Miten saan kesämökille kestävän nurmikon? Käyn mökillä vain pari kertaa kesässä, joten leikkuut ja kastelut tapahtuvat hyvin harvoin. Tällä hetkellä piha-aluetta on n. 300 neliötä hiekalla, joka pitäisi päällystää sopivalla mullalla ja siemenillä.
kesämökille
nurmikko
41326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos teet nurmikon mullalle ja käyt mökillä vain harvoin, vastassasi on kainaloihin ulottuva pöheikkö, jonka leikkaamiseen ja varsinkin hyvän näköiseksi saattamiseen kuluu aikaa. Parempi vaihtoehto on ostaa hiekkakuopan pintamaata. Hienoa, jonkin verran humuspitoista, läpäisevää mutta laihaa täytemaata. Kylvetään siemenet ja lannoitetaan reilusti. Kylvö keväällä voi epäonnistua, jos on kuivaa, mutta elokuussa kylvö onnistuu aina. Nurmikon kasvua voi säätää lannoittamalla tarpeen mukaan. Käytä vaatimattomia nurmikkokasveja. Apila joukossa on hyvää. Ei kasva liikaa, mutta nurmikosta tulee kestävä. Ei myöskään tiivisty ja sammaloidu. Toimii taatusti.
Helpommin sanottu kuin tehty. Mistähän moista maata löytyy. Kävisiköhän mullan ja hiekan sekoitus?
Kun soittaa paikalliselle soraa myyvälle autoilijalle, niin se kyllä tietää mistä on kysymys. Myyvät tavaran täytemaana, mutta kannattaa tarkemmin selittää, mitä haluaa. Helppoa edelleen.
Minulla on mökillä n:300neliön piha,joka oli alunperin karkeaa soraa ja kivikkoa,ja siihen piti laittaa nurmikko.Tuollaisen maan peittäminen,multaaminen ja tasoittaminen olis ollut aika kovatöinen ja kalliskin,mutta sattuipa paikalla käymään naapurin maanviljelijä isäntä.
Isäntä tuumasi että tasoittele suurimmat heitot ja poista suurimmat kivet niin vedetään valmis nurmikko.Minä tein niinkuin isäntä käski ja sitten alkoi nurmikon levitys.
Isäntä vei minut vanhan pellon reunaan ja tuumasi että siinä on valmista nurmikkoa,ei muuta kun siirrät pihalle,ota sen verran paksusti että mukana tulee multaa nurmikon alle.
Siirsin nurmikon,ajoin ruohonleikkurilla lyhyeksi,levitin nurmikkosuffaatit ja lannoitteet ja ensimmäisenä kesänä oli hyvä ja kestävä nurmikko.Nurmikon siirrosta on nyt 5 vuotta ja se ei muuta kun paranee.Kokeileppa tätä,et pety.