miten siitä selviää?
oon jo nyt ihan kauhuissani siitä, meillä kun on jo 15 vuotias keskikokoinen hauva vaari...
mua pelottaa että mä en selvii..
kertokaa miten siitä selvii jos teillä on kokemuksia.
mä en pysty nyt edes ajatella koko asiaa kun heti tulee itku, ja meillä on ollut tappelu siitäkin kun sanoin että haluaisin että meidän koira tuhkataan, mutta kaikki muut haluaa vain jättää sen sinne.. mun mielestä se on välinpitämätöntä kun mä rakastan sitä niin paljon..
oon jo nyt ihan kauhuissani siitä, meillä kun on jo 15 vuotias keskikokoinen hauva vaari...
mua pelottaa että mä en selvii..
kertokaa miten siitä selvii jos teillä on kokemuksia.
mä en pysty nyt edes ajatella koko asiaa kun heti tulee itku, ja meillä on ollut tappelu siitäkin kun sanoin että haluaisin että meidän koira tuhkataan, mutta kaikki muut haluaa vain jättää sen sinne.. mun mielestä se on välinpitämätöntä kun mä rakastan sitä niin paljon..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lue tämä sivu:
http://www.petloss.com/munsfinn.htm
sielä on paljo tietoo....
ite oon samassa tilanteessa ku säki. Omistan koira vanhuksen ja pelkään sen menettämistä ja sitä että miten sen kuolemasta sitte selviän... :(
Jos et jaksa lukee tota koko sivuu, niin mä kopioin tähän tän "toipumisen", koska halusit tietää miten lemmikin kuolemasta selviää. (kopioitu tuolta sivulta minkä linkin annoin edellisessä viestissä)
1) Anna itsellesi lupa surra.
- vain sinä tiedät, mitä lemmikkisi merkitsi sinulle
2) Muistele lemmikkiäsi.
- se tekee menetyksen todelliseksi ja auttaa hyväksymään tapahtuneen
- se antaa sureville mahdollisuuden ilmaista tunteitaan, kunnioittaa muistoa ja myötäelää
- se tuo mukanaan sosiaalista tukea
3) Suo itsellesi paljon lepoa, hyvää ruokaa ja harjoitusta.
4) Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ymmärtävät menetyksesi laajuuden.
- anna muiden pitää huolta sinusta
- ota vastaan sureville lemmikinomistajille tarkoitetuista tukiryhmistä niiden tarjoama hyöty
5) Ota oppia surutyöstä.
- se auttaa omistajia ymmärtämään, että se, mitä he ovat kokeneet, on normaalia
6) Hyväksy surun esiintuomat tunteet.
- puhu, kirjoita, laula tai piirrä
7) Hemmottele itseäsi pienin mieliteoin.
8) Ole kärsivällinen itsesi kanssa.
- älä anna yhteisön määrätä, kuinka kauan surutyö saisi kestää
9) Anna itsellesi lupa takaiskuihin.
- suru hiipuu aikanaan ja elämästäsi tulee taas normaalia
- suru on kuin valtameren aallot: alkuun ne lyövät nopeasti ja rajusti, mutta ajan kuluessa niistä tulee vähemmän rajuja ja lopulta ne hajoavat
- älä ylläty, jos lomat, hajut, äänet tai sanat aiheuttavat taantumia
10) Älä pelkää hankkia apua.
- olemassa on tukiryhmiä ja auttajia
11) Konsultoi omaa "ylempää voimaasi".
- se voi olla joko uskonnollinen tai henkinen
...auttoi koiran menetykseen aivan uskomattoman paljon ystävät. Ne jaksoi kuunnella ja olla hengessä mukana, halata ja lohduttaa. Mikäs sen ihanampaa kuin saada lämmin halaus (ihmiseltä joka tosissaan välittää) juuri silloin kun sitä kipeimmin tarvitsee.
Koirani kuolemasta on kulunut nyt 4 vuotta, enkä vieläkään ole kokonaan siitä yli päässyt. Kyllä se ajan myötä helpottaa mutten usko että sitä koskaan unohtaa :)
Elämä vaan jatkaa kulkuaan...
Ajattele, miltä kaikelta säästyt; ikuiselta lannanluonnilta ja paskapussien kanniskelulta. Kunhan hetki kuluu, niin alat ajatella, oliko koiran kanssa hauska elää samassa pesässä. Vaatteesi, etkä Sinä itse, haise enää eläimelle, saat uusia ystäviä. Naapurisi eivät enää kiroile Sinulle. Jos tykkäät kovasti eläimistä, ala esimerkiksi pitää lintulautaa, eläinten kuuluu elellä metsissä, ihmisten kaupungeissa.
Koiran raadon kehottaisin kantamaan metsään, siitä saisi moni metsäneläin ravintoa, korpit, varikset, ketut ja lopulta luurangon kaluaisivat muurahaiset. Haudattuna koirastasi iloitsevat vain madot.
Hauskaa kevättä, ehkä nyt katselet itsekin avautunein silmin paskaläjiä ulkoilureittien varsilla.
sinä paska!Ei taida eräillä olla mitään käsitystä rakkaudesta ja kiintymyksestä...
Mikähän sikamainen sinäkin olet!Toivon, että kun
sinun rakkaasi kuolee, viet sen metsään ja siitä
saa kaikki syödä, samanlainen luojan luomahan on
ihminenkin. Älä ikinä aliarvioi kenenkään tunteita
tuolla tavalla. Pidä sairas suusi kiinni ja sor-
met pois nappuloilta ja mene viivana johonkin
hoitoon. Jää kaupunkiisi katselemaan rakkaiden
ihmistesi kanssa kaljapulloja, maitopurkkeja,
moponraatoja, pyöränraatoja, kortsuja, myrkkypil-
viä, saasteita tien varsilta. Tulet huomaamaan,
kun kesä koittaa, koirankakkoja ei näy missään,
mutta nuo mut jätteet ovat jäljellä. Hauskaa kesää
sinulle Iloinen kaupunkilainen!
hoitoa tarvii tämä iloinen kaupunkilainen minunkin mielestäni! Onhan tuo nyt sairasta mässäillä toisen surulla.
Voimia kaikilla rakkaan karvaturrinne menettäneille...
"Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä..."
Kirjoittaja tuntematon...
Menetimme 1v. ja 4kk. vanhan kiinanharjakoira tytön Matilda nimeltään viime sunnuntaina eli 4.1.2004.Suru ja ikävä on kova, olihan se vielä niin nuorikin. Tiedämme kuitenkin, että lemmikkimme ovat meille vain lainaa, joten keskity vain antamaan sille rakkautta ja sitä mitä sinun koirasi tarvitsee, niin voit aikanaan antaa sen mennä rauhassa pois tuntematta huonoa omaatuntoa. Itse olen vielä mieheni kanssa täynnä kysymyksiä:miksi???...ja vielä se, miten se kuoli. Vaan sen yli on päästävä!!!Keskity nyt koiraasi ja anna surun tulla, kun sen aika on!
itse vien tällä viikolla nuoren koirani "piikille" vaikean sairauden vuoksi. Tiedän että koirani kärsii tällä hetkellä, mutta jotenkin sitä on niin itsekäs että ajattelee vain omaa tuskaansa ja ikäväänsä. Meillä täällä Tampereella homma toimii erinomaisesti eli vien koirani ihanalle eläinlääkäriasemalle, jossa on oma hiljentymishuone poislähdölle. Olen koirani kanssa lähdön hetkellä ja sen jälkeen jätän koirani sinne ja pieneläinkrematorio hakee koirani sieltä, tuhkaa sen ja sen jälkeen voin hakea tuhkan kotiini ja haudata omaan pihaan. Mitenkäs näin talvella muutenkaan voisi. Halpaahan se ei ole, mutta koirani on sen arvoinen!
Toukokuun alussa meidän perhettä kohtasi sama
suru. 15-vuotiaamme, vähän ylikin, oli pakko lo-
pettaa. Sitä oli jo mietitty ennenkin, mutta sit-
ten kun oli tosi pakko, päätös tehtiin edellisenä
iltana. Aamulla tilattiin e-lääkärille aika. Se
kyllä saatiin vasta iltapäiväksi. Ulvoin ja vollo-
tin koko päivän. Ajattelin, että oma sydämeni lop-
puu ja saan ensimmäisen ja viimeisen kohtaukseni.
Isäntä vei sen yksin. Tuttu lääkäriasemamme lääkä-
ri oli ollut tosi suloinen ja kaikki tapahtui
kauniisti. Sitten he tulivat hakemaan minut mu-
kaan ja lähdettiin eläinhautausmaalle hautaamaan.
Voi surun surua. Sitä kesti ainakin viikon. Sanoin
ystävilleni, että asiasta ei saa puhua sanaakaan,
ennen kuin voin edes itkemättä kuulla koiran
nimen. Se oli hyvä konsti. Sitten muutamien päi-
vien vai olikohan viikkojen, jälkeen ryhdyin itse
puhumaan asiasta. Käyn edelleen siellä haudalla
joka viikko 1-2 kertaa. Kesällä vein kukkia, kas-
telin niitä ja höpötin koiralle. Nyt siellä palaa
kynttilä toisensa jälkeen. Ison kivenkin siihen
pystytimme, johon laitettiin kaunis nimilaatta.
Joka päivä koiraa ikävöin, en tiedä loppuuko se
koskaan. Vähän helpottaa kuitenkin. Minusta on
hyvä asia, että on hauta missä voi käydä sille
juttelemassa ja muistelemassa. Siinä se on vielä
niin läsnä.
Yrittäkää kestää toinen toistanne tukien!
lähti koirataivaaseen 6/12.......alkoi kesällä sairastaa kaatumatautia.........5/12 iltapäivällä alkoi saamaan kohtauksia.....niitä jatkkui koko illan........01:30 lähdettiin itku kurkussa viimeiselle matkalle eläinsairaalaan.....sai ensin rauhoittavaa.......sen jälkeen piikit....ja nukkui pois sylissäni......vielä tulee tippa silmään.........vanhalle herralle tuli ikää 13v 3kk.....Lempeät Tuulet Kummullesi!
Enkeleiksi lähteneet
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa.
Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Hei!
Voit surra koiraasi, mutta muista kaikki iloiset hetket - niitä ei Sinulta kukaan pois vie, sillä muistot ovat ikuisia!
Se on tosi vaikeaa ja tuntui kun sen yli ei pääsisi millään,vaikka mulle jäikin toinen vielä.Nyt hänkin alkaa olla jo vanha 13v ja jokainen päivä on lahja.Itselläni aika teki tehtävänsä ja nyt muista vain mukavia hetkiä.Hänet tuhkattiin ja se on itselleni ainut mahdollinen vaihtoehto,koska vein hänet maalle.Helppoa se ei ole mutta siitäkin selviää.
hei!
mulla on myös vanha koira ja ymmärrän sua hyvin. tuntuu kauheelta ajatella ettei sitä ole joskus.
pahinta on se kun se on sellanen spanieli joka tulee tosi lähelle naamaa ja katsoo läheltä silmiin mua ja lähimmäisiään. yleensä koirat ei oma-alotteisesti tee näin vaan luonnostaan katsovat poispäin.joten siitä on tullu mulle ja perheelleni aika kivuliaankin läheinen.
mä oon psyykannut itseäni mielessäni tähän kuolema-juttuun ja AINOA asia joka mua lohduttaa on kumma kyllä:
ajatus siitä että tää mun koira on loppujenlopuksi eläin. se on eläin johon ei saa asettaa liikaa odotuksia ja toiveita. eikä sen kuolemaa saa mullistaa luonnonvastaiseksi asiaksi. koiralla on oma elämänkaari, ja sen on mentävä, niinkuin susikin luonnossa kuolee.
Mulle toi mietintä toi apua, ehkä toi on muille täysin kummallista. Huom, toi on tuonut VÄHÄN apua siis. olen luultavasti ihan paskana sit joskus enkä muista sanaakaan tosta rauhoituskeinostani, mut toivotan sulle ja koirallesi iloista elämää ja monta yhteistä vuotta vielä.t. jenna ja hauveli 11v.
olin itse ihan kauhissani siitä, mutta kun 'se' päivä tuli (2kk sitten)koira itse auttoi minua!!!