitus taas ovat täysin koulutoimen johdon vietävissä talousasioissa, jos sieltä sanotaan että rahaa on aivan riittävästi, niin eipä sitä kukaan päättäjä kyseenalaiseksi aseta.
Mieli tekisi poiskin lähteä joskus, mutta kun ne oppilaat ovat niin mukavia ja ovat joskus kyynelsilmin pyytäneet, etten lähtisi pois ainakaan heidän aikanaan (kun olin jotain sellaista tullut sanoneeksi). Ja toisaalta, mihin täällä saisi asuntonsa myytyäkään, muuttotappiopaikkakunnalla.
Joo, kepulaisilla on täällä valtava enemmistö, se on totta.
Että tällaista se on elämä täällä maaseudulla, jossa muuten olisi kyllä oikein inhimillistä elää ja asua.
Periksi ei saa antaa, vaan ne tuntilaput kannattaa täyttää vuodesta toiseen - ja yhä enenevässä määrin. Valtuustojen rankaisevalle huonontamispolitiikalle ei saa korviaan lotkauttaa, vaan niille on näytettävä rohkeasti, mihin tuntikehysten pienentäminen kauheimmillaan johtaa. Nythän opettajat kaunistelevat tilanneta, repivät itsestään kaiken irti, suostuvat mihin tahansa heikennykseen, jotta "oppilaat eivät kärsisi". No koska oppilaat eivät kärsi ja opettajat pystyvät hoitamaan tilanteen - ja mikä kauheinta, antavat hymyillen medialle lausuntoja: homma hoidossa - niin näin tilanne jatkuu vuodesta toiseen huonona. Opettajien pitäisi suuttua! Ja ennen kaikkea tietysti Opettajien ammattijärjestön pitäisi napakoitua ja organisoida vaikkapa se kauan uhiteltu lakko kerrankin pystyyn, ellei muu auta.
Oppilaat ovat todella mukavia. Heidän takiaan kai me opettajatkin asetumme välillä vaikka kynnysmatoksi, jotta heidän on helpompi kulkea. Itsekin palasin juuri pitkähköltä sairaslomalta ja valittelin oppilaille vielä käheää ääntäni. -EI SE MITÄÄN! PÄÄASIA ETTÄ SÄ TULIT TAKAISIN!! Tämän voimalla jaksan taas hiihtolomaan. :)
En tarkoittanut lainkaan sitä että sain oppilaiden arvonannon tohtorin tutkinnon vuoksi. Oppilaat eivät edes tienneet tutkintoani ellei joku idiootti olisi saanut päähänsä painaa opinto-oppaaseen opettajien tutkintoja. Tarkoitin arvovaltaa esim. opettajakunnassa tai rehtoriin nähden. Minua muutamaa vuotta vanhempia maistereita kohdellaan koulussamme aika törkeästi vanhempien opettajien toimesta. Lähinnä pidetään vastavalmistuneina jotka eivät ymmärrä mistään mitään.
Jäi askarruttamaan tuo väitteesi että ylikoulutus on riskitekijä peruskoulussa (en opeta peruskoulussa, mutta olen kyllä opettanut lyhyitä pätkiä)? Millä tavalla se on riskitekijä?
on peruskoulussa riskitekijä sekä ylikoulutetulle että hänen oppilailleen.
Tohtori todennäköisesti turhautuu työhönsä muutamassa vuodessa, kenties aikaisemminkin. Onko hän huono tohtori, kun on jäänyt jumiin huonosti palkattuun työhön, jossa ei voi toteuttaa oman alansa kaikkia ulottuvuuksia? Mikä hänessä on vikana kun ei ole esimerkiksi tutkimustyössä tai opetustyössä korkeakoulussa? Resursseja jää taatusti käyttämättä ja aivot kaipaavat virikettä?
Tohtori saattaa lisäksi olla ns. epäpätevä opettaja, jolta puuttuvat kasvatustieteeeliset opinnot ja ns. opetusharjoittelu. Tällöin pahimmassa tapauksessa tohtorimme paasaa antaumuksella täysin väärin mitoitettua asiaa seiskaluokan murkuille, jotka aluksi katsovat silmät ymmyrkäisinä tohtorin meininkejä ja alkavat hyvin nopeasti ottaa tilanteesta koituvan hupipuolen irti tohtorisraukan kustannuksella.
Siis tohtorin tutkintohan tähtää korkeamman asteen opetukseen ja tutkimukseen, mikä voi tietysti koitua myös alempien asteiden oppilaitten hyväksi. Ehkä sinun tapauksessasi on näin. Ja onhan niinkin, että tohtorikoulutusta on lisätty niin, ettei kaikille tohtoreille riitä enää tehtäviä korkeakouluissa. Jos tohtori on sinut itsensä ja peruskouluopetuksen kanssa, niin mikä ettei. Usein kuitenkin näitä ristiriitoja tulee.
Selasin juuri tämänpäiväistä Opettaja-lehteä ja luin artikkelin s. 38, Nuori tohtori opettajana peruskoulussa. Ihan siis kuin kyseessä olisi joku tosi harvinainen tapaus. Tämä tohtori on 23-vuotias ihmelapsi, jonka oppilaat mainitsevat olevan koulun paras opettaja. Jutusta käy ilmi se, että tohtori on kyllä lähdössä pois koulusta kesällä.
Eipä se tohtori sen paremmin virkaa epäpätevänä saa kuin maisterikaan.
Aikanaan kun hain töihin lukioon niin törmäsin juuri samanlaisiin ajatuksiin. Minulta mm. kysyttiin kuinka kauan aion olla siinä työssä ja miksi lähdin yliopistolta sekä kyseltiin hyvinkin henkilökohtaisia asioita.
Omasta mielestäni tohtorin tutkinto ei ole huono asia, eikä lukiossa (saati silloin peruskoulussa) aiheuta jotain resurssien käyttämättömyyttä tai turhautumista.
Paljonkaan tohtoreita sillä sektorilla ei kai työskentele koska luonnontieteellisiltä aloilta väitelleille ihmiselle on paljon parempi palkkaista työtä tarjolla. Ja monia houkuttelee opintolainojen jälkeen hyväpalkkainen työ.
Uskoisin myös, että opettajan täytyy olla sinut itsensä kanssa jos yleensä aikoo opettajana jatkaa. Ja siihen ei liity mitenkään se onko tohtori vaiko maisteri. Opettajaksi päätyminen on työ johon toiset sopivat toiset eivät.
Yliopistosektorilla opettamisessa on kai se pointti ettei siellä opettavat henkilöt edes välttämättä sovi opettajiksi, mutta viran saa jos on riittävät tieteelliset ansiot. Perus- ja toisella asteella opettaminen taas edellyttää tietynlaista luonnetta ja opetustaidot korostuvat enemmän.
On toki totta, että aloittaessani tässä koulussa pelättiin hirveästi että kyllästyn. Sainkin silloin opettaa vain pitkän matikan ja fysiikan viimeisiä kursseja. Kuitenkin oma mielenkiinto painottui toisin ja nyt opetan myös lyhyttä matikkaa, enkä koe turhautuvani tai että aivoni eivät saisi virikkeitä. Yliopistossa fuksikursseilla opettaminen turhautti paljon enemmän. Kun monilta pohjatiedot olivat todella vajavaiset turhautti huomattavasti enemmän. Lukiossa kaikki asiat ovat uusia ja kun saa oppilaan innostumaan se on paljon enemmän kuin itseensä rakastunut fuksi yliopistolla joka luulee olevansa opettajia parempi kun on päässyt yliopistoon.
Ihan hyvähän se on että lukioissa ja peruskouluissakin löytyy tohtoreita. Ei se tee kenestäkään sen huonompaa tai parempaa opettajaa, vaikka tohtorin tutkinto olisikin taskussa. Ja kun yliopistot pyrkivät nykyisin leipomaan tohtoreita yhä enemmän ja enemmän, niin ennustelenpa tohtoreita tulevaisuudessa näkyvän kouluissa enemmänkin. Kunhan heillä opettajan pätevyys on niin hieno juttu.
mitä enemmän opettajalla on koulutusta takanaan, jos vaan opettaja sitten on sinut työnsä kanssa eikä haikaile korkeammille asteille ja tee työtä vain hätävaroiksi puolikiinnostuneena.
On totta, että jotkut tuntuvat olevan synnynnäisiä opettajapersoonallisuuksia, jotkut taas tutkijatyyppejä. Ihan mukava siis, jos näissä perinteisissä tutkijatohtoreissa löytyykin nykyään kiinnostusta myös opettamiseen. Perinteisestihän yliopiston opettajat ovat peadagogisesti ajatellen kaikkein huonoimpia opettajia luennointityylinsä ja pelkästään asiaan pitäytymisensä vuoksi. Kasvatustieteen opinnot tietysti auttavat tässä tohtorisihmistäkin.
Omasta yliopistoajastani muistan aivan loistavia opettajia, vaikka he olivatkin professoreita ja dosentteja. Toistakin ääripäätä tietsti oli, mutta ainakin minulla oli onni saada melkein aina todella hyviä opettajia ja luennoijia. Yliopistossa opiskeleva lapseni on myös todennut, että huonoimmat yliopiston opettajat ovat paljon huonompia kuin lukion huonoimmat, mutta parhaat ovat todella hyviä.
Minulla on käsitys, ettei yliopiston opettajilta vaadita pedagogisia opintoja ollenkaan, vieläkään. Tämä seikka voi aiheuttaa sen, ettei arvosteta opetustaitoa, vaan enemmän aiheeseen perehtyneisyyttä ja siis aiheen tutkimusta, tietopuolta.
Okmat yliopstonopettajani olivat aika huonoja opettajina. Mutinaa ja paperistalukua lähes kaikilla. Kaksi ihanaa poikkeusta oli, joista toisen voin mainita jopa nimeltä - niin paljon häntä arvostin - eli uskontotieteen luennoija Olli Alho! Sytyttävä luennoija, joka sai minun kiinnostukseni heräämään niin, että sain kurssin parhaan arvosanan. Muistan vieläkin (*punastuu* olin myös vähän ihastunut häneen), miten hän poimi minut muiden joukosta siinä merkintää jonottaessamme, sanoi nimeni ääneen ja kehui vastauksiani! Tällaiset hetket muistaa lopun ikäänsä kannustuksena urallaan! Toinen sytyttävä opettaja oli puheviestinnän luennoija, joka lausui meille runoja pitkät pätkät ulkomuistista. Upea nainen! Mutta siis vain nämä kaksi luennoijaa, muut kymmenet mutisivat kurssinsa lävitse ja poistuivat.
Niin no,
Yliopiston opettajien pitää antaa opetusnäyte, että ihan mitä tahansa ei kelpuuteta. Samoin moniin jatko-opintoihin kuuluu korkeakoulupedagogiikkaa. Ainakin itselläni kuului. Ongelman ns. huonossa opetustaidossa ovat pikemminkin yliopistolla opettavat maisterit. Yleensä tohtoreilla on kehittynyt opetustaitoja jo. Maistereilta taas ei sellaisia vaadita.
Ja pitää ottaa myös huomioon, että yliopistossa ei ole tarkoitus "opettaa" vaan saada opiskelijat itse oppimaan. Yliopistossa ei ole tarkoitus syöttää asioita niin kuin peruskoulussa ja lukiossa. Itsenäinen oppiminen on tärkeintä mitä voi oppia. Ja suoraan sanoen yliopistossa haluan opettajakseni mieluummin erittäin pätevöityneen tutkijan joka ehkä mumisee ja lukee paperista kuin maisterin jolla ei ole riittävän syvää asiantuntemusta omasta alastaan.
Luonnontieteitä opiskellessa taatusti nämä asiat korostuivat enemmän kuin monissa ns. humanistisissa tieteissä. Tuntui että osan opettajista sai dekaani hakea aseella uhaten tutkijan kammioista opettamaan. Mutta kun sellaisen mumisevan ja paperista lukevan opettajan sai kertomaan omasta mielenkiinnon kohteestaan niin hiljaisimmankin opettajan silmät syttyivät ja sai enemmän tietoa kuin ikinä. Kyse onkai lähinnä siitä että tutkijat ovat niin keskittyneet omaan aiheeseensa ettei heitä voisi vähempää kiinnostaa jotain aluetta joka ei heitä periaatteessa edes kiinnosta.
Opettajaan ihastuneet opiskelijat ovat oikeastaan aika aika piristäviä. Kun opetin yliopistolla eräs mies kirjoitteli rakkausrunoja tenttipaperin taakse. No nyt muutaman vuoden jälkeen tuo mies on sellainen mumiseva tutkija yliopistolla ja naimisissa kanssani :)
"yliopistossa ei ole tarkoitus "opettaa" vaan saada opiskelijat itse oppimaan. Yliopistossa ei ole tarkoitus syöttää asioita niin kuin peruskoulussa ja lukiossa. Itsenäinen oppiminen on tärkeintä mitä voi oppia"
- No, omassa keskiasteen oppilaitoksessani opiskelijan itseohjautuvuus on ollut mantra jo useita vuosia, ellei peräti kymmenkunta vuotta. Opiskelijat ohjataan tiedon lähteille, tiedonhakuun ja tiedon tuottamiseenkin erilaisten metodien avulla. Opettaja on opintoprosessin ohjaaja, tukija, apu tarvittaessa ja koosteen ja palautteen antaja. Töitä tehdään, myönnän, innokkaastikin, mutta en mene vannomaan, että esimerkiksi opiskelijoiden yleinen kielitaito ja kielentuntemus paranisi tällä metodilla. Päinvastoin, olen huolestunut kielen tilasta, kun näille itseohjautuville ei saa enää opettaa esimerkiksi kielioppia, vain raa'an oikeinkirjoituksen, senkin itseohjautuvasti. Itseohjautuvat paperit ovat ala-arvoista luettavaa.
Meillä on myös iltapuolella varttuneita aikuisopiskelijoita, monet pohjakoulutukseltaan ylioppilaita tai muun tutkinnon suorittaneita. Sieltä on alkanut kantautua taisteluväsymys liialliseen itseohjautuvuuden korostamiseen. Opettajan/dosentin/luennoijan on kovin helppo laistaa prosessin seuranta itseohjautuvuussysteemissä, ja sen he totisesti väsymyksissään joskus tekevät. On kiva istua kahvilla kollegoiden kanssa, kun opiskelijat hakevat tietoa netistä. Tai sitten voi korjata toisen kurssin paperit. - Lisäksi olemme saaneet opiskelijoilta runsaasti palautetta siitä, että itsenäinen tiedon etsiminen on kyllä kivaa ja jopa helppoakin, mutta monia tärkeitä asioita jää näin käsittelemättä. Opiskelijoillakin on tapana ylittää aita matalimmasta kohdasta - kunhan läpi pääsee, niin ok. Opettajia on alettu kaivata takaisin tuntia pitämään ja jopa opettamaan jokin asia "vanhanaikaisesti", sillä onhan opettaja kuitenkin asiantuntija, jolla on sellaista hiljaista tietoa, joka voi itseohjautuvuusprosesseissa jäädä vakan alle, siirtymättä opiskelijoiden mietittäväksi ja kenties tulevan henkisen pääoman aineksiksi.
Saa nähdä kun elää, mennäänkö tässä itseohjautuvuudessa kuitenkin taas jälleen kerran takaisin vanhaan, ainakin jonkin verran. Nythän tapahtuu monissa kouluissa sellaistakin, että opiskelijat "suorittavat" opintoviikkoja lähes opettajaa näkemättä. Meillä on lisäksi tulossa näyttökokeet, joissa arvioidaan vain opiskelijan tuotos, ei prosessia. Hmm. Kiintoisaa. Odotan mielenkiinnolla palautetta valmistuneiden taitotiedon laadusta ja määrästä.
En piittaa hittojakaan jostain itseohjautuvuudesta. Minun tehtäväni on opettaa nuorille kieltä, ja totta vieköön minä sitä heille opetan. Nuori ihminen voi olla joko itseohjautuva, tai sitten hän voi opiskella. Hän ei pysty tekemään kumpaakin samanaikaisesti - joitain poikkeuksia voi toki jossain päin maata olla.
Kun teen työni kunnolla, opetan ne kielioppijutut hyvin ja kiusaan oppilaitani todella hankalilla ja vaikeilla kokeilla, niin mikä onkaan tulos: heistä tulee ylioppilaita, jotka pääsevät jatko-opintoihin, ja sitten he kiittelevät vuosien päästä saamaansa opetusta, koska se auttoi heitä myös myöhemmin opiskelussa ja työelämässä. Silloin tulee aina niin hyvä mieli, kun saa kuulla että ne inhottavat tunnit ja vaikeat asiat, joita tylsinä ja inhottavina pidettiin, ovatkin osoittautuneet jatko-opiskelussa ja työelämässä varsin tarpeellisiksi asioiksi.