Kuulin tästä pari kuukautta sitten, vaikka tapaus on sattunut yli 3 vuotta sitten.
Siskoni seurusteli erään miehen kanssa joka vaikutti erittäin mukavalta mieheltä muiden seurassa, mutta hänellä oli se oma synkkä puolensa.
Tämä mies raiskasi siskoni. Hän oli tullut eräänä iltana kotiin kännissä ja hakenut jääkaapista ruokaöljyä ja tehnyt sen avulla temppunsa.
Hän oli muutenkin sairas. Hän hakkasi siskoani, haukkui häntä, hakkasi heidän koiraansa, purki kiukkuaan kadulla, hajoitti tavaroita asunnossa...mutta kuten aina,poliisit eivät tee muuta kuin vie putkaan josta väkivaltainen kaveri päästetään pois, jonka jälkeen hakattu perheenjäsen on suuremmassa vaarassa.Onneksi siskoni oli vahva ja pääsi pois tukalasta tilanteesta. Jopa vaarallisesta tilanteesta...me muut emme nähneet siskossa mitään muutosta. Hän oli kyllä laihtunut, mutta harvemmin tulee ensimmäisenä mieleen väkivaltaisuus perheen sisällä...
Helppoa meidän muiden on sanoa että lähde pois. Kun pelkää, pelkää tarpeeksi lähteäkseen. Kun haluaa uskoa parempaan, kulkee silmät kiinni. Vasta kun väkivallan uhri itse tuntee henkensä olevan uhattuna hän lähtee. Muulloin hän jää odottamaan parempaa huomista...
Siskoni elämä on nyt järjestyksessä. Mutta kuten normaalilla ihmisellä yleensä, sitä vieroksuu kaikkea mikä muistuttaa pahasta menneisyydestä. Siskoni ei kestä leikillään pilkkaamista ollenkaan, hän ei kestä miesten alentavaa käyttäytymistä naista kohtaa (miksi pitäisikään). Hän haluaa edelleen olla "se täydellinen" sille miehelle joka siitä yritti sellaista tehdä. Pelästyin hänen laihdutus innokkuuttaan joten sanoin siskolleni: miksi haluat tämän miehen edelleen tuntea olevansa voiton puolella, vaikka sinä pystyt näyttämään sille että hän on sinulle jo kuollut. Jos jatkat täydellisyyden tavoittelua, tämä mies on saanut sen jonka hän on itselleen halunnut saadakin.
Onneksi tämä mies asuu kaukana meidän perheestämme. Onneksi. Ja todellakin toivon, ettei kenellekään teistä naisista tämä mies tule vastaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuvailemasi tapaus on tyypillistä parisuhdevälivaltaa. Tällaiset miehet ovat niin hyviä esiintymään, että huijaavat kaikkia mennen tullen, jopa puolisoaan esittäessään katuvaa.
Hienoa et siskosi on päässy eroon hänestä, kaikki eivät ehdi pakoon. Parisuhdeväkivallan luonteeseen kuulluu että se raaistuu jatkuvasti, kunnes nainen viimein menettää henkensä.
Siskollesi sun täytyy painotta, että tapahtunut ei ollut hänen syytään, ei edes vanhingossa. Kenellään ei ole oikeuttä lyödä, ei fyysisesti eikä henkisesti. Väkivallan syy oli hänen miehensä sairastuneessa mielessä, ei missään tapauksessa siskossasi. Nämä naisenhakkaajat kun yleensä keksivät sanoa, että nainen ansaitsi jollain teollaan tai tekemtättömyydellään väkivallan. TÄMÄ EI OLE TOTTA!
Eikä siskosi ole yksin, lukemattomat naiset joutuvat syyttömänä sairaiden ja vallanhaluisten miesten uhreiksi. Onneksi siskosi pääsi eroon miehestään. Kaavilla n.kuukausi sitten surmattu nainen ei ollut yhtä rohkea.
hei, luin viestisi ja siskollesi on tapahtunut todella kauheaa.itselleni on tapahtunut samalla lailla raiskausta lukuunottamatta.Olen ollut perheväkivallan uhri. 6 vuotta sitä kesti ennen kuin lähin, kyllä se aika oli kauheaa, aina sai pelätä että millon tulee nyrkistä. Sitä aina aattelee että toi ihminen vielä muuttuu ko se kerran lupas niin mutta ei se muutu. Vuosi sitte uskalsin ruveta puhuun jolleki ulkopuolisille, se helpottaa ko jos se on puolituttu, ei samasta perheestä. Hyvää alkanutta uutta vuotta ja tsemppiä teille molemmille, yrittäkää jaksaa eteenpäin..
Tyttö ystäväni exä kohteli häntä samalla tavalla kuin tuo kusipää siskoasi.
Kun tyttö ystäväni alkoi seurustelemaan kanssani hän sai yhä tappouhkauksia teksti viestein ja jatkuvaa soittelua. Onneksi häiriköinti loppui kun kerran vastasin sille apinalle puhelimeen. Kenties säikähti kun tajusi muijani viimein kertoneen jollekkin.
Olen jo päättänyt että se kyrpä saa niin kyytiä jos häiriköinti vielä alkaa uudestaan. Tiedän nimittäin sen ääliön nimen. Ja olenpa onnistunut saamaan vähän muutakin tietoa siitä jätkästä.
Se kusipää sai ihanan tyttöni yrittämään itsemurhaa... Miten joku voi olla niin pahasti kieroutunut ja julma?
Ärsyttävä otsikko..
Vähän karrikoiden. Miehen/uroksen "tehtäviin" kuuluu mm.HUOLEHTIA PERHEENSÄ TURVALLISUUDESTA, TOIMEENTULOSTA jne. Kumma se vaan on, kun naiset hengailee useinkin tollasten jätkinen kans.
No kun lueskelee es.kirjeenvaihto ilmoituksia niin "pitkä,tumma,komea..." ovat kriteerit millä mies valitaan,niin kummakos tuo. No,on niitä vielä "terveitäkin" miehiä olemassa.
t: voimailija 174cm/102kg