Ajattelin kysäistä täältäkin mielipidettä ja neuvoa...Eli "ongelmani" on noin vuoden ikäinen rottisneiti,jolla on viimeisen parin kuukauden aikana (murrosikäkö tähän syynä?) ilmennyt kasvavaa vartiointtin tarvetta. Nyt kuitenkin tuntuu,että vähempikin riittäisi. Miten (vai eikö mitenkään) kitkeä pois turha haukkuminen ym.?
Asumme maalla aika rauhallisella paikalla ok-talossa. Koira on muuten äärimmäisen ihmisrakas höseltäjä ihan kaikkien ihmisten suhteen,tuttujen ja vieraiden,ja jopa enemmänkin alistuva esim. lenkillä kotipiirin ulkopuolella kuin dominointiin pyrkiväinen. Sama koskee useimmiten myös muita koiria,joista neiti ei juurikaan välitä vaikka toinen räyhäisi vieressä. Kotipiirissä asia muuttuu täysin.
Ongelma tulee kotipiirissä,johon kuuluu talo,piha,auto sekä vanhempieni talo,jossa koira on hoidossa satunnaisesti. Näissä paikoissa koiramme on ottanut tehtäväkseen haukkua ja murista/äristä vieraille... Kun koiralle vain juttelee,niin se rauhoittuu ko. ihmnisen kohdalta ja tulee häntä heiluen moikkaamaan,mutta ohikulkijoille sekä esim. naapureille,joita ei tunne,nostaa metelin joka kerta. Tämä on hyvin kiusallista jo,koska koira ei kuitenkaan ole vihainen sanan varsinaisessa mielessä eikä tekisi ihmiselle pahaa. Autossa on yleensä tyyni ja välinpitämätön,mutta sattaa murista ja haukkua,jos joku tulee esim. kaupan parkkipaikalla liian lähelle tai äänekkäästi auton ulkopuolella juttelee.
Tyttö on hankalassa murrosikävaiheessa juuri nyt ja haastaa kyllä johtajuutta joka päivä,jota sinnikkäästi kerta toisensa jälkeen kitkemme (yritämme kitkeä) pois..Välillä kuitenkin kaikuu kuuroille korville kaikki sanomiset.Koira ei kuitenkaan oman käsitykseni mukaan käyttäydy dominoivasti minua tai miestäni kohtaan vaan ymmärtää kyllä kuka on herra talossa vaikka joskus kokeileekin asiaa.Tämä vahtiminen on vain noussut parin kuukauden aikana vähän kiusalliseksikin ongelmaksi.Onko jotain konstia, jolla saada kitkettyä tätä pois vai onko kyseessä vain luonteenpiirre ja rodunomainen taipumus?

Vastaukset 2
Vanhimmat
reviirikäyttäytymiseltä. se puolustaa reviiriä,talo,auto,piha jne.
rottis ottaa sen roolin helposti ja pitää siitä kiinni.niille on rodunomaista lauman vartiointi.alunperin rottweiler on karjakoira joka on pitänyt karjan koossa ja ajanut sitä esim.aitauksiin.
meidän 1v 7kk vanhalla uroksella on samantapaisia taipumuksia lähinnä auton ja takapihan suhteen. alusta asti olen kieltänyt sisällä haukkumisen,joten kun ovikello soi meillä ollaan hiljaa. ja ovelle menen minä ensin,koira luvan kanssa. auton puolustaminen on hankala juttu,meillä poika haukkuu vimmatusti ohikulkevia koiria. eipä ota välillä kieltoja kuuleviin korviinsakaan.
kokeile suihkepulloa. kun koira käyttäytyy ei toivotusti,suihkautat vesisuihkun sitä kohti.ei kasvoihin. ja niin ettei se heti hiffaa suihkun lähtevän sinusta. koira yhdistää syy-seuraus periaatteella. esim. alan haukkua - tulee epämiellyttävä tunne - ei kannata. myöhemmin voit alkaa yhdistää "ei" suihkaukseen. koira yhdistää ajan kanssa sanan ja toiminnon varsin tehokkaasti.
sitten toisinpäin: kehut joka kerran vimmatusti kun koira tekee oikein,vaikka vain sekunnin ajan.mutta tekee kuitenkin.
koira myös saa helposti tukea ihmisistä,siis omasta perheestä,laumasta. ja etsii sitä myös. kun lähdet koiran nähden täysin toiseen suuntaan ripeästi,se tod.näk. unohtaa haukkumisen ja lähtee perään "mihin mamma häviää?". sitten kehut.
keinoja on monia,kokeile ja yritä. sinnikkäästi vaan,rottis on luupäinen mutta täysin koulutettava koira.
TSEMPPIÄ!!
hei. itselläni on 4 vuotias rotikka uros, joka on luonteeltaan mukava ja reipas. meillä alko saman kaltaiset ominaisuudet kun 3 ikä vuos tuli. autossa ollessa muristaan jos joku tulee liian lähelle, pihalla jos joku kävelee liian läheltä omaa reviiriä. Ja nyt on myös alkanu vartioimaan sisaren lasten vaunuja. Ja jos tuttuja ihmisiä tulee vastaan ja itse olen siinä ja koira kytkettynä, niin alkaa murina ja "huulten lipoaminen" Itseäni on alkanu myös mietittymään että mistä tämä voisi johtua. Mutta onko niin että oma koirani on vasta nytten alkanu "aikuistumaan" vai onko oikea luonne vasta nytten tullut esille? muuten on kyllä mukava koira ja rakastaa olla lasten kanssa. onneksi meillä ei kuitenkaan ole ollu kovin kauheeta puperteetti ikää =) pari kertaa yrittänyt alistaa, mutta riittävä komennus ja sitten vaa omalle paikalle komennus... niin kyllä se siitä