Olin ala- ja yläasteella hirveän ujo. Varsinkin
tyttöjen seurassa en koskaan keksinyt mitään
puhuttavaa ja se ärsytti. Minua kiusattiin
henkisesti jonkin verran yläasteella. Lukiossa
kaveripiirin vaihtuessa tilanne parani, joskin
edelleen silloin tällöin joku vanha kiusaaja
saattoi vittuilla tms mutta kiusaamista ei enää
ollut. Olin kuitenkin edelleen ujo. Tuntui siltä
että kaikki ihmiset pitivät minua outona ja
erakkona. Olihan minulla monta kaveria, mutta ei
yhtään tosiystävää.
Armeijan jälkeen muutin uudelle paikkakunnalle
yliopistoon opiskelemaan. Silloin tapahtui se
muutos. Jotenkin päätin vain olla oma itseni enkä
yrittänyt näytellä mitään muuta kuin mitä olin.
Hankin paljon uusia kavereita ja ystäviä.
Itsetuntoni kohosi huimasti. Nyt olen juuri
sellainen kuin itse haluan ja minusta pidetään,
siitä entisestä erakon maineesta ei ole jäljellä
enää mitään. Omasta mielestäni luonteeni ei ole
kuitenkaan muuttunut mihinkään ja nyt olen oma
itseni enemmän kuin koskaan. Ennen en vain
uskaltanut tuoda itseäni esille. Ironista on että
nykyinen ihana tyttöystäväni ja muut kaverini
pitävät minua erittäin puheliaana ihmisenä.
Ujoille vaan vinkiksi että kaikki on itsetunnosta
kiinni. Ei kannata yrittää olla mikään muu kuin
oma itsensä ja niille kiusaajillekin kannattaa
sanoa vastaan, se mitä ajattelee heistä. Moni
muukin voi olla samaa mieltä. Useimmiten juuri
kiusaajat pönkittävät huonoa itsetuntoaan
kiusaamalla. Kannattaa pysytellä
heidän 'yläpuolellaan', eikä alistua heidän
kiusaamiseensa, pyrkiä sanomaan jotain nokkelaa
vastaan. Ja vähemmän tuttujen kanssa
puheenaiheita keksii kun kuuntelee vähän aikaa
mistä kukin on kiinnostunut. Aurinkoista kevättä
kaikille!
tyttöjen seurassa en koskaan keksinyt mitään
puhuttavaa ja se ärsytti. Minua kiusattiin
henkisesti jonkin verran yläasteella. Lukiossa
kaveripiirin vaihtuessa tilanne parani, joskin
edelleen silloin tällöin joku vanha kiusaaja
saattoi vittuilla tms mutta kiusaamista ei enää
ollut. Olin kuitenkin edelleen ujo. Tuntui siltä
että kaikki ihmiset pitivät minua outona ja
erakkona. Olihan minulla monta kaveria, mutta ei
yhtään tosiystävää.
Armeijan jälkeen muutin uudelle paikkakunnalle
yliopistoon opiskelemaan. Silloin tapahtui se
muutos. Jotenkin päätin vain olla oma itseni enkä
yrittänyt näytellä mitään muuta kuin mitä olin.
Hankin paljon uusia kavereita ja ystäviä.
Itsetuntoni kohosi huimasti. Nyt olen juuri
sellainen kuin itse haluan ja minusta pidetään,
siitä entisestä erakon maineesta ei ole jäljellä
enää mitään. Omasta mielestäni luonteeni ei ole
kuitenkaan muuttunut mihinkään ja nyt olen oma
itseni enemmän kuin koskaan. Ennen en vain
uskaltanut tuoda itseäni esille. Ironista on että
nykyinen ihana tyttöystäväni ja muut kaverini
pitävät minua erittäin puheliaana ihmisenä.
Ujoille vaan vinkiksi että kaikki on itsetunnosta
kiinni. Ei kannata yrittää olla mikään muu kuin
oma itsensä ja niille kiusaajillekin kannattaa
sanoa vastaan, se mitä ajattelee heistä. Moni
muukin voi olla samaa mieltä. Useimmiten juuri
kiusaajat pönkittävät huonoa itsetuntoaan
kiusaamalla. Kannattaa pysytellä
heidän 'yläpuolellaan', eikä alistua heidän
kiusaamiseensa, pyrkiä sanomaan jotain nokkelaa
vastaan. Ja vähemmän tuttujen kanssa
puheenaiheita keksii kun kuuntelee vähän aikaa
mistä kukin on kiinnostunut. Aurinkoista kevättä
kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsetunnosta kaikki on kiinni. Itse uskon että
kaikki on mahdollista,(asenne, josta kaikki eivät
pidä). Mutta olkaa oma itsenne ja menkää
juttelemaan sille tytölle/pojalle, pyytäkää vaikka
ulos kahville. Niin elämä hymyilee eikä siinä
mitään menetä. Se on todellista rohkeutta
Kiitti sulle , mä oon itse ujo koulussa , mutta
kotona oon kuin toinen ihminen . Joskus mua
kiusataan koska oon aika lihava , mutt tää autto
kun joku on kokenu nää sämat asiat.
Olen jotenkin saanut kyllä huomata että mun ujous
liittyy tosiaanki itseluottamukseen. Erittäin
huono itseluottamus on ja siihen ei kai ole
mitään erityistä syytä ja se vaan lisää vitutusta
kun valitan vaikka kaikki on periaatteessa hyvin.
Mua ei kiusata, eikä ole koskaan kiusattukaan,
mutta juuri silloin kun tajuan että en saa sanaa
suustani vähän tutummassakaan porukassa niin
tulee tosi tyhmä olo.
Jotenkin oon jo tottunu hiljaisen-rooliini
vaikken sitä hyväksykkään... jotenkin tuntuu että
kaikki jo odottaa että olen koko ajan hiljaa.
Oma itseni kllä uskallan olla, mutta en osaa
aukaista suutani vaikka joskus jotain sanottavaa
keksisinkin... ärsyttävää.
Mutta tosi hyvä kun sinä olet päässyt
ujoudestasi... =)
Toivottavasti mullekkin käy noin... Siis että
pääsisin vielä joskus eroon ujoudesta ja pystysin
tutustumaan ihmisiin olemalla oma itseni. Kiitti
muuten paljo jutustasi, sain siitä ainakin lisää
toivoa siihen että tilanne voi vielä muuttua
parempaan suuntaan. Mun ujouden "pääsyyketju" on
seuraava: Mulla on liikunnallinen vamma, josta on
seurannu kiusaamista ja alistamista koko
yläasteen ajaksi (onneksi yläaste on jo nyt
ohi... ja lukiossa on vähän fiksumpaa porukkaa!)
ja kaikesta tosta kiusaamisesta on aiheutunu se,
et en luota itteeni ollenkaan. Tälläisena
ihmisenä ei ole helppoa elää, mutta jospa saan
vielä joskus itseluottamukseni takaisin. Ois
mukava mailailla, jos joku tuntis olevasa
vähänkään samassa asemassa kuin mä nyt