Finnairin (Aeron) lento-onnettomuudet

Terve!

Olisin kiinnostunut lisätiedoista koskien Aeron (Finnairin) kahta 60-luvun alun vakavaa lento-onnettomuutta (Koivulahdella 3.1.1961 ja Maarianhaminassa 8.11.1963).

Onko tutkimusraportteja k.o. onnettomuuksista saatavilla muuta kautta, kuin tilaamalla ILL:tä / OTK:lta - netistä ei ainakaan löydy mitään noin vanhaa?

Planecrashinfon ja Airdisasters:n tiedot ovat lähinnä kursorisia ja kertovat saman tiivistelmän, kuin muutkin ulkomaiset lähteet.

Lähinnä kiinnostaisi tarkempi kuvaus lentoreitistä (Kokkola-Vaasa, lennonnumero muistaakseni 311), onnettomuuteen johtaneista tekijöistä (paitsi päällikön ja perämiehen humalatila) ja putoamispaikasta (kaikkialla mainitaan vain 'Koivulahdella').

Myös kuvat kyseisestä onnettomuudesta kiinnostavat, jos sellaisia löytyy.

Maarianhaminan tapaus lienee hieman paremmin dokumentoitu, siitä löytyy netistäkin kuvia. Onnettomuuden syy selvitettiin tarkemmin tietääkseni sen yhteydessä ja korkeusmittarin väärällä asetuksella, lähestymisvalojen toimimattomuudella ja ILS:n puuttumisella (sekä sääminimeistä piittaamattomuudella) oli siinä merkittävä rooli.

Aihetta koskien olen lukenut Seppo Jylhän 'Siviili-ilmailun viimeiset lennot 1927-1994' (erinomainen hankinta kaikille ilmailuharrastajille), tosin siinäkin kaikki tiedot tapauksista tiivistetään alle puolen sivun postimerkkiartikkeleiksi.
1111481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En menisi lentäjien humalatilaa paljon arvailemaan koska siihenaikaan ko. tutkimukset ei olleet kovin luotettavia eteenkin jos näytteiden ottoaika venyi riittävän pitkäksi eli alkoi tapahtua kemiallisia muutoksia ruumiissa.
Ja mitä lentäjiin tuli niin kapteeni teki siinä "suuressa savotassa" osansa, että täällä nyt vapaana voidaan mielipiteitä ilmaista.
Vaikutti silloin, että syylliset etsittiin liian hätäisesti.

Äänestä
  • Tutkijalautakunta pääsi tietääkseni aloittamaan toimensa n. 4 tuntia onnettomuuden jälkeen. Ilmeisesti ruumiit siirrettiin pois suht nopeasti, joten näytteet otettiin vielä saman vuorokauden aikana.

    Kannattaa toisaalta muistaa, ettei alkoholinkäyttö ollut vielä tuolloisen ilmailulain mukaan kiellettyä (tietysti yhtiön politiikka oli sitä vastaan) - oikeastaan vuoden 1968 ilmailulaki oli pitkälti Koivulahden kaikuja.

    Kapteeni tosin tunnettiin leväperäisestä suhtautumisestaan lentoturvallisuuteen, liiallisesta alkoholinkäytöstään yms.

    Äänestä

  • Huomaa että tuo tutkimusraportti ei ainakaan
    korosta alkoholin osuutta, vaikka kapteenilla
    todettiin vähintään 2 promillen lukemat.
    Silloinhan sitä ei niin suuresti tuomittu,
    vaikka oli kyllä raportin mukaan kiellettyä.
    Kolmen hengen seurue oli juonut mm. 16 kaljaa,
    ison konjakkipullon ja muutakin.
    Silti haettiin kaikkia muita mahdollisia syitä
    koneen putoamiseen- mm. itsemurhaa.
    Jotenkin tulee se vaikutelma, että kapteeni on
    eksynyt reitiltä ja alkanut sen jälkeen tehdä
    virheliikkeitä- lentänyt liian matalalla ja
    tehnyt sakkaukseen johtavaa kaarrosta.
    Laskuhumalassa ihminen kuvittelee kontrolloivansa
    toiminnot, mitä tekee, mutta ilmeisesti aika
    karkeita virheitä on kapteeni tehnyt ja
    suurin niistä se että juopotteli vielä kello
    2 yöllä kun lentoonlähtö oli kello 7.
    Luultavasti ei ollut ekaa kertaa päissään
    puikoissa, mutta loppuu se tuuri jossain
    vaiheessa. Mielestäni tällä ei ole mitään
    tekemistä sen kanssa, vaikka olisi ollut
    sankari suuressa savotassa.
    Jokohan brittilässä on saatu juopot kaput
    kuriin ?

    Äänestä

  • Viina muuttui halvaksi kirjoitti:

    Huomaa että tuo tutkimusraportti ei ainakaan

    Olen samaa mieltä, että onnettomuudessa haiskahtaa pahasti kapteenin välinpitämätön hurlumhei-meininki. Ehkä hän kuvitteli Kannaksen tulimyrskyn läpikäyneenä taistelulentäjänä ja kuuden ilmavoiton hävittäjä-ässänä hoitavansa tilanteen kuin tilanteen (kuka on Aeron paras lentäjä? No, tietenkin Hattinen selvin päin...entä kuka on toiseksi paras? Tietenkin Hattinen humalassa).

    Äänestä

  • Merlin kirjoitti:

    Mielenkiintoista luettavaa kokonaisuudessaan koko selostus. Kuitenkin jäi arvoituksesksi yhden matkustajan löytyminen ohjaamoalueelta ja todettiin, että hänen on täytynyt olla mitä ilmeisemmin ohjaamossa ennen onnettomuutta. Oliko matkustaja puuttunut kapteenin matalalentoharjoituksiin ja jopa humalatilaan ja näin häirinnyt ehkä ohjaamotyöskentelyä? Jos etupäässä istuu ei voi olla huomaamatta alkoholin lemua. Tämä matkustajahan oli luonteeltaan epäkohtiin puuttuvaa sorttia. Nyt asiasta on kulunut yli 40 vuotta niin saadaan ohjaamot rauhoitettua ulkopuolisilta lennon aikana vaikka tutkijalautakunta asiaa jo silloin suositteli. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Eipähän matkustajat tiedä enää missä kunnossa ohjaajat kulloinkin ovat.

    Äänestä

  • Merlin kirjoitti:

    Olen samaa mieltä, että onnettomuudessa haiskahtaa pahasti kapteenin välinpitämätön hurlumhei-meininki. Ehkä hän kuvitteli Kannaksen tulimyrskyn läpikäyneenä taistelulentäjänä ja kuuden ilmavoiton hävittäjä-ässänä hoitavansa tilanteen kuin tilanteen (kuka on Aeron paras lentäjä? No, tietenkin Hattinen selvin päin...entä kuka on toiseksi paras? Tietenkin Hattinen humalassa).

    Minusta on todella ilkeämielistä mainita ko kapteeni täällä nimeltä, hänellä kun sattuu olemaan samannimisiä omaisia sekä Suomessa että muualla.

    Äänestä

  • Jotain rajaa! kirjoitti:

    Minusta on todella ilkeämielistä mainita ko kapteeni täällä nimeltä, hänellä kun sattuu olemaan samannimisiä omaisia sekä Suomessa että muualla.

    En tuollaista suhtautumista kannata, eipä sukulaiset lentäjä-ässän lennoilla pääse kehumaan varsinkin jos alkoholin käyttö syynä turmaan !!

    Äänestä

  • Jotain rajaa! kirjoitti:

    Minusta on todella ilkeämielistä mainita ko kapteeni täällä nimeltä, hänellä kun sattuu olemaan samannimisiä omaisia sekä Suomessa että muualla.

    Tämä huima tapaus elää näköjään vielä.
    Siitä on luotu varsin seikkaperäinen selostus myös.
    Yleensä siviipuolen haavereissa nimiä ei saa mainta,siis näissä virallisissa tutkimuskertomuksissa.
    Muista tapuksen kun olin 1960 luvulla kysesemässä Ilmailutoimistossa,se oli silloin Kulkulaitoseten ja yleisten töiden ministeriön Ilmailuoasto(jos oikein muista tuon sanahirviön),tästä tapauksesta sain nähtäväkseni kaiken materiaalin,mutta nimiä ei näytetty.
    Ne olivat kyllä olleet lehdessä,eikä silloin vielä ollut Henkilösuoja lakia.
    Toisaalta minuakin imetyttää tuo täydellinen nimilista,sitä ei ole aiemmin julkaistu.

    Sotilas puolella tälläistä henkilö/nimi suojaa ei ole.

    Äänestä

kannattaa kattoa wikipediasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mty kirjoitti:

Terve!

Olisin kiinnostunut lisätiedoista koskien Aeron (Finnairin) kahta 60-luvun alun vakavaa lento-onnettomuutta (Koivulahdella 3.1.1961 ja Maarianhaminassa 8.11.1963).

Onko tutkimusraportteja k.o. onnettomuuksista saatavilla muuta kautta, kuin tilaamalla ILL:tä / OTK:lta - netistä ei ainakaan löydy mitään noin vanhaa?

Planecrashinfon ja Airdisasters:n tiedot ovat lähinnä kursorisia ja kertovat saman tiivistelmän, kuin muutkin ulkomaiset lähteet.

Lähinnä kiinnostaisi tarkempi kuvaus lentoreitistä (Kokkola-Vaasa, lennonnumero muistaakseni 311), onnettomuuteen johtaneista tekijöistä (paitsi päällikön ja perämiehen humalatila) ja putoamispaikasta (kaikkialla mainitaan vain 'Koivulahdella').

Myös kuvat kyseisestä onnettomuudesta kiinnostavat, jos sellaisia löytyy.

Maarianhaminan tapaus lienee hieman paremmin dokumentoitu, siitä löytyy netistäkin kuvia. Onnettomuuden syy selvitettiin tarkemmin tietääkseni sen yhteydessä ja korkeusmittarin väärällä asetuksella, lähestymisvalojen toimimattomuudella ja ILS:n puuttumisella (sekä sääminimeistä piittaamattomuudella) oli siinä merkittävä rooli.

Aihetta koskien olen lukenut Seppo Jylhän 'Siviili-ilmailun viimeiset lennot 1927-1994' (erinomainen hankinta kaikille ilmailuharrastajille), tosin siinäkin kaikki tiedot tapauksista tiivistetään alle puolen sivun postimerkkiartikkeleiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu