Onko mahdollista pitää avioliiton ulkopuolista
rakkaussuhdetta yllä vaarantamatta perheen koko
tulevaisuutta?
Onko syrjähyppy aina vain pahasta?
Eikö sen voisi katsoa olevan myös tapa ottaa
selvää itsestä, elämästä, toiveista, tarpeista,
joita millään ei yksi ihminen voi koko
elämänkaaren ajan tyydyttää? Tarviiko aina ottaa
ero, jättää pitkä yhteinen elämä, lapset ja niin
edelleen, jos tekee mieli jakaa elämäänsä myös
jonkun muun, läheiseltä tuntuvan,
merkityksellisen ja rakkaan aikuisen,
vastuullisen ihmisen kanssa?
Jotkut puolisot sopivat, että molemmat saavat
tahoillansa pettää, harrastaa seksiä, mutta onko
mahdollista, että tuo vieras voisikin merkitä
enemmän kuin päiväpano silloin tällöin ilman että
systeemi tuhoaisi kaiken? Eli voiko kaksi
suhdetta olla toisilleen myös täydennystä,
toisiaan rikkomatta? Miten se onnistuu? Voisiko
joku sivusuhteesta nauttinut kertoa kohtalostaan?
rakkaussuhdetta yllä vaarantamatta perheen koko
tulevaisuutta?
Onko syrjähyppy aina vain pahasta?
Eikö sen voisi katsoa olevan myös tapa ottaa
selvää itsestä, elämästä, toiveista, tarpeista,
joita millään ei yksi ihminen voi koko
elämänkaaren ajan tyydyttää? Tarviiko aina ottaa
ero, jättää pitkä yhteinen elämä, lapset ja niin
edelleen, jos tekee mieli jakaa elämäänsä myös
jonkun muun, läheiseltä tuntuvan,
merkityksellisen ja rakkaan aikuisen,
vastuullisen ihmisen kanssa?
Jotkut puolisot sopivat, että molemmat saavat
tahoillansa pettää, harrastaa seksiä, mutta onko
mahdollista, että tuo vieras voisikin merkitä
enemmän kuin päiväpano silloin tällöin ilman että
systeemi tuhoaisi kaiken? Eli voiko kaksi
suhdetta olla toisilleen myös täydennystä,
toisiaan rikkomatta? Miten se onnistuu? Voisiko
joku sivusuhteesta nauttinut kertoa kohtalostaan?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Heissan Vaaka
Olen vähän aikaa seurustellut naimisissa olevan
miehen kanssa.Hän asuu muualla kuin
Suomessa.Hänellä on perhe,johon kuuluvat kaksi
tytärtä ja vaimo.Hän ei halua erota vaimostaan!
Silloin kun hän tulee Suomeen käymään,niin olemme
yhdessä ne muutamat hetket joita meillä.
Syömme ravintolassa hyvää ruokaa ja nautimme
toistemme seurasta.Saatamme käydä iltakävelyllä
ja puhumme kaikista maailmaa koskettavista
asioista.Iltakävelyn jälkeen menemme hotelliin ja
nautimme seksistä jos siltä tuntuu.Seuraava päivä
kun koittaa saattaa olla lähdön hetki.Hän lähtee
kotiin ja minä palaan 3lapseni ja koirani
luo.Seuraavana päivänä,hän soittaa ja
kysyy,pääsinkö mukavasti kotiin.
Olemme sopineet,että en soita hänelle kotiin ja
viikonloppuisin,koska ne hetket hän haluaa antaa
perheelleen ja minä kunnioitan sitä! Olemme myös
puhuneet,jos minä löydän jonkun miehen
rinnalleni,niin katsomme asioita sitten.
Mutta,tällä hetkellä nautimme niistä hetkistä
joita meillä on!
Terv.ONNELLINEN
oletko naimisissa?
Ihan on kuin kaunis satu jossa kaikki voivat
hyvin ja elävät elämänsä loppuun kuka
poikkinaintia harjoittaen suuntaan jos
toiseenkin. Ei se ole kypsää jos pitää hakea
elämänsuolaansa ja tarkoitusta avioliiton
ulkopuolelta, mitä siitä liitosta on silloin
oikeasti jäljellä...kasa tuhkaa ja surullisia
ihmisiä. Luulet varmaan olevasi jotenkin jalo kun
haluat jakaa parhaat hetket rakastajan kanssa ja
toivot hänen sitten menevän takaisin vaimonsa
passattavaksi. Vaimo pesee paidat että on taas
kullalla hyvä olo kun lähtee treffeille...hah ha
olet todella kultainen kun haluat parasta
kaikille osapuolille, niin no itsellesi ja sille
paskalle jonka kanssa petät, se jota käytetään
tässä hyväksi se ei tarvitse muuta kuin parin
uusia aivoja jos suostuu moiseen..yök että etoo.
perrrrrkele akka
Mutta entä jos minä olen se mainio vaimo, joka
pesee miehen paidat, keskustelee, kannustaa,
tukee, ilahduttaa, hoitaa lapset, tekee työt
kotona, töissä, sohvalla ja sängyssäkin
säännöllisesti ja (mieli)hyvin? Jos minusta silti
jäisi jotain yli tai liikenisi yhä jotain, mikä
sopii kaiken ohessa jaettavaksi toisen miehen
kanssa?
Eikö tuo toinen mies voisi olla vain lisäarvo ja
arjen ilo? (Ja nainen hänelle tietty!) Eikö
nainen voi olla niin superiorinen, että hänestä
riittäis iloa ja onnea kahdelle? (Voi, onhan
miehistäkin riittänyt kautta vuosisatojen...)
Jos niin olisi, lupaan, etten koskaan nalkuttaisi
kenellekään, hymyilisin vain...:) Jaettu ilo on
kaksinkertainen... ja kaksinkertaisesti jaettu
ilo - olisko potentiaalinen!!??
Lue aihe iankaikkinen rakkaus!!!
Kirjoitit, että "jotkut puolisot sopivat, että
molemmat saavat tahoillansa pettää, harrastaa
seksiä" tai vaikkapa luoda pidemmänkin suhteen
johonkin kolmanteen. Silloin ei tietenkään ole
kyse pettämisestä, ja täten se voisi onnistua
olemaan täydennyksenä vakinaiselle parisuhteelle.
(Tosin useimmiten ns. avoimet suhteet tuppavat
rikkoutumaan.)
Sen sijaan jos puolisoista toinen alkaa harrastaa
au-suhteita omaksi ilokseen ja samalla ajattelee
tällä olevan hyviä vaikutuksia myös vakinaiselle
suhteelleen, hänen käsityksensä voi sanoa
perustuvan yksityisen nautinnonhalun luomaan
kuvitelmaan. Asian paljastuessa se toinen puoliso
kokee itsensä petetyksi, ja seuraukset voivat olla
vakavia. Näin käy yleensä riippumatta siitä, onko
tuolla au-suhteella mahdollisesti ollut esim.
vakinaista suhdetta piristäviä vaikutuksia. Niin
rajoittunut on ihmismieli.
vaikuttaa siltä että oikein kerjäät ja haluat
saada lupaa ja hyväksyntää
pettämiselle...helppoahan se olisi luvata
kaikenlaista mutta jos tuon moraalitajun
omaavalla on todellakin oma mies niin se parka on
aika tossu...sääliksi käy
Minä ja kaverini aloitettiin suhde alkuun siltä
pohjalta,että ollaan vain ystäviä..tapaillaan
sillöintällöin ja nautitaan toisistamme!
Nyt olemme rakastuneet ja kiintyneet syvästi
toisiimme!
Puolisomme eivät tiedä suhteestamme
mitään..aavistelevat kyllä ja ovat selvästi
ajoittain ahdistuneita..koska käytöksemme on
muuttunut kotona!
Ihan ajan kysymys vain,koska pommi posahtaa!
..Tällainen tilanne ei voi jatkua kauan..koska
vanha väittämä pitää kyllä paikkansa..
että.. JOS YHTEEN SUUNTAAN KUMARRAT..NIIN TOISEEN
SUUNTAAN SILLOIN PYLLISTÄT!
..eli ei onnistu sivusuhteen pitäminen!
mieltä, just näin on..
Eipä siis ihme, että avioeroluvut ovat mitä ovat
ja ihmiset harrastavat pikaisia irtoseksisuhteita
puolisoittensa selän takana. Ihmettelen vain,
ovatko ne muka parempi vaihtoehto: pikapano tai
pikaero, joopa joo.
Ihminen tarvitsee kuitenkin ihmistä, pitkiä
kiintymyssuhteita, yhteistä elämää - ja silti
myös tulee hetkiä, jolloin jotain muutakin voisi
olla kuin tuttua, turvallista ja taattua. Sekä
miehelle että naiselle, myös tahoillaan. Minä en
ole aivan vakuuttunut, että koko elämä kannattaa
jakaa tai täyttää yhden ihmisen kanssa, vaikka
siinäkin ideaalissa puolensa on.
Oma pohdiskeluni johtuukin juuri syvään
juurtuneesta uskollisuuden ihanteesta, jota
kuitenkin välillä aina koetellaan. Jos uskoisin
Jumalaan ja ikuiseen elämään, pysyisin
lestissäni, mutta kun en oikein tahdo uskoa nyt
itseenikään, saati ikuiseen parisuhteeseen...
Jotenkin kuvittelen, että elämää on toisaallakin.
Toisella tavallakin. Ja se kaivelee...
joo kun viestejä lukee tulee mieleen ainakin
minä itse..
Eli, elän juuri nyt parisuhteessa ja ihan
onnellisesti(kai, ainakin ajoittain). Ei tällä
hetkellä tulisi mieleenkään erota tmv. Suurimaksi
osaksi on mukava olla kotona perheen kanssa
viettää aikaa leikkiä lapsien kanssa..mutta..
JOSKUS...vain haluaa irrotella arjesta ja
suomeksi, silloin se on menoa. No näin minulla
minkä sille teen? Toopehan sitä varmaan on, mutta
muuten tulisin ihan hulluksi, jos jo en sitä ole.
Että sillei.
T:Teemu
Ihailen luonnossa eläimistä eniten niitä jotka
pysyvät yksiavioisina koko ajan, ne eläinlajit
joissa yksi uros heiluttelee kikkeliään
ympäriinsä heikompien urosten katsellessa
ällöttää. Tuleeko elämänlaatu ja ihanuus siitä
että nai jonkun vieraan kanssa. Ajattelipa
asiasta kuinka hienostuneesti ja ylevästi niin se
seksi ja kiihko on poissa omasta suhteesta.
Tietysti on avioliittoja joissa jompikumpi
puolisoista on haluton mutta ratkaisua ei pitäisi
etsiä vieraista silkkilakanoista vaan omista ja
jos ei onnistu suhteella ei ole voimaa kasvaa ja
silloin on rehellisintä erota. Mutta voipi voi
jos siinä erossa menee rahat ja sosiaalinen
status no jos se surettaa niin parempi vaan
loikkia sängystä sänkyyn kokematta todellista
rakkautta ja lojaalia toveruutta aviosiipaltaan.
Kokenut olen. Nyt jälkeenpäin ottaa aika useasti
aivoon. Enhän mä hemmetti soikoon haluais
itselleni käyvän niin!!!!!!
Seksistä on tullut YLIARVOSTETTUA!!!
Silloin kun ihminen elää itselleen, eikä ajattele
mitä muut ajattelevat, saattaa tuntea itsensä
onnelliseksi. Kuka on määrännyt "lait"
uskollisuus, ikuinen rakkaus, avioliiton pyhyys..
Te jotka tuomitsette toisten teot ja sanotte
kuinka väärin he tekevät, olette todella
tekopyhiä ja luulette olevanne muita parempia
eläessänne "KUNNIALLISTA" elämää kultaisissa
laseissanne.
Minulla oli 8 vuotta sivusuhde, eikä tuo
haitannut, kun hoidimme tapaamiset tyylikäästi.
Vaimo ei huomannut mitään (ei ainakaan ole
sanonut) ja kaikki hyödyimme asiasta. Kun
kyllästyimme, lopetimme.
Eli kyllä onnistuu, kunhan homma on selvä
seksisuhde!
Kultaisessa lasissa elämää...joopa joo.
Mitenkähän naimisissa olevien pitäisi käyttäytyä
että nämä ulkopuoliset suhteet hyväksyvät
olisivat tyytyväisiä. Pitäisikö suvaita toisen
suhde koska se on hyväksi...kenelle se on
hyväksi? siitähän tässä on kysymys. Otetaan
esimerkkinä nainen jolla on pieniä lapsia ja mies
toteaa et nyt ei oo kaikki niinkuin ennen ja nyt
pitää päästä naisiin, ja halukkaita löytyy.
kenelle se on hyväksi? vaimolle joka nääntyy
työtaakkansa ja yksinäisyytensä kanssa, miehelle
joka elää fantasia maailmassa ja luulee et
ulkopuolinen suhde ei vaikuta vaikka vaimo sen
taatusti aistii ja kokee itsensä loukatuksi. Vai
se joka kuorii kermat päältä, panna paukuttaa
halujensa mukaan ja pitää miehiä käyttöesineinä
jotka voi palauttaa. Tietysti asialla on monta
puolta mutta jos mies on kiltti ja tekee paljon
töitä perheensä hyväksi ja nainen poistaa
yksinäisyyttään naiskentelemalla jokaisen
vastaantulijan kanssa tai pitämällä yhtä miestä
varalla sivulla. Näistä asioista on paljon
mielipiteitä mutta perustelkaapa nyt miten
ulkopuolinen suhde parantaa liittoa ja mitä hyvää
siitä aiheutuu sille jolla ei ole suhteita ja
joka haluaa uskoa rakkauteen.
Hät hätää lukasin läpi kaikki mitä oli aiheesta
kirjoitettu.
Itselläni on tällänen tarina: olen uskovainen,
naimissa 12 vuotta ja yksi lapsi. Avioliitto
onnellinen, mitä nyt mies möhlinyt raha-asiat
niin pahasti, että meni talo ja tavarat.
Siinä keräiltiin rippeitä kasaan ja tiettyä
luottamusta puoleltani takaisin miheheeni.
Sitten tapasin sätistä miehen jolla
samansuuntaiset periaatteet elämästä, ja kävipä
hän tervehtimässä minua eräänä kauniina päivänä.
Tämä suhde on kestänyt nyt 3 vuotta ja me
todellakin jaetaan ilot ja surut. Heitellään
tekstiviesteillä ja soitellaan joskus työpäivän
aikana. Nähty ollaan n. 1 krt/kk (välimatka 400
km) ja suudeltukin on... joskus heikkona hetkenä.
Päätös tehtiin, vaikka fysiikka veisi heti
sänkyyn... että sitä ei tehdä, ennenkuin
yhteisestä sopimuksesta, tilanteessa että perhe-
elämä on mennyttä.
Ensiksi kannoin huonoa omaatuntoa miestäni
kohtaan, mutta en enää! Ainoa ongelma jonka
huomaan on se, että tunnen etten yritä kotona
tarpeeksi ilmapiirin eteen, mahd. lapsia en halua
enää mieheni kanssa hankkia jne.
Eli tällä menolla perhe onkin entinen.
Tilanne kamala! Silti, saan valtavasti tältä
toiselta mieheltä. Ajatusmaailma on aivan
samanlainen ja elämänkatsomus. Liha ois heikko,
mutta näin mennään. Pv kerrallaan.
Jokainen taplatkoon oman omantuntonsa kanssa,
mutta silti olen aika ehdoton pettämistä vastaan.
Tietty joku tuomitsee tämänkin. Tuomitkoon.
Taidan olla samaa mieltä, mutta tahdon pitää
tämän sielun ystävyyden. Voin sanoa, että
rakastan tuota toista enemmän kuin omaani.
Minä arvostan sitoutumista, yrittämistä,
avioliittoa, perhettä jne. Silti ihminen on
lihallinen, heikko ja monesti hullu, minäkin.
Kukaan lipsahtanut ei välttämättä tahallaan tee
pahaa toisille, vaan pyrkii saamaan hyvää
itselleen ja sille toisellekin. Hyvää ei ole
liikaa tässä elämässä.
Mutta pahan vältteleminen on joskus pirun
vaikeeta, mahdotontakin; valintoja on tehtävä,
päätökset ovat hankalia. Vai väittääkö joku aina
elävänsä silleen, ettei loukkaa toisen, esim.
puolisonsa, tunteita halutessaan itselleen
jotain, tavoitellessaan omaa hyväänsä? Fyysinen
pettäminen on vain yksi tapa talloa toisen
toiveita, tunteita, tarpeita, eikö niin?
Totta mitä kirjoitit!
Ja mielestäni itse ainakin koin
niin täydellisen henkisen pettymyksen
oman mieheni kanssa, joka duunaili
noita bisneksiään siihen malliin
kun duunaili, eikä kertonut minulle
mitään koko aikana.
Tyhmänä maksoin taloa ja venyttelin
penniä. Se pettymys oli jotenkin niin
raju (vaikka maallisesta vaan onkin kysymys)
etten enää kerta kaikkiaan pysty katsomaan
miestäni ylöspäin.
Sääli on ehkä oikea sana kuvaamaan sitä,
miksi olemme yhdessä ja yritän pitää
henkeä kotona hyvänä. Miettinyt joskus,
että voisiko tuo sana sisältää ajatuksen
myös tosi rakkaudesta? Kuka tietää mitä
se sitten onkaan.
sinä mihin tahdot, vaikka sitten rakkauteen. Jos
sinun periaatteesi ovat uskollisuus niin hyvä on,
mutta älä tuomitse muita. Ärsyttää tommonen
tekopyhyys ja toisten morkkaaminen. Sivulliset
suhteet on henk.kohtainen asia, joka kokee sen
hyväksi itselleen, niin sehän on aivan oma asia.
Mutta sinä tietysti olet täydllisyys, kun toisen
tekemiset tuomitset. Kiipeäisit saarnastuoliin.
et näköjään ymmärtänyt jutun pointtia lainkaan.
Tekopyhyys ärsyttää ja pettäminen on jokaisen
henk.koht.asia???
Ketä pettää jos kyse on vain itsestä? Kyllä
pettäminen yleensä koskee oman navan lisäksi omaa
puolisoa ja lähipiiriä.
Se että oma napa on tärkeämpi kuin puolison napa
ei ihmetytä ketään, muttei silti tarvi olla niin
tyhmä että kuvittelee että kyse on vain SINUSTA.
Kyse vain sinusta (tai siis vain minusta)? Kai
ihmisellä, yksilöllä on oikeus joskus selvittää
omiakin asioitaan, tunteitaan, elämäänsä, jos
siihen pakottavaa tarvetta tuntee?
Joskus siihen tarvitsee ystävän, keskustelua,
kehityskriisin, etäisyyttä, yksinoloa - joskus
selvitysmiehen, toisen, läheisen. Veri- ja
aivotankkausta - doupingia...:)
Naiset varsinkin elävät yleensä puolet elämäänsä
sokkoina, kyseenalaistamatta, kiltisti,
turvallisuushakuisesti, uhrautuvasti ensin oman
kodin, sitten lasten, miehen, perheen, työn,
yhteiskunnan, kirkon jne. ehdoilla ja moraalilla
kysymättä itseltään: mikä minä itse olen, mitä
minä haluan, miltä minusta tuntuu.
- Mitä jos nainen opettelisi, oppisi tuntemaan
itsensä paremmin, lähtiskö hän vetämään
lintukodostaan, pitkästä palvelusuhteesta vai
jäiskö siihen täydempänä, tietoisempana,
tyytyväisempänä? Saisi enemmän ja osaisi siten
taas antaakin? Tai ainakin tietäisi, missä
mennään, mikä on minkäkin arvoista?
Minä en usko, että kahlehdittuna keittiön ja
makuuhuoneen seinien väliin oppimista avarimmin
tapahtuu. Ketään ei voi omistaa; vain omistautua
voi, silloin se onkin vapaaehtoista, oma valinta.
Mutta sekin tarkoittanee tietoisuutta ja
ymmärrystä vaihtoehdoista.
"Jokainen taplatkoon oman omantuntonsa kanssa,
mutta silti olen aika ehdoton pettämistä vastaan.
"
Tämä ajattelu, että pettäminen on akti, mutta
muuten voi olla kuin pellossa vaan on ainakin
minulle outo.
Itselläni synkkasi vaimon kanssa koko ajan
henkisesti, mutta seksi oli/on puurtamista ja
vaimolle jopa vastenmielistä. Tämän toisen kanssa
seksi taas oli raikasta ja priimaa, eikä
kumpikaan muunlaista suhdetta halunnutkaan.
Omasta mielestäni tuollainen henkinen pettäminen
on paljon isompi juttu vaikka jalat ristissä
siellä istutkin sielukumppanisi kanssa...