Pentu tulossa

Meille on tulossa koiranpentu. Meillä on myös toinen koira, joka on neljä vee. Onko kellä omia kokemuksia miten vanhempi koira suhtautuu uuteen tulokkaaseen?
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Riippuu paljolti (ehkä) onko uroksia vaiko narttuja. Meillä 10 v. narttu berni ja urosvauva tuli taloon. Vanha narttu on aina lauman (koiralauman siis) johtaja. Alkuun Manta pelkäsi ja irvisteli ja ihmetteli, ja masentui kun riiviö jäi taloon. PALJON HUOMIOTA vanhemmalle ja vanhoista rutiineista ei luovuta (esim. vanhana ruokapaikkaa ei anneta uudelle tulokkaalle). Jos makupala uudelle, myös toiselle. Huomio kovasti. Vanha saa ärähtääkin, mutta jos yltyy ihan tappeluksi, mene väliin. Ruuan päältä ilmeisesti ovat vihaisia pennulle, niin meilläkin. Meillä kaikki hyvin, hyviä kamuja ovat ja leikkivät yhdessä, KUNHAN ruokiin ei tulla. Tissiä saapi imeä ja korvat pudistaa ja myllätä muutenkin, KUNHAN piikihampaat eivät satuta. Koiralaumassa luontaisesti arvojärjestys tulee kyllä aikanaan. Seuraile tilannetta. No hätä ! Meillä koirat päivisin erotettu portilla (raoista näkee kyllä) toisistaan ja ruokaa ei kummallekkaan päiväksi. Puruluita pennulle kylläkin. Hyväluonteinen vanhus on paras opettaja kunnon tavoille, pentu oppii ihan itsestään toisen matkassa. Helpottaa ihmisäitiä ja isiä kovasti !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katti kirjoitti:

Meille on tulossa koiranpentu. Meillä on myös toinen koira, joka on neljä vee. Onko kellä omia kokemuksia miten vanhempi koira suhtautuu uuteen tulokkaaseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu