pittääkö elämässä olla haasteita,onko se elämisen ehto,että sillo vaan elämä on mielenkiintonen kun on haasteita.
mie jäin tuota haastetta pohtimaa ko siitä niin mones paikas puhutaa.
monia asioita kutsutaan nykyää eri nimillä, onkos haasteen entinen nimi tarkotus,tavote tai päämäärä.
mutta pittääkö aina vääntää kättä jonkuu kanssa.eikö siin oo tarpeeks ko käypi työssä ja yrittää hankki itellee ja perhellee elannon.
entäs ko eläkkeelle pääsee,vielläkö pittää olla haasteita,eikö sillonkkaa viel voi olla vaan ja ellää.
uskosin ettei niin paljoo olis ihmisil tressii ja mielenterveys onkelmiikaa,jos hyö hellittäs haasteistaa.
minust ihmisen pitäs opetella laiskottelemaa, kaik vappaa aika pitäs laiskotella,olla pitkällää yksin tai yhessä niinko kissat venytellen.
käyvä kuvissa,teatterissa ja konsertissa,saaha sielullee nautintoo.
nyt monet vappaa aikanki raataa hien otsalle,enne hiki otettii saunassa, työssä,ja jotkuu sananlaskun mukkaa syyvessä;)
kyllähän minulkii ol haasteita nuorenpan,minust piti tulla hyvä tanhuuja,haasteena ol millo mikin kankaankudonta ja aina vaan vaativamman haasteen otin tehtäväks.
välil ol lampaankasvattajan haastetta,piti saaha suomen parhain lammasrotu,tai no ainakin et kylän ulkopuolelle olis kiiriny puhe lyylin lampaista;)
leskeks jäätyy ja ko karjan panin pois, pikku hiljaa jäi haasteetkin.kangas puut lahjotin pois,kudinta en oo kättee ottanu yli viitee vuotee.
nyt en ennää tee suursiivoustakaa ite,vuuen päivät oon senkii teettäny toisilla.
mie teen vaa sitä mistä tykkään. niin oon päättäny ellää eläkkeellä loppu ajan.
alussa kyllä rinnas joku koputteli et määhä hommii,pidin lukujärjestystä vähä ko silmän lumeeks ,jotta oisin saant omatunnon hiljaseks;)
mut nyt sekkii on poissa. oon pitänt yksin puheluu asiasta ja tullu siihe tuloksee,et mie oon töitä tehny siitä asti ko kävelemmää opin jote nyt on aika hellittää.
oonha mie viel harjottelu asteella, mutta ossaan jo nauttii laiskottelusta,ihan vaa olemisesta.
mite on mukava istahtaa kiikutuoliin ,antaa ajatusten lentää ja muistella ja mietii millaseks maailma viel on tulossa ja onko sitä näkemässä.
siks mie huolehin liikunnasta. kävelen jokakerta ko käyn kaupungissa tunnin pari. metsäs käyn kissojen kanssa niin kauan ko lumi sallii.
ja joka päivä voimistelu liikkeitä.
yritän pyssyy kulkukelposena loppuun asti .
mites sie, ootko haasteiden uuvuttama, ossaatko sie laiskotella.
terveisiä lyyli
mie jäin tuota haastetta pohtimaa ko siitä niin mones paikas puhutaa.
monia asioita kutsutaan nykyää eri nimillä, onkos haasteen entinen nimi tarkotus,tavote tai päämäärä.
mutta pittääkö aina vääntää kättä jonkuu kanssa.eikö siin oo tarpeeks ko käypi työssä ja yrittää hankki itellee ja perhellee elannon.
entäs ko eläkkeelle pääsee,vielläkö pittää olla haasteita,eikö sillonkkaa viel voi olla vaan ja ellää.
uskosin ettei niin paljoo olis ihmisil tressii ja mielenterveys onkelmiikaa,jos hyö hellittäs haasteistaa.
minust ihmisen pitäs opetella laiskottelemaa, kaik vappaa aika pitäs laiskotella,olla pitkällää yksin tai yhessä niinko kissat venytellen.
käyvä kuvissa,teatterissa ja konsertissa,saaha sielullee nautintoo.
nyt monet vappaa aikanki raataa hien otsalle,enne hiki otettii saunassa, työssä,ja jotkuu sananlaskun mukkaa syyvessä;)
kyllähän minulkii ol haasteita nuorenpan,minust piti tulla hyvä tanhuuja,haasteena ol millo mikin kankaankudonta ja aina vaan vaativamman haasteen otin tehtäväks.
välil ol lampaankasvattajan haastetta,piti saaha suomen parhain lammasrotu,tai no ainakin et kylän ulkopuolelle olis kiiriny puhe lyylin lampaista;)
leskeks jäätyy ja ko karjan panin pois, pikku hiljaa jäi haasteetkin.kangas puut lahjotin pois,kudinta en oo kättee ottanu yli viitee vuotee.
nyt en ennää tee suursiivoustakaa ite,vuuen päivät oon senkii teettäny toisilla.
mie teen vaa sitä mistä tykkään. niin oon päättäny ellää eläkkeellä loppu ajan.
alussa kyllä rinnas joku koputteli et määhä hommii,pidin lukujärjestystä vähä ko silmän lumeeks ,jotta oisin saant omatunnon hiljaseks;)
mut nyt sekkii on poissa. oon pitänt yksin puheluu asiasta ja tullu siihe tuloksee,et mie oon töitä tehny siitä asti ko kävelemmää opin jote nyt on aika hellittää.
oonha mie viel harjottelu asteella, mutta ossaan jo nauttii laiskottelusta,ihan vaa olemisesta.
mite on mukava istahtaa kiikutuoliin ,antaa ajatusten lentää ja muistella ja mietii millaseks maailma viel on tulossa ja onko sitä näkemässä.
siks mie huolehin liikunnasta. kävelen jokakerta ko käyn kaupungissa tunnin pari. metsäs käyn kissojen kanssa niin kauan ko lumi sallii.
ja joka päivä voimistelu liikkeitä.
yritän pyssyy kulkukelposena loppuun asti .
mites sie, ootko haasteiden uuvuttama, ossaatko sie laiskotella.
terveisiä lyyli
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen samaa mieltä että haasteita pitää ottaa vaan sopivasti.Nykyään en ota mitään isoja haasteita ,enkä työ haasteita ensinkään.
Nyt on haastena 5 kiloa painosta pois. Ja ainahan nuo fysioterapeutit antaa mulle haasteentapasia kotiläksyjä ,mutta ne on kohtuullisia toteuttaa.
Kyllähän vanhemman polven ihmiset on opetettu niin kovaan työtekoon ,että monetkaan eivät osaa vielä vanhanakaan lopettaa.
Minäkään en varmaan olisi oppinut näin pian jos ei terveys olisi ollut apuna pakottamassa hellittämään.
Siskonikin juuri sanoi kun on jäänyt vuorotteluvapaalle ,että vieläkin tuntuu,että tekee väärin kun lukee päivällä sängyssä selällään romaania.
Jos nyt vielä puhutaan vastakohtana haasteille
laiskottelusta niin siihen kyllä oppii.
Hyvästi minäkin osaan nykyään katsoa päältä kun siivoojat käy.
Pieniä haasteita kyllä mielestäni kannattaa itselleen laittaa,kun niiden toteuttaminen ei ole stressiksi asti.
Monelle ikäihmiselle joka valittaa tekemisen puutetta ja yksinäisyyttä olen ehdottanut tätä tietokonetta haasteeksi. Monia se pelottaa,ettei opi. Lieneekö nuo nyt niin haasteitakaan pikemminkin tavoitteita.
Olen Senoran kanssa samaa mieltä että tämä loppuelämä on tarkoitettu nautinnoksi. Teen vain sitä mikä miellyttää, jos ei huvita vaikka siivota joka viikko niin eipä sitä vielä roskiin kompastu. Olen kova lukemaan, monasti menee yli puolen yön, nukutaan aamulla pitempään. Tavalliset askareet tehdään kaikessa rauhassa, ei mitään tavoitteita eikä päämääriä. Toisin sanoen, stressi pois. Eläkäämme päivä kerrallaan.
Sinäpäs ihmeellisen kysymyksen heitit
señora lyyli.
Kuuleppas jos tähän ikään mennessä ei
ole oppinut lorvimaan,niin ei sitten
ikänä.
Minä kyllä imuroidessanikin pystyn laittaa
pitkälleni imurin viereen jos siltä tuntuu.
Sellaisista en ota tressiä missään
nimessä,tämä on hyvää aikaa kun saa elää
itsellensä,sen kun jaksaa.
Olisi vain terveys hyvä niin kaikki olisi ok.
Mutta sinulla ne mummun päivät kohta alkavat
mutta älä veikkonen ota mitään tressin
poikastakaan siitä.
lorvimaan olen jo oppinut, enkä tunne pätkääkään huonoa omaatuntoa siitä.
Mielelläni olen luovuttanut työpaikkani nuoremmille, jotka sitä kipeämmin tarvitsevat.
Tunnen, että olen saavuttanut jo kaiken, mitä minun rahkeillani on ollut mahdollista, enkä totisesti kaipaa lisää haasteita. Sellainen aika kuuluu nuoruuteen, jolloin luulee itsestään vaikka mitä.
Nykyelämääni kuuluu voimavarojeni jakaminen itselleni sopiviin annoksiin.
Siinäkin tuntuu toisinaan olevan liikaa haastetta, siispä antaudun autuaallisen laiskuuden vietäväksi ja nautin elämästä vähän pienemmin makupaloin.
Silti elämäni on ihanaa. Laiskottelu antaa siihen aivan uuden aromin. Pystyn antamaan läheisilleni enemmän lämpöä, kuin koskaan ennen.
Ja se, jos mikä, on elämisen suolaa.
Nautiskelen kardemummalla maustettua kahvia herättyäni makoisilta päiväunilta.
Tulin eilen kotiin reissusta ja nyt tuntuu väsymys jäsenissä kun pääsin omiin oloihini.
Ulkona satelee hiljalleen lunta.
Mietiskelin, että viitsisinkö mennä lumitöihin vai odottaisinko, jos lumi häviäisi itsestään niinkuin se tapaa näillä seuduilla tehdä.
Tulin siihen tulokseen että taidan odottaa, säästyypähän selkäkivuilta ensi yönä.
Sitä on opittava tuntemaan mitä kroppa sietää!
Sanon vaan että kyllä eläkeläisenä on huoleton olo! Tulevaisuus on takanapäin, leivästä taistelu samoin.
Ainoa haaste minkä soisi kaikille vanheneville ihmisille, on mielestäni kunnosta huolehtiminen, jos mahdollista, sekä henkisen vireyden ja henkisen uteliaisuuden säilyttäminen.
Henkinen uteliaisuus on mielestäni mielenkiinnon säilyttämistä elämää kohtaan. Jos se taito on ihmisellä niin luulen että ruumiilliset vaivatkin on helpompi kantaa.
Oli muuten mielenkiintoista tehdä vertailuja syyskuussa kun olin tuntureilla, että minulla oli parempi kunto nyt kuin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Silloin en olisi jaksanut tehdä samaa patikkaretkeä tunturin laelle!
Että jos jotain haasteita itselleni asetan niin se on siinä tapauksessa kunnon ylläpitäminen!
Voi veikkoset, mie jos kuka ossaan lorvailutaion. Senkoommi, ku 38 työvuue jälkee eläkkeelle jäin oon enemmä ja vähemmä vaa lorvailt. Ja paremmaks siin vaa tult miehe kuolema jälkee. Saap aamul kattoo aamutelkkarit ja lukkee lehet. Ka, sit onkii jo puolpäivä, voip jo hiukookii. Sit vejän ittein vähä pitkäksein ja aattelen kaike maailma asjoi, nyttemi varsikii vanhoi tekemissii ja tekemättä jättämissii. No iltapäiväl sit selviän ulos. Vaa jos on hirviä keli pysyn sisäl. Ja siit miul on huono omatunto. Enemmä pitäs liikkuu. Käyn mie kerra viikos kuntosalil. En mie muute olis täskää kunnos.
Kuuskymppisen kävin viel jonkuu kerra tansseissakkii, mut en ennää. Tuo seittemä tultuu nyt vuosluvu ettee pannee arveluttaa lähtemää. Ja niiku se ois hyvvää liikuntaa. No määtiiä, vaik lorvailuiltain joskus joutasin.
Ollaaha myö tähä ikkää päässeet työt saaneet tehhäkkii, jot nyt tehhää vaa sitä mikä huvittaa ja nautitaa elämäst.
A kevätkii tullee just, talitintti jo lauloi!
En todellakaan osaa lorvia. Aina täytyy olla jotain touhua, muuten ei tule mistään mitään.
Joulupäivätkin oli niin hirveän pitkiä kun ei ollut mitään puuhaa.
Kyllä minä laiskotella osaan, mutta ajankulua täytyy olla jonkunlaista. Esim. vaikka tämän vekottimen kimpussa peuhaten, ulkona lenkkeillen tai sitten muuta kotihommia, jota kiinnostaa tehdä. Tai sitten menen vaikka Bingoon.
Siis ei lorvailua, mutta ei mikään työn tekokaan maita.
Siul Liena on paljo energiiaa jäljel ja hyvä nii. Ja luonteestkii johtuu varmast.
Mie oon kotihminen enkä hevin lähe täält mihi, mitä nyt kaupaskäymiset ja silviisii.
Mankelpyykitkii tuos tuolil uottaat tekijääns, mut mie uotan inspiraatioo.
Ja leivoinha mie tännäi pullii, korvapuustiloi. Päiväkohvil pittää ain olla ommii pullii!
Nii et en miekää iha super-lootraaja oo.
Jokkaine ellää, niiko parhaaks näkkee. Vaa ol mukava, ku sai turista täst aiheest.
Kiitos.
... ei lootraaja, vaa lorvailija.
Mite nyt sattukii moine kömmähys, anteeks!
sain kroonisen lorvikatarritartunnan kuten muutkin.